Pirkan (umpihanki)hiihto 2013

Luontoäiti järjesti mukavan pikku yllärin kaikille Pirkanhiihtäjille: edellisenä yönä satoi 10–20 cm uutta pehmeää pakkaslunta. Siinä olikin järjestäjillä hommaa luoda sellaiset olosuhteet ja ennen kaikkea ladut, jotka kestäisivät satojen ja satojen hiihtäjien kulutuksen aamusta iltaan.. Aamun keli oli onneksi ihan kohtuullinen: noin 5 astetta pakkasta ja lumisadekin oli loppumaisillaan. Päivän valjetessa odotettavissa oli aurinkoinen pakkaspäivä.

Startti pamahti ilmoille Niinisalon varuskunnassa sunnuntaiaamuna klo 7. Olin sukset jalassa lähtöalueella 6.58, joten lähtöpaikan hakeminen oli myöhäistä. Latupaikkoja ei ollut vapaana, mutta pari papparaista tarjosi tilaa kun jonot lähtivät liikkeelle.

Alussa meno oli nykivää ja vähän hidasta, kun latu-urat harvenivat vähitellen. Ohittaminen latujen välissä hitaalla ja pehmeällä kelillä oli kuitenkin työlästä ja voimia vievää, joten päätin tyytyä jonohiihtelyyn. Eiköhän sitä ehdi aloittaa kirin sitten myöhemminkin. Latujen määrä asettui lopulta kahteen, ja niistä toinen luisti selvästi paremmin kuin toinen. Päättelin siis, että jonohiihto luistavammalla ladulla oli tässä vaiheessa taloudellisin vaihtoehto, kun edessä oli vielä yli 80km taivallettavaa.

Keli oli hidas ja kuluttava: suksi ei juuri liukunut, vaan irtolumi jarrutti joka potkaisulla vastaan. Latu-ura muistutti parhaimmillaankin vain man made –latua, joten latu-uran antamasta tuesta ei ollut tietoakaan, vaan sukset piti pitää suunnassa ihan omalla lihastyöllä.

Jämin jälkeen eli n. 20km kohdalla latu oli hetkellisesti vähän paremmassa kunnossa, mutta mureni taas aika nopeasti. Erityisen huonoksi latu meni puolivälin jälkeen, sillä Puoli-Pirkan hiihtäjät (monia satoja) olivat ehtineet jo lähteä kun itse ehdin paikalle. Pian puolivälin jälkeen alkoivat siis myös jatkuvat ohitukset, kun aloin saada hitaimpia puolimatkalaisia kiinni. Ohitteluista johtuen pääosa hiihdosta tapahtui pehmeällä keskiosalla, jossain siinä latu-uran tapaisen vieressä.

Kello ja keli paljastivat jo alkupuoliskolla, että kaikki ennakkotavoitteet kannatti siirtää syrjään. Niimpä vaihdoin aivot hiihtomoodista hiihtelyn puolelle, ja keskityin nautiskelemaan aurinkoisesta pakkaskelistä. Rankkaa oli silti, ja etenkin jano yllätti yleensä jo hyvissä ajoin ennen huoltopistettä, vaikka niillä kuinka yritti nieleskellä mukikaupalla nestettä.

Viimeisillä n. 7km:llä latu taas parani, kun tultiin Ylöjärvelle ja paikallisille kuntoladuille. Edessä vilahteli toisen naishiihtäjän punainen numeroliivi, jota yritin vielä lopussa tavoittaa. Pääsin jo melkein peesiin, mutta maalisuora jäi liian lyhyeksi tasatyöntötykityksestäni huolimatta. Niimpä tulin maaliin pari sekuntia naisen jälkeen ajassa 7.47.12. Loppuaika oli tunnin (!!!) huonompi kuin viime vuonna, mutta aikaero viimevuoteen oli ilmeisesti muillakin lähestulkoon samaa luokkaa. Sijoitus (14.) nousi parilla pykälällä, joten se oli positiivinen yllätys. Välillä kun meno tuntui aikamoiselta retkeilyltä.

Kaikista vaiheista huolimatta tänäkin vuonna Pirkasta muodostui ihan mukava hiihtopäivä. Olosuhteille ei kukaan voinut mitään, joten niistäkään ei viitsi valittaa. Suksittelun ja saunan jälkeen oli mukavaa syödä hyvin ja juhlistaa lauantaina täyttyneitä pyöreitä vuosia.

Pirkan uralla

Tampesterin suunnalle sijoittuvasta hämärästä menneisyydestäni huolimatta osallistuin Pirkan hiihtoon ensimmäistä kertaa vasta tänä vuonna. Perjantai-iltana kävin lipsuttelemassa roskaisella ladulla lipsuvilla suksilla. Lenkin jälkeen viilis ei ollut mikään vestari. Alaselkä tuntui vähän oirehtivan ja ajatus 90km noin roskaisella ladulla, tai käytännössä ladun vieressä, ei mitenkään houkutellut. Päätin kuitenkin, että eiköhän noin perinteikkäässä tapahtumassa latuja huolleta viimeisen päälle. Sunnuntaille oli luvassa myös pakkaskeliä, joten voitelukin pitäisi olla vähän helpompaa kuin plussakelillä.

Viimeiset säädöt ennen startia.

”Vedät ensin puoliväliin asti täysillä ja siitä eteenpäin painat urku auki.” Näin ohjeisti tallin virallistakin epävirallisempi päktinen taallikko, joka taktiikkasuunnitelman lisäksi tarjosi kyydin starttipaikalle Niinisalon varuskuntaan. Ehdin sopivasti testata sukset ja vaihtaa vaatteet ennen starttiin lähtöä. Moni ole mennyt jo edeltä varaamaan paikkaa. Itse starttasin alle 8,5h tavoiteajan ryhmässä, tosin aika kaukaa. Massiivisen tykkipamauksen jälkeen jonot alkoivat vähitellen liikkua. Ensimmäinen 10km huoltoon meni todella nopeasti latua vaihdellen ja ohituspaikkoja kyttäillen. Huollossa oli niin kova ruuhka, että hörppäsin omasta pullosta ja jatkoin matkaa. 

Ei siellä ihan yksin tarvinnut hiihdellä. 

Toinen huoltopaikka oli 18km kohdalla Jämillä, samoissa maisemissa missä hiihdettiin pari viikkoa sitten. Tähän asti oli täysin tasaista, ja vasta Jämin jälkeen tuli eteen muutama nousu ja kumpuileva lasku. Keli oli mitä mahtavin, ja aamun -12 astetta lämpeni nopeasti auringon noustua. Puoliväliin tulin reilu 3h jälkeen. Puolikkaan hiihtäjät olivat juuri lähteneet, joten hiihtäminen muuttui hitaimpien ohitteluksi ja ylämäessä joutui etenemään haarakäyntiä nostellen jalkoja samaa vauhtia kuin muut.

Puoliväliin mennessä onnistuin heittämään kolmesti lipat ilman kunnon syytä. Niinkun tapana on.. :) Neljäs kerta tapahtui jäisessä myötämaassa kun laskettiin Kyröskosken koulun pihaan. Latu oli kapea ja jäinen ja edessä pitkä jono epävarmoja laskijoita. Edessä ensin yksi kaatui, viereen toinen, joten minä kompastuin heihin. Ehdin juuri pois alta ennen ketjukolaria. Tantereella oli ainakin 15 ihmistä sukset ja sauvat pystyssä ja porukkaa kaatui kokoajan lisää. Siitä olisi saanut loistavan pätkän liikkuvaa kuvaa :) Ne lipat jäi onneksi viimeisiksi.

Ladut olivat mukavan liukkaat koko matkan, mutta lumi oli samalla myös todella karheaa. Niinpä pitovoiteet loppuivat puolimatkaan mennessä. Kuninkaanlähteellä (viidenkympin jälkeen) päätin pysähtyä lisäämään voidetta ennen nousujen alkua. Se osoittautui hyväksi ratkaisuksi, koska paikalla oli myös pieni nuotio, missä pääsi lämmittämään suksen pohjia, jotta voiteen sai edes jotenkin tarttumaan jäiseen sukseen. Sain pyytämättä apua vanhalta mieheltä, joka laittoi pohjiin viimeisen päälle hyvin tasoitetut tervavoiteet. Niillä oli hyvä jatkaa taas matkaa.

Loppupuolisko oli mäkisempi. Varsikin viimeinen 10km jäi mieleen aika mäkisenä. Tosin, voi olla että se johtuu siitä, että voiteet oli taas loppu, joten tyylivaihtoehtoina oli lähinnä tasatyöntö ja haarakäyntikävely. Myös habat alkoivat olla aika finaalissa, kun ehkä 80 % matkasta oli tultu tasuria tai yksipotkuista. Loppukiri jäi kesken, kun viimeinen kilometri oli pelkkää laskua harjun päältä Teivon raviradalle, missä oli lyhyt loppusuora maaliin. Viiva ylittyi n. 6h 45min tykin pamauksen jälkeen.

Yhteenvetona voin sanoa, että mahtava hiihtopäivä ja tosi kiva tapahtuma! Kannattaa siis ehdottomasti herätä maaliskuun ekana sunnuntaiaamuna hiihtämään. Tuloksissa sija oli 16. ja 7h alitus mukava ylläri, ottaen huomioon tuntemattoman reitin ja kaikenlaiset kommellukset reitin varrella. Tuloksia tavatessa huomasin, että hiihdin 90km käytännössä samaa vauhtia kuin Jämillä 42km. Tästä voisi siis vetää johtopäätöksen, että tällaisen yhden vaihteen naisen kannattaa jatkossa panostaa ultramatkoihin..

Tänään maanantaina vuorossa kevyttä liikuntaa, venyttelyä ja jäätä oikeaan ranteeseen. Lauantaina alkaa hiihtoloma Levin perinteisellä ”korkeanpaikan leirillä”.