Kun minusta tuli Vuohi.

Kauden viimeinen virallinen kisaosallistuminen oli hieman tavallisesta poikkeava: vuorijuoksentelua Tongariron kansallispuistossa Uudessa-Seelannissa.The Goat race osui silmään kun etsiskelin jotakin multisport –tapahtumaa tms. johon voisin ottaa osaa täällä reissatessani. Valitettavasti joulukuu vaikuttaa olevan kovin hiljainen kisojen suhteen vähän joka lajissa, mutta tämä 21km vuorijuoksentelu tuntui istuvan kalenteriin ihan mukavasti. Ja mikä onkaan parempi tapa nähdä paikkoja ja maisemia kuin lappu rinnassa :)

Kisaan valmistautuminen ei mennyt ihan oppikirjan mukaan: 30h matkustusta, 11h aikaero ja mukava jetlag päällä, kun saavuin maahan vasta torstaina, kisan ollessa lauantaina. Tavoitteet kisassa eivät olleet kilpailulliset, vaan hankkia mukava kokemus ja tasapainotella jotenkin kisaamisen ja valokuvaamisen välillä. Tiesin että jälkeenpäin harmittaa, jos en ota yhtään kuvaa, mutta kokoajan ei raaski pysähdellä, kun on kuitenkin kisasta kyse.. ;)

La oli aikainen herätys hostellilla. Tavarat kasaan ja aamupalalle. Aamulla piti hoitaa myös ilmoittautuminen sekä gear check. Pakollisten listaan kuului pestyt juoksulenkkarit, pipo, sadetakki, termopaita, avaruuslakana sekä jonkinlainen juomasysteemi.  Ovat täällä todella tarkkoja siitä, että kengät ovat sekä tullessa että lähtiessä puhtaat. En ihan tajua mikä siinä on se perimmäinen idea, mutta hyvä tietysti, että kenkienputsauksesta huolehditaan.

Bussikuljetus lähtöpaikalle lähti klo 8. Matka kiemurteli tietä pitkin ylös vuorille. Aamu oli pilvinen ja matkalla starttiin alkoi myös sataa. Hitsi. Sadetakki oli pakollinen varuste, mutta yleensä välttelen sen käyttöä kisoissa viimeiseen saakka. Lähtöpaikalla oli yleistä häslinkiä vielä tunnin verran, ennen ekan aallon starttia. Ihmiset tungeksivat sisätiloissa välttääkseen kastumasta ja paleltumasta kylmässä tuulessa. Ei mikään kesäkeli.

Minut oli sijoitettu startin toiseen aaltoon viidestä. Lähdössä päällä oli pitkät juoksutrikoot, pitkähihainen juoksupaita käärittynä kyynärpäihin ja jaloissa Micon Oxi-Jetit sekä Salomonin Speedcrossit. Yllättävän moni oli lähdössä tavallisen näköisissä lenkkareissa. Eikös täällä kaikki ulkoile ja omista kunnon varusteet?

Alkuun oli kilsan verran alamäkeä asfaltilla, jonka jälkeen käännyimme polulle ja maisemaan. Reitti oli jonkinlaista savipohjaa ja aika kivikkoinen. Kokoajan sai katsoa jalkoihin. Alkuun oli vuorotellen lyhyehköjä ylä- ja alamäkiä nyppylöitä ylös ja alas. Reitin puoliväliä kohti nousut pitenivät ja jyrkkenivät ja laskut tuntuivat vähenevän.

Reittiin kuului useampia virkistäviä vuoristojokien ylityksiä, syvin kahlaus taisi olla noin polveen asti. Nousua oli yli 1000m eli saman verran kuin Vaarojen maratonilla. Maisemat oli uskomattomia, ja niitä olisi mielellään katsellut enemmänkin, mutta liukas, kivikkoinen ja vaihteleva maasto vaati välillä aika paljon keskittymistä.

Mutaa ja muuta oli sen verran, että maalissa asun pääväri oli ruskea. Sää vaihteli viiden minuutin välein auringosta pilviseen, sadekuuroihin ja tuulenpuuskiin. Sateesta ei lopulta ollut juurikaan haittaa, paitsi että juoksupohja oli tietysti liukkaampi.

Sitten itse fyysiseen suoritukseen. Kisan opetus on selvä: älä koskaan, ikinä, milloinkaan, missään nimessä, minkään laisessa mielenoikussa kisaa jetlagissa. Ikinä. Oli varmasti elämäni rankimmat 21km ikinä. Vaikka yleisesti en tuntenut olevani väsynyt, kroppa selvästi oli. Kisan alun muutama kilometri meni ihan mukavasti, mutta sitten alkoivat vaikeudet. Syke huiteli 170 paikkeilla, eikä suostunut laskemaan millään. Edes alamäki, vauhdin hiljentäminen tai pysähtyminen ei auttanut. Alkuun kesti ihan hyvin, mutta noilla sykkeillä kun pitäisi painaa menemään 3-4h, voi arvata, että maitohapot iskee jossakin vaiheessa aika rankasti. Ja iskihän ne. 

Alamäet ja tasaiset meni ihan ok, ja alamäissä ohittelinkin aina paljon porukkaa. Mutta ne ylämäet. Koskaan ei ole tarvinnut pysähtyä puuskuttamaan ylämäessä tai ajatella ettei muka jaksaisi nousta edessä näkyvän vuoren huipulle. Sydän pamppaili rinnassa omaa elämäänsä. Sisulla vetelin ylämäet, vaikka vauhti oli loppua kohti lähes säälittävä. Tästä huolimatta sain kiinni monia, jotka kärsivät todella kovista krampeista. Itsekin pysähdyin kerran venyttämään jalkapöydän lihaksia välttääkseni hurjat kouristukset. Kramppi meni ohi, ja sen jälkeen pysyikin poissa. Onneksi rankimmat ylämäet olivat kisan puolivälin jälkeen, niin että lopussa reitti oli jo vähän tasaisempi.



Lopun viimeinen kilsa oli taas asfalttia jonkinlaiselle hiihtoasemalle. Loppuaika oli jotakin 3.45. Opettavainen kokemus, upeet maisemat ja voittajaolo maalissa. Järjestelyt toimi pilkulleen, porukka oli mukavaa ja vapaaehtoisvoimin järjestetty tapahtuma saa täydet pisteet. Reitti on mitä mahtavin, mutta kannattaa muistaa, että mountain running ei ole sama asia kuin trail running..

Seuraavana päivänä menin vielä maitohappojensulattelulenkille eli kävelin NP villagen läheiselle vesiputoukselle. Alku olikin sulattelua, mutta puolet reitistä sen verran jyrkkää mäkeä, että lopputulos ei ollut lopulta kovinkaan palauttava. Seuraavana päivänä jomottikin sitten jokaista lihasta..

Syyskuulumisia.

Kolin reissun jälkeen treenailuissa on ollut jonkinmoinen suvantovaihe. Ehkä sitä voisi kutsua ylimenokaudeksi, mutta enemmän se muistuttaa viime kevättä, kun jalka oikutteli ja tulevasta ei ollut selkeää tietoa. Koli jätti vähän jalka/selkävaivoja, joten toistaiseksi juoksu on ollut pannassa. Kuukauden päästä edessä olisi vuorijuoksentelu Tongarirossa, joten vähitellen otsalla alkaa olla huoliryppyjä.. Spesialisteja on jälleen käytetty hierojasta ja fyssarista kiropraktikkoon. Armon aikaa on vielä jäljellä, joten ihan vielä ei heitetä kirvestä kaivoon.

Kaikki liikunta ei sentään ole pannassa. Aikaa on tullut vietettyä mm. salilla, pyörän selässä ja suksilla. Nyt kun Ylläs-Halli on taas auki, hiihtämäänkin pääsee vähän helpommin. Harmi vaan, että hallin olosuhteet jättävät toivomisenvaraa: lumi on pehmeää, irtonaista ja upottavaa ja sopiva pertsavoitelukin hakee vielä muotoaan. Populaa on välillä niin, ettei seurajunnujen ja muiden sekaan meinaa mahtua. Mutta parempi sekin kun että ei hallia ollenkaan. Valopilkkuna etenkin vapaan tekniikka on parantunut suurin harppauksin viime kaudesta. Hiihto- ja muita kisoja on jo kalenterissa, mutta niistä lisää vasta tuonnempana.

Vaivojen lisäksi menoa rajoittaa vuoden kiireisin aika töiden puolesta. Kalenteritilannetta ei helpota myöskään se, että joulukuun hommat pitää joko suorittaa etukäteen tai siirtää tammikuulle. Kuusipäiväisiä viikkoja on siis edessä useampia, ja siksi hienot urheilutapahtumat kuten Mammuttimarssi, Raatojuoksu ja KK-rogaining pitää jättää väliin.

Loppuun vielä vähän fiilistelyä: tasan neljän viikon päästä olen jossakin Lontoon ja Hongkongin välissä menossa kohti Aucklandia. Vuoden kohokohta siis lähestyy. Taustamateriaalista ei ainakaan ole puutetta.. :) 

Jossakin välissä pitäisi siis ehtiä selata vähän näitäkin.

Vaarallinen viikonloppu Kolilla.

Olin haaveillut Vaarojen maratonista jo pari vuotta, mutta kaikenlaisten jalkaongelmien takia reissu ei ole tullut ajankohtaiseksi ennenkö tänä vuonna.  Kun juoksu alkoi vihdoin kesällä sujua ilman ongelmia, varasin siltä istumalta majoituksen lokakuulle. Lähes kokonaan poluilla juostava ja 1 160 nousumetriä sisältävä reitti houkuttelee erityisesti tällaista metsäjuoksentelijaa. Aiempia virallisia maratooneja on takan tasan nolla, koska ajatus asfalttijuoksentelusta ei oikein houkuttele.

Mutta mutta. Ei reissua ilman säätöä. Olin varannut majoituksen parin kilometrin päästä kisakeskuksesta. Soittelin torstai-iltana vielä majoittajalle ja kyselin muutamaa yksityiskohtaa. Puhelun aikana tuli sivulauseessa esiin sellainen pienen pieni yksityiskohta, että huoneessa ei ole minkäänlaista lämmitystä.. Pidän itseäni kohtuullisen reippaana retkeilyihmisenä, mutta etenkään juoksun jälkeinen yö kylmässä ja kosteassa ei oikein houkutellut. Perjantaina töissä sain varattua la-su yöksi huoneen kisakeskuksen hotellista. Illemmalla soittelin vielä junasta hotellille ja kyselin mahdollisia peruutuspaikkoja. Lupasivat minulle sviitin vain pari kymppiä normihuonetta kalliimmalla, joten päädyin mukavuudenhaluissani ottamaan sen. Paikan päällä olivat vielä saaneet sumplittua niin, että sain pitää koko viikonlopun saman normihintaisen huoneen, joten loppu hyvin kaikki hyvin.

Sitten itse tapahtumaan. Lähdin perjantaina töistä kaiken maailman makuupussien ja lämpökerrastojen kanssa junalla kohti Joensuuta, mistä kimppataksi haki minut ja muutaman muun ja kuskasi hotellin portaille saakka. Meitä oli kyydissä yhteensä kuusi juoksijaa, neljä maratoonaria ja kaksi ultraajaa. Juttelimme koko matkan tulevasta koitoksesta mustan huumorin siivittämänä :)

Olimme hotellilla ysin pintaan. Anne ja kasa muita Ryläyksen Ystäviä suorittikin jo valmistavaa nesteytystä hotellin baarissa. Lähdin heittämään kamoja huoneeseen, mutta väsyneenä kaaduinkin suoraan sänkyyn.

Lauantai alkoi suihkulla ja hotellin tukevalla aamupalalla, jota sitten sulattelin samalla kun pakkailin kisareppua ja muita tavaroita. Fiilis oli innokkaan odottava.

Jee, mennään jo!

Päätin startata 5-6h tavoittelevien ryhmässä, eli n, 10.10. Joulupukki veti meille alkujumpan ennen lähtölaskentaa. Virallisen startin jälkeen odotin alkuruuhkan pois alta, ennenkö lähdin matkaan. Alku sujui jonossa juosten, mutta ihan sopivaa vauhtia. Parin ensimmäisen kilometrin aikana porukka kuitenkin hajosi ja päädyin juoksentelemaan parin miehen kanssa. Noin 2 minuuttia startista sykemittari jämähti paikalleen. En saanut sitä toimimaan koko matkan aikana, joten siitä ei nähnyt sykettä eikä kellon aikaa. Etenkin kello olisi ollut kiva, kun toiveikkaana ajatuksena oli alittaa kuusi tuntia.

Ensimmäisen n. 15km oli tosi mukavaa ja aika helppoakin polkua sisältäen pienen tienpätkän ja pari jyrkempää nousua. Etenin fiilispohjalta aika rentoa vauhtia yrittäen pitää mielessä varoitukset Ryläyksen ”kauheudesta” puolivälin jälkeen. Sain juosta letkan kärjessä omaa vauhtia. Ensin takanani juoksi pari miestä. Ohittelimme matkalla muutamia, jotka liittyivät lopulta letkaan. Juttelin vähän takana juoksevien kanssa, mutta muuten en juuri vilkuillut taakseni. Vähän ennen Kiviniemeä huomasin yhtäkkiä vetäväni 20 ihmisen letkaa. Kukaan ei kuitenkaan osoittanut haluja ohitteluun ja minä juoksin mielelläni omaa vauhtia kärjessä, etenkin ennen vesistön ylitystä olleella savisella ja liukkaalla mutaosuudella. Vesistönylitys pätkähti eteen yllättävän nopeasti. Ahtauduimme melkein 10 ihmistä lautalle ja me tytöt laitoimme pojat kiskomaan meidät vastarannalle. Sadattelimme yhdessä kuinka vetohommat jäi viimeistelyleirillä harjoittelematta..

Alkumatka sujui siis helpon oloisesti rentoa vauhtia. Vatsa kuitenkin muistutteli ikävästi olemassa olostaan, joten tein toisella vesipisteellä puuvessavisiitin. Siihen tuhraantui muutama turha minuutti. Vesipisteen jälkeen porukka hajosi ja jatkoin yksikseni ohitellen muutaman matkalla. Ryläyksen ylämäki alkoi osoittaa merkkejä itsestään. Loppujen lopuksi Ryläys ei ollut ollenkaan niin paha kuin oli odottanut. Pystyin juoksemaan kaikki tasaiset ja loivat ylämäet, ja jyrkät osuuden olivat kuitenkin kohtuullisen lyhyitä ainakin kesän Alppinousuihin verrattuna. Ehdin välillä ihmetellä että tässäkö se nyt oli. Alamäki oli välillä jyrkkää ja liukasta, mutta niissäkin yritin vähintään ”kiiruhtaa” eteenpäin. Ohitin ylämäessä n. 10 ja alamäessä lähes yhtä monta tyyppiä (lue: miestä), mikä tietysti lämmitti ensikertalaisen (lue: naisen) sydäntä.

Ryläyksen nousun ja laskun jälkeen polku jatkui tasaisempana jonkin aikaa, kunnes kulman takaa yhtäkkiä näkyikin jo viimeinen juomapiste. Tässä kohtaa oli pakko pysähtyä täyttämään juomapussia. Kysäisin kelloa, joka näytti tasan kolme. Hitsi. Reilu kymppi lopun ylämäkineen edessä ja 6h alitukseen aikaa enää reilu tunti. Ei siis muuta kun juoksuksi. Reitti jatkui hiekkatienä. Tämä loppuosuus oli reitin puuduttavin. Taakse jääneet laskeutumiset painoivat reisissä, mutta jatkoin juoksua mahdollisimman rennosti ohitellen samalla muutaman jalkojen ravistelijan.

Kuva: Ville Honkamäki.

Tieosuus taittui juosten, mutta nousu rinteeseen oli pakko tehdä kävellen. Tässä alkoi ensi kertaa kunnolla painaa jaloissa. Siitä huolimatta juoksin kaikki vähänkään tasaisemmat metrit. Nousun jälkeen polku laski takaisin tielle ja satamaan, mistä alkoi viimeinen 3km ylämäkeä Ukko-Kolin rinnettä ylös hotellille. Järjestäjät olivat keksineet kellottaa jokaiselle loppunousun ajan ja palkita nopeimmat. Heh-heh, hauska vitsi. Vai että vielä pitäisi kaivaa loppukiri esiin? Juoksin muutaman tasaisemman kohdan, mutta muuten homma meni pakostakin kävelyksi. Satamassa kello näytti tasan neljä, joten tiesin että 6h ylittyy väkisinkin. Yritin vielä kaivaa jotakin loppukirivaihdetta viimeisten jyrkimpien 300m:n aikana missä seisoi yleisöä kannustamassa, mutta kiri taisi jäädä aika säälittäväksi. Nousin Kolin päälle loppuajassa 6. 12.25.

Maalissa olo oli hyvä, vaikka viimeiset metrit olivatkin tiukkoja. Tarvittaessa olisin jatkanut jatkaa vielä. Jaloissa oli nolla rakkoa ja fiilis muutenkin hyvä. Onnistuin myös pitämään varpaissa vaanineet krampit loitolla loppuun saakka. Järjestäjät onnittelivat kilpaa ja vakuuttelivat että aika oli tosi hyvä ekalle maratonille. Itse kävin kuitenkin jo päässäni läpi mistä kaikkialta olisin vielä pystynyt nipistämään.. :). Hörpin pari lasia mehua ja siirryin marko kädessä sisälle seuraamaan maratonmatkojen palkintojen jakoa. Voittoajat olivat hurjia sekä miehillä että naisilla.

Taputusten jälkeen siirryin saunan lauteille, missä Ryläyksen Ystävät palailivat juuri saunasta. Löylyjen ja puhtaiden vaatteiden jälkeen siirryin keittolounaalle, ja liityin taksikavereiden seuraan, jotka olivat juuri palanneet reitiltä. Fiiliksiä ja kokemuksia jaettiin pitkän kaavan mukaan ja porukka pöydässä ehti vaihtuakin pariin otteeseen.

Illalla kävin katsomassa vielä loput palkintojen jaot ja juutuin seuraamaan matkalla olleiden ultraajien gepsipisteitä. Samalla juttelin järjestäjien kanssa ja päädyin lopulta kuuntelemaan Heikki Siivarin pyörämatkakertomusta Euroopan ympäriajosta kesältä. On siinä aikamoinen karpaasi. Porukka pöydässä vaihtui mutta juttua piisasi. Jaksoin panostaa sosiaalisuuteen aina puoleen yöhön saakka, kunnes oli pakko antaa väsymykselle periksi. Aamulla kuulin että meno oli jatkunut villinä pikkutunneille saakka, ja Kolikin oli huiputettu sekä ulkovaatteissa että ilman.

Sunnuntaina kävimme vielä pienellä porukalla viereisellä Ukko-Kolilla ihailemassa syysmaisemia ja jaloittelemassa vähän ennen kotimatkaa. 

"Kansalaismaisemaa" Kolin huipulla.

Ensi vuonna sitten uudestaan. Facebookissa tulikin jo neljä alustavaa ensikertalaisen lupausta ensi vuodesta. Silloin munkin aika alkaa vitosella :)

Lopuksi vielä pari sisäpiirivitsiä lähinnä itselle muistettavaksi:

•           Lintubongaus ja geokätköily ovat so last season. Uusin hittilaji on vesitornibongaus.

•           Hernesaaren Maastojuoksijat ry tekee ensi kesänä valmistavan (ainoan) harjoituksen ennen Kolia huiputtamalla rakkaakin rankemmat Iso-Herneen ja Ukko-Herneen.

Ja vielä P.S: Psyykkinen valmennus osa 2 löytyy täältä.

Exän kaadossa.

Aikamoinen joukko exiä ja varmaan muutama nykyinenkin sai kyytiä tänään 24.9., kun yhteensä reilut sata multisporttaajaa kokoontui X-Kaatoon Vuosaareen. Tämänvuotisella radalla oli panostettu x-faktoreihin, ja questejä oli siroteltu tasaisin välimatkoin ympäri kisarataa. Myös rastien hakemisessa sai nähdä keskivertoa enemmän vaivaa. Tänä vuonna exän kellistäminen ei tuottanut mitenkään mainittavaa tulosta, vaan huonolla suorituksella tulleen neljännen sijan.

Startti tapahtui kisakeskuksen eli Natura Vivan edestä klo 5.04. Kisa alkoi melontaosuudella, jonka ideana oli, että parit hakivat rastit 1,2,3 ja 5 niin, että toinen meloi ja toinen juoksi/kuljetti pyöriä. Aloitimme niin että minä meloin ja Mari kuskasi pyörät. Melontaosuus oli yksi kisan parhaista paloista. Mahtava pimeä meri, valoletka, mukava aallokko ja sen verran myös takatuulta, että välillä pääsi surffailemaan. Toisella rastivälillä ohittelin lähes kymmenen tyyppiä, mikä oli suoranainen ihme tämän kesän kajakkikilometrien perusteella.

Niemenkärjessä vaihdettiin melojaa eli Mari istahti kajakkiin ja minä lähdin juoksentelemaan niemenkärjestä kohti tyvessä sijaitsevaa kolmosta, joka oli samalla kohtaa kuin ykkönen. Matkan sai hölkötellä mukavaa vauhtia, sillä melonta kesti kauemmin. Höpöttelinkin siinä koko matkan jonkun miesten sarjan ensikertalaisen kanssa, joka juoksi samaa vauhtia.

Kolmosen jälkeen Mari jatkoi kajakissa ja minä otin pyörät kuljetukseen vitoselle. Tällä osuudella tapahtui myös kisan ensimmäinen kaato, kun heitin rähmälleni asfaltille pyörien sekaan. Tuloksena hetkinen keräilyä ja kisan ekat mustelmat. Perussettiä meikäläiselle.

Melonnan jälkeen reitti jatkui pyöräilyllä. Rastit haettiin rannasta, kivikkoisen ja pitkän aallonmurtajan päästä sekä satelliittikartalla osoitetun puiston keskeltä sillan alta. Sillan etsimisessä teimme ensimmäiset typerät harhailut, mutta löytyi se rasti kun tarpeeksi tutkiskeli. 

Ysi haettiin niemenkärjestä. Kympille lähtiessämme teimme taas typerää hakuammuntaa. Kartta vaihtui 1:8 000 karttaan ja harhailimme kahteen otteeseen väärällä polulla ennen oikeaa suuntaa. Emme tosin olleet läheskään ainoita harhailijoita. Kymppi oli normaali rasti, 11 sijaitsi sisällä bunkkerissa. Se löytyi kohtalaisen helposti kuten myös 12. Rasti nro 13 sijaitsi suurista kivenpalasista tehdyn aallonmurtajan päässä. Sinne piti hieman harppoa ja asetella askeleita etenkin liukkailla pyöräilykengillä. Tässä tein kaadon numero kaksi, mutta en sentään mereen. Vielä neljäntoista kautta takaisin rantaan rastille nro 15. Jätimme pyörät ja lähdimme lenkkareissa hakemaan paria juoksurastia. Molemmat olivat helpohkoja, mutta jouduimme varmistelemaan paria risteystä.

Palasimme rantaan pyörille, missä odotti seuraava quest: inkkarimelonta. Parien piti meloa kapeaa kanavaa muutama sata metriä hakemaan leima putouksen alta. Tästä melonnasta jäi päälle lähinnä ärsytys. Kanootti oli hidas ja vaappui minne sattui sisällä olleen vesimäärän takia. Helppo ja yksinkertainen quest, mutta etenkin inkkarivauhdin jälkeen tuntui, ettei purkki liiku mihinkään. Mari kastui lähes kokonaan leimatessaan putousrastia. Marin edelleen toipilaana olevan akillesjänteen kylmettyminen vähän huolestutti, mutta onneksi matkassa oli vaihtosukat. Ne helpottivat tilannetta ainakin hetkellisesti.

Matka jatkui pyörän selässä. 21 haettiin mäen huipulta kellarista. Taas vähän ekstravaivaa rastileimaamiseen. Jätimme rastin hakemisen kannalta tyhmään paikkaan pyörät mäen huiputuksen ajaksi ja taas tuhraantui turhaa aikaa muihin rastilla kävijöihin verrattuna. 22 sijaitsi jätemäen päällä. Etenimme samaa matkaa yhden miesparin kanssa. En tiedä kuka meistä neljästä keksi kiivetä mäen päälle sieltä mistä menimme, mutta idea ei ainakaan ollut mainittavan nerokas. Tunkkasimme pyöriä heinikossa ja risukossa, jota ei tieksi voinut kutsua. Reitti ei myöskään ollut missään määrin suora reitti ylätasanteelle, mutta pääsimme kuin pääsimmekin lopulta ylös.

Mäen päällä odotti taas yhdenlainen quest. Suunnan avulla täytyi hakea kaksi rastia. Lehmärastin löysimme helposti (nerokas idea kiinnittää rasti lehmän jalkaan, vaikkei se aito lehmä ollutkaan :) Toista rastia etsimme kivestä ja mielestämme oikeasta suunnasta, mutta ilman tulosta. Lopulta kun suunnasta ei ollut enää jäljellä mitään tietoa, päätimme jatkaa matkaa. Alueen kaikkia kiviä kun ei millään voinut tarkastaa. Molemmat huomasimme paluumatkalla suuren kannon mutta kumpikaan ei reagoinut. Ylhäällä luimme rastimääreet uudestaan ja rasti ei ollutkaan kivessä vaan kannossa. Piiiiip. Mutta matka jatkui, sillä päättelimme jo tässä vaiheessa että ei tässä mitään kärkisijoitusta oltu muutenkaan tekemässä, joten let’s move on.

Seuraava typerä virhe tapahtui kun ajoimme alas mäeltä. Päädyimme aivan väärälle puolelle aluetta siihen nähden mihin olimme menossa. Alueella oli sekä teitä että ”teitä”, joten oikean hiekkatien löytäminen vei sekin taas hetkisen. Lopulta se löytyi ja pääsimme taas takaisin aiotulle reitille. Mutta ei taas mennyt montaa metriä kun pysähdyimme ihmettelemään suurta teitä, jota ei ollut kartassa ollenkaan. Ja taas aivot raksuttivat tyhjää, kunnes tajusimme että tie vei satama-alueelle jonka yksityiskohtia kartassa ei ollut. Eli olimme ihan oikeassa risteyksessä, mutta seisoskelimme taas ihan turhaan paikallaan.

23 hettiin bunkkerista ja 24 satama-alueen takaa näköalatasanteelta. Arvasimme jo sinne ajaessamme, että kohta varmaan laskeskellaan satama-aidan syvennyksiä. Ja niin tehtiinkin. Laskimme 75 oikein, Mika antoi leiman ja jatkoimme matkaa.

25:lle mennessä tyrimme taas kerran reitinvalinnoissa. Etsimme polkua jota ei sitten ollutkaan. Päätimme kiertää isoa tietä, mutta vaihdoimme taas suunnitelmaa kun törmäsimme ajettavanoloiseen hiekkatiehen.  Näillä vaiheilla suunnistus alkoi olla todella töksähtelevää. 25 löytyi lopulta helposti.

26 olikin sitten toinen juttu. Ensinnäkin, typerinä jätimme pyörät varmaan 200m päähän rastista. Toiseksi, seisoimme rastin vieressä ja ihmettelimme että onkohan se tämä vai mikä se on. Kolmanneksi, aikaa alkoi olla jäljellä enää vajaa tunti, joten piti tehdä päätöksiä. Etsimme kaivo-questillä A-rastia ja mielestämme seisoimme sen olinpaikalla, mutta mitään ei näkynyt. Risukossa kulkeminen oli työlästä ja rastiohjeiden mukaan nopeimmilla meni questiin 45 min. Jäljellä oli enää 50 min, joten päätimme panostaa radan loppuihin rasteihin, joita niitäkin oli vielä jäljellä 4 kpl. Palasimme pyörille ja tunkkasimme ne (liian hitaasti) pellon reunassa mennyttä polkua. Näillä main alkoi sataa. Haimme 27:n ison tien kautta. Reitti oli nopea mutta jalan tehty rastinhakumatka oli taas kerran hidas, vaikka itse rasti löytyikin aika helposti. 28 ja 29 löytyivät, mutta tässä kohtaa huomasimme, että emme millään ehdi ajoissa maaliin. Myllytimme täyttä kyytiä maaliin ja aikasakkojen takia jätimme rastin nro 30 hakematta. Maalissa taisimme olla n. 11.09, joten lopun törttöilyjen lisäksi saimme vielä aikasakkoakin. Sen pituinen se.

Radassa oli aineksia kivaan kisaan, mutta ainakin näin vielä samana päivänä lähinnä harmittaa oma heikko suoritus. Kovin inspiroivaa ei ollut myöskään se, että lopputuloksissa olimme selvästi heikoin neljästä naistiimistä.

Mutta, positiivisesti ajateltuna: sijoitus parani viime kisasta yhdellä, ja tällainen haparointi motivoi piiskaa taas eteenpäin. Tämänaamuinen kisa ei myöskään tunnu jaloissa juuri ollenkaan, joten reeni kohti seuraavia koitoksia jatkuu heti huomenna. 

Kukas se siinä nollaa emittiä?

IhanHukassa jo ennen starttia..

Kuvat: Zarges Endures, lisää täällä.

PS. Jos joku kiinnostui viime teksissä käsittelemästäni psyykkisestä valmennuksesta, viime viikonlopun koulutuksesta syntyneen (yleisluontoisen) jutun voi lukea esim täällä.

Spyykkistä valmennusta ja putkihommia.

Viestintähommissa on sellainen hyvä puoli, että sen varjolla pääsee osallistumaan kaikenlaisiin mielenkiintoisiin tapahtumiin. ”Teen tästä juttua” on kätevä veruke, jolla pääsee aika moneen tilaisuuteen jopa ilmaiseksi. Tällä verukkeella pääsin osallistumaan lauantaina koulutukseen psyykkisestä valmennuksesta. Okei, toki siitäkin on hyötyä että koulutuksen järjestäjä on hyvä työkaveri.

Mielenkiintoinen koulutuspäivä avasi ajatuksia ja teki yhä selvemmäksi sen, kuinka psyykkinen valmennus ei ole vain huipputason hommaa jota tehdään fysiikkatreenien lisäksi. Hyvä valmentaja osaa ujuttaa erilaisia psyykkisiä taitoja kehittäviä harjoitteita sisään jokapäiväiseen harjoitteluun. Teimme monia hyviä ja yksinkertaisia harjoitteita mm. keskittymisestä ja mielikuvaharjoittelusta ja kävimme mielenkiintoista keskusteluja eri lajien valmentajien ja valmentajakouluttajien kanssa. Yksilöurheilijat pääsevät vielä vähällä: sitten kun urheilijan kisajännitykseen tai keskittymisvaikeuksiin lisätään vielä samoista ongelmista kärsivä hevonen, homma meneekin jo paljon monimutkaisemmaksi.. Mahtava päivä ja monet pienet oivallukset korvasivat sen vaivan, että piti raahautua kustannuspaikalle myös lauantaina. Nyt tarvitsee enää väsätä se lupaamani juttu..

Se työasioista. Treenirintamalle kuuluu myös hyvää: tänään eli sunnuntaina pääsin avaamaan hiihtokauden. Jiihaa! Viime vuonna pääsin hiihtoladulle ekan kerran marraskuun puolivälissä. Musta jo se oli tosi aikaisin. Mutta, kun suhteet on kunnossa, kausi on mahdollista korkata jo syyskuussa :)

Työlauantain jälkeen myös sunnuntaina herätyskello pirisi klo seitsemän. Minä, Fisherin suksipussi ja kassillinen tarpeellista tavaraa vääntäydyimme Rastaspuistontien Lidlin pihaan klo 8.30 mistä auto starttasi kohti Paimion hiihtoputkea. Niin kauan kuin Ylläs-halli etsii omistajaa ja kestävää rahoituspohjaa, lähin putki on Turun lähellä Paimiossa. Meitä oli matkassa kolme innokasta hiihtäjää.

Matka vei sunnuntaiaamun tyhjillä teillä reilun tunnin, ehkä 1h 15min. Ei loppujen lopuksi mikään paha matka. Vaatteiden vaihdon jälkeen olimme ladulla kymmeneltä. Tullessamme laskimme että pihassa oli kahdeksan autoa. Alussa piti siis tehdä jonkin verran ohituksia, mutta loppuvaiheessa saimme hiihdellä putkessa ihan kolmisin.

Hiihdimme kolme tuntia. Aloitin pertsalla. Varsinkin alussa osittain jäinen latu ja tykkilumi veivät pidon melkein kokonaan. Tosin se on arvattavissakin kun lähtee matkaan huoneenlämpöisillä purkkivoiteilla. 1,5h kohdalla lisäsin vähän voidetta ja pito parani selvästi.

Päädyin hiihtämään 2h pertsaa ja 1h vaparia. Samassa suhteessa meni myös kaatumiset,eli ihan normaali määrä :) Latu oli osin vähän jäinen, etenkin kaarteista, mutta parin kierroksen jälkeen oppi miten niihin kannattaa hiihtää. Vaparilla kesti hieman kauemmin löytää tekniikka pitkän tauon ja juuri hiihdetyn pertsan jälkeen, mutta melko nopeasti se kuitenkin löytyi takaraivosta.

Kolme tuntia oli sopiva lenkki, ja täytyy sanoa että pienistä ennakkoluuloista huolimatta putkihiito ei ole yhtään hassumpi vaihtoehto syystreeniksi. Korkeuseroja on toki vähän vähemmän kuin ulkona kuntoradoilla, mutta se ei haittaa kun näin alkukaudesta syke huitelee korkeissa lukemissa joka tapauksessa. Aika meni tosi nopeasti, eikä missään vaiheessa ehtinyt kyllästyttää. Minä ainakin tarkkailen latua, omaa hiihtoasentoa ja tekniikkaa, joten betoniseiniä ei edes huomannut. Kaikki merkit siis viittaavat siihen, että reissu ei jäänyt viimeiseksi.. :)

Syksy saapuu.

Syksy lähestyy ja treenailukin muuttuu vähitellen sen mukana. Pyöränkäyttö on ollut tänä syksynä vähäisempää kuin viime vuonna. Työmatkat teen edelleen pääasiassa pyörällä ja lenkkejäkin tulee ehkä pari viikossa. Vähentyminen johtuu lähinnä siitä, että kankkunen on vihdoin kunnossa (kop kop kop..), joten sillä voi tehdä myös muuta kun polkea. Syksy on mahtavaa ulkoiluaikaa, toivotaan että edessä on aurinkoinen tai ainakin viimeaikaista kuivempi syyskausi.

Viime syksyn lajikokeilu oli kiipeily. Tänä vuonna testiin pääsi rullahiihto. Lajivalinta ei taida yllättää ketään, sillä haaveilin ekan kerran talven hiihtokeleistä jo kesälomalla. Sain kaverin vanhat rullasukset lähes ilmaiseksi. Vaihdatin niihin vain Kalle-Sportissa uudet siteet.

Takana on nyt kaksi lenkkiä. Ensimmäinen kokeilu tapahtui Lahnus-Röylä -suunnalla osana tuttua pyörälenkkiä. Viritykseni keräsivät ihan kohtuullisen paljon katseita maanantain neljän ruuhkassa.. ;)

Autottomuus vaatii kekseliäisyyttä :)

Ensitesti oli siis asfaltilla. Huteraltahan se tuntui ja pienikin alamäki sai nilkat jäykistymään. Ajatuksissa pyöri lähinnä ”Näillä ei sitten paljoo jarrutella..” Tasatyöntö sujui jotenkin, mutta vähän hankala olo testistä jäi.

Testi numero kaksi vietiin hiekalle Paloheinän poluille. Tämä kokeilu lähti heti rullaamaan paljon paremmin, kun hiekka toi enemmän kitkaa rullien alle ja alamäkiin. Vuorohiihto oli edelleen vähän hankalan tuntuista mutta, tasatyöntö ja yksipotkuinen tasatyöntö tuntuivat jo hetkittäin ihan normaalilta hiihdolta. Ainakin niin kauan kun jaksoi keskittyä täysillä :). Perään vielä sauvarinnettä jalan, lihaskuntoa puulaitteilla ja vajaan kympin verkkapyöräily takaisin kotiin. Kiva ja vaihteleva treeni, joka saanee jatkoa myös tulevaisuudessa.

Rullailun lisäksi olen yrittänyt keskittyä lenkkipolkujen kuluttamiseen. Ajatuksissa vilahtelee jo lähestyvä Vaarojen Maraton. Kyllä, siellä on meikäläisenkin nimi lähtölistalla, ekaa kertaa. Kunnon puolesta jaksan kyllä, mutta mitä sanoo jalat, kun juoksuhistoria on kohtuullisen katkonainen ja viimeisimmät vaivatkin vasta takana? Noh, se selviää kuukauden päästä. Reissuun lähdetään naatiskelemaan maisemista, nousukäyristä ;) ja toivottavasti aurinkoisesta syyssäästä ilman sen kummempia aikatavoitteita. Testijuoksuksi ajateltu Arpaisten patikka (28km) peruuntui mun osalta, mutta siitä huolimatta viikonloppuna olisi tarkoitus tehdä ”pitkää lenkkiä pitempi lenkki”, jonka jälkeen kankkusen kestävyydestä tiedetään taas enemmän.

X-kaatokin lähestyy, saa nähdä mitä meidän päänmenoksi tällä kertaa keksitään. Kilpailukutsu lupaa entistäkin enemmän äheltämistä, ja jo alun yösuunnistus tuo omat haasteensa ainakin meidän tiimille. Onneksi arska nousee jo seiskalta :)

Oikean reunan suunnitelmia -palstalta voi nähdä alimmaisena merkintänä lontoonkielellä kirjoitetun tapahtuman. Pitkäaikainen haave toteutuu joulukuussa, jonka tulen viettämään kokonaan tienpäällä (tai siis pyörän/jalkojen päällä) Uudessa-Seelannissa! The land of my dreams. Sen reissun jälkeen voi kuolla onnellisena. Selailin netistä jotakin sopivaa tapahtumaa mihin osallistua. Haaveena oli jonkinlainen multisportkisa Kiwilandiassa, mutta joulukuu vaikuttaa olevan yllättävän hiljaista aikaa sillä rintamalla. Niimpä vuorijuoksentelu Tongariron kansallispuistossa kelpaa sekin oikein hyvin!

Tiedossa on siis paljon kivoja juttuja mitä odottaa, joten mun puolesta syksy saa tulla :)

Archipelago Adventure Inkoossa 20.8.2011

Kisapäivä alkoi herätyskellon soidessa lauantaiaamuna klo 4.30. Puoli tuntia aikaa herätä, syödä ja hoitaa aamutoimet ennen kyydin saapumista. Pakkasimme auton jo perjantaina, jolla saimme pidennettyä yöunia muutaman minuutin. Piilarit vähän temppuilivat, mutta ehdin ajoissa alas ja lähtöön.

Kisapaikalle ajoi noin tunnin.  Ehdimme mukavasti kasata pyörät ennen reittimateriaalien saamista. Loppu aika ennen starttia menikin sitten reittisuunnitteluun, kamojen säätämiseen ja muuhun olennaiseen.

Alun juoksut

                                          Punainen kolmio = alun suunnistus

Startti tapahtui 8.02. Säntäsimme kaikki sarjat juosten metsään hakemaan pari rastia n. 3km minisuunnistuksesta. Etenimme jonossa ja rastit löytyivät mukavasti. Kurvasimme vaihtoleimauksen kautta noutamaan pelastusliivit, kypärät ja mun uimapatjan coastaleering –osuutta varten. Mari tottuneena triatlonistina päätti uida ylitykset, järjestäjien varoittelusta huolimatta.

       Coastaleering -rastit vasemmalla saarissa, melontarastit oikella lahden ympäristössä

Coastis sisälsi 6 rastia, joista osa sijaitsi saarissa tai muuten uinti/ patjailumatkan takana. Teimme pummin heti alussa, kun olimme lähteä väärään saareen. Onneksi tarkastimme kompassilla suunnan ennen lähtöä. Pummin hyvä puoli oli se, että löysimme 2. rastin jo valmiiksi. Ensimmäinen patjaosuus tehtiin vähän typerää reittiä ja sivutuuli olikin melkoinen tuulisella merellä. Paluu saaresta tehtiin taas viisaammin. Loput rastit löytyivät suoremmin. Osuus oli kokonaisuudessaan mukava ja meri lämmin. Tuulettomassa säässä osuus olisi ollut aika nopea, me tulimme toiseen vaihtoon n. 2h startista.

Tuulta maalla ja merellä

Kolmas osuus oli melonnan 4 rastia. Tällä osuudella tuuli todella vaikeutti ja hidasti etenemistä, etenkin meillä, jotka käytimme järjestäjien kalustoa. Kajakilla etenevät hyötyivät kalustovalinnastaan tällä osuudella. Etenkin rastiväli 3-4 oli todella tuulinen. Etenimme ehkä 1km/h vauhtia. Periaatteessa kanootin kanssa uiden olisi voinut päästä kovempaa.. Lyhyehköön, muutaman kilometrin melontaan käytimme yli tunnin, vaikka rastit löytyivät helposti. Ei siis mikään päätä huimaava vauhti..

                                          Pyörärastikartta. Rastit näkyy vähän huonosti..

Melonnan jälkeen vaihdoimme nopeasti kuivaa päälle ja lähdimme pyöräsuunnistusosuudelle. Osuuden alku oli pääosin asfalttitien myllyttämistä. Tässäkin tuuli teki ajamisesta välillä todella raskasta. Rastit 3-7 olivat helppoja. Seiskalla edessä oli sukellustehtävä. Pieneen järveen oli upotettu 3 mehukattipulloa, joissa kaikissa oli kirjain. Kirjaimet piti etsiä ja ilmoittaa rastimiehelle. Uimarastilla hukkasimme paljon aikaa. Aluksi emme meinanneet löytää mitään järvestä. Saimme vähän apuja paikalliselta uimarilta, joka löysi meille sattumalta yhden rasteista.

Vihreällä lopun pyöräsuunnistus. Rastit 11-14 olivat lopun suunnistusrastit.

Kartan vaihduttua loput pyörärastit 8-10 olivat vähän teknisempää ajoa. Kasille pääsi ajamaan ihan hyvin. Matkalla teimme tosin ehkä 5-10 min pummin. Ysille meno oli lähes pelkkää tunkkaamista jyrkkään ylämäkeen. Kympille menimme kallion päällä. Ajettavan reitin löytäminen kalliolla oli hieman vaikeaa, joten ajaminen katkeili vähän väliä juoksenteluun.  Matkalla kalliolta tielle osuimme kympille suoraan. Taidolla, ei tuurilla :)

Loppukiri

Kympiltä kaasuttelimme nopeasti vaihtoon ja viimeiselle juoksuosuudelle. Aikaa oli jäljellä enää vajaa 15 min. Loppusuunnistuksen rasteista 11-14 ehdimme hakea vain kaksi. Kolmas olisi voinut olla mahdollinen, mutta myöhästyminen olisi vienyt juuri hankitut pisteet todella nopeasti, joten emme ottaneet riskiä.

Kaksi rastia jäi siis puuttumaan. Tällä ihan kohtuullisella suorituksella olimme alustavissa tuloksissa sijalla viisi, mihin olimme ihan tyytyväisiä. Jos olisimme päässeet loppusuunnistukselle 10min aiemmin, sija 3 olisi ollut ihan mahdollinen. 

Mutta. Meillä oli kivaa, pääsimme molemmat suunnistamaan, missään kohtaa emme olleet IhanHukassa ;) ja jalat olisivat jaksaneet vielä hyvin jatkaa. Joten ei sillä sijalla loppupeleissä niin väliä. Ihan oikeesti :)

Kohti Saaristoseikkailua.

Elokuun lopulla käytävä Multisport Cupin osakilpailu Archipelago Adventure, alias APA, on syystä jos toisesta jäänyt joka vuosi väliin. Nyt olin hyvissä ajoin liikkeellä, ja pariksi valikoitui Juhan kautta hänen viimevuotinen parinsa Mari. Mari poti alkukaudesta jalkaansa, minkä edesauttamana minä ja Juha alun alkaen lyöttäydyttiin yksiin Springissä. Tekstailtiin eräänä lauantai-iltana hyvä tovi ja päädyttiin yhteislenkille Espoorasteille viime tiistaina. Mari haki minut Vihdintien varrelta huoltsikalta neljän maissa mistä köröteltiin yhdessä kohti Serenaa.

Reitiksi valittiin itsevarmoina A-rata. En ole ikinä olut niin vaikealla radalla. Kartta ja maasto eivät tuntuneet täsmäävän ollenkaan ja kaiken lisäksi yksi rasti oli ainakin sata metriä rastiympyrän ulkopuolella. Se rasti olisi jäänyt varmaan ikuisiksi ajoiksi hukkaan jos yksi rastilla pyörineistä miehistä ei olisi tiennyt virheestä. Väliaikojen mukaan pyörittiin rastivälillä lähes 45min.. Suoritus oli siis kaikkea muuta kuin lupaava tulevaa kisaa ajatellen.. Mutta hyvä treeni kylläkin! Huiputettiin kaikki lähiseudun nyppylät. 

Päätettiin, että lähdetään yhdessä APAan pyörimään ja juostaan sitten vaikka ympyrää jos muu ei auta. Eli mennään rennosti ”katotaan mitä tästä tulee” –fiiliksellä hakemaan jossei muuta niin hyvää treeniä. Ennakko-odotuksia ei ole ainakaan mulla, koska en ole koskaan aiemmin ollut pääsuunnistaja. Mutta toisaalta tosi kiva päästä kokeilemaan miten homma sujuu.

Patjat esiin..

Keskiviikkona oli tarjolla Tiukusen & Kulkusen packrafting -treeni Kattilajärvellä. Pohdin pitkään jaksanko vääntäytyä paikalle, koska pelkkä menomatka kesti reittioppaan mukaan 2h. Lähimmältä bussipysäkiltä piti vielä kävellä lähes 4km. Mutta säätäminen tuntui houkuttelevalta ;) ja halusin päästä kokeilemaan patjailua ennen kisoja, joten siellähän minäkin olin reilun 10 muun kanssa kuuden maissa patjaa pumppaamassa.

Lyöttäydyin yksiin MamAdventuren Jolan ja Sariannan kanssa. Vauhti oli sopiva ja pysyin kartalla silloin kun oltiin :) Maarasteilla tehtiin grande pummi ja oltiin vähän väliä ihan varmoja missä oltiin ja sitten taas ihan hukassa. Käytiin suurimmalla osalla rasteista, mutta muutama jäi suosiolla metsään, koska haluttiin mieluummin treeniä kuin seisoskelua ja pähkäilyä. Oltiin yhtä mieltä siitä, että sillä gepsikäyrällä ei varmaan kannata etsiä vapaaehtoista paria.. :)

Ainakin yksi maastopyöräilijä nielaisi mehut väärään kurkkuun kun painettiin keskellä metsää ohi patjat kainalossa. Katsottiin tarpeelliseksi selittää että kyllä me välillä uidaankin.. Jalat toimi yllättävän hyvin tiistaista huolimatta, vaikka suurimmissa ylämäissä hapot vähän jarrutti, etenkin lopussa. Pari tuntia patjailtiin ja Jola oli kiltti ja heitti mut Leppävaaraan. Kiva treeni ja mukava tavata ja jutella vähän taas uusien tyyppien kanssa.

Pyörän päällä.

Tuleva suunnistusvastuu APAssa selkeytti myös viikonloppusuunnitelmat. Lauantaina oli vuorossa pyöräsuunnistuksen testaus. kaivoin laatikosta Lupus Extremen järjestämän seikkailutreenin kartat viime vuodelta. Siirtymä Paloheinän lähtöpaikalle otti enemmän aikaa kun oli tarkoitus, kun etukumin pumppaamisen sijaan onnistuin tyhjäämään sen..? Kirosin pumppuni ja prestaventtiilit muutamaan kertaan mikä tuntui auttavan. Lopputuloksena ei kyllä ollut yhtään täydempi etukumi, mutta päätin kompensoida reiskoilla :)

Pyöräsuunnistus lähti paloheinästä Silvolan tekojärven viertä kohti lentokenttää ja käytiinpä Korsossakin. Loppupuolella kartta ei ihan pitänyt paikkaansa, kun Ilolan tienoille oli ilmestynyt tienjatke. Huomasin kyllä melkein heti, että nyt ei mennä ihan niin kuin kartta sanoo, mutta osuin mutulla takaisin reitille toista kautta. Pääosa reitistä kulki asfaltilla ja kohtuullisen urbaaneissa maisemissa, mutta ei sentään kokonaan. Ihan kiva reitti ja erilaisten teiden suhde oli aikalailla sama kuin yleensä kisoissakin. Jostakin syystä onnistuin pysymään kartalla koko treenin ja päädyin sinne mihin pitikin. Muutamassa risteyksessä piti vähän varmistella, mutta suurempia pummeja ei tullut! 

Paloheinässä oli meneillään joku juoksukisa, puolimaraton tms. Aurinko paistoi ja lämpöä oli +22, joten porukkaa tungeksi paikalla mukavasti jalkojaan ravistellen. Tein nopean pitstopin majalla ja ajelin verrytellen kotiin. Mukava 4,5h pyörätreeni joka toi mukavasti vähän varmuutta viime aikojen pummailujen jälkeen.

Ensi viikolla edessä on vähän vielä treenailua. Tiistaina olisi tarjolla lisää packraftingia lauttasaaressa. Katsotaan päädynkö sinnekin :) Loppuviikolla otetaan kuitenkin rauhallisesti että jalat on varmasti tuoreet lauantaina. Toivottavasti on hyvä sää ja la 20.8. Kirkkonummi-Inkoo –suunnalla käytävä APA osoittautuu maineensa veroiseksi! Kisasta lisää maalituuletusten jälkeen.

Helvetinjärvellä.

Reissu Helvetinjärven kansallispuistoon on pyörinyt mielessä jo vuosia, kun Ruovesi-Virrat -tien kylttiä on tullut katseltua mökille ja Löyälle mennessä pienestä saakka. Lähtöpäiväksi valikoitui ti 2.8. Lähtöhetkellä klo 9 lämpöä +16 ja aurinkoa, iltapäivällä luvassa jotain +22, eli täydelliset olosuhteet. Tarkoituksena hölkkäillä RAUHALLISTA tahtia Kankimäestä luontopolun lisäksi Haukanhietaan ja Luomajärvelle suurimmat ylämäet ja pahimmat juurakot kävellen.

Yleensä kun tarkoitus on tehdä pitkä ja rauhallinen lenkki, jostain syystä vauhti ei aina ihan pysy kurissa.. Lähtöhetkellä jalat eivät olleet ihan tuoreessa kuosissa ja oikea pakara vasta ekalla pitkällä juoksulenkillä vaivojen jälkeen, joten siksikin vauhtia ja tuntemuksia oli syytä vähän tarkkailla. Jalassa maastolenkkarit, repussa kartan ja juomapussin lisäksi uikkarit, pari geeliä, omena ja ruisleipä. Lets gou. 

Tässä kattavampi kuvareportashi reissusta: Helvetinjärvellä 2011.

Viimeistä lomapäivää viedään. Syksyllä edessä on myös uusia haasteita. Seuraava isompi koitos lienee Archipelago Adventure 20.8. APA on tähän asti jäänyt joka vuosi eri syistä väliin, joten luvassa on ainakin ensikosketus uimapatjailuun uuden parin kanssa. Toinen uusi ja odotettu juoksukoitos on luvassa syksymmällä, mutta siitä lisää vasta myöhemmin. Majoitus on kuitenkin jo varattu :)

Lomps lomalle.

Tällä kertaa sain pehmeän laskun kesälomalle, kun viimeinen työpäivä kului helteisellä Sulkavalla Sulkavan yösoudussa 8.7. Ajelimme paikalle päivällä, starttasimme urakkaan 15-henkisellä tiimillämme klo 17 ja saavuimme maaliin 5h 20min myöhemmin. Meni paremmin kuin odotimme! Ja otimme loppukirissä vielä muutaman päänahan sijoittumalla soudussa lopulta sijalle 97. Arsekin kesti paremmin kuin etukäteen pelkäsin. Kiva kokemus hienossa säässä, upeissa maisemissa ja mukavalla porukalla. Hauskaa oli!!

Tiimikuva ennen lähtöä. Vielä naurattaa.. :)

Lähdön tunnelmaa Sulkavalla.

Reissusta palattiin lauantain aikana väsyneenä ja helteen ja huonon nukkumisen jälkeen. Pakkausinto oli tasan nolla, mutta sunnuntaina klo 7 lähtevä kone Muncheniin pakotti tsemppaamaan. Edessä reilun viikon sporttiloma Itävallassa, Zell am Seen lähistöllä. Siellä tehtiin erilaisia ennätyksiä, mm. korkeus- ja pituusennätyksiä pyörälenkkien suhteen. Lisäksi todistettiin, että ihminen voi palaa auringossa myös korvan päältä (se n. puolisenttiä leveä reuna korvan päällä..).

Jälleen kerran yksi aivan mahtava reissu. Tarkka reissupäiväkirja löytyy omista varastoista, tässä kuvien muodossa tunnelmia reissusta:  Austria 2011.

Seuraavaksi edessä on epämääräistä lomailua kolmisen viikkoa Suomen maassa. Ensin pk-seudulla, ensi viikolla fyssarin jälkeen siirryn loppulomaksi kotimaisemiin Tampesterin suunnalle, samalla tietysti Sporttaillen :)

Huomenna alkaa Rokuan 24h seukkailukisa. Täytynee vähään seurailla gps-käyriä ja mahdollisia muita päivityksiä. Toivotaan että tulee tiukka kisa kaikissa sarjoissa. Wish I was there too..

Kesäkuulumisia.

Työnantajani sai syksyllä haasteen osallistua tänä kesänä Sulkavan soutuihin. Vastaamme haasteeseen tänä perjantaina ja ei kai ole kovin yllättävää että ilmoittauduin vapaaehtoiseksi mukaan joukkueeseen.

Perjantain hellekelissä luvassa on siis 60km (=5-6h) kirkkovenesoutua. Harjoituskilometrejä on takana 15, eli yksi kokeilu. Sen perusteella osaan ennustaa, että luvassa on psykedeelistä perseen puuttumista ja käsiinkin varmaan pari rakkoa. Mutta hienossa kelissä on kiva mennä omalla porukalla naatiskelemaan kesäillasta ja tunnelmasta. Samalla luvassa on pehmeä lasku lomalle, jota on luvassa seuraavat neljä viikkoa. Mahtavaa :)

Jalkarintamalla näyttää vähitellen valoisammalta. Takana on kaksi juoksulenkkiä ja jalka vaikuttaa kohtuullisen hyvältä. Tänään sain Antilta jumppaohjeita, että pääsen vielä eroon pakaralihastyö kompensoinnista ja työn tuntumaan oikeassa paikassa.

Viimeaikojen treeneihin on kuulunut juoksukokeilujen lisäksi paljon pyöräilyä: pitkiä lenkkejä krossarilla ja eilen pitkästä aikaa kunnon juurkkorunttausta ja paljon ylämäkeä myös Keskuspuiston poluilla. Homma tuntui tauosta huolimatta sujuvan kuin siivillä: turhia jalkakosketuksia tuli oikeastaan nolla ja uskaltauduin alas muutamasta paikasta joista en ikinä olisi uskonut tulevani alas. Myös ylämäki tuntui kulkevan. Oli siis mahtava lenkki ja odotukset ensi viikon Itävaltareissulta ovat korkealla. Summa summarum: life is pretty great just now :)

Onkelmaa ja odottelua osa 2

Tästä tulikin jatkokertomus, tai pikemminkin ylipitkä stoori. Takareisivaiva siis jatkuu. Olen käynyt fyssarilla, peruslääkärillä ja ultraäänessä, mutta selkoa ei ole tullut. Ehdin myös olemaan viikon särkylääke + kipugeelikuurilla, mutta lopetin sen kesken koska lääkkeet väsyttivät niin paljon, että sohvalla makaaminenkin tuntui työltä. Ja en suoraan sanoen usko, että jalan paraneminen on kahden päivän särkylääkeannoksesta kiinni.

Viikonloppuna juttelin asiasta 5 min siskoni kanssa ja vaivalle saatiin nimi: tensor fascia latae, eli yhdenlainen pakaralihas. Tähän voisin päivitellä pari sivua lääkärien ja etenkin ortopedien ammattitaidosta mutta ehkä säästän teidät valitukselta. Mutta muistakaa kuitenkin, että ortopedit eivät tiedä vaivoista mitään. Ainut asia mihin ortopedi osaa vastata on: leikataanko vai ei. Ja peruslääkärikin pystyisi selvittämään potilaan vaivan kun kuuntelisi mitä potilas sanoo.. Se siitä. Hoitona lisää venyttelyä, lepoa ja odottelua.

Kisakalenterissa olleet No Limit sekä Jukolan viesti jäivät tällä(kin) kertaa väliin. No Limittiin oltiin kyllä lähdössä, mutta Anne sai edellisenä iltana jonkinlaisen oksentelua sisältäneen lämpöhalvauksen, joten ei uskallettu lähteä riskeeraamaan. Tiedä olisinko edes pystynyt juoksemaan. Jukola puolestaan meni ohi näiden omien vaivojen takia.

Palo starttiviivalle olisi kova, mutta minkäs teet. Heinäkuun lopulla kisattava Rokua houkuttaisi edelleen, ja sen suhteen on ollutkin vähän joukkuekuvioita. Jalan kunto on kuitenkin sen verran arvoitus, että starttaus lienee epätodennäköistä. Tällä hetkellä energia keskitetään jalan kuntouttamiseen. Varmasti tiedossa on viikko Itävallassa, joten siihen tähdätään seuraavaksi. Syksymmällä seikkaillut jatkuvat, ja toiveissa olisi myös se Vaarojen maraton. Mutta ei mennä asioiden edelle.

Onkelmaa ja odottelua.

Springin jälkeen treeni jatkui aluksi oikein hyvin. Meno oli hyvää ja motivaatio oli korkealla. Kuten aikamuodosta voi päätellä, matkalle on tullut pari mutkaa.

Viime viikonloppuna käväisin Tampesterin suunnalla tapetointitalkoissa ja talviturkin poitossa. Sunnuntain 1,5h lenkin lopussa onnistuin kompuroimaan ja telomaan pakaran/takareiden. Kuului vain napsahdus ja ehdin jo potea tuskaa menetetyn treenikesän suhteen. Vähitellen kuitenkin selvisi, että lihakset toimivat, mutta oikean jalan jossakin jänteessä tuntui kipua, aika lähellä iskiasta. Kipu ei onneksi tuntunut kuin välillä jossakin tietyssä asennossa.

Lepuuttelin alkuviikon jalkaa, mutta tilanne pysyi samana. Eilen soitin luottofyssarilleni Antille ja iltapäivältä löytyi kuin löytyikin vapaa aika. Onneksi menin, sillä lantio oli pahasti vinossa ja alaselkä jumissa. Se saatiin kuntoon ja kotiin vietäväsi pari venyttelyohjetta persposkelle. Hoitopöydällä saatiin päivitettyä myös pyöräilykuulumiset :)

Jalkavaivojen takia treenit siis hieman seisovat, vaikka saan toki liikkua kivun sallimissa rajoissa. Tänään tein mm.  MTB-lenkin keskuspistossa, joka tosin päättyi tyhjän potkaisuun ja takareideän pitelyyn. Onneksi lisädamagea ei tainnut tulla. Jalkavaivojen lisäksi treenit ja motivaatiokin hieman seisoo, sillä odotan lopullista päätöstä Rokuan 24h kisan osallistumisen suhteen. Epäilen että oma osallistuminen jää haaveeksi.. Mutta katsotaan nyt loppuun asti mitä kukakin missäkin päättää. Tämän kuun aikana asian pitäisi siis selvitä. Siihen asti odottelen ja lepuutan..

Spring Adventure 2011

Seikkailukausi pyörähti käyntiin 7. toukokuuta Karjaalla. Jalkavaivojen takia edellisestä startista oli lähes vuosi, joten edellisen illan pakkailut sujuivat innokkaan odottavissa tunnelmissa. Lauantaiaamuna kello soi 5.30. Aamupalaa napaan ja kamat kasaan. Juha tuli hakemaan pihasta 6.15. Siitä matka jatkui Turun moratille ja kohti Karjaan ruotsinkielistä ala-astetta. Olimme perillä hyvissä ajoin, joten pyörien ja muiden tavaroiden säätämiseen oli ruhtinaallisesti aikaa. Kartat ja reittikirjat saatiin kasilta, jonka jälkeen alkoi reittisuunnittelu niin että kaikki oli ajoissa valmista klo 9.30 tapahtuvaan starttiin.

1 Muistisuunnistus

Kisa alkoi muistisuunnistuksella. Kaikki seisoimme hiekkakentän keskellä, jonka jokaisessa kulmassa oli yksi kartta. Jokaisessa kartassa oli yksi rasti. Kun lähtölaukaus pamahti, säntäsimme arvalla kohti karttoja tavoitteena löytää mahdollisimman nopeasti se kulma, jossa A rasti sijaitsi. Rastipaikka mieleen ja juosten rastille. Jonot olivat kohtalaiset, joten eksymään ei päässyt. Kaikkien A-D rastien välissä piti palata takaisin leimaamaan kentällä.

Järjestäjät tekivät jäynän: kun palasimme letkassa takaisin etsimään B-rastin karttaa, kartat oli sekoitettu. B-kartta oli vaihdettu sinne missä A-kartta juuri oli. Löysimme kuitenkin oikean kulman aika nopeasti.  Jolkottelimme ihan hyvää vauhtia kaikki rastit läpi, teimme vaihtoleimauksen ja otimme pyörät alle.

2 Melonta

Seuraavaksi oli lyhyt, ehkä 500m siirtymä joen rantaan, missä hyppäsimme kanootteihin. Ehdimme meloa jokea ehkä 100m, kun Juha tiputti emitin jokeen. Sinne se upposi ja hukkui jonnekin joen pohjaan. Ei muuta kun uparit ja takaisin rantaan selvittämään järjestäjiltä mitä tehdään. Parin puhelun jälkeen palasimme pyörällä kisakeskukseen, mistä saimme lainaksi uuden emitin. Säätämisessä tuhraantui aikaa ehkä 20-30min, vaikea arvioida.

Saimme onneksi jatkaa siitä mihin jäätiin, joten painuimme takaisin rantaan. Lähdimme joelle varmaankin viimeisinä. Joella säätäminen jatkui. Teimme pari turhaa lisämutkaa, sillä kartta oli tietysti pyörässä eikä taskussa. Juhan ohjailu ei vienyt meitä "ihan suoraan", joten rastille päästyämme vaihdoimme niin että minä ohjasin takana. Ja lisäksi saimme viimeiseksi lähteneinä allemme kaikkein hitaimman muovisen kanootin ja painavimmat melat. Enkä ikävä kyllä edes liioittele, sillä tämä yksi vuokrakanooteista oli nimittäin oikeasti erilainen kuin muut.

3 MTB

Joen jälkeen hyppäsimme pyörän selkään. Haimme ensin kolme rastia pyörillä. Reitillä oli myös ihan oikeaa, vaikkakin helpohkoa, maastoajoa, mikä oli ainakin minun mieleen. Monta tuntia maantienlaitaa voi olla vähän puuduttavaa ainakin kartattomalle suunnistajalle. Neljäs rasti sijaitsi laskettelurinteen päällä. Sinne piti punnertaa itsensä ensin pyörän kanssa, minkä jälkeen rinne piti juosta alas ja takaisin ylös kolme kertaa. Jalat toimivat yllättävän hyvin, vaikka toki kapuaminen tuntui lihaksissa. Rinteessä oli paljon muitakin joukkueita, ja ilmeisesti otimme siinä muiden etumatkaa kiinni. Miesten sarjassa rinne piti nousta ilmeisesti viisi kertaa. Ei käynyt kateeksi..

Urakasta selvittyämme karautimme pyörällä rinteen alas ja jatkoimme pyörärasteja. Järjestäjät olivat käyttäneet mielikuvitustaan rastien sijainnissa. Yksi rasti oli sillan sisällä, jonne piti mennä monen metrin korkeudessa harppoen puomilta toiselle. Toinen rasti sijaitsi syvällä rautatietunnelissa, jossa oli niin pimeää, että tarvittiin taskulamppua. Vielä muutama ”tavallinen rasti” ja takaisin vaihtoon.

Loput

Neljäs osuus oli perinteistä juoksusuunnistusta. Haimme 7 rastia eri puolilta metsää. Osuus oli aika perinteistä suunnistusta ja kompassikin tuli tarpeeseen. Maasto oli kuivaa ja siellä pääsi melko hyvin etenemään. Tällä osuudella ei tainnutkaan sattua mitään sen kummallisempaa. Juoksu päättyi kisakeskukselle, mistä juoksimme taas rantaan. Edessä oli toinen melontaosuus. Saimme alle nopeamman kanootin ja pysyimme tällä kertaa heti alusta alkaen suorassa. Rastinotto meni säätämiseksi, koska karautimme ensin ohi kun luulimme että rasti ei ollut meidän. Onneksi tarkistimme asian. Juha hyppäsi rantaan hakemaan rastin. Kanoottiin paluu ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Kanootti oli kaatua kokonaan, mutta ei onneksi sentään. Sen sijaan se hörppäsi puolelleen vettä. Jouduimme siis suorittamaan tyhjennysoperaation ennen paluumatkaa.

Melonnan jälkeen kisa jatkui ”wetrun” –osuudella. Toisen piti laskeutua sillalta köyttä pitkin jokeen leimaamaan. Delegoin sen taas Juhalle, joka polttikin kämmenensä tehtävässä aika pahasti. Osuuteen sisältyi sen lisäksi kaksi muuta rastia, joille lyhin reitti oli uida joen yli. Valitsimme kuitenkin hitaamman mutta kuivemman ratkaisun eli kiertoreitin. Kuulin kisan jälkeen että kylmä vesi oli saanut ainakin joidenkin jalat kramppaamaan pahasti, joten en tiedä oliko kiertoratkaisu lopulta nopeampi vai hitaampi.

Wetrun -osuuden jälkeen tehtävänä oli kantaa kanootti ja melat sen 500m takaisin vaihtopaikalle. Se meni vähän äheltämiseksi. Raahauksen ja vaihtoleimauksen jälkeen saimme järjestäjiltä uudet kartat viimeiselle osuudelle, joka oli cityrun, eli kaupunkisuunnistus. Rastit risteilivät pääosin kartan laidasta toiseen ympäri kaupunkikortteleita. Numeroliivein varustellut, enemmän tai vähemmän vettävuotavat kilpakaksikot taisivat herättää paikallisten keskuudessa hieman ihmetystä. Ainakin yhdellä terassilla nielaistiin oluet väärään kurkkuun..

Vilkuilimme kelloa ja päädyimme jättämään kaksi rastia väliin, jotta emme menettäisi pisteitä aikarajan ylittämisen takia. Maalissa kuitenkin selvisi, että kisan maksimiaika ei lopulta ollutkaan 6h vaan 6,5h. Olisimme siis vaarmaan ehtineet hakea vielä ne kaksi rastia, mutta päätimme kuitenkin jättää ne väliin. Päätöksentekovaiheessa aikaa oli jäljellä enää n. 10 minuuttia, eilä siinä mitään kärkisuoritusta oltu muutenkaan tekemässä, joten samapa tuo.

Kokonaisuutena kisa oli tosi kiva (tietysti laskettelurinnettä lukuun ottamatta :). Rata oli vaihteleva, aika rankka ja painottui tällä kertaa enemmän juoksuun. Kiva että ”tavallisissakin" rasteissa oli käytetty mielikuvitusta ja sijoiteltu niitä vähän erilaisiin paikkoihin. Sää oli mitä parhain: kuiva, aurinkoinen ja lämmin. Yleensä seikkailusäähän kuuluu lumi, räntä, vesi ja rakeet. Nyt ei saatu mitään niistä ja jopa lenkkarit säilyivät kuivina. Kisatuloksia ei ole vielä julkistettu, joten saa nähdä mille sijalle tällä säätämisen määrällä pääsee..

Tulostiedottaminen on ainut asia mistä järjestäjät saavat miinusta. Varmasti väliaika- ja pistelaskelmat ottavat aikansa, mutta toivottavasti jatkossa alustavat tulokset saataisiin nettiin jo kisailtana tai viimeistään seuraavana päivänä, edes kärkikolmikkojen osalta. Me kun ei ehditty jäädä seuraamaan edes palkintojen jakoa.

Rastikausi käyntiin

Avasin kuntorastikauden virallisesti tiistaina 19.4. Leppävaarassa, minne pyöräilin suoraan töistä. Jalkavaivojen takia edellisestä karttajuoksentelusta oli.. noh, melkein 10 kuukautta. Valitsin 5,3km radan.ja lähdin matkaan melko pienin odotuksin.  Mutta yllättävän hyvin liput alkoivat löytyä. Monin paikoin maassa oli vielä lunta, ja koskaan ei voinut tietää löytyisikö reitinvalintapolku lumen alta vai ei. Laaksoissa oli kunnon lumikasoja ja toisaalta suoalueilla sai juosta rauhassa, kun ne olivat ennemmin kohmeessa ja kovia kuin vetisiä ja upottavia.

Vain yhdellä rastilla tein pahan pummin. En tiedä mitä oikein ajattelin ja pian löysin itseni laajan peltoalueen väärältä puolelta. Whaat..? Noh, aivot kainaloon ja homma jatkuu. Muilta osin olin ihan kohtuullisen tyytyväinen "paluuseeni".

Rastikausi sai jatkoa pääsiäisenä. Ostin kiirastorstaina maanantaisen Iltarastikartan Suunnistajan kaupasta. Pääsiäislauantaina otin maasturin alle ja pyöräilin Paloheinään. Ajattelin tehdä pitkän lenkin ja mukana kulki sekä juomaa että energiaa. Sellaiset 3 tuntia tuli juoksenneltua rastilta toiselle kunnes ajattelin että eiköhän se ollut tässä. Palasin takaisin pyörälle ja kuinkas ollakkaan, takakumi oli tyhjä. Etukumin olinkin juuri vaihtanut pari päivää sitten. Ja tietenkään ei tullut pumppua mukaan.

Harkitsin hetken jätänkö pyörän telineeseen ja palaan seuraavana päivänä uuden sisäkumin kanssa, vai juoksenko pyörän kanssa kotiin vielä sellaiset 7-8km. Kumpikaan vaihtoehto ei oikein sytyttänyt, mutta järkeilin hetken ja päädyin hölköttelyyn. Vähemmän säätöä ja pyörä olisi ainakin turvassa. Matkalla ystävällinen mies tarjosi pumppausapua, mutta ilma ei pysynyt sisällä ollenkaan, joten matka jatkui jolkotellen. Yllättävän nopeasti matka taittui, vaikka lopussa asfaltti ja kuljettu matka alkoivatkin vähän jäykistää askelta. Harjoituksen kestoksi tuli lopulta n. 4,5 tuntia.

Sunnuntaina oli sali/pyöräilypäivä ja pääsiäismaanantaina oli tarkoitus pitää välipäivä. Mutta parini Spring Adventureen ehdotti Illtarasteja Luukissa. Sää oli mitä parhain ja kyytikin järjestyi kotiovelta, joten tottakai lähdin. Emme olleet vielä nähneet aiemmin, joten olisi ihan hyvä nähdä ennen kisaa ja muutenkin vähän sovittaa vauhteja yhteen.

Ihan hyvin tultiin juttuun ja päädyttiinkin lopulta suunnistamaan yhdessä vitosen rata. Olin ensimmäistä kertaa Luukissa rasteilla. Tosi kivaa juostavaa maastoa, ei liikaa polkuja ja kuitenkin tunnistettavia maamerkkejä jotka auttoivat suunnistamisessa. Välillä meinasi vähän hapottaa, koska jalat ei tosiaan olleet ihan tuoreimmasta päästä. Yhdellä rastilla pummasimme pahasti (16) kun ajauduimme liian etelään. GPS-käyrän mukaan teimmekin melkoisen siksakin, mutta muuten liput löytyivät hyvää tahtia. Etenimme kovempaa kuin yleensä yksin tulee mentyä, ja loppumatkasta edellisten päivien treenit alkoivatkin vähän painaa ylämäissä. Aikaa meni  noin 1h 5min. Tunti olisi alittunut reilusti, mutta pummi on pummi joten mitäpä sitä jossittelemaan :)

Spring Adventure avaa siis seikkailukauden parin viikon päästä Karjaalla. Ennen sitä on vielä muutamat rastit ja ehkä pyöräsuunnistustakin voisi kokeilla. Ainakin pyörä täytyy säätää kuntoon ja hakea parempaa tuntumaa maastoajoon. Mutta huomenna pidän oikeasti sen vapaapäivän.

Hiihtokausi sai arvoisensa päätöksen

Perinteinen keväinen "korkeanpaikanleiri" eli hiihtoviikko Levillä tehtiin myös tänä vuonna. Ajankohdaksi valikoitui viikko 15 eli noin huhtikuun puoliväli. Leviviikko päätti huikean hiihtokauden 2010-2011 joka oli paras ja pisin koskaan. Ekat hiihtolenkit tein jo marraskuun puolivälissä. Jos ilmastonmuutos tarkoittaa tällaisia talvia, niin ehkei se ole pelkästään huono asia? :)

Koko viikko vietettiin suksien päällä, keskimäärin 6-8 tuntia päivässä. Pisin lenkki oli 75km ja lyhin aloituspäivän saunalenkki 25km. Pääasiassa tyyli oli vapaa, yhtä pertsapäivää lukuunottamatta. Viikossa kertyi myös ennätysmäärä kilometrejä, 365. Se tarkoittaa keskimäärin n. 52 km päivässä. Säät suosivat koko viikon: yöpakkasia riitti ja päivällä sai hiihdellä 5-10 asteen lämmössä auringon alla.

Viikko oli hyvä pk-rykäys keskelle kevättä ja antaa taas lisäpotkua kesälajien pariin. Kunto näyttäisi olevan ihan kohtuullisessa jamassa, ja 7 päivän rupeamasta huolimatta vieläkin olisi jaksanut painaa. Olosuhteet tosin alkoivat muuttua huonommiksi loppuviikosta, kun iltapäivällä märkä lumi jarrutti merkittävästi jokaista potkua. Välillä meno muistuttikin enemmän suossa tarpomista kuin luisteluhiihtoa. Levin latujen lisäksi hiihdettiin pitkästä aikaa myös Ylläkseltä Leville. Liukas keli toi perille yllättävänkin nopeasti.

Hiihtokausi päättyi siis pe 15.4. lukemiin 2 265km. Viimekauden päätöslukemat olivat 1405, joten tyytyväinen täytyy olla, vaikka 2 400 olis ollu kiva luku ja pyöreä lisäys :) Nyt sukset on ripustettu naulaan kesän ajaksi. Tervetuloa siis pyöräily, juoksu, suunnistus ja melontakausi! Toivottavasti parit seikkailukisat sisältyvät myös kesäkauden ohjelmaan.

Kevään ja kesän kilpailukalenteri on vasta muotoutumassa. Mielessä pyörii erityisesti 24h seikkailukisa Rokua Geopark Challenge heinäkuussa. Lisäksi harkinnassa on juoksu- ja pyöräilytapahtumia ja tietysti myös Salpa-Jukola Haminassa. Vaarojen Maraton tai Mammuttimarssi päättäisivät kauden mukavasti, jos vaan juoksu lähtee sujumaan ilman viime kesän kaltaisia jalkaongelmia. Toki voisin olla yllytettävissä myös muihin koitoksiin, kuten elokuiseen Retki-Rogainingiin. Mutta, nyt on pari päivää palauteltu hiihtojalkoja. Nyt alkaa kevät!

Jalat alle.

Päätin eilisen nihkeän hiihtolenkin jälkeen asennoitua unohtamaan suksimiset ja virittäytyä kesälajien tunnelmaan. Aamulla näkökenttään oli kuitenkin ilmestynyt muutakin kuin unihiekkaa: maassa oli taas melkein 10 senttiä uutta lunta. Työmatkapyöräilyn startti saa siis siirtyä. Sen sijaan otin piiiiitkästä aikaa tavarat mukaan työmatkajuoksentelua varten. Lähdin töiden jälkeen jolkottelemaan tuttua reittiä, tällä kertaa töistä kotiin päin. Edellisestä työmatkalenkistä on varmaan pari vuotta.

Tunnin juoksentelu päättyi salille spinning -tuntiin. Perus parin tunnin yhdistelmätreeni. Oli mahtavaa juosta ja pyöräillä taas talvikauden jälkeen! Into kasvaa ja hyvä niin. Kalenterissa on nimittäin jos jonkinlaista haastetta kevään ja kesän varalle. Saapi nähdä mitkä niistä pääsen toteuttamaan :)

Tämä kirjoitus virisi oikeastaan tämänpäiväisestä juoksusta. En muista vuosiin juosseeni lyhyttä saati pitempää lenkkiä ilman, että ensin kiristää selkää, sitten vasen pakara alkaa jumittaa ja kohta on jäpissä koko nainen. Niin ja viime kesän 12h rogaining -kisojen jälkeen ei kovinkaan montaa juoksukilometriä ole edes kertynyt jalkavaivojen takia.

Tänään ei vihlonut, ei kiristänyt. Ihan uskomatonta. En tiennyt että juostessa ja etenkin sen jälkeen voi tuntua näin.. Normalilta. Ja kivuttomalta. Eikä juoksulenkkien väliin tarvitsekaan vähintään 2-3pv taukoa jumituksen laantumiseen? Ja voisiko tämä olla normaali olotila tästä eteenpäin.

Kevätarpajaaset.

Näillä näkymin tämän kauden viimeinen virallinen laturetki hiihdettiin minun osaltani la 19.3. Matkaksi valikoitui 58km Arpaisten hiihto Etelä-Pohjanmaalla (Soini-Ähtäri). Hiihto järjestettiin taas muutaman vuoden tauon jälkeen. Itse hiihdin ensimmäisen Arpaisten hiihdon muutamia vuosia sitten 40km sarjassa. Nyt vuorossa oli siis ensimmäistä kertaa kokopitkä siirtymä Soinin yhteistalolta Ahtäriin hotelli Mesikämmenen etuovelle.

Perjantaina oli upea aurinkoinen ja lämmin sää. Sunnuntaina oli vielä kauniimpaa, mutta lauantain hiihtopäiväksi valikoitui tietysti kuukauden ainoa pyrypäivä. Aamulla oli vielä muutama aste pakkasta, kun hurautimme autolla setäni mökiltä starttipaikalle. Paikalla oli jo jonkin verran porukkaa ja osa oli jo lähtenyt. Enemmistö oli 40+ miehiä. Varustekassit pinoon, sukset jalkaan ja menoksi.

Uudesta lumesta johtuen uudet Zeroni eivät luistaneet kovinkaan liukkasti. Kanssahiihtäjäni voidekalusto toimi oikein hyvin, joten ensimmäiset 18km joutui hiihtämään vähän rentoa vauhtia kovempaa. Olin kuitenkin luottavainen: alkumatkan vauhti viittasi seuralaisen simahtavan viimeistään 15-10km ennen maalia. Taktikoin siis spurttaavani ohi vasta lopussa ;)

Löytömäen (Pohjanmaan toiseksi korkein mäki) päälle joutui uran kapeudesta johtuen vähän äheltämään, mutta muuten ensimmäiset 18km sujuivat ihan mukavasti. Lunta tuprutti koko matkan ja moottorikelkka ohitti meidät n. 10km jälkeen ja ja tuli vastaan Löytömäen nousun kriittisimmässä vaiheessa. Latu oli pääosin moottorikelkkauran levyistä yksiuraista latua joka kumpuili maastossa mukavan vaihtelevasti.

Löytömäessä oli ensimmäinen huolto. Kävimme sisällä juomassa pari mukia mehua, putsasimme suksenpohjat ja jatkoimme matkaa. Seuraava väli oli 9km Arpaisten kämpälle. Väli sujui ihan mukavasti suksien jarrutellessa hieman, mutta kuitenkin ilman suurempia onkelmia. Majalle laskettiin jyrkähköä mäkeä ja pihassa sai olla tarkkana ettei laskenut muiden päälle. Kämpällä virisi spontaani kalustokeskustelu: Zeroni huomattiin heti ja vastailinkin yleisölle suksien toimivuudesta pitkät pätkät.

Seuraavaat 13km olivat retken pisimmät. Lämpötila alkoi nousta plussalle, pyry jatkui ja suksenpohjat täyttyivät lumikinoksista. Saarinen ja lopulta Niemisveden koulu tulivat eteen juuri oikealla hetkellä. Koululla kävimme sisällä hotkaisemassa meetvurstileipää ja kuumaa mehua.

Seuraava 9km väli oli ehkä paras :) Hiihdin edellä. Ohitimme pari miestä, joista toinen jättäytyi minun taakseni ajatuksella peesailla kantapäillä ja huilata selän takana tuulen suojassa. Alkumatkasta mies yritti viritellä juttuakin, mutta jäi aika pian vauhdista ;) Hiihdin melko hyvää vauhtia 9km seuraavalle mehupaikalle. Peesaaja jäi matkalla ehkä puolikilometriä ja ohitin pari muutakin "trikoomiestä" matkalla. Jostakin syystä peesailija ei enää tullut juttusille vaan heitti mehut nopeasti naamariin ja jatkoi pikaisesti matkaa. Itse jäin vielä odottelemaan kanssahiihtäjääni, joka jäi kelkaasta hienoisen hiipumisen (kuten arvasin :) ja suksiongelmien takia. Hoidimme nesteytyksen kuntoon ja jatkoimme vielä viimeiset ja hitaimmat 5km maaliin. Tämä pätkä oli todella takkuista. Voimia oli kyllä hyvin jäljellä ja olisin jaksanut vielä jatkaakin, mutta pohjiin tarttuvat pakkelit kaksinkertaistuivat. Pahin oli viimeinen kilometri. Ähtärin päässä latua ei oltu ajettu aamuyön jälkeen, joten reitillä oli irtolunta sellaiset 15-20cm. Olimme maalissa vähän ennen kolmea iltapäivällä. Reittiin kului siis sellainen vähän reilut 6 tuntia.

Laturetken lopuksi saunoimme Ähtärin Mesikämmenen kylpylässä, jonka vastaanottovirkailija näpräsi hetken hermostuneena kaapinavaimia ja kysyi lopulta: tyttö vai poika? :D Ehdin jo pohtia kumpaan oikeastaan haluaisin, mutta tyydyin sanomaan tyttö kiitos, ja kiskoin pipoa  päästä vähän hämmentyneenä. Olisi pitänyt pyytää arvaamaan, olisin nimittäin halunnut tietää mitä nainen olisi vastannut :)

Saunoimme, nautimme "maaliintulojuomat" samalla kun odottelimme paluukuljetusta Soiniin. Illalla maiistui sekä ruoka että uni. Harmi että Pirkan hiihdon 90km jäi väliin Levireissun takia. Ehkä ensi vuonna sitten, sekä Pirkka että RR, jos kelit sallivat. Tänä keväänä jäljellä on enää omatoimista keväthiihtelyä pk-seudulla sekä viikon loppurutistus "korkeanpaikan leirillä" Levillä huhtikuun puolivälissä. Kevään viimeiset kilometrit taidetaan hiihtää siellä.

Liikkeellä olen olemassa.

Mitä pitempään sen parempi. Talvella mieluiten suksilla. Tosin parhaat endorfiinihumalat saa syksyn ekasta juoksulenkistä pakkassäässä. Kevään tullen innostun taas maastojuoksusta ja suunnistuksesta, pyöräilystä maastossa ja kadulla, melonnasta, patikoinnista, rullaluistelusta.. Ja erityisesti pitkistä yhdistelmälenkeistä ja seikkailukisoista. Syksyn rospuuttokeleillä haaveilen taas pitkästä ja lumisesta talvesta ja Levin hiihtoreissuista, joilla hiihdetään 5-7 tuntia päivässä seitsemänä päivänä viikossa ja illalla saunotaan, syödään ja simahdetaan sohvalle ilta kahdeksalta.

Pidän myös toisenlaisesta liikkeestä. Mieluiten uusilla urilla ja upeissa maisemissa. Upeita kokemuksia on jo mm. Norjasta, Alpeilta, Gardajärveltä, Mexikosta, Kuubasta ja Malesian sademetsistä. Ja seuraava reissu on aina suunnitteilla.

Tämä riittäköön esittelyksi. Jatkossa luvassa on arkista tarinaa liikkeestä kotiseudulla ja kauempana.