Ursak II Kolilla 10.-11.8.2013

Team Ryyppy & Huikka otti voiton kotiin Ursak II:sta Kolilta. Koko stoori viikonlopulta löytyy täältä.

Geopark Challenge 5.-6.7.2013

Nyt olisi tarjolla stooria Rokua sistersin taipaleesta täällä.

Kesäkausi pakettiin Tallinnassa.

Ensilumi satoi pari päivää sitten, joten viikonloppuna oli osuva ajankohta paketoida kesän kisakausi letkeän etelänmatkan merkeissä. Viikonlopun ohjelmassa oli Multisportin gaalaristeily Tallinnaan. Mukaan oli intoutunut parisenkymmentä multisporttaajaa, sisältäen mukavan määrän myös talkoojengiä EQ:n tiimoilta.

Oma kisaviikonloppu alkoi jo perjantaina pikaisella visiitillä Tuusbyyhyn, kun kokoonnuimme ensin Rokuan kisatiimillämme Ellun kämpille. Saatiin päällimmäiset kuulumiset päivitettyä ennen reissun alkua.

Aamulla junailtiin itsemme Länsiterminaaliin mukavan kirpsakassa -7 asteen pakkassäässä. Tunnelma oli varsin korkealla jo menomatkalla ja kuulumisia vaihdettiin puolin ja toisin. Parin tunnin botskimatkan jälkeen rantauduimme Tallinnaan, heitimme tavarat hotellille ja lähdimme sporttivermeissä kohti pyörävuokraamoa. Tallinnassa oli satanut loppuviikosta n. 5cm lunta, joten olosuhteet olivat kohdallaan: lunta, kirkasta auringonpaistetta ja hieman pakkasta. Siitä ei olosuhteet parane.

Porukka perillä hotellilla.

Vuokraamosta saimme ihan mukavat menopelit. Itse onnistuin nappaamaan kulkuneuvoksi uudenkarhean Meridan maasturin.  Joukkuearvonnassakin kävi mukava tuuri, kun sain parikseni Henrikan.

Heitin suunnittelema gaalakisa alkoi rogaining -tyyppisellä suunnistuksella Tallinnan keskustassa. Lähikaduille oli sijoitettu 11 rastia eri pistemäärillä. Tavoitteena oli kerätä mahdollisimman tarkasti tietty määrä pisteitä (219), ei yli eikä alle. Aluksi yritimme minuutin tai kaksi lukea sääntöjä ja vähän suunnitella, mutta hylkäsimme ”järkitaktiikan” melko nopeasti.

 Kameramies on ikuistanut harvinaisen hetken: Taustalla Team Henkka & Soile suunnittelee reittiä.

Sen sijaan lähdimme liikkeelle ja pyrimme saamaan mahdollisimman hyvän peesin. Alkumatkasta sitä tarjosivatkin Pete ja Arja. Vai kuka oikeastaan peesasikaan ja ketä..? Keräilimme rasteja sieltä täältä. Yhdessä vaiheessa kuulin kun Arja laskeskeli pisteitä yhteen. Aijaa, pitäisköhän meidänkin? Kangertelevalla matikalla sain juoksun lomassa arvioksi n. 180 pistettä, mutta tämän tarkemmin emme pisteitä missään vaiheessa tarkastaneet.

Pete juoksuvauhti oli aaaaaaivan liian hidasta meille joten lähdimme Henkan kanssa lopussa omille teillemme. Tapoimme ”muuten vaan” aikaa pyörimällä yhden puiston lähistöllä (tähän Ei liittynyt mitään rastin etsintään viittaavaa..), kunnes 45min ajan loppuvaiheessa haimme vielä pari rastia ja juoksimme vaihtoon.

Pyöräosuuden alussa tutkimme hetken taas karttoja. Keskustakartta ei ollut tuoreimmasta päästä, joten lähdimme etsimään ekaa pyörärastia kiskonjälkien ja merenrannan avustuksella. Tämän taisi olla hyvä vaihtoehto, ei tarvinnut pyöriä keskustan risteyksissä ihmettelemässä missä sitä ollaan. Ne piilarit olis saattaneet auttaa tässä kohtaa..

Eka rasti löytyi, ja suunta lähteen ja paremmalle kartalle oli selvä. Niemessä olleet pyörärastit löytyivät mukavasti. Maasto oli kivaa helpohkoa tietä/polkua, johon tuore lumi toi mukavan lisäelementin. Oli tosi hauskaa ajaa taas pitkästä aikaa lumella. 

Pyöräosuutta.

Rastit löytyivät mukavaa tahtia, ja vähitellen alkoi näkyä myös muita joukkueita. Taisimme tehdä jonkinlaisen nousun pyöräosuuden alussa. Juoksun jälkeen otimme viimeiset pyörät telineistä, mutta niemessä takana oli useampiakin tiimejä. Omaa pyöräosuutta häiritsi vähän löysällä ollut satulatolpan kiristin (vaimikäsenyton). Satulan korkeus vaihtelikin sopivasta täysin ala-asentoon. Loppua kohti sain ruuvia kiristettyä sen verran, että  satulan korkeus alkoi pysymään suurin piirtein vakiona.

Pyöräosuuden lopussa oli quest -tehtävä: juomarasti sekä tasapainoilua pyöreästä puusta tehdyn aidan päällä. Tämä vaati hienoista akrobatiaa, ja ainakin meikäläiseltä täydellistä keskittymistä.. Tasapainoilun ja lumiukkopuuhien jälkeen jatkoimme fillareilla takaisin kohti keskustaa ja vanhaa sokkeloista vankilarakennusta. Sen käytävillä suoritettiin vielä sokkeloinen rastiralli. Rakennus oli vähän rempallaan ja huonossa kunnossa, mutta muuten aika hieno paikka juoksennella. 

Mukavan näköinen leikkaussali..

Seuraavan gaalaristeilyn hotellihuoneet..?

Pyörimme käytävillä ja kerroksissa ees ja taas, mutta pyörimisestä huolimatta rastit löytyivät lopulta ihan mukavaa tahtia. Pitäydyimme koko kisan kestäneessä taktiikassamme, jota en voi valitettavasti tämän tarkemmin paljastaa, muuta kun että taidolla mentiin. Saavuimme maaliin ajassa 2h 35min, joka oikeutti gaalakisan pronssisijaan. Hyvä Team Henkka & Soile!!

Kisan jälkeen suorituksemme herätti kovasti mielenkiintoa ja kysymyksiä. Jokaista reitinvalintaamme epäiltiin ja saimme selitellä taidokasta suoritustamme moneen kertaan. Me vaan oltiin niin hyviä :)

Voitto meni Jannelle ja Sallalle, hopeaa ottivat Pete ja Arja. Toinen voittoisa pari oli muita ”viisaammalla” taktiikalla loistanut Team Julmat kullit, joka teki pohja-ajan ekalla osuudella ja saapui maaliin ensimmäisenä.

Kisareitti kokonaisuudessaan. A= lähtö, B= vankila ja maali.

Maalissa kaikki suunnistajataustaiset psekuloivat jokaista omaa ja muidenkin reitinvalintaa moneen kertaan. Minä ja Henkka tyydyttiin naureskelemaan muiden intohimolle. Kuinka ne oikein jaksaa..?

Kisa jälkeen söimme keitot, palautimme pyörät ja painuimme hotellille saunaan. Ilta huipentui gaalaillalliseen panimoravintola Kochi Aidad:ssa, jonka löytäminen ei ollut ihan suoraviivainen juttu.. Siellä nautittiin mm. virvokkeita ja kohtuullisen kokoisia annoksia sianpotkaa.. Tanssilattiakin taisi olla aika aktiivisessa käytössä.

Vesa, yksi Fit & Fat -tiimin kantavista voimista, valitsee alkupalaksi rapsakoita siankorvia.

Jatkot pidettiin hotelin lähibaarissa, missä kilisteltiin vielä moneen otteeseen päivänsankari Sallalle, joka täytti sunnuntaina 18 vuotta. Hienoa että Sallakin pääsi reissulla muiden kanssa baariin! Eka kerta on aina jännä kokemus :)

Sunnuntain ohjelmassa oli herääminen, pakkailu, aamupala ja seilailu takaisin Helsinkiin. Ihana aurinkoinen pakkassää jatkui Helsingissäkin, joten kisaviikonlopun kruunuksi kävin vielä heittämässä parin tunnin aurinkoiset maastopyöräkurvailut akselilla Pajamäki - Tali - Munkkiniemen ranta - Laajalahden ranta – Tapiola. Mahtava päätös mukavaan viikonloppuun!!

Aurinko laskee Laajalahdella.

Kiitos Heitille ja tiimille järjestelyistä ja koko porukalle mukavasta seurasta! Reissukuvien krediitit kuuluvat Sallalle ja Jormalle. Kiitos!

SFS 2012

Ellu oli tehnyt hyvää rekrytointityötä, ja Snoukkarien kisaan saatiin tänä vuonna erinomaisen hyvä osallistumisprosentti SLU-talosta. Myös minä pääsin ekaa kertaa viivalle, vaikka se merkitsikin Jämi21:n väliin jättämistä. Mutta en voinut kieltäytyä kun sain parikseni Kristan Rokua –tiimistämme.

Krista junaili Helsinkiin jo perjantaina, eli päästiin pölöttämään pitkästä aikaa oikein pitkän kaavan mukaan. Myös kisaan valmistautuminen oli hämmentävän helppoa, kun kisa oli vasta sunnuntaina. Ei tarvinnut siis aloittaa pakkaamisen aivotyötä heti työviikon jälkeen, vaan homma hoitui helposti ja nopeasti lauantaina virkeämmillä aivoilla. Heti sen jälkeen kun palasimme törsäämästä Yrjönkadun retkiliikkeistä. Ihan vaan kaikkea tarpeellista ostettiin..

Kisa-aamussa ei ollut mitään poikkeavaa. Kolmiovinen Seat oli pakattu jo illalla, joten aamulla puurot namaan ja menoksi. Aamu Solvallassa alkoi pyörien kokoamisella ja reittisuunnittelulla. Kisabriiffissä ei tullut mitään ihmeellistä. Sitten vielä uimapatjat täyteen ja odottamaan starttia.

Kisa käynnistyi aamu ysiltä pussihyppelyllä Solvallan urheilukentällä. Hypimme vuorotellen kääntöpaikalle ja takaisin, tartania pitkin vaihtoalueen kautta alas melontarantaan. Eka osuus oli inkkarimelontaa Nuuksion Pitkäjärvellä. Kesän eka inkkarimelonta, ja purkki ei tuntunut liikkuvan mihinkään. Mulla oli vähä enemmän melontavoimaa, mutta pysyimme hyvin suunnassa. Läpsyttelimme melonnan kolme rastia, jätimme purkin rantaan ja kiipesimme ylös kisakeskukselle hakemaan pyörät.

Pyöräosuuden ykkösrastille menimme ihan hyvin. Kakkoselle päätimme ”oikaista” asfaltin sijaan polkuja pitkin. Koko polkumatka ei kuitenkaan ollut kovin ajettavaa ainakaan meille molemmille, ja kunnon tunkkauspätkä oli tosiasia. Krista otti homman rennommin, minua ehti jo vähän ketuttamaan, kun oikaisu oli tietenkin erityisesti mun idea. Noh, muuttui polku kuitenkin lopulta ajettavaksi, ja kakkonenkin löytyi ihan ok.

Melonta ja pyöräilyn alku. Vähän huono kuva but you get the idea.

Kolmoselle menossa ei ollut ongelmia. Jätimme pyörät muiden tapaan hiekkatielle, joten rastinhakureissusta tuli vähän pitempi juoksentelu. Ei mitään herkkua pyöräilykengissä. Lippu taisi olla aika hankalassa paikassa, sillä rastin lähistöllä parveili porukkaa vähän enemmänkin. Me löysimme sen kohtuullisen suoraan. Pari miestiimiä peesasivat ja hyötyivät löydöstä myös.

Nelonen meni myös helposti, mutta seuraava pummi odotti jo tuloaan matkalla vitoselle. Käännyimme ihan oikeaan polulle Nuuksiontieltä. Polku haarautui melkein heti (ei kartassa) ja valitsimme tietenkin sen väärän. Ehdimme kerätä oksia ketjujen väliin hyvän tovin, ennenkö tajusimme ajautuneemme sivuun. Tie ei onneksi ollut niin kovin kaukana, joten pääsimme takaisin radalle aika suoraviivaisesti. Loppu sujui ilman pummeja, mitä nyt Nuuksion mäet vähän painoivat jaloissa.

Pyöräilyn loppuosa.

Pyöräilyn lopussa Kristan polvi alkoi ilmoitella olemassa olostaan ikävällä tavalla. Tuntemukset olivat tuttuja jo Rokuan kisasta. Rullailimme kuitenkin jonkinlaista vauhtia vaihtopaikalle. Kipaisin sisältä Kristalle parit Buranat ja teimme vaihdot jatkaaksemme matkaa. Emme ehtineet edes pois urheilukentältä, kun Kristan polvi vihlaisi viiltävän vihaisesti, ja meno katkesi kuin seinään parkaisun kera. Ilmoitin vastahakoiselle Kristalle, että me jäädään nyt kyllä tähän. Juoksin hakemaan jääpussia Kristan istahtaessa tartanille. Konkkasimme yhdessä kisakeskuksen viereen nurtsille. Sen pituinen siis se kisa.

Keskeytys ei harmita, mutta Kristan puolesta harmittaa kyllä. Viikon päästä SM-suunnistukset, ja tämän päivän konkkausmenon perusteella voisin ennustaa, että tekee tiukkaa saada polvi kuntoon ajoissa.. Mutta toivotaan parasta. 

Nämä jäi tekemättä: juoksut, kaksi kuulemma kivaa questiä ja lopun patjailu+juoksutehtävä.

Emme kuitenkaan lähteneet paikalta tyhjin käsin: mukaan lähti arvontapalkintona sukat, ja kuuleman mukaan äärimmäisen niukka toinen sija nimikilpailussa. Mukava viikonloppu sai harmittavan lopun, mutta tuleehan näitä. Nyt vaan paikat kuntoon ja kohti Vaarojen martsaa.

Aquapac Multi Adventure 18.8.

Aquapac Multi Adveture eli Ex-apa kisattiin tänä vuonna Mustion maisemissa Raaseporissa. Aamu alkoi jännittävissä merkeissä systerin auton pakkaamisella ja starttioperaatiolla: illalla kääntelin virta-avainta lukossa kymmenisen minuuttia ennen ensimmäistä pihahdusta. Onnea oli matkassa ja moottori aloitti ruohonleikkurimaisen pärinänsä jo toisella yrittämällä. Tuulilasinpyyhkijät elivät puolet matkasta omaa elämäänsä, mutta se ei vaikuttanut perillepääsyyn sen enempää.

Reissuun lähtö meni hämäävän helposti: ei oikeastaan mitään säätöä ja starttiviivalle ei ollut mitään kiirettä. Tällä kertaa pariksi löytyi Mikan sisko Anu, jonka kanssa tapasimme aamulla ekan kerran. Yhteinen sävel löytyi helposti.

Startti tapahtui Mustion hiihtomajan pihasta klo 9. Otimme maasta kartat käteen ja lähdimme hakemaan juosten muutamaa rastia, jotka löytyivät helposti ja vauhtikin oli ihan ok. Sitten pyörät alle. Päätimme ”oikaista” latupohjien kautta, mutta kierto kunnon tietä olisi ollut ripeämpi. Mehukatit pyöräilivät ohi kun tulimme tielle. Ykköselle menimme heidän kannassaan.

Pyöräilyt.

Anu oli pyöräillyt vähemmän ja varsinkin mäkiset ja tekniset osuudet menivät vähän hitaammin häneltä. Lisäksi Anun karttateline oli ruuvattu liian löysälle, joten joudumme pysähtymään useampaan otteeseen ruuvien kiristykseen. Muuten pyöräily meni ihan ok. Pienen koukun teimme, kun kolmosen jälkeen ajatuksissani samaistin olevani menossa jo vitoselle. Hiiltomiehet lähtivät peesiin ja teimme pikkulenkin väärään suuntaan.

Pyöräilyn keskellä oli siltaquest, jossa piti vähän kiipeillä siltarakenteissa leiman saadakseen. Tulimme paikalle sopivasti jonottamaan. Jonossa kului tovi jos toinenkin. Itse quest oli ihan ok. Vastaavaa varmistuskikkailua tehtiin Uuden-Seelannin kanjoneissa, joten periaate oli tuttu. Anulla oli vähemmän kokemusta köysistä, ja olimme etukäteen sopineet että jos toinen suorittaa niin se olen minä. Mutta hyvin homma sujui Anultakin.

Pyöräilyn lopussa haettiin vielä yksi rasti juosten jonkinlaisesta näkötornista tms. ja sen jälkeen vaihtoon ja kohti melontaa. Rantaan oli matkaa kilometrin verran ja tutustuimme taas paikalliseen pusikkokulttuuriin. Tiivis oli tunnelma.

Melonta + suunnistus.

Kajakkimme oli taas mallia ”käännyn vain oikealle”. Melonnan ekalla rastilla teimme kisan suurimman mokan. Menimme rantaan jossa rasti sijaitsee periaatteella ”tosta suoraa pusikon läpi”. Noh, pusikko oli tiheämpää kuin ajattelimme ja vauhti pysähtyi metrien päähän rannasta. Kaislikossa oli reiteen asti vettä, joten jätimme kajakin ja lähdimme talsimaan kohti rantaa. Pyörimme kaislikossa ja rannassa ehkä vartin verran. Kaislikossa suhisee.. Rasti löytyi lopulta ja pääsimme jatkamaan matkaa. Muut melontarastit menivät onneksi vähän paremmin ja viimeinen suunnistusosuus meni myös aika putkeen. Loppuaika oli jotakin 4h 46 min. Siitä vartti pois niin olisimme olleet kolmen joukossa.. Mutta ei auta jossitella. Sija oli tällä kertaa siis viides, ja mikäs siinä.

Sää oli kohdallaan ja rata suoraviivainen ja mukava, vaikka pituutta olisi saanut olla enemmän. Katsoimme vielä palkintojenjaon ja autoilimme Siuntion perukoille EQ-talkoojengin saunailtamiin. Tarjolla oli saunaa,  ruokaa ja juomaa hyvässä seurassa. Loistava päätös mukavalle päivälle.

Rokua Geopark Challenge 2012

Vähän pidempi seikkailukisa on ollut haaveena jo muutaman vuoden, mutta tähän asti ajatus on kaatunut aina joukkuekuvioihin. Helppoa se ei ollut tänäkään vuonna, kun kolmatta jäsentä etsittiin melkein loppumetreille saakka. Lähdössä ehti olla jo useampia tyyppejä, mutta lopulta löysimme Kristan. Ja mikä onnenpotku se olikaan!

Toinen asia mikä aiheutti päänvaivaa ennen kisaa, oli melontakalusto, jota järjestäjä ei millään meinannut saada kasaan. Sekin huoli ratkesi, kun saimme lainaksi Peteltä Multisportin punaisen kaksikon varusteineen. Yksikkösuunnitelmien kaaduttua viimemetreillä päädyimme vielä vuokraamaan sellaisen Welhonpesästä. Loppu hyvin kaikki hyvin siis silläkin sektorilla.


Ellun kanssa ajelimme hirmuisen tavaravuoren kanssa Rokualle torstaina: Katolla kaksi kajakkia, sisällä kaksi pyörää ja kaikki mahdollinen omaisuus ja pääosa ruuasta, mitä luulimme tarvitsevamme reissussa. Eli PALJON.

All set, let's go!

Joukkueemme kerääntyi yhteen ensimmäistä kertaa samana iltana, joten liialliseen yhteistreenaukseen kisa ei tulisi kaatumaan :) Illan laskeutumis- ja reskutustestit sekä reitin suunnittelu veivät kaiken ajan. Lisäksi pyörät piti käydä heittämässä 40km päähän Manamansaloon, joka sekin vei illasta tunteja. Väsyneenä siirtelimme tavaroita pussista ja vaihtokassista toiseen noin yhteen saakka. Kolmikkomme viihtyi yhdessä erittäin hyvin, ja nauru raikasi ensiminuuteista lähtien,, joten hauskaa tulisi ainakin olemaan!

Team Snowflakes: Krista, Ellu ja Soile

Kisa-aamuna herätyskello soi mökissämme seitsemältä. Viimeiset pakkailut. Ei kai mitään jää? Tarviinko tätä? Mille osuudelle nämä tarvitaan? Kasilta aamupalalle ja ysiksi Rokua health Spa:n pihaan, josta me ja tavaramme lähdimme bussilla kohti Vaalaa ja starttiviivaa. Tuntui että meillä oli 2 x enemmän tavaraa kuin muilla joukkueilla. Varsinkin kun lähdimme kahden repun politiikalla: reppu vaihtuisi heti prologin jälkeen.

Sahanrannan uimaranta oli täynnä vilskettä ja vilinää kun joukkueet säätivät vielä varustustaan, kajakkejaan yms. Ilmassa oli urheilujuhlan tuntua, ja viileä aamu alkoi vähitellen vaihtua lämpimään ja aurinkoiseen aamupäivään. Muutamat vessarallit vielä ja viivalle vähän ennen klo 11 odottamaan starttia. Jännitys nousi, vaikka tiesi, että 10 min kuluttua se olisi jo tiessään.

3,2,1..Go!

Starttilaukaus kajahti ilmoille klo 11. Alussa kaikki joukkueet säntäsivät uimaan n. 500 metrin päässä olevalle saarelle koskettamaan rastilippua ja palasivat takaisin aloittamaan virallisen prologin. Uinti ei ole meikäläiselle mikään vahva laji, mutta yllättäen pääsin vedestä ylös ensimmäisen kolmanneksen joukossa. ensimmäinen prologi oli rullaluistelua. tehtävänä oli hakea pari rastia ja suoritta quest, hyppy jokeen, vapaavalintaisessa järjestyksessä. Reittisuunnitelmamme vaihtui vartti ennen starttia, ja uusi reitti taisi oli nopea, sillä ohitimme reitinvalinnalla Ryläykset ja tulimme vaihtoon muutaman minuutin AC Adventuren takana, tietääksemme toisena naistensarjassa.

Toinen prologi sisälsi coastaleeringia sekä questin, jossa yksi laskeutuui sillalta veteen, kaksi etisvät rastilipun sillan huoltokäytävästä. Jälleen kaikki rastit ja questin sai tehdä missä järjestyksessä tahansa. Osuus sujui hyvin. Yksi uintipätkä tosin tehtiin todella huimassa virtauksessa. Onneksi tajusimme asian kartasta etukäteen, ja valitsimme uinnin lähtöpaikan sen mukaan. Kolmas prologi oli juoksua ja quest, jossa piti löytää junapuistosta kolme kuvaa, joiden avulla sai vinkin siitä missä leimauspaikka olisi. Löysimme kuvapalat 6 minuutissa ja Ellu oli huomannut patsaan, jonka juurella rasti olisi jo eilen, joten hyvin meni sekin osuus.

Tästä varmaan vasemmalle..

Kolme prologia veivät reilut 2,5h. Sitten taas takaisin Sahanrantaan, ruokaa naamariin ja Oulujärvelle. Pitkä melontaosuus oikeastaan vasta aloitti kilpailun.

Lähdimme vesille kolmantena, mutta saimme K35:n kiinni melkein heti. Ellu seilasi ja nautiskeli yksikössä, minä ja Krista meloimme kaksikkoa. Krista oli melonut vähän vähemmän, mutta yritin aina välillä vähän neuvoa kuinka lapan saisi vähän lisää voimaa. Mahtava keli, upeat maisemat, mahtava melontaosuus! Ja erityistä plussaa siitä, että saimme edetä kajakeilla. Useampi tunti inkkarissa.. No thanks. Suuremmilla selillä tuuli oli välillä aikamoinen, mutta se tuli viistosti takaa, joten saimme nautiskella surffailusta aika paljon. En olisi ikinä uskonut, että järvellä voi olla niin suuret aallot. Pääsimme kokemaan oikein kunnon maininkejakin. Kaksikon pitäminen linjassa vaati välillä vähän töitä, mutta ilmeisesti etenimme ihan hyvää vauhtia, kun Sepi kiitteli menemistämme alkupään siltarastilla. Maa ja saaret olivat niin kaukana, että kajakista käsin tuntui, että emme edenneet yhtään.


Melontapätkä keskeytyi n. 7km suunnistukseen reilun puolivälin jälkeen. Jokaisella rastilla oli pieni karttapala, jossa näkyi missä rasti sijaitsi saarella. Pala oli eri mittakaavassa kuin melontakarttamme, joten rastiympyrää etsittiin 500m x 500m alueelta. Suunnistuksessa teimme muutaman selkeän pummin. Varsinkin rakennuksen raunioissa sijainnut rasti meni pummailuksi. Saarella oli vähän kiintopisteitä joista ottaa kiinni, mutta toisaalta näkyvyys oli aika hyvä. Mukavaa juoksentelua, kun varvikko sen salli.


Reilun 2h suunnistuksen jälkeen homma oli ohi ja jatkoimme meloen. Enää pari selänylitystä ja pääsimme kiskomaan kajakit rantaan.

Melonnan jälkeen kamat kasaan ja kohti vaihtoa.

Siitä vielä vähän juoksua ja olimme vaihtopaikalla Manamansalossa. Vaihtomme ei ollut mikään nopeista nopein. Vaihdoimme rauhassa kamat, käytimme reput ja juomat ja kävimme sisällä syömässä vähän keittoa. Pyöräilyyn lähdimme alkuillasta, muistaakseni siinä 8-9 välillä.

Tuo herkkupala taisi olla merisuolaa.

Hyttysmyrkkyä kehiin.

Pyöräilyä, ihanaa! Olin odottanut osuutta jo jonkin aikaa ja kylmät väreet iskivät kun pääsin pyöränselkään. Intoa oli niin että alkupään rasteilla piti vähän jarrutella, että toiset pysyisivät perässä. Työnjako muotoutui nopeasti sellaiseksi, että Krista ja Ellu suunnistivat, minä painoin edellä toteamassa että toivotut polunpäät ym. olivat tulossa ja skannasin maastoa etsien oransseja rastilippuja. Olin miestä vahvin pyöräilijä, joten tiepätkillä päästin Kristan ja Ellun aina peesiin. Poljin kulki kevyesti eikä missään kohtaa tarvinnut juuri pinnistellä. Flow oli päällä, vaikka pimeys alkoi laskeutua. 

"Eiku siis kato ny. Tosta tonne ja tosta tonne.."

Vanha poromies Krista suoritttaa suopunkiquestiä.

Pyöräilyssä jätimme yhden rastin (18) väliin. Kartta ja oletettu sijaintimme eivät täsmänneet yhtään, ja pyörimme paikalla hyvän tovin. Väliin jäänyt rasti toisi sakkoa 30min, joten päätimme pitää tekemisen meiningin päällä ja jättää rasti sinne missä se olikin. Tiesimme myös että takaa tulevilta Ryläyksiltä puuttui pari leimaa, joten uskalsimme ottaa 30min sakon. Näin siis luulimme, kunnes kisan jälkeen rangaistusta muutettiin, ja kyseinen rasti osoittautui kohtalokkaaksi sijoituksemme osalta.

Läpi kisan olimme kehitelleet erilaisia kisabiisejä, ja laulut raikasivat erityisesti pyöräilyosuudella. Otetaan ryyppy, otetaan huikka, juodaan urheilujuomaa eikä huolet ne piinaa.. Enemmän triioo ku sooloo.. Lomalla viimeinkin, voin ottaa iisimmin.. Huomenta Suomi hyvin pyyhkii.. Kaikkea mahdollista uutta ja vanhaa kisaan sopivin sanoituksin. Miss Radiomme Krista pyöritti soittolautasta ja me Ellun kanssa yhdyimme soittoon. Erityisesti ”Enemmän triioo ku sooloo” oli suosittu. Fiilis pysyi siis korkealla vaikka pimeys alkoi laskeutua.

Hyvin menee mutta menköön!

Pyöräilyn varrella oli yksi lossiylitys. Etenimme siinä ja muutenkin pyöräilyssä miesten kärkitiimien tahtiin (lyhyempää rataamme), joten kameramiehiä oli kimpussa kokoajan. Lossille pääsimmekin kärkikaksikon, Woodmanin ja Lunawoodin kanssa. Woodman odotteli kanssamme lossia ja jännitti ehtiikö takaa tuleva Lunawood samaan kyytiin. Ehtivät he. Kisan jälkeen kuulimme, että pojat olivat soittaneet lossille 10 min ennen saapumistaan ja tilanneet ylityksen. Ohjeet olivat, että lossi ei lähtisi ennen heidän saapumistaan. Kokemuksen tuomaa kekseliäisyyttä. Myönnetään ettei meille olisi tullut ikinä edes mieleen tilata kuljetusta. Mutta odottelua tuli tässäkin tapauksessa juuri sen verran, että saimme takit päälle ja ruokaa esiin, joten hyvä oli meidänkin ajoitus.

Missä missä se takki on..?

Lossin jälkeen jätimme eturivin paikat suosiolla miehille. Yritin pitää meitä alussa peesissä, mutta kauaa emme jaksaneet. Siksi yllätys olikin suuri, kun Woodman tuli pian vastaan pysähtyneenä tienvierelle. Mikäs rasti tuolla on..? Lossin jälkeinen pätkä oli n. 1h siirtyminen seuraavalle rastille asfalttitietä pitkin. Pätkä oli ainut tylsä pätkä, ja ainut kohta minulle, missä väsymys alkoi vähän painaa silmäluomia. Pyöräilyn loppua kohti ajatukset alkoivat keskittyä vain yhteen asiaan. Nakkiaaaa… Saavuimme vaihtoon nakkien ääreen muistaakseni ennen viittä.


Teimme kunnon vaatteidenvaihdon aamuyön kylmässä. Nakit ja lihapullatkin saatiin. Syönnin lomassa juttelimme keskeyttäneen Woodmanin kanssa. Yksi pojista oli oksentanut viimeiset 5h eikä saanut mitään sisään. Ikävä homma keskeyttää johtoasemassa, mutta minkäs sille voi. Saimme säädön tehtyä, heitimme pyörät läheiselle varastolle ja lähdimme viimeiselle trekkiosuudelle samaan aikaan johtavan Lunawoodin kanssa. Heilläkään ei ollut mennyt ihan putkeen: maastopyörän hajottua yksi heistä oli joutunut istumaan polkematta paikallaan muiden vedossa useamman tunnin. Neljäasteisessa aamuyössä se taisi olla aika kylmää hommaa.. Pari kilsaa menimme yhtä matkaa, kunnes pojat lähtivät tiehensä. Oma taktiikkamme oli töpöttää tasaiset ja alamäet, tai yleensä kaikki kohdat joissa pystyi ja kannatti juosta. Alussa vähän sulattelimme ruokia, mutta pian töpötimme enemmän kuin kävelimme.


30 km trekkiosuuden eka rasti sijaitsi n. 15km polkupätkällä ”harjulla” ja se piti itse löytää. Löytämättä jäänyt rasti olisi 1h sakkoa. Mietimme ensin että tarkistammeko kaikki vastaan tulevat harjut (5min välein) päästä päähän, mutta poikien vinkistä uskoimme, että riittää kun pitää silmät auki, niin rasti tulisi vastaan ilman suurempaa etsintää. Tiedän ainakin yhden eteläsuomalaisen kisajärjestäjän, joka olisi nimenomaan piilottanut rastin johonkin pusikkoon.. Pohjoisen miehet olivat onneksi kiltimpiä, ja reitin loppupuolella rastilippu tulikin vastaan ihan itsestään.


Pian ylitimme suuremman tien, jonka jälkeen rastit jatkuivat ns. normaalina 30km pituisen osuuden loppuun eli maaliin saakka. Lopun suunnistus oli todella haastavaa, mutta maisemat sitäkin upeammat, niinkuin koko kisan ajan olivat olleet. Etenimme paljon suunnassa, mutta jälleen saimme todeta että kartta ei oikein pitänyt paikkaansa. Myös kompassi alkoi oireilla siihen malliin, että maassa oli jotakin mineraaleja, jotka vetivät sitä vinoon.


Teimme yhden grandepummin rastille 35. Ajauduimme aivan väärälle polulle. Löysimme itsemme kartalta ja muistimme että pari järjestäjän antamaa apukarttaa oli edelleen käyttämättä. Onks ne mukana? Eka silmäys ei tuottanut tulosta, mutta toisella kertaa ne onneksi löytyivät. 36:lla kuulimme että Ryläykset lähtivät juuri edelliseltä rastilta, joten päätimme kiristää vauhtia ja edetä tarkasti.


Seuraava rasti olikin järviquest. Pienestä lammessa oli 3 rastia 15m rannassa olevista rastilipuista. Joukkueen piti selvittää mikä kala löytyi miltäkin rastilta. Vaihdoin uimalasit ja liivit päälle ja hyppäsin järveen. Kala löytyi pohjasta helposti, mutta aikaa meni turhaan kun väsynyt pääni ei tajunnut, että rastia ei tarvitse nostaa pohjasta, vaan siinä oli kuva jonka katsominen riittää.. :) toista rastia etsin vähän pitempään mutta löytyi sekin. Kun palasimme takaisin rastivalvojan luo, Maija ei meinannut ensin ottaa vastauksiamme, vaan muistutti ettei kannattanut yrittää arvata. Olimme suorittaneet questin järjestäjän mielestä liian nopeasti. Pyysimme lupaa kertoa tietomme, ja tulihan se sieltä :) Aamu-uinti virkisti mukavasti, ja olin taas energiaa täynnä. Ellulla ja Kristalla oli jo töpötysvaikeuksia, toisella ala- ja toisella ylämäessä, mutta hyvin he tsemppasivat. Omat jalat toimivat hyvin, mikä oli yllätys itsellenikin. Tytöt naureskelivat eneergialleni, mutta jotkut nyt vaan tarvii sen 20h alkuverryttelyn ennenkö vauhti löytyy. Sehän se on se suurin ongelma Multisportinkin kisoissa, liian lyhyet radat meikäläisen dieselille :)

Jee, lisää tätä!

Radan loppu alkoi jo häämöttää. Lopussa oli vielä tosi mukava vinolaskeutuminen Pookin torista ja sen jälkeen pari rastia ja loppuun joku quest. Odotimme innolla pulikointia Rokua Health Span viereisessä lammessa, mutta jouduimme tyytymään suunnistustehtävään oudonnäköisellä kartalla. Krista ja Ellu olivat heti selvillä Sepin juonesta ja hölkkäsimme hakemaan viimeisen rastin ennen maalia. Jee, me tehtiin se!!! Aikaa meni n. 25h 20min ja maalissa oltiin toisia. Ei olis ikinä uskonut että menisi niin hyvin. Toinen yllätys oli se, kuinka kevyesti koko homma meni. Vaikeita hetkiä ei tullut minulle ollenkaan, ruoka masitui, vatsa toimi, jalat olisivat jaksaneet vielä jatkaa. Vieläköhän olis mennyt toinenkin vuorokausi? Ei ihan mahdoton ajatus ainakaan tuollaisella sopivalla vauhdilla.

Fiilis oli hyvä mutta laski vähitellen kun tajusimme että autonavaimet ovat vaihtokassissa, joka oli vielä Vaalassa. Värjöttelimme notskilla ja kylpylässä sisällä sellaisen pari tuntia, ennenkö järjestäjät vihdoin lähtivät hakemaan tavaroitamme.


Loppupäivä oli saunomista, syömistä, nukkumista ja tavaroiden keräilyä. Matkalla mökille teimme päivin suurimman pummin: väsymyksessä emme muistaneet missä suunnassa Rokuanhovi oli :D Käännyimme Ellun kanssa ensin vasuriin, palasimme takaisin oikealle ja vielä kerran vasuriin. Krista nukkui jo kun saavuimme kikatellen kämpille. Ehdimme nukkua parin tunnin unet ennen iltaa.

Jee, me tehtiin se :)

Banketti alkoi ysiltä ja päästiin käymään edessä. Palkinnot tulisivat postilla, koska Seppo oli unohtanut ne johonkin. Monet lähtivät pian nukkumaan, mutta me jäimme pölisemään muiden kanssa. valomerkin aikaan jäljellä oli pöydällisen verran porukkaa. Sepi taikoi vielä jostakin makkarat ja lähdimme jatkoille pihalle makkaroiden ja parin viinipullon kanssa. Siinä juteltiin syntyjä syviä, kunnes kyrsät oli syöty ja arvelimme että joku meistä pystyy tarttumaan rattiin.

Aamulla keräsimme tavarat kasaan haikein fiiliksin ruhtinaallisten 3h yöunien jälkeen. Aamun ohjelmaan kuului pakkaus, gps-laitteiden metsästys mukaan autoon sekä pyörien, rulliksien ja kajakkien hakeminen Vaalasta. Sanoimme haikeina Kristalle heippa 11 aikaan ja lähdimme rullaamaan takaisin etelään. Matkalla soittelimme vielä puolin ja toisin. Mahtava viikonloppu ykkösseurassa. Tämä ei jäänyt tämän kolmikon viimeiseksi!

Time to go. See you soon!

Kuvat: Tapani Launonen ja minä.

Rajatonta riemua Nummelanharjulla.

Edellisestä kisasta tai muusta urheilutapahtumasta olikin vierähtänyt aikaa jo yli 2kk, joten Luger No Limittiä odotettiin innokkain fiiliksin. Kesän tapahtumakausi starttasi virallisesti vasta Nummelasta, koska Spring Adventure meni meidän osalta penkkiurheilun puolelle. Meneillään olevan PK-kauden vuoksi treenimäärät ovat olleet ihan kiitettäviä, mutta voisko se suunnistuskin mennä kerrankin putkeen..?

Vähäiset ennakkotiedot kisasta antoivat odottaa fyysistä ja vaihtelevaa rataa. Ja jotain märkääkin oli edessä. Kaksikkomelonta pitäisi sujua, rullaluistelussa ei odotettavissa ongelmia, mtb:tä ja Malminkartanon mäkeäkin on tullut harrastettua. Talvella Kiwilandiassa tuli kieputtua köysissä ja hypittyä kaiken maailman kallioilta veteen, joten questeissäkään ei ollut odotettavissa mitään ylitsepääsemätöntä. Voi kun se suunnistuskin sujuisi..

Kisa-aamun rutiineissa ei ollut mitään yllättävää. Auto tosin pakattiin vasta lauantaiaamuna, koska Marin kolmiovinen tilaihme on tullut talven aikana lastattua täyteen niin monta kertaa, että se sujuisi vaikka silmät kiinni. Köröteltiin siis aamutuimaan Nummelanharjulle kasaamaan pyörät ja jonottamaan karttoja heti kahdeksalta. Reittisuunnittelua ja viimeisiä varustevalintoja, eipä siinä aamulla juuri muuta.

Eikun menox.

Startti tapahtui kymmeneltä Nummelanharjun hiihtomajalta. Kirmasimme viereisen koulun pihaan, mistä piti etsiä viisi rastia tolpissa olleiden karttojen avulla. Alkusuunnitteluun meni kovasti aikaa ja yksi rasteista ei meinannut löytyä millään. Lopulta homma meni niin, että minä hain 3, Mari yhden ja viimeiselle mentiin yhdessä.

Quest -pähkäilyä koulun pihassa.

Alun questin jälkeen kirmasimme parin juoksurastin kautta rantaan kajakeille ja melomaan. Melonta oli suoraviivaista eikä vaatinut suunnistuksellisia avuja. Ehdimme kuitenkin jo hermostua: miten kaksikko jossa ei ole edes peräsintä voi kaartaa melkein tyynessä kelissä jatkuvasti oikealle..?

Mysteeri jäi ratkaisematta, kun saavuimme rantaan ja juoksimme ylös kalliolle kohti questiä. Kallion reunalle oli juuri alkanut muodostua jonoa kunto- ja naistensarjalaisista. Edessä oli jotain kuntosarjalaisia, joilla meno hieman kesti. Lisäksi jouduimme hetken odottamaan, kun turvanene vai sen henkilökunta vaihdettiin. Laskeutuminen sujui nopeasti ja olikin aika lyhyt. Talvireissusta oli selvästi apua. Köysi loppui kesken joten lopuksi sukellettiin vapaapudotuksella veteen. Könysimme takaisin ylös ja lähdimme takaisin kohti kajakkeja, pahimman risukon läpi, tottakai :)

Matka ei jatkunutkaan kajakeilla vaan vitoselle mentiinkin rantaa pitkin. Etenimme rantaviivan tuntumassa, mukavassa pikku pikku risukossa. Hyvää harjoitusta tulevaa Jukolaa varten. Lopulta vitonen löytyi ja rannasta lähdettiin uiden toiselle puolelle. Vesi ei ollut läheskään niin viileää kun voisi ajatella. Rannasta kömmittiin ylös ja juosten kohti rullaluistimia ja kuivia vaatteita.

"Rullaluistelua"

Odotin rullaluistelua oikeastaan innolla. Minulla ei ole koskaan ollut vaikeuksia jarruttamisen kanssa, ja viikolla tehty parin tunnin lenkki oli niin nautittavan mukavaa, että odotin osuutta innolla. Noh, eihän se seikkailukisoissa koskaan niin mene. Ratamestari oli löytänyt luistelureitiksi Suomen huonokuntoisimman tienpätkän. Hiekkatielläkin olisi varmaan päässyt helpommin eteenpäin.. Onneksi otin sauvat mukaan, niistä oli hyötyä ylämäessä ja pahimmat kohdat pääsi tasurilla. Mari sen sijaan joutui äheltämään koko matkan ilman niitä, ja yhteisvauhtimme ei tainnut olla mikään päätähuimaava. Tulimme rullaluistelun loppuun ihan Tehotyttöjen ja Snoukkari 1:n perässä.

Luistelun jälkeen otimme ne kantoon ja haimme kolme rastia juosten. Kävimme mm. liukastelemassa ylhäällä kalliolla, missä koko komeuden ikuisti Peten lisäksi toinen kamera ja videokuvaajakin. Näin meillä urheillaan.. Joo, juoksuosuudella teimme pari tyhmää koukkua, joten Tehotytöt ja Snoukkarit pääsivät karkuun.

Yhtään ei kaatuiltu tällä rastilla..

Seuraavaksi jatkoimme haastavaan pyöräsuunnistukseen, missä Mari otti komennon. Onneksi, sillä mun hajataittosilmillä mei oltais varmaan vieläkään maalissa. Homma alkoi sujua aika hyvin, ja ohitimme pari joukkuetta osuudella. Osuus oli myös tosi mukavaa vaihtelua asfalttimyllytykseen, mitä pyöräilyissä on yleensä vähän liiaksi. Rastit löytyivät kohtuullisen helpoksi, ja teimme vain yhden selkeän pummin. Lopuksi vielä vaihtoon parin "pikku töyssyn kautta" ja viimeiselle juoksuosuudelle.

Tämäntyyppistä pyöräsuunnistusmaastoa.

Etenimme juoksut aikalailla samaa matkaa Snoukkarien kakkostiimin kanssa, välillä edellä, välillä perässä. Kahdelle viimeiselle rastille lähdimme myllyttämään ja luulimme että Snoukkarit jäivät horisonttiin. Noh, myllytyksen päätteeksi saimme todeta, että tytöt olivat oikaisseet tien yli, eivätkä menneet tunnelista niinkuin me, joten lopulta tytöt olivat maalissa parisataa metriä ennen meitä. Luulimme että kyseinen tie oli kiellettyä aluetta, mutta ehkä luulimme väärin. Niin tai näin, nyt puhutaan sijoista ynnä muut, joten samapa tuo. Virallisia tuloksia vielä odotetaan, mutta oletamme että sijoitus pyörii siellä 4-5:n tienoilla.

Kisa oli naisten sarjassa melko tasainen, vaikka Mehukatit veivätkin odotetusti voiton. Reitti oli mukavan vaihteleva, mutta valitettavan lyhyt, alle neljä tuntia. Niimpä ei saatu käyttöön meidän ainutta "asetta", fysiikkaa.  Lyhyet kisat ratkaistaan yleensä suunnistustaidolla, ja meidän kiri alkaa aikaisintaan 5h lämmittelyn jälkeen. Mutta ei se mitään, pääseepähän huomenna rullahiihtämään ja melomaan. Kiitokset taas järjestäjille hyvästä työstä!

Omaa hauskaa tuloskopissa..

Parhaat hetket koettiin vasta suihkun ja ruuan jälkeen, kun odottelimme hukkapoikia maaliin. Ja saatiinkin oikein hyvää videomateriaalia.. ;)

Exän kaadossa.

Aikamoinen joukko exiä ja varmaan muutama nykyinenkin sai kyytiä tänään 24.9., kun yhteensä reilut sata multisporttaajaa kokoontui X-Kaatoon Vuosaareen. Tämänvuotisella radalla oli panostettu x-faktoreihin, ja questejä oli siroteltu tasaisin välimatkoin ympäri kisarataa. Myös rastien hakemisessa sai nähdä keskivertoa enemmän vaivaa. Tänä vuonna exän kellistäminen ei tuottanut mitenkään mainittavaa tulosta, vaan huonolla suorituksella tulleen neljännen sijan.

Startti tapahtui kisakeskuksen eli Natura Vivan edestä klo 5.04. Kisa alkoi melontaosuudella, jonka ideana oli, että parit hakivat rastit 1,2,3 ja 5 niin, että toinen meloi ja toinen juoksi/kuljetti pyöriä. Aloitimme niin että minä meloin ja Mari kuskasi pyörät. Melontaosuus oli yksi kisan parhaista paloista. Mahtava pimeä meri, valoletka, mukava aallokko ja sen verran myös takatuulta, että välillä pääsi surffailemaan. Toisella rastivälillä ohittelin lähes kymmenen tyyppiä, mikä oli suoranainen ihme tämän kesän kajakkikilometrien perusteella.

Niemenkärjessä vaihdettiin melojaa eli Mari istahti kajakkiin ja minä lähdin juoksentelemaan niemenkärjestä kohti tyvessä sijaitsevaa kolmosta, joka oli samalla kohtaa kuin ykkönen. Matkan sai hölkötellä mukavaa vauhtia, sillä melonta kesti kauemmin. Höpöttelinkin siinä koko matkan jonkun miesten sarjan ensikertalaisen kanssa, joka juoksi samaa vauhtia.

Kolmosen jälkeen Mari jatkoi kajakissa ja minä otin pyörät kuljetukseen vitoselle. Tällä osuudella tapahtui myös kisan ensimmäinen kaato, kun heitin rähmälleni asfaltille pyörien sekaan. Tuloksena hetkinen keräilyä ja kisan ekat mustelmat. Perussettiä meikäläiselle.

Melonnan jälkeen reitti jatkui pyöräilyllä. Rastit haettiin rannasta, kivikkoisen ja pitkän aallonmurtajan päästä sekä satelliittikartalla osoitetun puiston keskeltä sillan alta. Sillan etsimisessä teimme ensimmäiset typerät harhailut, mutta löytyi se rasti kun tarpeeksi tutkiskeli. 

Ysi haettiin niemenkärjestä. Kympille lähtiessämme teimme taas typerää hakuammuntaa. Kartta vaihtui 1:8 000 karttaan ja harhailimme kahteen otteeseen väärällä polulla ennen oikeaa suuntaa. Emme tosin olleet läheskään ainoita harhailijoita. Kymppi oli normaali rasti, 11 sijaitsi sisällä bunkkerissa. Se löytyi kohtalaisen helposti kuten myös 12. Rasti nro 13 sijaitsi suurista kivenpalasista tehdyn aallonmurtajan päässä. Sinne piti hieman harppoa ja asetella askeleita etenkin liukkailla pyöräilykengillä. Tässä tein kaadon numero kaksi, mutta en sentään mereen. Vielä neljäntoista kautta takaisin rantaan rastille nro 15. Jätimme pyörät ja lähdimme lenkkareissa hakemaan paria juoksurastia. Molemmat olivat helpohkoja, mutta jouduimme varmistelemaan paria risteystä.

Palasimme rantaan pyörille, missä odotti seuraava quest: inkkarimelonta. Parien piti meloa kapeaa kanavaa muutama sata metriä hakemaan leima putouksen alta. Tästä melonnasta jäi päälle lähinnä ärsytys. Kanootti oli hidas ja vaappui minne sattui sisällä olleen vesimäärän takia. Helppo ja yksinkertainen quest, mutta etenkin inkkarivauhdin jälkeen tuntui, ettei purkki liiku mihinkään. Mari kastui lähes kokonaan leimatessaan putousrastia. Marin edelleen toipilaana olevan akillesjänteen kylmettyminen vähän huolestutti, mutta onneksi matkassa oli vaihtosukat. Ne helpottivat tilannetta ainakin hetkellisesti.

Matka jatkui pyörän selässä. 21 haettiin mäen huipulta kellarista. Taas vähän ekstravaivaa rastileimaamiseen. Jätimme rastin hakemisen kannalta tyhmään paikkaan pyörät mäen huiputuksen ajaksi ja taas tuhraantui turhaa aikaa muihin rastilla kävijöihin verrattuna. 22 sijaitsi jätemäen päällä. Etenimme samaa matkaa yhden miesparin kanssa. En tiedä kuka meistä neljästä keksi kiivetä mäen päälle sieltä mistä menimme, mutta idea ei ainakaan ollut mainittavan nerokas. Tunkkasimme pyöriä heinikossa ja risukossa, jota ei tieksi voinut kutsua. Reitti ei myöskään ollut missään määrin suora reitti ylätasanteelle, mutta pääsimme kuin pääsimmekin lopulta ylös.

Mäen päällä odotti taas yhdenlainen quest. Suunnan avulla täytyi hakea kaksi rastia. Lehmärastin löysimme helposti (nerokas idea kiinnittää rasti lehmän jalkaan, vaikkei se aito lehmä ollutkaan :) Toista rastia etsimme kivestä ja mielestämme oikeasta suunnasta, mutta ilman tulosta. Lopulta kun suunnasta ei ollut enää jäljellä mitään tietoa, päätimme jatkaa matkaa. Alueen kaikkia kiviä kun ei millään voinut tarkastaa. Molemmat huomasimme paluumatkalla suuren kannon mutta kumpikaan ei reagoinut. Ylhäällä luimme rastimääreet uudestaan ja rasti ei ollutkaan kivessä vaan kannossa. Piiiiip. Mutta matka jatkui, sillä päättelimme jo tässä vaiheessa että ei tässä mitään kärkisijoitusta oltu muutenkaan tekemässä, joten let’s move on.

Seuraava typerä virhe tapahtui kun ajoimme alas mäeltä. Päädyimme aivan väärälle puolelle aluetta siihen nähden mihin olimme menossa. Alueella oli sekä teitä että ”teitä”, joten oikean hiekkatien löytäminen vei sekin taas hetkisen. Lopulta se löytyi ja pääsimme taas takaisin aiotulle reitille. Mutta ei taas mennyt montaa metriä kun pysähdyimme ihmettelemään suurta teitä, jota ei ollut kartassa ollenkaan. Ja taas aivot raksuttivat tyhjää, kunnes tajusimme että tie vei satama-alueelle jonka yksityiskohtia kartassa ei ollut. Eli olimme ihan oikeassa risteyksessä, mutta seisoskelimme taas ihan turhaan paikallaan.

23 hettiin bunkkerista ja 24 satama-alueen takaa näköalatasanteelta. Arvasimme jo sinne ajaessamme, että kohta varmaan laskeskellaan satama-aidan syvennyksiä. Ja niin tehtiinkin. Laskimme 75 oikein, Mika antoi leiman ja jatkoimme matkaa.

25:lle mennessä tyrimme taas kerran reitinvalinnoissa. Etsimme polkua jota ei sitten ollutkaan. Päätimme kiertää isoa tietä, mutta vaihdoimme taas suunnitelmaa kun törmäsimme ajettavanoloiseen hiekkatiehen.  Näillä vaiheilla suunnistus alkoi olla todella töksähtelevää. 25 löytyi lopulta helposti.

26 olikin sitten toinen juttu. Ensinnäkin, typerinä jätimme pyörät varmaan 200m päähän rastista. Toiseksi, seisoimme rastin vieressä ja ihmettelimme että onkohan se tämä vai mikä se on. Kolmanneksi, aikaa alkoi olla jäljellä enää vajaa tunti, joten piti tehdä päätöksiä. Etsimme kaivo-questillä A-rastia ja mielestämme seisoimme sen olinpaikalla, mutta mitään ei näkynyt. Risukossa kulkeminen oli työlästä ja rastiohjeiden mukaan nopeimmilla meni questiin 45 min. Jäljellä oli enää 50 min, joten päätimme panostaa radan loppuihin rasteihin, joita niitäkin oli vielä jäljellä 4 kpl. Palasimme pyörille ja tunkkasimme ne (liian hitaasti) pellon reunassa mennyttä polkua. Näillä main alkoi sataa. Haimme 27:n ison tien kautta. Reitti oli nopea mutta jalan tehty rastinhakumatka oli taas kerran hidas, vaikka itse rasti löytyikin aika helposti. 28 ja 29 löytyivät, mutta tässä kohtaa huomasimme, että emme millään ehdi ajoissa maaliin. Myllytimme täyttä kyytiä maaliin ja aikasakkojen takia jätimme rastin nro 30 hakematta. Maalissa taisimme olla n. 11.09, joten lopun törttöilyjen lisäksi saimme vielä aikasakkoakin. Sen pituinen se.

Radassa oli aineksia kivaan kisaan, mutta ainakin näin vielä samana päivänä lähinnä harmittaa oma heikko suoritus. Kovin inspiroivaa ei ollut myöskään se, että lopputuloksissa olimme selvästi heikoin neljästä naistiimistä.

Mutta, positiivisesti ajateltuna: sijoitus parani viime kisasta yhdellä, ja tällainen haparointi motivoi piiskaa taas eteenpäin. Tämänaamuinen kisa ei myöskään tunnu jaloissa juuri ollenkaan, joten reeni kohti seuraavia koitoksia jatkuu heti huomenna. 

Kukas se siinä nollaa emittiä?

IhanHukassa jo ennen starttia..

Kuvat: Zarges Endures, lisää täällä.

PS. Jos joku kiinnostui viime teksissä käsittelemästäni psyykkisestä valmennuksesta, viime viikonlopun koulutuksesta syntyneen (yleisluontoisen) jutun voi lukea esim täällä.

Archipelago Adventure Inkoossa 20.8.2011

Kisapäivä alkoi herätyskellon soidessa lauantaiaamuna klo 4.30. Puoli tuntia aikaa herätä, syödä ja hoitaa aamutoimet ennen kyydin saapumista. Pakkasimme auton jo perjantaina, jolla saimme pidennettyä yöunia muutaman minuutin. Piilarit vähän temppuilivat, mutta ehdin ajoissa alas ja lähtöön.

Kisapaikalle ajoi noin tunnin.  Ehdimme mukavasti kasata pyörät ennen reittimateriaalien saamista. Loppu aika ennen starttia menikin sitten reittisuunnitteluun, kamojen säätämiseen ja muuhun olennaiseen.

Alun juoksut

                                          Punainen kolmio = alun suunnistus

Startti tapahtui 8.02. Säntäsimme kaikki sarjat juosten metsään hakemaan pari rastia n. 3km minisuunnistuksesta. Etenimme jonossa ja rastit löytyivät mukavasti. Kurvasimme vaihtoleimauksen kautta noutamaan pelastusliivit, kypärät ja mun uimapatjan coastaleering –osuutta varten. Mari tottuneena triatlonistina päätti uida ylitykset, järjestäjien varoittelusta huolimatta.

       Coastaleering -rastit vasemmalla saarissa, melontarastit oikella lahden ympäristössä

Coastis sisälsi 6 rastia, joista osa sijaitsi saarissa tai muuten uinti/ patjailumatkan takana. Teimme pummin heti alussa, kun olimme lähteä väärään saareen. Onneksi tarkastimme kompassilla suunnan ennen lähtöä. Pummin hyvä puoli oli se, että löysimme 2. rastin jo valmiiksi. Ensimmäinen patjaosuus tehtiin vähän typerää reittiä ja sivutuuli olikin melkoinen tuulisella merellä. Paluu saaresta tehtiin taas viisaammin. Loput rastit löytyivät suoremmin. Osuus oli kokonaisuudessaan mukava ja meri lämmin. Tuulettomassa säässä osuus olisi ollut aika nopea, me tulimme toiseen vaihtoon n. 2h startista.

Tuulta maalla ja merellä

Kolmas osuus oli melonnan 4 rastia. Tällä osuudella tuuli todella vaikeutti ja hidasti etenemistä, etenkin meillä, jotka käytimme järjestäjien kalustoa. Kajakilla etenevät hyötyivät kalustovalinnastaan tällä osuudella. Etenkin rastiväli 3-4 oli todella tuulinen. Etenimme ehkä 1km/h vauhtia. Periaatteessa kanootin kanssa uiden olisi voinut päästä kovempaa.. Lyhyehköön, muutaman kilometrin melontaan käytimme yli tunnin, vaikka rastit löytyivät helposti. Ei siis mikään päätä huimaava vauhti..

                                          Pyörärastikartta. Rastit näkyy vähän huonosti..

Melonnan jälkeen vaihdoimme nopeasti kuivaa päälle ja lähdimme pyöräsuunnistusosuudelle. Osuuden alku oli pääosin asfalttitien myllyttämistä. Tässäkin tuuli teki ajamisesta välillä todella raskasta. Rastit 3-7 olivat helppoja. Seiskalla edessä oli sukellustehtävä. Pieneen järveen oli upotettu 3 mehukattipulloa, joissa kaikissa oli kirjain. Kirjaimet piti etsiä ja ilmoittaa rastimiehelle. Uimarastilla hukkasimme paljon aikaa. Aluksi emme meinanneet löytää mitään järvestä. Saimme vähän apuja paikalliselta uimarilta, joka löysi meille sattumalta yhden rasteista.

Vihreällä lopun pyöräsuunnistus. Rastit 11-14 olivat lopun suunnistusrastit.

Kartan vaihduttua loput pyörärastit 8-10 olivat vähän teknisempää ajoa. Kasille pääsi ajamaan ihan hyvin. Matkalla teimme tosin ehkä 5-10 min pummin. Ysille meno oli lähes pelkkää tunkkaamista jyrkkään ylämäkeen. Kympille menimme kallion päällä. Ajettavan reitin löytäminen kalliolla oli hieman vaikeaa, joten ajaminen katkeili vähän väliä juoksenteluun.  Matkalla kalliolta tielle osuimme kympille suoraan. Taidolla, ei tuurilla :)

Loppukiri

Kympiltä kaasuttelimme nopeasti vaihtoon ja viimeiselle juoksuosuudelle. Aikaa oli jäljellä enää vajaa 15 min. Loppusuunnistuksen rasteista 11-14 ehdimme hakea vain kaksi. Kolmas olisi voinut olla mahdollinen, mutta myöhästyminen olisi vienyt juuri hankitut pisteet todella nopeasti, joten emme ottaneet riskiä.

Kaksi rastia jäi siis puuttumaan. Tällä ihan kohtuullisella suorituksella olimme alustavissa tuloksissa sijalla viisi, mihin olimme ihan tyytyväisiä. Jos olisimme päässeet loppusuunnistukselle 10min aiemmin, sija 3 olisi ollut ihan mahdollinen. 

Mutta. Meillä oli kivaa, pääsimme molemmat suunnistamaan, missään kohtaa emme olleet IhanHukassa ;) ja jalat olisivat jaksaneet vielä hyvin jatkaa. Joten ei sillä sijalla loppupeleissä niin väliä. Ihan oikeesti :)

Spring Adventure 2011

Seikkailukausi pyörähti käyntiin 7. toukokuuta Karjaalla. Jalkavaivojen takia edellisestä startista oli lähes vuosi, joten edellisen illan pakkailut sujuivat innokkaan odottavissa tunnelmissa. Lauantaiaamuna kello soi 5.30. Aamupalaa napaan ja kamat kasaan. Juha tuli hakemaan pihasta 6.15. Siitä matka jatkui Turun moratille ja kohti Karjaan ruotsinkielistä ala-astetta. Olimme perillä hyvissä ajoin, joten pyörien ja muiden tavaroiden säätämiseen oli ruhtinaallisesti aikaa. Kartat ja reittikirjat saatiin kasilta, jonka jälkeen alkoi reittisuunnittelu niin että kaikki oli ajoissa valmista klo 9.30 tapahtuvaan starttiin.

1 Muistisuunnistus

Kisa alkoi muistisuunnistuksella. Kaikki seisoimme hiekkakentän keskellä, jonka jokaisessa kulmassa oli yksi kartta. Jokaisessa kartassa oli yksi rasti. Kun lähtölaukaus pamahti, säntäsimme arvalla kohti karttoja tavoitteena löytää mahdollisimman nopeasti se kulma, jossa A rasti sijaitsi. Rastipaikka mieleen ja juosten rastille. Jonot olivat kohtalaiset, joten eksymään ei päässyt. Kaikkien A-D rastien välissä piti palata takaisin leimaamaan kentällä.

Järjestäjät tekivät jäynän: kun palasimme letkassa takaisin etsimään B-rastin karttaa, kartat oli sekoitettu. B-kartta oli vaihdettu sinne missä A-kartta juuri oli. Löysimme kuitenkin oikean kulman aika nopeasti.  Jolkottelimme ihan hyvää vauhtia kaikki rastit läpi, teimme vaihtoleimauksen ja otimme pyörät alle.

2 Melonta

Seuraavaksi oli lyhyt, ehkä 500m siirtymä joen rantaan, missä hyppäsimme kanootteihin. Ehdimme meloa jokea ehkä 100m, kun Juha tiputti emitin jokeen. Sinne se upposi ja hukkui jonnekin joen pohjaan. Ei muuta kun uparit ja takaisin rantaan selvittämään järjestäjiltä mitä tehdään. Parin puhelun jälkeen palasimme pyörällä kisakeskukseen, mistä saimme lainaksi uuden emitin. Säätämisessä tuhraantui aikaa ehkä 20-30min, vaikea arvioida.

Saimme onneksi jatkaa siitä mihin jäätiin, joten painuimme takaisin rantaan. Lähdimme joelle varmaankin viimeisinä. Joella säätäminen jatkui. Teimme pari turhaa lisämutkaa, sillä kartta oli tietysti pyörässä eikä taskussa. Juhan ohjailu ei vienyt meitä "ihan suoraan", joten rastille päästyämme vaihdoimme niin että minä ohjasin takana. Ja lisäksi saimme viimeiseksi lähteneinä allemme kaikkein hitaimman muovisen kanootin ja painavimmat melat. Enkä ikävä kyllä edes liioittele, sillä tämä yksi vuokrakanooteista oli nimittäin oikeasti erilainen kuin muut.

3 MTB

Joen jälkeen hyppäsimme pyörän selkään. Haimme ensin kolme rastia pyörillä. Reitillä oli myös ihan oikeaa, vaikkakin helpohkoa, maastoajoa, mikä oli ainakin minun mieleen. Monta tuntia maantienlaitaa voi olla vähän puuduttavaa ainakin kartattomalle suunnistajalle. Neljäs rasti sijaitsi laskettelurinteen päällä. Sinne piti punnertaa itsensä ensin pyörän kanssa, minkä jälkeen rinne piti juosta alas ja takaisin ylös kolme kertaa. Jalat toimivat yllättävän hyvin, vaikka toki kapuaminen tuntui lihaksissa. Rinteessä oli paljon muitakin joukkueita, ja ilmeisesti otimme siinä muiden etumatkaa kiinni. Miesten sarjassa rinne piti nousta ilmeisesti viisi kertaa. Ei käynyt kateeksi..

Urakasta selvittyämme karautimme pyörällä rinteen alas ja jatkoimme pyörärasteja. Järjestäjät olivat käyttäneet mielikuvitustaan rastien sijainnissa. Yksi rasti oli sillan sisällä, jonne piti mennä monen metrin korkeudessa harppoen puomilta toiselle. Toinen rasti sijaitsi syvällä rautatietunnelissa, jossa oli niin pimeää, että tarvittiin taskulamppua. Vielä muutama ”tavallinen rasti” ja takaisin vaihtoon.

Loput

Neljäs osuus oli perinteistä juoksusuunnistusta. Haimme 7 rastia eri puolilta metsää. Osuus oli aika perinteistä suunnistusta ja kompassikin tuli tarpeeseen. Maasto oli kuivaa ja siellä pääsi melko hyvin etenemään. Tällä osuudella ei tainnutkaan sattua mitään sen kummallisempaa. Juoksu päättyi kisakeskukselle, mistä juoksimme taas rantaan. Edessä oli toinen melontaosuus. Saimme alle nopeamman kanootin ja pysyimme tällä kertaa heti alusta alkaen suorassa. Rastinotto meni säätämiseksi, koska karautimme ensin ohi kun luulimme että rasti ei ollut meidän. Onneksi tarkistimme asian. Juha hyppäsi rantaan hakemaan rastin. Kanoottiin paluu ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Kanootti oli kaatua kokonaan, mutta ei onneksi sentään. Sen sijaan se hörppäsi puolelleen vettä. Jouduimme siis suorittamaan tyhjennysoperaation ennen paluumatkaa.

Melonnan jälkeen kisa jatkui ”wetrun” –osuudella. Toisen piti laskeutua sillalta köyttä pitkin jokeen leimaamaan. Delegoin sen taas Juhalle, joka polttikin kämmenensä tehtävässä aika pahasti. Osuuteen sisältyi sen lisäksi kaksi muuta rastia, joille lyhin reitti oli uida joen yli. Valitsimme kuitenkin hitaamman mutta kuivemman ratkaisun eli kiertoreitin. Kuulin kisan jälkeen että kylmä vesi oli saanut ainakin joidenkin jalat kramppaamaan pahasti, joten en tiedä oliko kiertoratkaisu lopulta nopeampi vai hitaampi.

Wetrun -osuuden jälkeen tehtävänä oli kantaa kanootti ja melat sen 500m takaisin vaihtopaikalle. Se meni vähän äheltämiseksi. Raahauksen ja vaihtoleimauksen jälkeen saimme järjestäjiltä uudet kartat viimeiselle osuudelle, joka oli cityrun, eli kaupunkisuunnistus. Rastit risteilivät pääosin kartan laidasta toiseen ympäri kaupunkikortteleita. Numeroliivein varustellut, enemmän tai vähemmän vettävuotavat kilpakaksikot taisivat herättää paikallisten keskuudessa hieman ihmetystä. Ainakin yhdellä terassilla nielaistiin oluet väärään kurkkuun..

Vilkuilimme kelloa ja päädyimme jättämään kaksi rastia väliin, jotta emme menettäisi pisteitä aikarajan ylittämisen takia. Maalissa kuitenkin selvisi, että kisan maksimiaika ei lopulta ollutkaan 6h vaan 6,5h. Olisimme siis vaarmaan ehtineet hakea vielä ne kaksi rastia, mutta päätimme kuitenkin jättää ne väliin. Päätöksentekovaiheessa aikaa oli jäljellä enää n. 10 minuuttia, eilä siinä mitään kärkisuoritusta oltu muutenkaan tekemässä, joten samapa tuo.

Kokonaisuutena kisa oli tosi kiva (tietysti laskettelurinnettä lukuun ottamatta :). Rata oli vaihteleva, aika rankka ja painottui tällä kertaa enemmän juoksuun. Kiva että ”tavallisissakin" rasteissa oli käytetty mielikuvitusta ja sijoiteltu niitä vähän erilaisiin paikkoihin. Sää oli mitä parhain: kuiva, aurinkoinen ja lämmin. Yleensä seikkailusäähän kuuluu lumi, räntä, vesi ja rakeet. Nyt ei saatu mitään niistä ja jopa lenkkarit säilyivät kuivina. Kisatuloksia ei ole vielä julkistettu, joten saa nähdä mille sijalle tällä säätämisen määrällä pääsee..

Tulostiedottaminen on ainut asia mistä järjestäjät saavat miinusta. Varmasti väliaika- ja pistelaskelmat ottavat aikansa, mutta toivottavasti jatkossa alustavat tulokset saataisiin nettiin jo kisailtana tai viimeistään seuraavana päivänä, edes kärkikolmikkojen osalta. Me kun ei ehditty jäädä seuraamaan edes palkintojen jakoa.