Marraskuulumisia.

Sadetta, harmaata, pimeyttä.. Sou what! Yhdyn Paavo Lipposen sanoihin.

Tämän vuoden osalta kesäkausi päättyi viimeistään Tallinnan ”sprinttiin”, mistä tulikin podium -sijoitus ja naisten sarjan voitto. Mutta meikäläisen syksyyn ei tällä kertaa kuulu yli- ali- tai muutakaan kautta mentäviä jaksoja, koska hiihtokausi kolkuttelee jo ovella!

Vaarojen maratonin jälkeen Kivikon hiihtohalli aukesi kuin tilauksesta, ja sitä onkin tullut hyödynnettyä siitä lähtien säännöllisesti pari kolme kertaa viikossa. Ja te jotka tuhahtelette sisähiihdolle, tulkaa joku kerta seuraksi. Tai noh, tottahan se on, ei hallihiihtely aina niin innostavaa ole, varsinkaan Kivikon olosuhteissa. Mutta kun tekee samalla esim. tekniikkatreenin, aika kuluu kuin siivillä.

Hiihtorintamalla menee muutenkin mukavasti: tekniikka on parantunut vuoden takaisesta selvästi, etenkin vapaalla. Nykyään myös esim. puolen tunnin jakso tasuria Kivikon nihkeillä ja pehmeillä laduilla ei ole enää mitään rimpuilua jaksaako loppuun asti vai ei. Tasuritekniikkakin saatiin hiottua kuntoon, joten lähtökohdat talveen ovat siis ihan mukavat.

Hiihtelyä, pyöräilyä, punttia, sauvarinnettä. Siinäpä tämänhetkiset pääkuulumiset liikkumisen osalta. Juoksu temppuilee (taas), mutta kun muu tekeminen ja ylämäkijuoksu onnistuvat, niin en jaksa stressata asiasta. Ainahan se temppuilee.

Lajikokeilujen osalta viimeisimmät kuulumiset on elokuulta, jolloin testailin koskimelontaa. Nyt marras-joulukuussa testailu jatkuu taas, mutta vähän tutummalla lajilla. Vuorossa on nimittäin vapaauinti. Syysviikkojen iloksi ilmottauduin mukaan vapaauinnin tekniikkakurssille. Uimaopetusta minulle sopivana ajankohtana 1,5km päästä kotoa. Miten sellaisesta tarjouksesta voi kieltäytyä? Minähän olen siis ihan paska uimari (se joka tapailee saunomisen välissä kaula pitkällä jotain rinulin tapaista). Toki kisakauhomiset pelastusliivien ja varusteiden kera on sitten eri asia. Mutta uinti on sellainen laji, joka olisi kiva hallita niin että siitä voisi nauttia, edes palauttavana välipalana. Sitä siis tavoitellaan, katsotaan kuinka käy.

Lisää hyviä uutisia. Olen nimittäin saanut taustajoukkoihin mukaan uutta väriä. En sanoisi että valmentajan, mutta kuitenkin jonkun, joka katsoo vähän harjoittelun päälle ja laatii järkevää runkoa ja jaksotusta tekemiselle.

Täytyy kyllä paljastaa, että siinä tuntee olonsa vähän alastomaksi, kun ekaa kertaa elämässään avaa treenipäiväkirjansa jonkun muun silmille. Tekis mieli selitellä kaikenlaista ”en mä oikeesti” ja ”kyllä mä oikeesti”, mutta sain hillittyä itseni. Karu totuushan näkyy paperilta. On oikeesti mukavaa ja kehittävää kuulla palautetta, sekä kehittämisajatuksia että myös "synninpäästö" omille systeemeille. 

Loppuun vielä parhaat kuulumiset: Perjantaina starttaa juna kohti Kolaria. Edessä on hiihtokauden ensimmäinen oikea hiihtoviikko Ylläksellä. Perillä on 45 senttiä lumikerrosta ja latuja auki 115km. Treeniohjelma on laadittu valmiiksi ja treeniseurakin on viimeisen päälle. Ai että..

Kesäkausi pakettiin Tallinnassa.

Ensilumi satoi pari päivää sitten, joten viikonloppuna oli osuva ajankohta paketoida kesän kisakausi letkeän etelänmatkan merkeissä. Viikonlopun ohjelmassa oli Multisportin gaalaristeily Tallinnaan. Mukaan oli intoutunut parisenkymmentä multisporttaajaa, sisältäen mukavan määrän myös talkoojengiä EQ:n tiimoilta.

Oma kisaviikonloppu alkoi jo perjantaina pikaisella visiitillä Tuusbyyhyn, kun kokoonnuimme ensin Rokuan kisatiimillämme Ellun kämpille. Saatiin päällimmäiset kuulumiset päivitettyä ennen reissun alkua.

Aamulla junailtiin itsemme Länsiterminaaliin mukavan kirpsakassa -7 asteen pakkassäässä. Tunnelma oli varsin korkealla jo menomatkalla ja kuulumisia vaihdettiin puolin ja toisin. Parin tunnin botskimatkan jälkeen rantauduimme Tallinnaan, heitimme tavarat hotellille ja lähdimme sporttivermeissä kohti pyörävuokraamoa. Tallinnassa oli satanut loppuviikosta n. 5cm lunta, joten olosuhteet olivat kohdallaan: lunta, kirkasta auringonpaistetta ja hieman pakkasta. Siitä ei olosuhteet parane.

Porukka perillä hotellilla.

Vuokraamosta saimme ihan mukavat menopelit. Itse onnistuin nappaamaan kulkuneuvoksi uudenkarhean Meridan maasturin.  Joukkuearvonnassakin kävi mukava tuuri, kun sain parikseni Henrikan.

Heitin suunnittelema gaalakisa alkoi rogaining -tyyppisellä suunnistuksella Tallinnan keskustassa. Lähikaduille oli sijoitettu 11 rastia eri pistemäärillä. Tavoitteena oli kerätä mahdollisimman tarkasti tietty määrä pisteitä (219), ei yli eikä alle. Aluksi yritimme minuutin tai kaksi lukea sääntöjä ja vähän suunnitella, mutta hylkäsimme ”järkitaktiikan” melko nopeasti.

 Kameramies on ikuistanut harvinaisen hetken: Taustalla Team Henkka & Soile suunnittelee reittiä.

Sen sijaan lähdimme liikkeelle ja pyrimme saamaan mahdollisimman hyvän peesin. Alkumatkasta sitä tarjosivatkin Pete ja Arja. Vai kuka oikeastaan peesasikaan ja ketä..? Keräilimme rasteja sieltä täältä. Yhdessä vaiheessa kuulin kun Arja laskeskeli pisteitä yhteen. Aijaa, pitäisköhän meidänkin? Kangertelevalla matikalla sain juoksun lomassa arvioksi n. 180 pistettä, mutta tämän tarkemmin emme pisteitä missään vaiheessa tarkastaneet.

Pete juoksuvauhti oli aaaaaaivan liian hidasta meille joten lähdimme Henkan kanssa lopussa omille teillemme. Tapoimme ”muuten vaan” aikaa pyörimällä yhden puiston lähistöllä (tähän Ei liittynyt mitään rastin etsintään viittaavaa..), kunnes 45min ajan loppuvaiheessa haimme vielä pari rastia ja juoksimme vaihtoon.

Pyöräosuuden alussa tutkimme hetken taas karttoja. Keskustakartta ei ollut tuoreimmasta päästä, joten lähdimme etsimään ekaa pyörärastia kiskonjälkien ja merenrannan avustuksella. Tämän taisi olla hyvä vaihtoehto, ei tarvinnut pyöriä keskustan risteyksissä ihmettelemässä missä sitä ollaan. Ne piilarit olis saattaneet auttaa tässä kohtaa..

Eka rasti löytyi, ja suunta lähteen ja paremmalle kartalle oli selvä. Niemessä olleet pyörärastit löytyivät mukavasti. Maasto oli kivaa helpohkoa tietä/polkua, johon tuore lumi toi mukavan lisäelementin. Oli tosi hauskaa ajaa taas pitkästä aikaa lumella. 

Pyöräosuutta.

Rastit löytyivät mukavaa tahtia, ja vähitellen alkoi näkyä myös muita joukkueita. Taisimme tehdä jonkinlaisen nousun pyöräosuuden alussa. Juoksun jälkeen otimme viimeiset pyörät telineistä, mutta niemessä takana oli useampiakin tiimejä. Omaa pyöräosuutta häiritsi vähän löysällä ollut satulatolpan kiristin (vaimikäsenyton). Satulan korkeus vaihtelikin sopivasta täysin ala-asentoon. Loppua kohti sain ruuvia kiristettyä sen verran, että  satulan korkeus alkoi pysymään suurin piirtein vakiona.

Pyöräosuuden lopussa oli quest -tehtävä: juomarasti sekä tasapainoilua pyöreästä puusta tehdyn aidan päällä. Tämä vaati hienoista akrobatiaa, ja ainakin meikäläiseltä täydellistä keskittymistä.. Tasapainoilun ja lumiukkopuuhien jälkeen jatkoimme fillareilla takaisin kohti keskustaa ja vanhaa sokkeloista vankilarakennusta. Sen käytävillä suoritettiin vielä sokkeloinen rastiralli. Rakennus oli vähän rempallaan ja huonossa kunnossa, mutta muuten aika hieno paikka juoksennella. 

Mukavan näköinen leikkaussali..

Seuraavan gaalaristeilyn hotellihuoneet..?

Pyörimme käytävillä ja kerroksissa ees ja taas, mutta pyörimisestä huolimatta rastit löytyivät lopulta ihan mukavaa tahtia. Pitäydyimme koko kisan kestäneessä taktiikassamme, jota en voi valitettavasti tämän tarkemmin paljastaa, muuta kun että taidolla mentiin. Saavuimme maaliin ajassa 2h 35min, joka oikeutti gaalakisan pronssisijaan. Hyvä Team Henkka & Soile!!

Kisan jälkeen suorituksemme herätti kovasti mielenkiintoa ja kysymyksiä. Jokaista reitinvalintaamme epäiltiin ja saimme selitellä taidokasta suoritustamme moneen kertaan. Me vaan oltiin niin hyviä :)

Voitto meni Jannelle ja Sallalle, hopeaa ottivat Pete ja Arja. Toinen voittoisa pari oli muita ”viisaammalla” taktiikalla loistanut Team Julmat kullit, joka teki pohja-ajan ekalla osuudella ja saapui maaliin ensimmäisenä.

Kisareitti kokonaisuudessaan. A= lähtö, B= vankila ja maali.

Maalissa kaikki suunnistajataustaiset psekuloivat jokaista omaa ja muidenkin reitinvalintaa moneen kertaan. Minä ja Henkka tyydyttiin naureskelemaan muiden intohimolle. Kuinka ne oikein jaksaa..?

Kisa jälkeen söimme keitot, palautimme pyörät ja painuimme hotellille saunaan. Ilta huipentui gaalaillalliseen panimoravintola Kochi Aidad:ssa, jonka löytäminen ei ollut ihan suoraviivainen juttu.. Siellä nautittiin mm. virvokkeita ja kohtuullisen kokoisia annoksia sianpotkaa.. Tanssilattiakin taisi olla aika aktiivisessa käytössä.

Vesa, yksi Fit & Fat -tiimin kantavista voimista, valitsee alkupalaksi rapsakoita siankorvia.

Jatkot pidettiin hotelin lähibaarissa, missä kilisteltiin vielä moneen otteeseen päivänsankari Sallalle, joka täytti sunnuntaina 18 vuotta. Hienoa että Sallakin pääsi reissulla muiden kanssa baariin! Eka kerta on aina jännä kokemus :)

Sunnuntain ohjelmassa oli herääminen, pakkailu, aamupala ja seilailu takaisin Helsinkiin. Ihana aurinkoinen pakkassää jatkui Helsingissäkin, joten kisaviikonlopun kruunuksi kävin vielä heittämässä parin tunnin aurinkoiset maastopyöräkurvailut akselilla Pajamäki - Tali - Munkkiniemen ranta - Laajalahden ranta – Tapiola. Mahtava päätös mukavaan viikonloppuun!!

Aurinko laskee Laajalahdella.

Kiitos Heitille ja tiimille järjestelyistä ja koko porukalle mukavasta seurasta! Reissukuvien krediitit kuuluvat Sallalle ja Jormalle. Kiitos!

Hölkällä: Vaarojen Maraton 2012

Valmistautumista tämän vuoden Vaarojen Maratonille voi hyvin kutsua ”valmistautumiseksi”. Edellinen kuukausi oli mennyt jalkajumitusta parannellen. Treeni ei oikein kulkenut ja fiiliskin on ollut vähän poissa. Toiseksi, sairastuin flunssaan pari viikkoa ennen, niin että vika kunnollinen pitkä lenkki jäi vähän torsoksi. Yksi ylämäkipainotteinen täsmätreeni sentään ehdittiin Marin kanssa tehdä Malminkartanossa.

Päivän kunto oli siis täysi arvoitus. Tiesin että kunto on parempi kuin viime vuonna, mutta miten se näkyisi tuloksessa, oli täysi arvoitus. Alustavalla viikolla sääennusteet vaihtelivat päivittäin, mutta loppujen lopuksi kisakeliksi valikoitui poutainen n. +10 asteinen sää, ja taisi se aurinkokin kerran tai pari jostakin pilkahtaa. Toisin sanoen, täydellinen keli syysjuoksenteluun.

                                         Ennakkotunnelmat reitiltä.

Kenkävalinta aiheutti myös päänvaivaa, sillä päivän kelistä huolimatta maasto oli syyssateiden jäljiltä märkä ja paikoin erittäin liukas. Harkinnan jälkeen jalkaan valikoitui nastalliset Sarvat. Juoksutuntuma maastossa ei ollut ihan paras, mutta pito oli tällä kertaa tärkeintä, ja nastareilla en uskaltanut lähteä. Pariksi laitoin vielä gaiterit, ja vesi ja rapa pysyivätkin poissa sukista lähes kiitettävästi.

Näillä mennään..

Matkaan lähdettiin yhdeksän kieppeillä, minä 5-6h aikatavoiteryhmässä klo 9.10. Mukana oli heräteostoksena ostettu uudehko kameli 2 litran juomapussilla sekä kasa geelejä ja yksi patukka, lähinnä mahan kurnimista varten. Hikoilen ja juon aika paljon, joten pienemmällä nestemäärällä en oikein uskaltanut lähteä.

Pari ekaa kilsaa meni kropan herättelyyn. Pian tultiin tielle, ja 5km kohdalla oli jo käynyt selväksi että tänään(kään) ei kulkenut. Lihakset olivat kuin olisi tehnyt mk-vetoja edellisenä päivänä. Tuntui että reiskojen lihaksista ei saanut käyttöön kuin korkeintaan kolmasosan. Ekalla tiepätkällä harkitsin jo hetken kääntymistä 15km reitille, mutta päätin kuitenkin pitäytyä suunnitelma B:ssä, ja jatkoin kohti Kiviniemeä. Suunnitelma B tarkoitti siis mukavaa juoksentelua syysluonnossa ilman minkäänlaisia aikatavoitteita. Otin siis rennosti ja keskityin nautiskelemaan.

Kiviniemi tuli eteen melko nopeasti. Juomapisteellä tein kunnon huollon: join rauhassa, kiristelin kengännauhat ja juttelin hetken yhden vapaaehtoisen kanssa, joka muisti minut viime vuodelta ja Pirkan hiihdosta. Sain vielä hyvät kannustukset ennenkö lähdin kohti Kolin ja Ryläyksen ylämäkiä.

Jalka ei toiminut Ryläyksellä sen paremmin kuin alkumatkastakaan, mutta mitään ”en pysty” -tyyppisiä fiiliksiä ei ollut. Havahduin Ryläyksen alamäessä kun ohitin yllättäen Peltsi Peltosen. Ehkä en ollutkaan ihan 7h vauhdissa? Sain siitä jostain syystä vähän lisäpotkua, ja päätin yrittää loppumatkan kiristää vähän tahtia. Ei ollut paljon millä kiristää, mutta kävelyä ei tullut juuri ollenkaan, edes lopun hiekkatiellä. Vika ylämäki oli kova, mutta maaliin päästiin lopulta noin kuudessa tunnissa.

Ihan kiva reissu, ja aikakin parani lopulta melkein vartin viime vuodesta. Ainut mikä jäi harmittamaan, oli loppuaika, 53 sekuntia yli 6h. Kyllä minä nyt sen 53 sekuntia olisin pystynyt noillakin jaloilla kiristämään.. :) 

Jälkeenpäin jalat olivat yllättävän hyvässä kunnossa, sekä ylä- että alamäki sujuivat tänä vuonna ongelmitta myös sunnuntaina :) Juoksu on minulle ehkä se heikoin laji, joten jälleen kerran lupasin itselleni tehdä sitä ensi vuonna enemmän.

Sen pituinen se.

SFS 2012

Ellu oli tehnyt hyvää rekrytointityötä, ja Snoukkarien kisaan saatiin tänä vuonna erinomaisen hyvä osallistumisprosentti SLU-talosta. Myös minä pääsin ekaa kertaa viivalle, vaikka se merkitsikin Jämi21:n väliin jättämistä. Mutta en voinut kieltäytyä kun sain parikseni Kristan Rokua –tiimistämme.

Krista junaili Helsinkiin jo perjantaina, eli päästiin pölöttämään pitkästä aikaa oikein pitkän kaavan mukaan. Myös kisaan valmistautuminen oli hämmentävän helppoa, kun kisa oli vasta sunnuntaina. Ei tarvinnut siis aloittaa pakkaamisen aivotyötä heti työviikon jälkeen, vaan homma hoitui helposti ja nopeasti lauantaina virkeämmillä aivoilla. Heti sen jälkeen kun palasimme törsäämästä Yrjönkadun retkiliikkeistä. Ihan vaan kaikkea tarpeellista ostettiin..

Kisa-aamussa ei ollut mitään poikkeavaa. Kolmiovinen Seat oli pakattu jo illalla, joten aamulla puurot namaan ja menoksi. Aamu Solvallassa alkoi pyörien kokoamisella ja reittisuunnittelulla. Kisabriiffissä ei tullut mitään ihmeellistä. Sitten vielä uimapatjat täyteen ja odottamaan starttia.

Kisa käynnistyi aamu ysiltä pussihyppelyllä Solvallan urheilukentällä. Hypimme vuorotellen kääntöpaikalle ja takaisin, tartania pitkin vaihtoalueen kautta alas melontarantaan. Eka osuus oli inkkarimelontaa Nuuksion Pitkäjärvellä. Kesän eka inkkarimelonta, ja purkki ei tuntunut liikkuvan mihinkään. Mulla oli vähä enemmän melontavoimaa, mutta pysyimme hyvin suunnassa. Läpsyttelimme melonnan kolme rastia, jätimme purkin rantaan ja kiipesimme ylös kisakeskukselle hakemaan pyörät.

Pyöräosuuden ykkösrastille menimme ihan hyvin. Kakkoselle päätimme ”oikaista” asfaltin sijaan polkuja pitkin. Koko polkumatka ei kuitenkaan ollut kovin ajettavaa ainakaan meille molemmille, ja kunnon tunkkauspätkä oli tosiasia. Krista otti homman rennommin, minua ehti jo vähän ketuttamaan, kun oikaisu oli tietenkin erityisesti mun idea. Noh, muuttui polku kuitenkin lopulta ajettavaksi, ja kakkonenkin löytyi ihan ok.

Melonta ja pyöräilyn alku. Vähän huono kuva but you get the idea.

Kolmoselle menossa ei ollut ongelmia. Jätimme pyörät muiden tapaan hiekkatielle, joten rastinhakureissusta tuli vähän pitempi juoksentelu. Ei mitään herkkua pyöräilykengissä. Lippu taisi olla aika hankalassa paikassa, sillä rastin lähistöllä parveili porukkaa vähän enemmänkin. Me löysimme sen kohtuullisen suoraan. Pari miestiimiä peesasivat ja hyötyivät löydöstä myös.

Nelonen meni myös helposti, mutta seuraava pummi odotti jo tuloaan matkalla vitoselle. Käännyimme ihan oikeaan polulle Nuuksiontieltä. Polku haarautui melkein heti (ei kartassa) ja valitsimme tietenkin sen väärän. Ehdimme kerätä oksia ketjujen väliin hyvän tovin, ennenkö tajusimme ajautuneemme sivuun. Tie ei onneksi ollut niin kovin kaukana, joten pääsimme takaisin radalle aika suoraviivaisesti. Loppu sujui ilman pummeja, mitä nyt Nuuksion mäet vähän painoivat jaloissa.

Pyöräilyn loppuosa.

Pyöräilyn lopussa Kristan polvi alkoi ilmoitella olemassa olostaan ikävällä tavalla. Tuntemukset olivat tuttuja jo Rokuan kisasta. Rullailimme kuitenkin jonkinlaista vauhtia vaihtopaikalle. Kipaisin sisältä Kristalle parit Buranat ja teimme vaihdot jatkaaksemme matkaa. Emme ehtineet edes pois urheilukentältä, kun Kristan polvi vihlaisi viiltävän vihaisesti, ja meno katkesi kuin seinään parkaisun kera. Ilmoitin vastahakoiselle Kristalle, että me jäädään nyt kyllä tähän. Juoksin hakemaan jääpussia Kristan istahtaessa tartanille. Konkkasimme yhdessä kisakeskuksen viereen nurtsille. Sen pituinen siis se kisa.

Keskeytys ei harmita, mutta Kristan puolesta harmittaa kyllä. Viikon päästä SM-suunnistukset, ja tämän päivän konkkausmenon perusteella voisin ennustaa, että tekee tiukkaa saada polvi kuntoon ajoissa.. Mutta toivotaan parasta. 

Nämä jäi tekemättä: juoksut, kaksi kuulemma kivaa questiä ja lopun patjailu+juoksutehtävä.

Emme kuitenkaan lähteneet paikalta tyhjin käsin: mukaan lähti arvontapalkintona sukat, ja kuuleman mukaan äärimmäisen niukka toinen sija nimikilpailussa. Mukava viikonloppu sai harmittavan lopun, mutta tuleehan näitä. Nyt vaan paikat kuntoon ja kohti Vaarojen martsaa.

Koskimelontaa Kymijoella 24.-26.8.

Työkaveri on houkutellut mukaan Merkkarien koskimelontakurssille useampaan otteeseen, mutta kyseisenä elokuun viikonloppuna on yleensä ollut Apa tai jotain muuta aktionia. Tänä vuonna kyseiselle viikonlopulle ei ollut tarjolla mitään normaalista poikkeavaa, joten nimi listalle ja menoksi.

Tapasimme perjantaina majalla, lastasimme sekalaista koskikalustoa autoihin ja katoille ja lähdimme ajamaan kohti Kotkaa ja Kohinan koskitukikohtaa Kymijoella. Perillä purettiin kalusto, tehtiin vähän tutustumista ja säädettiin kalusto valmiiksi aamua varten.

Kalusto käyttöä vaille valmiina.

Lauantai alkoi sillä kun 16 unista melojaa oli yhtä aikaa puurokattiloineen keittiössä hääräämässä. Kamat saatiin kuitenkin kasaan ja vesille päästiin tavoitteen mukaisesti kympiltä. Olin itse koskinoviisi eli aloittelijoiden ryhmässä. Vetämässä oli kokenut koskiopas Satu sekä Simo, mm. keväisen Ice Breakin isä, joten oltiin hyvissä käsissä.

Alussa totuteltiin varusteisiin, mm. merimelontaan verrattuna erittäin herkkään kajakkiin, harjoiteltiin eteen ja taakse melontaa, sivuttaissiirtymistä, vähän tuentoja, melottiin ympyrää kajakki vinossa ym. kikkailua. Seuraavaksi siirryttiin lossausharjoituksiin, eli ylitettiin virtaavaa vettä erilaisissa paikoissa. Jokainen sai myös kaatua ja reskuttaa. Setin lopussa laskettiin ryhmässä myös pari koskea. Eka setti venähti melkein kolmeen tuntiin.

 

Päivällä syötiin, otettiin pienet päiväunet ja iltapäivällä jatkettiin toisella setillä. Kerrattiin aamun juttuja ja lossattiin vaikeammissa paikoissa. Siirryimme ylös Tornivirralle saakka, missä kokeneemmat harjoittelivat surffausta. Heitin yhdet lipat lossauksessa ja toiset Tornilla. Lopussa homma alkoi vihdoin sujua, kun sekä Tornikoski että paluumatkan muut kosket menivät putkeen. Illalla saunottiin, syötiin, katsottiin melontavideoita ja hengailtiin muuten porukalla. Päivän 5-6h koskimelontaa ottivat kuitenkin veronsa, ja viimeisetkin painuivat pehkuihin puolen yön tietämillä.

Aki surffaa Tornivirrassa.

Sunnuntaina ohjelmassa oli yksi pitempi n. 3h setti ennen lounasta, siivoista ja paluumatkaa. Vaihdoin aamulla kajakkia, kun eilinen oli vähän iso, raskas ja kuulemma holtiton virrassa. Uusi kajakki tuntui erilaiselta, mutta aloitimme aamu kertaamalla, joten pääsin hyvin toteuttelemaan ennen isompia kuohuja. 

Hyvästä alusta huolimatta minun sunnuntaini ei mennyt ihan putkeen. Kaaduin pariinkin otteeseen yhdessä vähän hankalammassa lossauksessa.. Kerran laskin isohkon kosken uimalla alas asti, toisella kerralla sain uitua akanvirtaan, joten uimareissusta tuli lyhyempi. Ohjaajamme Jussi käski tässä kohdassa minun päästää melasta irti ja uida. Uinti siis onnistui, mutta mela katosi. Muu ryhmä lähti etenemään, me jäimme Satun kanssa etsimään melaa. Pyörimme rannoilla hyvän tovin, mutta melaa ei näkynyt. Palasimme Kontille hakemaan uutta, mutta tässä vaiheessa kello oli jo sen verran, että ajattelimme, ettei enää kannata lähteä Tornikoskelle saakka. Niimpä lossailimme ja hioimme tekniikkaa alempana ja kokeilimme laskea koskea lauttana.

Lepotauko Tornikosken padolla.

Iltapäivällä vielä ruokaa, siivousta, pari valokuvaa, kurssin päätös ja paluumatka Helsinkiin. Mukava, tapahtumarikas ja aika rankka viikonloppu siis takana. Paljon uutta ja jännää, muutama mustelma ja pari arkaa lihassolua. Uinteja tuli tasaiseen tahtiin joka setissä, joten kajakilla kaatuminen alkaa olla aika sujuvaa meikäläiselle. Näillä määrillä se eskimo olis hyvä opetella.. Jännä nähdä miltä merikajakki tuntuu seuraavalla kerralla. 

Koko jengi loppupotretissa.

Aquapac Multi Adventure 18.8.

Aquapac Multi Adveture eli Ex-apa kisattiin tänä vuonna Mustion maisemissa Raaseporissa. Aamu alkoi jännittävissä merkeissä systerin auton pakkaamisella ja starttioperaatiolla: illalla kääntelin virta-avainta lukossa kymmenisen minuuttia ennen ensimmäistä pihahdusta. Onnea oli matkassa ja moottori aloitti ruohonleikkurimaisen pärinänsä jo toisella yrittämällä. Tuulilasinpyyhkijät elivät puolet matkasta omaa elämäänsä, mutta se ei vaikuttanut perillepääsyyn sen enempää.

Reissuun lähtö meni hämäävän helposti: ei oikeastaan mitään säätöä ja starttiviivalle ei ollut mitään kiirettä. Tällä kertaa pariksi löytyi Mikan sisko Anu, jonka kanssa tapasimme aamulla ekan kerran. Yhteinen sävel löytyi helposti.

Startti tapahtui Mustion hiihtomajan pihasta klo 9. Otimme maasta kartat käteen ja lähdimme hakemaan juosten muutamaa rastia, jotka löytyivät helposti ja vauhtikin oli ihan ok. Sitten pyörät alle. Päätimme ”oikaista” latupohjien kautta, mutta kierto kunnon tietä olisi ollut ripeämpi. Mehukatit pyöräilivät ohi kun tulimme tielle. Ykköselle menimme heidän kannassaan.

Pyöräilyt.

Anu oli pyöräillyt vähemmän ja varsinkin mäkiset ja tekniset osuudet menivät vähän hitaammin häneltä. Lisäksi Anun karttateline oli ruuvattu liian löysälle, joten joudumme pysähtymään useampaan otteeseen ruuvien kiristykseen. Muuten pyöräily meni ihan ok. Pienen koukun teimme, kun kolmosen jälkeen ajatuksissani samaistin olevani menossa jo vitoselle. Hiiltomiehet lähtivät peesiin ja teimme pikkulenkin väärään suuntaan.

Pyöräilyn keskellä oli siltaquest, jossa piti vähän kiipeillä siltarakenteissa leiman saadakseen. Tulimme paikalle sopivasti jonottamaan. Jonossa kului tovi jos toinenkin. Itse quest oli ihan ok. Vastaavaa varmistuskikkailua tehtiin Uuden-Seelannin kanjoneissa, joten periaate oli tuttu. Anulla oli vähemmän kokemusta köysistä, ja olimme etukäteen sopineet että jos toinen suorittaa niin se olen minä. Mutta hyvin homma sujui Anultakin.

Pyöräilyn lopussa haettiin vielä yksi rasti juosten jonkinlaisesta näkötornista tms. ja sen jälkeen vaihtoon ja kohti melontaa. Rantaan oli matkaa kilometrin verran ja tutustuimme taas paikalliseen pusikkokulttuuriin. Tiivis oli tunnelma.

Melonta + suunnistus.

Kajakkimme oli taas mallia ”käännyn vain oikealle”. Melonnan ekalla rastilla teimme kisan suurimman mokan. Menimme rantaan jossa rasti sijaitsee periaatteella ”tosta suoraa pusikon läpi”. Noh, pusikko oli tiheämpää kuin ajattelimme ja vauhti pysähtyi metrien päähän rannasta. Kaislikossa oli reiteen asti vettä, joten jätimme kajakin ja lähdimme talsimaan kohti rantaa. Pyörimme kaislikossa ja rannassa ehkä vartin verran. Kaislikossa suhisee.. Rasti löytyi lopulta ja pääsimme jatkamaan matkaa. Muut melontarastit menivät onneksi vähän paremmin ja viimeinen suunnistusosuus meni myös aika putkeen. Loppuaika oli jotakin 4h 46 min. Siitä vartti pois niin olisimme olleet kolmen joukossa.. Mutta ei auta jossitella. Sija oli tällä kertaa siis viides, ja mikäs siinä.

Sää oli kohdallaan ja rata suoraviivainen ja mukava, vaikka pituutta olisi saanut olla enemmän. Katsoimme vielä palkintojenjaon ja autoilimme Siuntion perukoille EQ-talkoojengin saunailtamiin. Tarjolla oli saunaa,  ruokaa ja juomaa hyvässä seurassa. Loistava päätös mukavalle päivälle.

Viikonloppu Jämillä.

Viikonloppuna kisattiin Jämi147:n toinen osakilpailu, 84km maastopyöräkisa Jämin hiekkaisissa harjumaastoissa. Mari lähti seuraksi tekemään treeniviikonloppua hiihtoputkessa, joten perjantaina aamulla ladattiin taas kerran auto täyteen tavaraa ja kaasuteltiin kaupan kautta Jämille. Marin tehdessä pari treeniä jo perjantaina minä yritin rajoittaa innostusta ja käydä vain lyhyellä tunnin lenkillä tutustumassa pyöräreitin alkukilometreihin. Kävin muutama viikko sitten Jämillä ajamassa, joten tiesin jo ennakkoon mitä oli edessä. Illalla käytiin vielä vähän uimassa Jämin ulkouima-altaassa ja laiskoteltiin huoneessa olympialaisia katsellen.

Aamuhulinaa kisakeskuksessa.

Lauantaille ehdittiin luvata kaikenlaista säätä, mutta sateisen yön jälkeen aamu valkeni lopulta pilvisenä ja tuulisena. Perussuomalainen +16 tuulinen kesäsää. Startti oli klo 10 viereiseltä lentokentältä.

Asettautumista lähtöviivalle. Lähtijöitä oli reilu 400.

Viivalla oli aika paljon harrastajan näköistä sponsorilogoilla varustettua porukkaa. Otin silti rohkeasti starttipaikan joukon puolivälin tienoilta, koska hiihto-osakilpailusta oppineena en halunnut myöskään jäädä hitaampien taakse pussiin kovin pitkäksi aikaa. Ohitelkoot sitten muut jos olisin liian hidas.

Päivän kalusto.

Startista ampaistiin liikkeelle ihan mukavaa vauhtia. Odotin että porukka lähtee painamaan heti täysillä lentokenttää pitkin, mutta startissa ei ollut mitään suurta dramatiikkaa. Ohittelin jonkin verran porukkaa ekoilla kilometreillä, kun haettiin jonoasetelmia. Ekat 20km olivat tuttuja, joten ajoin aika reipasta vauhtia heti alusta, kun tiesin että n. 13km jälkeen alkaisi useamman kilometrin loiva hiekkatieosuus, jolla pystyisi tarpeen mukaan vähän huilaamaan.

Off we go.

Reitti mutkitteli Jämin lähimaastoissa, käväisi välillä Pirkan uraa mukaillen Hämeenkyrössä ja Ikaalisten suunnalla ja palaasi lopulta takaisin Jämille. Single trackia oli jonkin verran, mutta kovin tekniseksi reittiä ei voi kuvailla. Silti ajamisessa riitti vaihtelua, kun alusta vaihteli kangaspolusta hiekkaiseen metsäautotiehen ja hiekkapohjaiseen maantiehen, upottavilla hiekkaosuuksilla höystettynä. Pari kilsaa taisi olla asfalttiakin. Nousua ja pehmeää hiekka-alustaa oli ihan riittämiin, niin että reiskat sai hapoille ilman suurempia ongelmia. Reitti nousi harjun päälle muistaakseni 4 kertaa ja muutenkin ylämäkeä piisasi. Eniten hapotti oikeastaan habat, kun ajaminen oli välillä aikamoista rynkytystä.

Ajoin alkumatkan n. 4h tavoiteaika mielessäni. Pari ekaa tuntia olinkin hyvin aikataulussa, mutta 45km jälkeen kun harjuun oli kiivetty jo 3 kertaa, reiskat hapotti sen verran, että alko käydä selväksi että keskinopeus laski 20km/h tienoille. Kesällä on kyllä tullut ajettua, mutta enimmäkseen pk-lenkkejä tai mäkivetoja Malminkartanossa, joten kokemusta useamman tunnin vauhdikkaammasta ajelusta ei juuri ollut. Toki viimeksi Rokualla ajettiin noin 130km, mutta vauhti oli sen verran leppoinen, että sitä ei voi oikein tähän verrata.

Sää oli koko päivän tuulinen, ja vastatuuli puski kasvoille tieosuuksilla. Sain peesiapua miehiltä tasan nolla metriä. Paikka oman selkäni takana sen sijaan oli kovinkin suosittu. Lopussa olinkin sanoa pari valikoitua peesaajille, kun vuorovetohaluja ei ollut kenelläkään.

Viimeinen 20km oli aika tuskaista, ja kurvien jälkeen vaan toivoi että sieltä ei paljastuisi mitään kovin jyrkkää mäkeä. Lopussa vielä pieni loppukiri, ja vikalla kilometrillä taakse jäi vielä edellä ajaneet 3 ”sponsorilogohousumiestä”. Loppuaika painui reilusti 4h päälle, n. 4h 13min ja sekunnit päälle. Ennakko ajatus oli tehdä hyvä kova treeni ja toivoa että ei tulisi maaliin ihan viimeisenä. Hämmästys olikin jonkinmoinen, kun kuulin ajaneeni kymppisakkiin, yhdeksänneksi. Oho. En nähnyt koko matkalla yhtään naista, joten en tiennyt yhtään kuinka kovaa tai hiljaa sotkin muihin nähden. Jäin toki voittajasta, Oravamäen Maijasta, tunnin verran, mutta kovempaa ajaneet olivat kaikki tuttuja nimiä joko pyöräkisojen kärkisijoilta, hiihtokisoista tai seikkailukisojen kärkitiimeistä. ”Noubadien” listalla sijoituin siis aika korkealle ;)

Imukykyiset lisäsiivekkeet.

Illalla lepuuttelin jalkoja uima-altaalla ja käytiin Marin kanssa kisakeitoilla tapaamassa tuttuja. Pienellä venyttelyllä jalat virkosivat mukavasti niin, että sunnuntaina pystyi vielä tekemään mukavan 3h treenin hiihtoputkessa ja sauvojen kanssa hölkötellen.

Paluumatkalla sunnuntaina pysähdyttiin vielä Ylöjärvellä pyöräkisojen (jotkut kortteliajot) kulisseissa ja Mari kävi tsekkaamassa yhden rullahiihtokisan reitin. Kisakahviosta vielä evässämpylät mukaan ja kohti viimeistä etappia, kotia. Taas oli hauska ja tapahtumarikas viikonloppu. Silti aika mukavaa, että viikon päästä saa olla ihan vaan kotimaisemissa.