Endurance Questin kulisseissa

Rokualta palattiin illalla klo 10 tienoilla. Äkkiä pesukone päälle ja tavaraa sisään. Varusteet paikoilleen ja aivot töihin: mitä tarviin ens viikolla EQ:ssa? Aivot ei toimi, joten kahden kameran, parin tietokoneen ja laturikasan lisäksi mukaan lähtee pino vaatetta erilaisiin keleihin ja Rokualta jääneet kisaeväät. Kai nää joku syö? Ainiin, makuupussiakin voi tarvita.

Maanantai 23.7.

Väliin 6h unta, eli ei läheskään tarpeeksi. Aamulla kauppaan ja asioille. Jone tulee hakemaan neljän tienoilla ja huristellaan KN-keskukselle juuri sopivasti vapaaehtoisinfoon. Suunnitellaan videotiimin eli Timon ja Akin kanssa vähän mitä tuleman pitää. Muuten ilta kuluu säätämisessä, valokuvaamisessa, FB:n päivittelyssä. Rokualla nähdyistä Siltasen Riitta on lähdössä taas viivalle, nyt Lupus Extremen riveissä. Jaksaa jaksaa.. :) Kirjoitan ja lähetän tiedotetta suomeksi medialle ja raportoin englanniksi Sleepmonsterssiin. Nukkumaan puoliltaöin.

Tiistai 24.7.

Kisa-aamuna herätys on klo 3 eli unta ruhtinaalliset 3h. Silti ei väsytä. Heitän reppuun jotakin tavaraa mitä ajattelin tarvita päivän aikana. Aamupalalle ja bussiin, joka lähtee n. 4.30 (tai siis viideltä) kisan starttipaikalle. Tiimit on jännittyneitä ja väsyneitä. Meillä läppä lentää bussikuskin kanssa.

Porkkalanniemessä tiimit säätävät tavaroitaan ja virittävät gepsejä reppuihinsa. Tuulinen sää on pakottanut järjestäjät muuttamaan ekan päivän reittiä. Nyt viritellään tuulessa starttipaikkaa ja kuvataan tiimien värjöttelyä viileässä ja tuulisessa aamussa.

Starttitöräys kajahtaa ilmoille pian 7:n jälkeen. Tiimit lähtevät coastaleering -kartta kädessä juoksentelemaan ympäri Porkkalanniemeä. Viileännäköistä, mutta kyllä tekis itsekin mieli.. Onneksi on Rokua takana, muuten vierestä katsomista ei kestäisi ollenkaan.. Säntäilyn jälkeen tiimit suuntaavat kajakeilleen ja lähtevät tuuliselle merelle. Me lähdemme perään Peten veneellä. Sadetta ripsii hetken, mutta pian poutaantuu. Lyhyen melonnan jälkeen pysähdytään soutamaan ja toiselle coastaleering –osuudelle.

Matka jatkuu taas kajakeilla, minä, Avantille kuvaava Lilli ja Harrin poika Lauri siirrymme kameroidemme kanssa kohti seuraavaa vaihtoa Harrin autossa. Vaihtopaikalla odottelemme tiimejä jonkin aikaa. Lepäilemme Laurin ja Lillin kanssa laiturilla ja partiotaituri Lauri keittää meille pastat lihapullilla höystettynä. Hyvää on ja juttua riittää puolin ja toisin niin että väsymyksestä huolimatta ei malta nukkua. Lauri on mahtava tyyppi!

Lounaskokkailut. Kuva: Lilli Rantahakala.

Kärki saapuu pian vaihtoon, josta jatkaa uudelle coastaleering –pätkälle. Saadaan taas hyvää kuvamateriaalia. Pete lähtee juoksemaan muistaakseni Multisport.fi:n kanssa osuudelle GoPro –kameran kanssa.

RES veneilee.

Like father like son :)

Pari sanaa kameralle. Timo (vas), Pete ja Aki.

Uintijuoksentelun päätteeksi tiimit availevat taas vaihtokassejaan ja etsivät rullaluistimet alle. Sanon heipat Laurille ja lähdemme Peten autolla kuvaamaan rullaluistelua videoryhmän kanssa. Saadaan hienoa materiaalia. Samalla toivotaan että poliisi ei juuri nyt ilmesty paikalle, kun ajetaan peräluukku auki ja välillä väärällä kaistalla.. Päivän ristiriitaisin elämys on yhden ulkomaisen kisaajan tiikerikalsarit. Vetävät koko jengimme sanattomaksi.

Tigrut.

Rullaluistelun jälkeen vuorossa taisi olla visiitti KN-keskukselle. Sieltä vielä käväisy kuvaamassa Flying Foxia lähistöllä ja odottamaan kärjen saapumista KN—keskukselle vaihtoon. Omjakon tulee kärjessä ja jää nukkumaan tunniksi. Multisport.fi tulee Omjakonin juuri lähdettyä ja nukkumista ei harkita. Räpsin kuvia, kirjoitan tiedotetta ja raportoin Sleepmonstersille.

Keskiviikko 25.7.

Tähän väliin 6h unta. Tekee hyvää. Aamulla FB:n päivittelyä, vaikka GPS-tiimi ja Pete hoitavatkin hommaa tosi mallikkaasti. Aamupäivällä käväisemme Juuson kanssa läheisellä kalliolla seuraamassa Redfoxin ja Agde:n laskeutuminen ja jumarointi. Tajuan vasta illalla että rastilla ollut nainen on Kaisu, joka oli yhdessä vaiheessa lähdössä myös Rokualle. harmi kun en tajunnut hommaa ajoissa.

Takaisin KN-keskukselle ja sekalaista hommaa. Yritän ennakoida ja pakkaan kassit valmiiksi yöreissua varten. Yritän osua samaan kyytiin Peten ja Timon kanssa, ja olen jo ehtinyt oppia, että kun käsky käy, on parasta olla valmiina. Syödään peten kanssa lounas KN-keskuksella ja lähdetään kuvaamaan. Timolle ei kerrota että syötiin jo.. :)

Kuvataan autosta pyöräilyä, Finnfoam -uiskentelua ym. päivän tapahtumia. Omjakon tulee ekalta Finnfoam –pätkältä ekana – ilman housuja. 

Explain this to foreign media..

Siitä ei irtoa kovinkaan paljoa julkaisukelpoista materiaalia mutta vitsin aihetta kylläkin. Päivällä on lämmin ja paarmoja ja sääskiä piisaa. Kuvaamme myös pitempää Finnfoam –pätkää ja sekin vaatii pientä sensurointia. Tekee mieli kisaamaan. Odottelemme tiimejä Finnfoamin loppuun. Kirjoitan pusikossa päivän tiedotteen ja raporttia Sleepmonsterssiin. paras kun ei lue toista kertaa tekstiä niin saa homman valmiiksi nopeammin. Yritän latailla kuvia nettiin, mutta yhteys on huono ja siirto vie aikaa. Sekä koneen että puhelimen laturit jäi tietenkin KN-keskukselle, joten säästöliekillä mennään.

Multisport.fi lähdössä ylös vesitorniin.

Keskiviikkoyönä taisi olla myös vesitorni –quest, joka on muutettu porraskiipeämiseksi ja lyhyeksi suunnistustehtäväksi turvallisuussyistä. Kuuntelemme alhaalla hihitellen joukkueiden reaktioita tornissa, mutta kärkikaksikko ei ole moksiskaan siitä, että kartta olisi ehkä kannattanut ottaa mukaan, tai portaat saattaa joutua kiipeämään uudestaan. Multisport.fi tuntee ilmeisesti Peten metkut vielä paremmin ja keksivät ottaa kartan mukaan ylös heti kättelyssä. Yksi rasti on kuulemma Henriikan takapihalla, joten loppujen lopuksi karttaa ei varmaan edes tarvittu.

Tornilta lähdemme huoltikan ja pitsatankkauksen kautta Syndalenin armeija-aluelle, missä seuraava vaihtopaikka ja tiimien 2h pakollinen lepotauko sijaitsee. Unta kertyy itsellekin se samainen 2h tällä kertaa auton takapenkillä.

Torstai 26.7.

Seuraavana päivänä edessä on taas kiireinen kuvauspäivä ja olo on yllättävän virkeä. Kiertelemme Peten ja Timon, sekä takaisin remmiin liittyneen toimittajamme Akin kanssa kuvaamassa ja haastattelemassa tiimejä. Kuvaamme Kick bikingia ja käymme upealla rannalla kuvaamassa Omjakonin ajelua pitkin pitkospuita. Se olisi mahtava telttailupaikka. 

Aamupalaksi kuivia nuudeleita ja pikapuurojauhetta kylmässä vedessä. Suuntaamme hankoon katsomaan, kun Omjakon kasaa itselleen purjelautan ja lähtee seilaamaan 6km Hangosta takaisin Syndaleniin. 

Sails up!

Siellä varusteiden säätöä ja joukkue katoaa merelle pitkälle melontaosuudelle. Kuvailemme vielä muitakin tiimejä kick bikessa ja Pete meloo koko kolmikon saareen kuvaamaan sodanaikaisia kivibunkkereita, joihin pari rastia on piilotettu. Tapaamme saaressa RESin ja Ebiken, jolta irtoaa haastattelukin.

Palaamme Syndaleniin ja Pete katoaa taas jonnekin. Lähdemme Akin ja Timon kanssa kuvaamaan, mutta päädymme pitämään 1,5h huoltotauon ja akkujenlataussession läheisellä Teboililla. Kahviaddiktiosta kärsivä Aki saa helpotusta oireisiinsa. Paikallinen tukevahko hedelmäpelinainen omaa maailman kummallisimman naurun.  Kirjoitan ja lähetän taas tekstiä englanniksi ja suomeksi tienpäältä. Onnistuuhan se tiedottaminen näin sivutyönäkin.

Illalla pakkaamme tavarat Akin autoon, joka lähtee maitse kohti melonnan päätepistettä. Minä, Timo ja Pete lähdemme merelle kuvaamaan melontaa. Saamme materiaalia mm. Ebikestä, Agdesta, SOSista hyvän rastinottopätkän. Multisport.fi saattoi näkyä myös, mutta en muista varmaksi. Meillä on tavallaan kiire, että ehtisimme melonnan loppuun ennen kärkeä. Sää ja maisemat ovat taivaalliset. Meri on aivan tyyni, maisemat todella kauniita ja kaiken kukkuraksi mieletön auringonlasku hemmottelee meitä. Filmillä on melkein yhtä paljon maisemakuvia kuin kisakuviakin. Matkan loppupuolella yritän muistaa, että ihan joka pilvestä ei tarvitse ottaa kuvaa.

Olemme perillä melonnan lopussa juuri kun pimeys alkaa laskeutua. Rastimiehet ja Pete alkavat säätää köysitikkaita ja rastia kiinni siltaan, ennen Omjakonin tuloa. Minä ja Lotte epäilemme rastin turvallisuutta, sekä kilpailijoille että ohi ajaville veneille, mutta quest jää muotoonsa.

Perjantai 27.7.

Yritän nukkua taas Akin autossa, mutta uni ei maistu. Tähän väliin siis unta 0h. Havahdun pystyyn kun Omjakon säätää rannassa tavaroitaan. Kuvaamme heidän touhujaan ja katsomme kun tiimi kääriytyy lusikkaan nokosille. Kello on soimassa kolmelta, ja he ehtivät pois alta ennenkö Multisport.fi saapuu samaan paikkaan. Katselemme Loten kanssa Multisportin Eepon selviytymistä tikkaista ja huokaisemme syvään, kun tikkaat alkavat luistaa alaspäin. Ne on heitetty jonkun puomin yli niin, että jos astuu vain toiselle tikasjonolle, ne alkavat luistaa alaspäin. Todella turvallista..

Multisport rantautuu, keräilee varusteensa. Yksi kisan helmistä on Multisportin Ville Niemelän housujenvaihto, joka päätyy Peten puhelimesta tietenkin myös Facbookkiin. Tiimi ottaa pyörät alleen ja me lähdemme autolla perään. Kuvaamme autosta lyhyen pyöräpätkän, kunnes tiimi saapuu kanoottimelontatehtävälle. Naureskelemme tiimille, joka yrittää keksiä millainen koira tehtävään on haudattuna. Nauramme etenkin Eepon idealle lähteä osuudelle ilman kanoottia. Kartan mittakaava on sen verran iso, että uiminen olisi aivan varmasti kaikista älyttömin tapa suorittaa osuus. Tiimi lähtee kuin lähteekin lopulta kanootin kanssa. Muilta osin taktiikka taitaa olla vielä auki.

Kanoottitehtävän suunnittelua.

SOS hioo taktiikkaansa kanoottitehtävään.

Odottelemme myös SOSin kanoottitehtävän alkuun. Tiimi unohti pelastusliivit vaihtoon, joten ei muuta kun takaisin. Onneksi pyöräilyä ei ollut kuin muutama kilometri. Omjakon saapuu melonnasta SOSin palatessa takaisin. he saavat lainaksi Omjakonin kanoottikärryt, joten loppujen lopuksi liivien unohdus ei varmasti ollut pelkästään huono juttu.

Makkaramestari skarppina.

Paistamme jossakin välissä aamupalamakkarat ja kellon lähestyessä aamu kahdeksaa lähdemme etsimään Timon ja Peten kanssa huoltoasemaa ja kahvia. Aki on jo lähtenyt KN-keskukselle nukkumaan. Taisimme kuvata aamulla vielä jotakin, varmaan pyöräilyä, kunnes on aika palata taas KN-keskukselle valmistautumaan voittajien maaliin tuloon. Pihaan kerääntyy porukkaa kun odottelemme Omjakonia perille. Tiimi saapuukin hyvävoimaisena, ajaa alas rantaan ja käy Finnfoameilla hakemassa vielä yhden rastin järven takaa. Tiimi jää vielä kampaamaan tukkaansa, mutta ilmestyy maaliviivalle pyörineen. Hymy irtoaa helposti ja skumppa suihkuaa pullosta. Maalissa voittajia odottaa juoma ja Ylen toimittaja kysymyksineen. Tiimi vastailee ja jää nauttimaan auringosta ja kiireettömyydestä maalialueelle.

Maaliin 10 metriä.

Tunnin päästä tulee Multisport.fi ja heistä jonkin ajan kuluttua SOS. Kaikki tiimit näyttävät onnellisilta. Kuvaan loppuillan tiimien maaliintuloa ja raportoin tiedotusvälineille ja Sleepmonsterssiin lopputuloksista. Latailemme lisämateriaalia myös Facebookkiin ja kuvagalleria täyttyy sitä mukaa kun koneet raksuttavat.

Ilta vierähtää headquarterssin koneilla. Tarkoitus oli jäädä bankettiin asti, mutta saan alkuillasta viestiä ja joudun lähtemään jo samana iltana pois. Pikkaraiset tarjoavat kyydin Kirkkonummelle, mitä hyppään junan kyytiin kohti Helsinkiä. Päivän hankalin tehtävä onkin pysyä hereillä niin että osun pois junasta Huopalahdessa. Olen kotona 22.30 tienoilla. Kassit jää purkamatta kun kaadun sänkyyn. Antoisa reissu, mutta univelka painaa.

Lauantaina päivittelen vielä Facebookkia ja lataan viimeiset kuvaat galleriaan. Hommat alkaa olla paketissa. harmi kun banketti jää väliin, mutta ilman autoa en jaksa lähteä enää säätämään. Kulunut viikko oli täynnä paljon kaikenlaista. Tuntuu etuoikeutetulta, että olen päässyt näkemään reitin parhaat palat siinä missä kilpailijatkin. Erityisesti venereissu auringonlaskussa torstai-iltana oli aivan omaa luokkaansa.

Seuraavaksi paluu arkeen: päivittäinen suihku, wc, normaali ruoka ja yöunet kuulostavat houkuttelevilta. Niin myös paluu treenauksen pariin. Sunnuntaina kävin juoksemassa 1,5h VK-lenkin ihan vaan liikkumisen riemusta. Ei ehkä mikään erityisen järkevä harjoitus tähän väliin, mutta joskus vaan pitää vetää enemmän tunteella kun järjellä.

Kisatavaraa:

www.endurancequest.com
https://www.facebook.com/endurance.quest

Kisakuvia: http://multisport.kuvat.fi/kuvat/
Yle uutisten juttu perjantailta (alkaa n. 10min kohdalta): http://areena.yle.fi/tv/1592907

Omat kuvat vähän hävettää, kun ei ollut aikaa editoida, ja mukana on myös kaikki vahinkolaukaukset. Onneksi myös muutama ihan onnistunutkin otos.

Rokua Geopark Challenge 2012

Vähän pidempi seikkailukisa on ollut haaveena jo muutaman vuoden, mutta tähän asti ajatus on kaatunut aina joukkuekuvioihin. Helppoa se ei ollut tänäkään vuonna, kun kolmatta jäsentä etsittiin melkein loppumetreille saakka. Lähdössä ehti olla jo useampia tyyppejä, mutta lopulta löysimme Kristan. Ja mikä onnenpotku se olikaan!

Toinen asia mikä aiheutti päänvaivaa ennen kisaa, oli melontakalusto, jota järjestäjä ei millään meinannut saada kasaan. Sekin huoli ratkesi, kun saimme lainaksi Peteltä Multisportin punaisen kaksikon varusteineen. Yksikkösuunnitelmien kaaduttua viimemetreillä päädyimme vielä vuokraamaan sellaisen Welhonpesästä. Loppu hyvin kaikki hyvin siis silläkin sektorilla.


Ellun kanssa ajelimme hirmuisen tavaravuoren kanssa Rokualle torstaina: Katolla kaksi kajakkia, sisällä kaksi pyörää ja kaikki mahdollinen omaisuus ja pääosa ruuasta, mitä luulimme tarvitsevamme reissussa. Eli PALJON.

All set, let's go!

Joukkueemme kerääntyi yhteen ensimmäistä kertaa samana iltana, joten liialliseen yhteistreenaukseen kisa ei tulisi kaatumaan :) Illan laskeutumis- ja reskutustestit sekä reitin suunnittelu veivät kaiken ajan. Lisäksi pyörät piti käydä heittämässä 40km päähän Manamansaloon, joka sekin vei illasta tunteja. Väsyneenä siirtelimme tavaroita pussista ja vaihtokassista toiseen noin yhteen saakka. Kolmikkomme viihtyi yhdessä erittäin hyvin, ja nauru raikasi ensiminuuteista lähtien,, joten hauskaa tulisi ainakin olemaan!

Team Snowflakes: Krista, Ellu ja Soile

Kisa-aamuna herätyskello soi mökissämme seitsemältä. Viimeiset pakkailut. Ei kai mitään jää? Tarviinko tätä? Mille osuudelle nämä tarvitaan? Kasilta aamupalalle ja ysiksi Rokua health Spa:n pihaan, josta me ja tavaramme lähdimme bussilla kohti Vaalaa ja starttiviivaa. Tuntui että meillä oli 2 x enemmän tavaraa kuin muilla joukkueilla. Varsinkin kun lähdimme kahden repun politiikalla: reppu vaihtuisi heti prologin jälkeen.

Sahanrannan uimaranta oli täynnä vilskettä ja vilinää kun joukkueet säätivät vielä varustustaan, kajakkejaan yms. Ilmassa oli urheilujuhlan tuntua, ja viileä aamu alkoi vähitellen vaihtua lämpimään ja aurinkoiseen aamupäivään. Muutamat vessarallit vielä ja viivalle vähän ennen klo 11 odottamaan starttia. Jännitys nousi, vaikka tiesi, että 10 min kuluttua se olisi jo tiessään.

3,2,1..Go!

Starttilaukaus kajahti ilmoille klo 11. Alussa kaikki joukkueet säntäsivät uimaan n. 500 metrin päässä olevalle saarelle koskettamaan rastilippua ja palasivat takaisin aloittamaan virallisen prologin. Uinti ei ole meikäläiselle mikään vahva laji, mutta yllättäen pääsin vedestä ylös ensimmäisen kolmanneksen joukossa. ensimmäinen prologi oli rullaluistelua. tehtävänä oli hakea pari rastia ja suoritta quest, hyppy jokeen, vapaavalintaisessa järjestyksessä. Reittisuunnitelmamme vaihtui vartti ennen starttia, ja uusi reitti taisi oli nopea, sillä ohitimme reitinvalinnalla Ryläykset ja tulimme vaihtoon muutaman minuutin AC Adventuren takana, tietääksemme toisena naistensarjassa.

Toinen prologi sisälsi coastaleeringia sekä questin, jossa yksi laskeutuui sillalta veteen, kaksi etisvät rastilipun sillan huoltokäytävästä. Jälleen kaikki rastit ja questin sai tehdä missä järjestyksessä tahansa. Osuus sujui hyvin. Yksi uintipätkä tosin tehtiin todella huimassa virtauksessa. Onneksi tajusimme asian kartasta etukäteen, ja valitsimme uinnin lähtöpaikan sen mukaan. Kolmas prologi oli juoksua ja quest, jossa piti löytää junapuistosta kolme kuvaa, joiden avulla sai vinkin siitä missä leimauspaikka olisi. Löysimme kuvapalat 6 minuutissa ja Ellu oli huomannut patsaan, jonka juurella rasti olisi jo eilen, joten hyvin meni sekin osuus.

Tästä varmaan vasemmalle..

Kolme prologia veivät reilut 2,5h. Sitten taas takaisin Sahanrantaan, ruokaa naamariin ja Oulujärvelle. Pitkä melontaosuus oikeastaan vasta aloitti kilpailun.

Lähdimme vesille kolmantena, mutta saimme K35:n kiinni melkein heti. Ellu seilasi ja nautiskeli yksikössä, minä ja Krista meloimme kaksikkoa. Krista oli melonut vähän vähemmän, mutta yritin aina välillä vähän neuvoa kuinka lapan saisi vähän lisää voimaa. Mahtava keli, upeat maisemat, mahtava melontaosuus! Ja erityistä plussaa siitä, että saimme edetä kajakeilla. Useampi tunti inkkarissa.. No thanks. Suuremmilla selillä tuuli oli välillä aikamoinen, mutta se tuli viistosti takaa, joten saimme nautiskella surffailusta aika paljon. En olisi ikinä uskonut, että järvellä voi olla niin suuret aallot. Pääsimme kokemaan oikein kunnon maininkejakin. Kaksikon pitäminen linjassa vaati välillä vähän töitä, mutta ilmeisesti etenimme ihan hyvää vauhtia, kun Sepi kiitteli menemistämme alkupään siltarastilla. Maa ja saaret olivat niin kaukana, että kajakista käsin tuntui, että emme edenneet yhtään.


Melontapätkä keskeytyi n. 7km suunnistukseen reilun puolivälin jälkeen. Jokaisella rastilla oli pieni karttapala, jossa näkyi missä rasti sijaitsi saarella. Pala oli eri mittakaavassa kuin melontakarttamme, joten rastiympyrää etsittiin 500m x 500m alueelta. Suunnistuksessa teimme muutaman selkeän pummin. Varsinkin rakennuksen raunioissa sijainnut rasti meni pummailuksi. Saarella oli vähän kiintopisteitä joista ottaa kiinni, mutta toisaalta näkyvyys oli aika hyvä. Mukavaa juoksentelua, kun varvikko sen salli.


Reilun 2h suunnistuksen jälkeen homma oli ohi ja jatkoimme meloen. Enää pari selänylitystä ja pääsimme kiskomaan kajakit rantaan.

Melonnan jälkeen kamat kasaan ja kohti vaihtoa.

Siitä vielä vähän juoksua ja olimme vaihtopaikalla Manamansalossa. Vaihtomme ei ollut mikään nopeista nopein. Vaihdoimme rauhassa kamat, käytimme reput ja juomat ja kävimme sisällä syömässä vähän keittoa. Pyöräilyyn lähdimme alkuillasta, muistaakseni siinä 8-9 välillä.

Tuo herkkupala taisi olla merisuolaa.

Hyttysmyrkkyä kehiin.

Pyöräilyä, ihanaa! Olin odottanut osuutta jo jonkin aikaa ja kylmät väreet iskivät kun pääsin pyöränselkään. Intoa oli niin että alkupään rasteilla piti vähän jarrutella, että toiset pysyisivät perässä. Työnjako muotoutui nopeasti sellaiseksi, että Krista ja Ellu suunnistivat, minä painoin edellä toteamassa että toivotut polunpäät ym. olivat tulossa ja skannasin maastoa etsien oransseja rastilippuja. Olin miestä vahvin pyöräilijä, joten tiepätkillä päästin Kristan ja Ellun aina peesiin. Poljin kulki kevyesti eikä missään kohtaa tarvinnut juuri pinnistellä. Flow oli päällä, vaikka pimeys alkoi laskeutua. 

"Eiku siis kato ny. Tosta tonne ja tosta tonne.."

Vanha poromies Krista suoritttaa suopunkiquestiä.

Pyöräilyssä jätimme yhden rastin (18) väliin. Kartta ja oletettu sijaintimme eivät täsmänneet yhtään, ja pyörimme paikalla hyvän tovin. Väliin jäänyt rasti toisi sakkoa 30min, joten päätimme pitää tekemisen meiningin päällä ja jättää rasti sinne missä se olikin. Tiesimme myös että takaa tulevilta Ryläyksiltä puuttui pari leimaa, joten uskalsimme ottaa 30min sakon. Näin siis luulimme, kunnes kisan jälkeen rangaistusta muutettiin, ja kyseinen rasti osoittautui kohtalokkaaksi sijoituksemme osalta.

Läpi kisan olimme kehitelleet erilaisia kisabiisejä, ja laulut raikasivat erityisesti pyöräilyosuudella. Otetaan ryyppy, otetaan huikka, juodaan urheilujuomaa eikä huolet ne piinaa.. Enemmän triioo ku sooloo.. Lomalla viimeinkin, voin ottaa iisimmin.. Huomenta Suomi hyvin pyyhkii.. Kaikkea mahdollista uutta ja vanhaa kisaan sopivin sanoituksin. Miss Radiomme Krista pyöritti soittolautasta ja me Ellun kanssa yhdyimme soittoon. Erityisesti ”Enemmän triioo ku sooloo” oli suosittu. Fiilis pysyi siis korkealla vaikka pimeys alkoi laskeutua.

Hyvin menee mutta menköön!

Pyöräilyn varrella oli yksi lossiylitys. Etenimme siinä ja muutenkin pyöräilyssä miesten kärkitiimien tahtiin (lyhyempää rataamme), joten kameramiehiä oli kimpussa kokoajan. Lossille pääsimmekin kärkikaksikon, Woodmanin ja Lunawoodin kanssa. Woodman odotteli kanssamme lossia ja jännitti ehtiikö takaa tuleva Lunawood samaan kyytiin. Ehtivät he. Kisan jälkeen kuulimme, että pojat olivat soittaneet lossille 10 min ennen saapumistaan ja tilanneet ylityksen. Ohjeet olivat, että lossi ei lähtisi ennen heidän saapumistaan. Kokemuksen tuomaa kekseliäisyyttä. Myönnetään ettei meille olisi tullut ikinä edes mieleen tilata kuljetusta. Mutta odottelua tuli tässäkin tapauksessa juuri sen verran, että saimme takit päälle ja ruokaa esiin, joten hyvä oli meidänkin ajoitus.

Missä missä se takki on..?

Lossin jälkeen jätimme eturivin paikat suosiolla miehille. Yritin pitää meitä alussa peesissä, mutta kauaa emme jaksaneet. Siksi yllätys olikin suuri, kun Woodman tuli pian vastaan pysähtyneenä tienvierelle. Mikäs rasti tuolla on..? Lossin jälkeinen pätkä oli n. 1h siirtyminen seuraavalle rastille asfalttitietä pitkin. Pätkä oli ainut tylsä pätkä, ja ainut kohta minulle, missä väsymys alkoi vähän painaa silmäluomia. Pyöräilyn loppua kohti ajatukset alkoivat keskittyä vain yhteen asiaan. Nakkiaaaa… Saavuimme vaihtoon nakkien ääreen muistaakseni ennen viittä.


Teimme kunnon vaatteidenvaihdon aamuyön kylmässä. Nakit ja lihapullatkin saatiin. Syönnin lomassa juttelimme keskeyttäneen Woodmanin kanssa. Yksi pojista oli oksentanut viimeiset 5h eikä saanut mitään sisään. Ikävä homma keskeyttää johtoasemassa, mutta minkäs sille voi. Saimme säädön tehtyä, heitimme pyörät läheiselle varastolle ja lähdimme viimeiselle trekkiosuudelle samaan aikaan johtavan Lunawoodin kanssa. Heilläkään ei ollut mennyt ihan putkeen: maastopyörän hajottua yksi heistä oli joutunut istumaan polkematta paikallaan muiden vedossa useamman tunnin. Neljäasteisessa aamuyössä se taisi olla aika kylmää hommaa.. Pari kilsaa menimme yhtä matkaa, kunnes pojat lähtivät tiehensä. Oma taktiikkamme oli töpöttää tasaiset ja alamäet, tai yleensä kaikki kohdat joissa pystyi ja kannatti juosta. Alussa vähän sulattelimme ruokia, mutta pian töpötimme enemmän kuin kävelimme.


30 km trekkiosuuden eka rasti sijaitsi n. 15km polkupätkällä ”harjulla” ja se piti itse löytää. Löytämättä jäänyt rasti olisi 1h sakkoa. Mietimme ensin että tarkistammeko kaikki vastaan tulevat harjut (5min välein) päästä päähän, mutta poikien vinkistä uskoimme, että riittää kun pitää silmät auki, niin rasti tulisi vastaan ilman suurempaa etsintää. Tiedän ainakin yhden eteläsuomalaisen kisajärjestäjän, joka olisi nimenomaan piilottanut rastin johonkin pusikkoon.. Pohjoisen miehet olivat onneksi kiltimpiä, ja reitin loppupuolella rastilippu tulikin vastaan ihan itsestään.


Pian ylitimme suuremman tien, jonka jälkeen rastit jatkuivat ns. normaalina 30km pituisen osuuden loppuun eli maaliin saakka. Lopun suunnistus oli todella haastavaa, mutta maisemat sitäkin upeammat, niinkuin koko kisan ajan olivat olleet. Etenimme paljon suunnassa, mutta jälleen saimme todeta että kartta ei oikein pitänyt paikkaansa. Myös kompassi alkoi oireilla siihen malliin, että maassa oli jotakin mineraaleja, jotka vetivät sitä vinoon.


Teimme yhden grandepummin rastille 35. Ajauduimme aivan väärälle polulle. Löysimme itsemme kartalta ja muistimme että pari järjestäjän antamaa apukarttaa oli edelleen käyttämättä. Onks ne mukana? Eka silmäys ei tuottanut tulosta, mutta toisella kertaa ne onneksi löytyivät. 36:lla kuulimme että Ryläykset lähtivät juuri edelliseltä rastilta, joten päätimme kiristää vauhtia ja edetä tarkasti.


Seuraava rasti olikin järviquest. Pienestä lammessa oli 3 rastia 15m rannassa olevista rastilipuista. Joukkueen piti selvittää mikä kala löytyi miltäkin rastilta. Vaihdoin uimalasit ja liivit päälle ja hyppäsin järveen. Kala löytyi pohjasta helposti, mutta aikaa meni turhaan kun väsynyt pääni ei tajunnut, että rastia ei tarvitse nostaa pohjasta, vaan siinä oli kuva jonka katsominen riittää.. :) toista rastia etsin vähän pitempään mutta löytyi sekin. Kun palasimme takaisin rastivalvojan luo, Maija ei meinannut ensin ottaa vastauksiamme, vaan muistutti ettei kannattanut yrittää arvata. Olimme suorittaneet questin järjestäjän mielestä liian nopeasti. Pyysimme lupaa kertoa tietomme, ja tulihan se sieltä :) Aamu-uinti virkisti mukavasti, ja olin taas energiaa täynnä. Ellulla ja Kristalla oli jo töpötysvaikeuksia, toisella ala- ja toisella ylämäessä, mutta hyvin he tsemppasivat. Omat jalat toimivat hyvin, mikä oli yllätys itsellenikin. Tytöt naureskelivat eneergialleni, mutta jotkut nyt vaan tarvii sen 20h alkuverryttelyn ennenkö vauhti löytyy. Sehän se on se suurin ongelma Multisportinkin kisoissa, liian lyhyet radat meikäläisen dieselille :)

Jee, lisää tätä!

Radan loppu alkoi jo häämöttää. Lopussa oli vielä tosi mukava vinolaskeutuminen Pookin torista ja sen jälkeen pari rastia ja loppuun joku quest. Odotimme innolla pulikointia Rokua Health Span viereisessä lammessa, mutta jouduimme tyytymään suunnistustehtävään oudonnäköisellä kartalla. Krista ja Ellu olivat heti selvillä Sepin juonesta ja hölkkäsimme hakemaan viimeisen rastin ennen maalia. Jee, me tehtiin se!!! Aikaa meni n. 25h 20min ja maalissa oltiin toisia. Ei olis ikinä uskonut että menisi niin hyvin. Toinen yllätys oli se, kuinka kevyesti koko homma meni. Vaikeita hetkiä ei tullut minulle ollenkaan, ruoka masitui, vatsa toimi, jalat olisivat jaksaneet vielä jatkaa. Vieläköhän olis mennyt toinenkin vuorokausi? Ei ihan mahdoton ajatus ainakaan tuollaisella sopivalla vauhdilla.

Fiilis oli hyvä mutta laski vähitellen kun tajusimme että autonavaimet ovat vaihtokassissa, joka oli vielä Vaalassa. Värjöttelimme notskilla ja kylpylässä sisällä sellaisen pari tuntia, ennenkö järjestäjät vihdoin lähtivät hakemaan tavaroitamme.


Loppupäivä oli saunomista, syömistä, nukkumista ja tavaroiden keräilyä. Matkalla mökille teimme päivin suurimman pummin: väsymyksessä emme muistaneet missä suunnassa Rokuanhovi oli :D Käännyimme Ellun kanssa ensin vasuriin, palasimme takaisin oikealle ja vielä kerran vasuriin. Krista nukkui jo kun saavuimme kikatellen kämpille. Ehdimme nukkua parin tunnin unet ennen iltaa.

Jee, me tehtiin se :)

Banketti alkoi ysiltä ja päästiin käymään edessä. Palkinnot tulisivat postilla, koska Seppo oli unohtanut ne johonkin. Monet lähtivät pian nukkumaan, mutta me jäimme pölisemään muiden kanssa. valomerkin aikaan jäljellä oli pöydällisen verran porukkaa. Sepi taikoi vielä jostakin makkarat ja lähdimme jatkoille pihalle makkaroiden ja parin viinipullon kanssa. Siinä juteltiin syntyjä syviä, kunnes kyrsät oli syöty ja arvelimme että joku meistä pystyy tarttumaan rattiin.

Aamulla keräsimme tavarat kasaan haikein fiiliksin ruhtinaallisten 3h yöunien jälkeen. Aamun ohjelmaan kuului pakkaus, gps-laitteiden metsästys mukaan autoon sekä pyörien, rulliksien ja kajakkien hakeminen Vaalasta. Sanoimme haikeina Kristalle heippa 11 aikaan ja lähdimme rullaamaan takaisin etelään. Matkalla soittelimme vielä puolin ja toisin. Mahtava viikonloppu ykkösseurassa. Tämä ei jäänyt tämän kolmikon viimeiseksi!

Time to go. See you soon!

Kuvat: Tapani Launonen ja minä.

Valio-Jukolassa.

Viikonloppuna suunnistettiin perinteinen Jukolan viesti Vantaalla, mihin itsekin pääsin osallistumaan parin vuoden tauon jälkeen. Hellesää lämmitti mukavasti, kun sotkin Hakunilaan puolen päivän jälkeen. Fiilis oli korkealla ja ennusmerkit oikein hyvät!

Minulle oli valikoitunut Venlojen kolmososuus. Netin tulospalvelu tökki kännykässä, joten oman joukkueen tilannetta oli vähän hankala seurata teltalta käsin. Teijalla meni avausosuuteen noin 1.15, joten arvioimme että Marja selviäisi hommasta suurin piirtein samassa ajassa. Niimpä olin valmiina ja siirryin lähtöalueelle vähän neljän jälkeen. Kun viimein pääsin seurantapäätteelle, selvisi että saisin vielä tovin odotella.. Ja odottelinkin, sellaisen puolitoista tuntia suorassa auringonpaisteessa, pelkän veden voimalla. Viiden maissa maha kurni jo siihen malliin, että toivoin että mukana olisi sittenkin ollut edes geeli tai vähän urheilujuomaa..

Marja saapui vaihtoon osuuden viimeisten joukossa. En ole kuullut koko tarinaa, mutta käsittääkseni hän oli joutunut metsässä ilmeisen vakaviin hengenpelastustehtäviin. Kartanvaihto tapahtui sanoin ”Sinne meinas joku tuolla tonne mettään!!” Että silleen. Ei siinä muuta kun kartta käteen ja juoksulle.

Lopun mäistä oli varoiteltu, joten en lähtenyt liikkeelle ”all out” -meiningillä. Alun pari rastia meni ihan ok, mutta pitemmillä väleillä aloin varmistella, ja otin vähän henkistä varmistusta myös muilta. Olisi pitänyt vaan mennä omaa suoritusta ja luottaa että homma sujuu. Välillä se sujui ihan ok, mutta parissa kohtaa tuli pyörittyä ihan turhaan. Ei mikään loistava suoritus, mutta ei nyt ihan katastrofikaan.

Rata tuntui hankalammalta kuin viimeksi Mikkelissä. Olin kuitenkin muutamaa pyörimistä lukuun ottamatta koko matkan kartalla, enkä sortunut juoksentelemaan muiden perässä tietämättä tarkkaan mihin oli matka. Siinä mielessä olin siis tyytyväinen omaan suoritukseeni. Missasin klo 19 aikarajan harmittavasti parilla minuutilla, joten Pilvi joutui yhteislähtöön. Tai pääsi, miten vaan. Maalissa oli voimia vielä jäljellä.

Ohi on :)

Illalla vielä vähän kokemusten vaihtoa ja spekulaatiota omista ja muiden suorituksista, sekä törmäilyä tuttuihin. Jäätiin katsomaan Jukolan lähtö, jonka jälkeen sotkin takaisin kotiin. Päivän pahimmat pummit teinkin paluumatkalla, kun käännyin Tattarisuon tienoilla liikenneympyrästä väärään suuntaan ja päädyin Pukinmäen aseman sijaan Tapanilaan.. Lämpimässä kesäillassa pieni lisälenkki ei haitannut, vaikka paluumatkaan menikin 1,5h..

Sunnuntain sadepäivä hyödynnettiin suuntaamalla Marin kanssa kimppatreeniin Viirilän suolle. Siellä painettiin sauvojen kanssa 2,5h ”Mika Myllylänä” vesisateessa toisillemme naureskellen ja miettien miten selittää sunnuntain lenkkeily normaaleille ihmisille. Paras varmaan olla mainitsematta.. :)

Rajatonta riemua Nummelanharjulla.

Edellisestä kisasta tai muusta urheilutapahtumasta olikin vierähtänyt aikaa jo yli 2kk, joten Luger No Limittiä odotettiin innokkain fiiliksin. Kesän tapahtumakausi starttasi virallisesti vasta Nummelasta, koska Spring Adventure meni meidän osalta penkkiurheilun puolelle. Meneillään olevan PK-kauden vuoksi treenimäärät ovat olleet ihan kiitettäviä, mutta voisko se suunnistuskin mennä kerrankin putkeen..?

Vähäiset ennakkotiedot kisasta antoivat odottaa fyysistä ja vaihtelevaa rataa. Ja jotain märkääkin oli edessä. Kaksikkomelonta pitäisi sujua, rullaluistelussa ei odotettavissa ongelmia, mtb:tä ja Malminkartanon mäkeäkin on tullut harrastettua. Talvella Kiwilandiassa tuli kieputtua köysissä ja hypittyä kaiken maailman kallioilta veteen, joten questeissäkään ei ollut odotettavissa mitään ylitsepääsemätöntä. Voi kun se suunnistuskin sujuisi..

Kisa-aamun rutiineissa ei ollut mitään yllättävää. Auto tosin pakattiin vasta lauantaiaamuna, koska Marin kolmiovinen tilaihme on tullut talven aikana lastattua täyteen niin monta kertaa, että se sujuisi vaikka silmät kiinni. Köröteltiin siis aamutuimaan Nummelanharjulle kasaamaan pyörät ja jonottamaan karttoja heti kahdeksalta. Reittisuunnittelua ja viimeisiä varustevalintoja, eipä siinä aamulla juuri muuta.

Eikun menox.

Startti tapahtui kymmeneltä Nummelanharjun hiihtomajalta. Kirmasimme viereisen koulun pihaan, mistä piti etsiä viisi rastia tolpissa olleiden karttojen avulla. Alkusuunnitteluun meni kovasti aikaa ja yksi rasteista ei meinannut löytyä millään. Lopulta homma meni niin, että minä hain 3, Mari yhden ja viimeiselle mentiin yhdessä.

Quest -pähkäilyä koulun pihassa.

Alun questin jälkeen kirmasimme parin juoksurastin kautta rantaan kajakeille ja melomaan. Melonta oli suoraviivaista eikä vaatinut suunnistuksellisia avuja. Ehdimme kuitenkin jo hermostua: miten kaksikko jossa ei ole edes peräsintä voi kaartaa melkein tyynessä kelissä jatkuvasti oikealle..?

Mysteeri jäi ratkaisematta, kun saavuimme rantaan ja juoksimme ylös kalliolle kohti questiä. Kallion reunalle oli juuri alkanut muodostua jonoa kunto- ja naistensarjalaisista. Edessä oli jotain kuntosarjalaisia, joilla meno hieman kesti. Lisäksi jouduimme hetken odottamaan, kun turvanene vai sen henkilökunta vaihdettiin. Laskeutuminen sujui nopeasti ja olikin aika lyhyt. Talvireissusta oli selvästi apua. Köysi loppui kesken joten lopuksi sukellettiin vapaapudotuksella veteen. Könysimme takaisin ylös ja lähdimme takaisin kohti kajakkeja, pahimman risukon läpi, tottakai :)

Matka ei jatkunutkaan kajakeilla vaan vitoselle mentiinkin rantaa pitkin. Etenimme rantaviivan tuntumassa, mukavassa pikku pikku risukossa. Hyvää harjoitusta tulevaa Jukolaa varten. Lopulta vitonen löytyi ja rannasta lähdettiin uiden toiselle puolelle. Vesi ei ollut läheskään niin viileää kun voisi ajatella. Rannasta kömmittiin ylös ja juosten kohti rullaluistimia ja kuivia vaatteita.

"Rullaluistelua"

Odotin rullaluistelua oikeastaan innolla. Minulla ei ole koskaan ollut vaikeuksia jarruttamisen kanssa, ja viikolla tehty parin tunnin lenkki oli niin nautittavan mukavaa, että odotin osuutta innolla. Noh, eihän se seikkailukisoissa koskaan niin mene. Ratamestari oli löytänyt luistelureitiksi Suomen huonokuntoisimman tienpätkän. Hiekkatielläkin olisi varmaan päässyt helpommin eteenpäin.. Onneksi otin sauvat mukaan, niistä oli hyötyä ylämäessä ja pahimmat kohdat pääsi tasurilla. Mari sen sijaan joutui äheltämään koko matkan ilman niitä, ja yhteisvauhtimme ei tainnut olla mikään päätähuimaava. Tulimme rullaluistelun loppuun ihan Tehotyttöjen ja Snoukkari 1:n perässä.

Luistelun jälkeen otimme ne kantoon ja haimme kolme rastia juosten. Kävimme mm. liukastelemassa ylhäällä kalliolla, missä koko komeuden ikuisti Peten lisäksi toinen kamera ja videokuvaajakin. Näin meillä urheillaan.. Joo, juoksuosuudella teimme pari tyhmää koukkua, joten Tehotytöt ja Snoukkarit pääsivät karkuun.

Yhtään ei kaatuiltu tällä rastilla..

Seuraavaksi jatkoimme haastavaan pyöräsuunnistukseen, missä Mari otti komennon. Onneksi, sillä mun hajataittosilmillä mei oltais varmaan vieläkään maalissa. Homma alkoi sujua aika hyvin, ja ohitimme pari joukkuetta osuudella. Osuus oli myös tosi mukavaa vaihtelua asfalttimyllytykseen, mitä pyöräilyissä on yleensä vähän liiaksi. Rastit löytyivät kohtuullisen helpoksi, ja teimme vain yhden selkeän pummin. Lopuksi vielä vaihtoon parin "pikku töyssyn kautta" ja viimeiselle juoksuosuudelle.

Tämäntyyppistä pyöräsuunnistusmaastoa.

Etenimme juoksut aikalailla samaa matkaa Snoukkarien kakkostiimin kanssa, välillä edellä, välillä perässä. Kahdelle viimeiselle rastille lähdimme myllyttämään ja luulimme että Snoukkarit jäivät horisonttiin. Noh, myllytyksen päätteeksi saimme todeta, että tytöt olivat oikaisseet tien yli, eivätkä menneet tunnelista niinkuin me, joten lopulta tytöt olivat maalissa parisataa metriä ennen meitä. Luulimme että kyseinen tie oli kiellettyä aluetta, mutta ehkä luulimme väärin. Niin tai näin, nyt puhutaan sijoista ynnä muut, joten samapa tuo. Virallisia tuloksia vielä odotetaan, mutta oletamme että sijoitus pyörii siellä 4-5:n tienoilla.

Kisa oli naisten sarjassa melko tasainen, vaikka Mehukatit veivätkin odotetusti voiton. Reitti oli mukavan vaihteleva, mutta valitettavan lyhyt, alle neljä tuntia. Niimpä ei saatu käyttöön meidän ainutta "asetta", fysiikkaa.  Lyhyet kisat ratkaistaan yleensä suunnistustaidolla, ja meidän kiri alkaa aikaisintaan 5h lämmittelyn jälkeen. Mutta ei se mitään, pääseepähän huomenna rullahiihtämään ja melomaan. Kiitokset taas järjestäjille hyvästä työstä!

Omaa hauskaa tuloskopissa..

Parhaat hetket koettiin vasta suihkun ja ruuan jälkeen, kun odottelimme hukkapoikia maaliin. Ja saatiinkin oikein hyvää videomateriaalia.. ;)

Välikeleistä kesään päin.

Sukset laitettiin sivuun melko pian talvitriathlonkisojen jälkeen, muistaakseni noin viikkoa ennen pääsiäistä. Hidas tarpominen roskaisessa sohjossa ei oikein inspiroinut, joten päätin suosiolla luovuttaa. Joka kevät sitä odottaa jo innoissaan kesälajien pariin pääsemistä, mutta tänä keväänä oli ekaa kertaa sellainen fiilis, että hiihtokausi loppui kesken. Sama haikea fiilis on vieläkin vähän päällä, mutta parempi unohtaa talvihommat mahdollisimman nopeesti ja keskittyä vaan odottamaan kesää ja lämpeneviä kelejä.

Lumien sulamien lisäksi jalkavaivat on varma kevään merkki. Kävin pääsiäisen jälkeen maksimitestissä juoksumatolla. Testin aikana toinen takareisi alkoi vähän kiristää, ja sen jälkeen olenkin temppuillut sen kanssa. On käyty kiropraktikolla, hierojalla ja fyssarilla. Osa tempuista on auttanutkin, mutta edelleen takareisi alkaa kiristää, etenkin juoksussa ja sen jälkeen. Vuosien varrella on oppinut ainakin sen, että joka vaivasta ei jaksa enää ärsyyntyä niin täysillä. Kun selkä on vähän kiero, pitää varmaan vaan oppia hyväksymään se, että erilaisilla spesialisteilla ramppaaminen (boikotoimiani ortopedejä lukuun ottamatta) kuluu asiaan. (Henkilökohtaisia sponsoreita ja ilmaisia palveluksia tällä saralla otetaan vastaan..)

Myös tiimikaveri on kärsinyt rasitusvaivoista. Molempien ollessa vähän puolikuntoisia ilmoajan päättyessä, päätimme ottaa alkukesän varmanpäälle ja jättää tänä vuonna Spring Adventuren väliin. Snif! Perinteiden mukaisesti Springin jälkeen alkaa yleensä vakavampi vaivataistelu, niin että No Limit ja Jukola jäävät väliin. Toivotaan että tällä ratkaisulla saadaan perinteet katkaistua, ja terveitä treenipäiviä myös kesäkuun alkupuolelle.

Vaivoista huolimatta juoksuakin on jo ehditty vähän aloitella. Sen lisäksi ohjelmassa on ollut mm. punttia ja paljon pyöräilyä. Tänään tuli avattua perinteiden mukaisesti myös melontakausi. Yleensä se on avattu vappureissulla Virossa, mutta tänä vuonna avajaislenkkinä oli parin tunnin aurinkoinen läpsyttely Vuosaaren suunnalla. Sää oli lähes täydellinen: aurinkoa ja lähes tyyni meri. Kesää odotellessa.

Glada vappen kaikille.

Talvitriathlonia Jämillä.

Takana tasan nolla aiempaa triathlonkisaa sekä kesällä että talvella, vaikka toki lajit (juoksu, maastopyöräily ja hiihto) ovat tuttuja. Edellinen viikko vietetty Levillä hiihdellen 5-7h joka päivä, joten viikko ennen kisaa meni lähinnä palauttelun ja tilanteen toteamiseen: kun tekee paljon pk:ta, kulkee lähinnä pk. Edessä siis talvitriathlonin SM-kisat, joiden yhteydessä järjestetään myös lajin MM-kisat. Heh heh..

Heti perään pitää todeta, että alkuperäinen tarkoitus oli osallistua kuntosarjaan, mutta se järjestettiin vääränä päivänä. Onneksi sentään löytyi ikäsarjaluokka, johon pystyin osallistumaan. Elitessä/avoimessa kisaaminen maailman ja Suomen parhaiden rinnalla olisi ollut ehkä vähän liian karua, jopa meikäläisen huumorintajulle..

Vaihtotreenausta parin viikon takaa.

Huristeltiin Mari kanssa Jämille perjantaina jo hyvissä ajoin vapaapäivän turvin. Perillä kokosimme pyörät, katsoimme hiihdon SM-sprinttejä ja kävimme tsekkaamassa missä kunnossa reitit olivat lämpimän viikon ja aurinkoisen +8 asteisen päivän jälkeen. Piipahdimme nimittäin Jämillä viikko takaperin viikon aikana tsekkaamassa reitit ja tekemässä muutaman vaihtoharjoituksen. Saimme todeta, että reiteille ei oltu tehty oikeastaan mitään. Tilanne MM-kisojen aattona ei siis oikein vakuuttanut..

Perjantain kisainfossa.

Illalla kisainfossa kuulimme että reittejä oli muutettu radikaalisti. Juoksu tulisi tapahtumaan Jämiareenan viereisellä lentokentällä juoksemalla sitä päästä päähän. Jee.. Maastopyöräilyosuus oli myös vaihdettu. Se suoritettiin alun perin hiihtoreitiksi tarkoitetulla reitillä. Myös viimeinen osuus eli hiihto oli siirretty kuntovitosen reitille. Matkat olivat lyhentyneet hieman suunnitelmista ainakin ikäsarjojen osalta. Pituudet menivät kutakuinkin 5+5+5. Myös vaihtoaluereitit ja vaihtoon tulon suunnat olivat muuttuneet. Illan tavasimmekin vaihtokarttaa ja reittejä.

Kisapäivän aamu valkeni harmaana ja sateisena. Hiihtoreitti oli ajettu illalla ja siinä oli ainakin hieman lunta. Toivoimme tietysti että sitä olisi jäljellä myös ikäsarjojen startissa klo 16. Aamu meni löysäillessä, suksia testaillessa ja shoppaillessa hiihtoputken Kesportissa. Ostosten innoittamana tiimi sai myös uuden nimen tulevan kesän seikkailukoitoksiin ja muihin järkeviin päähän pistoihin.

Naishuiput odottamassa starttivuoroaan.

Elite –sarjat sekä U23 starttasivat klo 12. Seurasimme kisaa ja jännitimme tuttujen suorituksia. Tilanteet vaihtelivat jokaisessa vaihdossa. Miehissä erot olivat lopussa selvät, mutta naisissa kärkikolmikko lähestyi maalialuetta yhdessä. Loppusuoran lähestyessä erot alkoivat venyä. MM-kulta meni Tsekkiin, mutta Maija Oravamäki taisteli hienosti Suomeen MM-hopeaa todella vaikeassa kelissä ja raskaalla radalla.

Nuoret starttasivat klo 14 ja me pääsimme tositoimiin vasta klo 16. Onneksi sade oli loppunut. Omat tavoitteet eivät olleet kilpailullisia, vaan saada kropasta pitkästä aikaa tehoja irti ja tehdä hyvä kova harjoitus.  Starttia odotellessa olo tuntui hyvältä, mutta pyöräosuus epäilytti. Varsinkin kun jo päivällä kommentit reitistä olivat luokkaa ”ihan hirveessä kunnossa”.

Starttasimme siis Jämikeskuksen pihasta klo 16. Tarvoimme muutaman sata metriä ensin sulassa sohjossa, kunnes pääsimme sulalle lentokenttäkierrokselle. Kierros juostiin kahdesti. Erot alkoivat kasvaa jo alussa, koska startissa oli monen tasoista porukkaa, alkaen mm. seikkailijana tunnetusta Martin Flintasta. Toinen ääripää oli 70-vuotiaiden sarjan papparaiset. Itse keskityin omaan vauhtiin ja yritin aloittaa vähän maltillisesti. Sykkeet pyörivät 165:n tuntumassa ja juoksun jälkeen olo tuntui kohtuullisen hyvältä.

Sitten siihen pyöräilyosuuteen. Sanotaanko vaikka niin, että lupaan, etten ikinä enää valita pyörän tunkkaamisesta seikkailukisoissa. Reitti oli aivan kamalassa kunnossa. Alun isot mäet oli mahdotonta ajaa ylös, joten ne työnnettiin ylös pyöräilykenkien luistaessa märässä sohjossa. Alamäet sujuivat sohjosta ja urista huolimatta jotenkin. Niissä uskalsi päästellä vapaana, kun kaatuessa alusta olisi pehmeä. Hain ajettavaa uraa radan reunasta, ja kaaduin kertaalleen ns. radan reunan yli alamäkeen jorpakkoon. Syke paukutti 200 ja kirosanat lentelivät. Tunnustan, että itseään sai tosissaan motivoida jatkamaan edes ekan pyörälenkin loppuun. Kohokohta tuli ns. takakaarteessa, missä sohjoa oli niin paljon, että ajamalla etupyörä olisi juuttunut etuakselista kiinni. 

Lenkin loppupäässä tasaisella ajettava linja alkoi löytyä, ja kuulin että en epäilyistä huolimatta ollutkaan viimeisenä reitillä. Niimpä sain motivoitua itseni jatkamaan maalin sijasta uudestaan sohjoiseen ylämäkeen. Pyöräosuus tuntui kestävän ikuisuuden, mutta se loppui juuri kun olin päässyt hommasta jyvälle.

Hiihdon vaihto oli vähän hidas, kun yritin ennaltaehkäistä pyöräosuudella alkaneiden kramppien uusiutumista. Vauhtiin päästyäni sukset luistivat lumi-hiekkayhdistelmästä huolimatta ihan kohtuullisesti. Hiihdin yhtä ohitusta lukuun ottamatta koko osuuden yksin. Kirittäjän puuttuessa lykin sen keskinkertaista vauhtia maalia odotellen. Ei siis mikään hyvä hiihto, mutta maaliin lopulta päästiin hyvän kovan harjoituksen päätteeksi. Tavoite siis saavutettiin.

Ekat kommentit maalissa taisi olla ”ihan hirveetä”, mutta aika kultaa muistot jopa vartissa. Suosittelen siis sillä ehdolla, että olosuhteet on edes kohtuulliset. Tai jos omaat reipasta retkeilymieltä, poltetta pyörän työntämiseen ja huumorintajua olosuhteiden suhteen.

Ai miten kisa lopulta meni? Noh, luulin osallistuneeni vain SM-saarjaan kuntoilumielessä, mutta kotimatkalle lähdettiin MM-kulta kaulassa. Ai montako osallistujaa mun ikäsarjassa oli? Mooooonta. Ja voitto oli ylivoimainen, Nyt vain odotellaan postia Saulilta. Onhan linnanjuhlissa kaikki ruuat hylaa? ;P

Jalometallit kaulassa on helppo hymyillä :)

Pirkan uralla

Tampesterin suunnalle sijoittuvasta hämärästä menneisyydestäni huolimatta osallistuin Pirkan hiihtoon ensimmäistä kertaa vasta tänä vuonna. Perjantai-iltana kävin lipsuttelemassa roskaisella ladulla lipsuvilla suksilla. Lenkin jälkeen viilis ei ollut mikään vestari. Alaselkä tuntui vähän oirehtivan ja ajatus 90km noin roskaisella ladulla, tai käytännössä ladun vieressä, ei mitenkään houkutellut. Päätin kuitenkin, että eiköhän noin perinteikkäässä tapahtumassa latuja huolleta viimeisen päälle. Sunnuntaille oli luvassa myös pakkaskeliä, joten voitelukin pitäisi olla vähän helpompaa kuin plussakelillä.

Viimeiset säädöt ennen startia.

”Vedät ensin puoliväliin asti täysillä ja siitä eteenpäin painat urku auki.” Näin ohjeisti tallin virallistakin epävirallisempi päktinen taallikko, joka taktiikkasuunnitelman lisäksi tarjosi kyydin starttipaikalle Niinisalon varuskuntaan. Ehdin sopivasti testata sukset ja vaihtaa vaatteet ennen starttiin lähtöä. Moni ole mennyt jo edeltä varaamaan paikkaa. Itse starttasin alle 8,5h tavoiteajan ryhmässä, tosin aika kaukaa. Massiivisen tykkipamauksen jälkeen jonot alkoivat vähitellen liikkua. Ensimmäinen 10km huoltoon meni todella nopeasti latua vaihdellen ja ohituspaikkoja kyttäillen. Huollossa oli niin kova ruuhka, että hörppäsin omasta pullosta ja jatkoin matkaa. 

Ei siellä ihan yksin tarvinnut hiihdellä. 

Toinen huoltopaikka oli 18km kohdalla Jämillä, samoissa maisemissa missä hiihdettiin pari viikkoa sitten. Tähän asti oli täysin tasaista, ja vasta Jämin jälkeen tuli eteen muutama nousu ja kumpuileva lasku. Keli oli mitä mahtavin, ja aamun -12 astetta lämpeni nopeasti auringon noustua. Puoliväliin tulin reilu 3h jälkeen. Puolikkaan hiihtäjät olivat juuri lähteneet, joten hiihtäminen muuttui hitaimpien ohitteluksi ja ylämäessä joutui etenemään haarakäyntiä nostellen jalkoja samaa vauhtia kuin muut.

Puoliväliin mennessä onnistuin heittämään kolmesti lipat ilman kunnon syytä. Niinkun tapana on.. :) Neljäs kerta tapahtui jäisessä myötämaassa kun laskettiin Kyröskosken koulun pihaan. Latu oli kapea ja jäinen ja edessä pitkä jono epävarmoja laskijoita. Edessä ensin yksi kaatui, viereen toinen, joten minä kompastuin heihin. Ehdin juuri pois alta ennen ketjukolaria. Tantereella oli ainakin 15 ihmistä sukset ja sauvat pystyssä ja porukkaa kaatui kokoajan lisää. Siitä olisi saanut loistavan pätkän liikkuvaa kuvaa :) Ne lipat jäi onneksi viimeisiksi.

Ladut olivat mukavan liukkaat koko matkan, mutta lumi oli samalla myös todella karheaa. Niinpä pitovoiteet loppuivat puolimatkaan mennessä. Kuninkaanlähteellä (viidenkympin jälkeen) päätin pysähtyä lisäämään voidetta ennen nousujen alkua. Se osoittautui hyväksi ratkaisuksi, koska paikalla oli myös pieni nuotio, missä pääsi lämmittämään suksen pohjia, jotta voiteen sai edes jotenkin tarttumaan jäiseen sukseen. Sain pyytämättä apua vanhalta mieheltä, joka laittoi pohjiin viimeisen päälle hyvin tasoitetut tervavoiteet. Niillä oli hyvä jatkaa taas matkaa.

Loppupuolisko oli mäkisempi. Varsikin viimeinen 10km jäi mieleen aika mäkisenä. Tosin, voi olla että se johtuu siitä, että voiteet oli taas loppu, joten tyylivaihtoehtoina oli lähinnä tasatyöntö ja haarakäyntikävely. Myös habat alkoivat olla aika finaalissa, kun ehkä 80 % matkasta oli tultu tasuria tai yksipotkuista. Loppukiri jäi kesken, kun viimeinen kilometri oli pelkkää laskua harjun päältä Teivon raviradalle, missä oli lyhyt loppusuora maaliin. Viiva ylittyi n. 6h 45min tykin pamauksen jälkeen.

Yhteenvetona voin sanoa, että mahtava hiihtopäivä ja tosi kiva tapahtuma! Kannattaa siis ehdottomasti herätä maaliskuun ekana sunnuntaiaamuna hiihtämään. Tuloksissa sija oli 16. ja 7h alitus mukava ylläri, ottaen huomioon tuntemattoman reitin ja kaikenlaiset kommellukset reitin varrella. Tuloksia tavatessa huomasin, että hiihdin 90km käytännössä samaa vauhtia kuin Jämillä 42km. Tästä voisi siis vetää johtopäätöksen, että tällaisen yhden vaihteen naisen kannattaa jatkossa panostaa ultramatkoihin..

Tänään maanantaina vuorossa kevyttä liikuntaa, venyttelyä ja jäätä oikeaan ranteeseen. Lauantaina alkaa hiihtoloma Levin perinteisellä ”korkeanpaikan leirillä”.