Talvitriathlonia Jämillä.

Takana tasan nolla aiempaa triathlonkisaa sekä kesällä että talvella, vaikka toki lajit (juoksu, maastopyöräily ja hiihto) ovat tuttuja. Edellinen viikko vietetty Levillä hiihdellen 5-7h joka päivä, joten viikko ennen kisaa meni lähinnä palauttelun ja tilanteen toteamiseen: kun tekee paljon pk:ta, kulkee lähinnä pk. Edessä siis talvitriathlonin SM-kisat, joiden yhteydessä järjestetään myös lajin MM-kisat. Heh heh..

Heti perään pitää todeta, että alkuperäinen tarkoitus oli osallistua kuntosarjaan, mutta se järjestettiin vääränä päivänä. Onneksi sentään löytyi ikäsarjaluokka, johon pystyin osallistumaan. Elitessä/avoimessa kisaaminen maailman ja Suomen parhaiden rinnalla olisi ollut ehkä vähän liian karua, jopa meikäläisen huumorintajulle..

Vaihtotreenausta parin viikon takaa.

Huristeltiin Mari kanssa Jämille perjantaina jo hyvissä ajoin vapaapäivän turvin. Perillä kokosimme pyörät, katsoimme hiihdon SM-sprinttejä ja kävimme tsekkaamassa missä kunnossa reitit olivat lämpimän viikon ja aurinkoisen +8 asteisen päivän jälkeen. Piipahdimme nimittäin Jämillä viikko takaperin viikon aikana tsekkaamassa reitit ja tekemässä muutaman vaihtoharjoituksen. Saimme todeta, että reiteille ei oltu tehty oikeastaan mitään. Tilanne MM-kisojen aattona ei siis oikein vakuuttanut..

Perjantain kisainfossa.

Illalla kisainfossa kuulimme että reittejä oli muutettu radikaalisti. Juoksu tulisi tapahtumaan Jämiareenan viereisellä lentokentällä juoksemalla sitä päästä päähän. Jee.. Maastopyöräilyosuus oli myös vaihdettu. Se suoritettiin alun perin hiihtoreitiksi tarkoitetulla reitillä. Myös viimeinen osuus eli hiihto oli siirretty kuntovitosen reitille. Matkat olivat lyhentyneet hieman suunnitelmista ainakin ikäsarjojen osalta. Pituudet menivät kutakuinkin 5+5+5. Myös vaihtoaluereitit ja vaihtoon tulon suunnat olivat muuttuneet. Illan tavasimmekin vaihtokarttaa ja reittejä.

Kisapäivän aamu valkeni harmaana ja sateisena. Hiihtoreitti oli ajettu illalla ja siinä oli ainakin hieman lunta. Toivoimme tietysti että sitä olisi jäljellä myös ikäsarjojen startissa klo 16. Aamu meni löysäillessä, suksia testaillessa ja shoppaillessa hiihtoputken Kesportissa. Ostosten innoittamana tiimi sai myös uuden nimen tulevan kesän seikkailukoitoksiin ja muihin järkeviin päähän pistoihin.

Naishuiput odottamassa starttivuoroaan.

Elite –sarjat sekä U23 starttasivat klo 12. Seurasimme kisaa ja jännitimme tuttujen suorituksia. Tilanteet vaihtelivat jokaisessa vaihdossa. Miehissä erot olivat lopussa selvät, mutta naisissa kärkikolmikko lähestyi maalialuetta yhdessä. Loppusuoran lähestyessä erot alkoivat venyä. MM-kulta meni Tsekkiin, mutta Maija Oravamäki taisteli hienosti Suomeen MM-hopeaa todella vaikeassa kelissä ja raskaalla radalla.

Nuoret starttasivat klo 14 ja me pääsimme tositoimiin vasta klo 16. Onneksi sade oli loppunut. Omat tavoitteet eivät olleet kilpailullisia, vaan saada kropasta pitkästä aikaa tehoja irti ja tehdä hyvä kova harjoitus.  Starttia odotellessa olo tuntui hyvältä, mutta pyöräosuus epäilytti. Varsinkin kun jo päivällä kommentit reitistä olivat luokkaa ”ihan hirveessä kunnossa”.

Starttasimme siis Jämikeskuksen pihasta klo 16. Tarvoimme muutaman sata metriä ensin sulassa sohjossa, kunnes pääsimme sulalle lentokenttäkierrokselle. Kierros juostiin kahdesti. Erot alkoivat kasvaa jo alussa, koska startissa oli monen tasoista porukkaa, alkaen mm. seikkailijana tunnetusta Martin Flintasta. Toinen ääripää oli 70-vuotiaiden sarjan papparaiset. Itse keskityin omaan vauhtiin ja yritin aloittaa vähän maltillisesti. Sykkeet pyörivät 165:n tuntumassa ja juoksun jälkeen olo tuntui kohtuullisen hyvältä.

Sitten siihen pyöräilyosuuteen. Sanotaanko vaikka niin, että lupaan, etten ikinä enää valita pyörän tunkkaamisesta seikkailukisoissa. Reitti oli aivan kamalassa kunnossa. Alun isot mäet oli mahdotonta ajaa ylös, joten ne työnnettiin ylös pyöräilykenkien luistaessa märässä sohjossa. Alamäet sujuivat sohjosta ja urista huolimatta jotenkin. Niissä uskalsi päästellä vapaana, kun kaatuessa alusta olisi pehmeä. Hain ajettavaa uraa radan reunasta, ja kaaduin kertaalleen ns. radan reunan yli alamäkeen jorpakkoon. Syke paukutti 200 ja kirosanat lentelivät. Tunnustan, että itseään sai tosissaan motivoida jatkamaan edes ekan pyörälenkin loppuun. Kohokohta tuli ns. takakaarteessa, missä sohjoa oli niin paljon, että ajamalla etupyörä olisi juuttunut etuakselista kiinni. 

Lenkin loppupäässä tasaisella ajettava linja alkoi löytyä, ja kuulin että en epäilyistä huolimatta ollutkaan viimeisenä reitillä. Niimpä sain motivoitua itseni jatkamaan maalin sijasta uudestaan sohjoiseen ylämäkeen. Pyöräosuus tuntui kestävän ikuisuuden, mutta se loppui juuri kun olin päässyt hommasta jyvälle.

Hiihdon vaihto oli vähän hidas, kun yritin ennaltaehkäistä pyöräosuudella alkaneiden kramppien uusiutumista. Vauhtiin päästyäni sukset luistivat lumi-hiekkayhdistelmästä huolimatta ihan kohtuullisesti. Hiihdin yhtä ohitusta lukuun ottamatta koko osuuden yksin. Kirittäjän puuttuessa lykin sen keskinkertaista vauhtia maalia odotellen. Ei siis mikään hyvä hiihto, mutta maaliin lopulta päästiin hyvän kovan harjoituksen päätteeksi. Tavoite siis saavutettiin.

Ekat kommentit maalissa taisi olla ”ihan hirveetä”, mutta aika kultaa muistot jopa vartissa. Suosittelen siis sillä ehdolla, että olosuhteet on edes kohtuulliset. Tai jos omaat reipasta retkeilymieltä, poltetta pyörän työntämiseen ja huumorintajua olosuhteiden suhteen.

Ai miten kisa lopulta meni? Noh, luulin osallistuneeni vain SM-saarjaan kuntoilumielessä, mutta kotimatkalle lähdettiin MM-kulta kaulassa. Ai montako osallistujaa mun ikäsarjassa oli? Mooooonta. Ja voitto oli ylivoimainen, Nyt vain odotellaan postia Saulilta. Onhan linnanjuhlissa kaikki ruuat hylaa? ;P

Jalometallit kaulassa on helppo hymyillä :)

Pirkan uralla

Tampesterin suunnalle sijoittuvasta hämärästä menneisyydestäni huolimatta osallistuin Pirkan hiihtoon ensimmäistä kertaa vasta tänä vuonna. Perjantai-iltana kävin lipsuttelemassa roskaisella ladulla lipsuvilla suksilla. Lenkin jälkeen viilis ei ollut mikään vestari. Alaselkä tuntui vähän oirehtivan ja ajatus 90km noin roskaisella ladulla, tai käytännössä ladun vieressä, ei mitenkään houkutellut. Päätin kuitenkin, että eiköhän noin perinteikkäässä tapahtumassa latuja huolleta viimeisen päälle. Sunnuntaille oli luvassa myös pakkaskeliä, joten voitelukin pitäisi olla vähän helpompaa kuin plussakelillä.

Viimeiset säädöt ennen startia.

”Vedät ensin puoliväliin asti täysillä ja siitä eteenpäin painat urku auki.” Näin ohjeisti tallin virallistakin epävirallisempi päktinen taallikko, joka taktiikkasuunnitelman lisäksi tarjosi kyydin starttipaikalle Niinisalon varuskuntaan. Ehdin sopivasti testata sukset ja vaihtaa vaatteet ennen starttiin lähtöä. Moni ole mennyt jo edeltä varaamaan paikkaa. Itse starttasin alle 8,5h tavoiteajan ryhmässä, tosin aika kaukaa. Massiivisen tykkipamauksen jälkeen jonot alkoivat vähitellen liikkua. Ensimmäinen 10km huoltoon meni todella nopeasti latua vaihdellen ja ohituspaikkoja kyttäillen. Huollossa oli niin kova ruuhka, että hörppäsin omasta pullosta ja jatkoin matkaa. 

Ei siellä ihan yksin tarvinnut hiihdellä. 

Toinen huoltopaikka oli 18km kohdalla Jämillä, samoissa maisemissa missä hiihdettiin pari viikkoa sitten. Tähän asti oli täysin tasaista, ja vasta Jämin jälkeen tuli eteen muutama nousu ja kumpuileva lasku. Keli oli mitä mahtavin, ja aamun -12 astetta lämpeni nopeasti auringon noustua. Puoliväliin tulin reilu 3h jälkeen. Puolikkaan hiihtäjät olivat juuri lähteneet, joten hiihtäminen muuttui hitaimpien ohitteluksi ja ylämäessä joutui etenemään haarakäyntiä nostellen jalkoja samaa vauhtia kuin muut.

Puoliväliin mennessä onnistuin heittämään kolmesti lipat ilman kunnon syytä. Niinkun tapana on.. :) Neljäs kerta tapahtui jäisessä myötämaassa kun laskettiin Kyröskosken koulun pihaan. Latu oli kapea ja jäinen ja edessä pitkä jono epävarmoja laskijoita. Edessä ensin yksi kaatui, viereen toinen, joten minä kompastuin heihin. Ehdin juuri pois alta ennen ketjukolaria. Tantereella oli ainakin 15 ihmistä sukset ja sauvat pystyssä ja porukkaa kaatui kokoajan lisää. Siitä olisi saanut loistavan pätkän liikkuvaa kuvaa :) Ne lipat jäi onneksi viimeisiksi.

Ladut olivat mukavan liukkaat koko matkan, mutta lumi oli samalla myös todella karheaa. Niinpä pitovoiteet loppuivat puolimatkaan mennessä. Kuninkaanlähteellä (viidenkympin jälkeen) päätin pysähtyä lisäämään voidetta ennen nousujen alkua. Se osoittautui hyväksi ratkaisuksi, koska paikalla oli myös pieni nuotio, missä pääsi lämmittämään suksen pohjia, jotta voiteen sai edes jotenkin tarttumaan jäiseen sukseen. Sain pyytämättä apua vanhalta mieheltä, joka laittoi pohjiin viimeisen päälle hyvin tasoitetut tervavoiteet. Niillä oli hyvä jatkaa taas matkaa.

Loppupuolisko oli mäkisempi. Varsikin viimeinen 10km jäi mieleen aika mäkisenä. Tosin, voi olla että se johtuu siitä, että voiteet oli taas loppu, joten tyylivaihtoehtoina oli lähinnä tasatyöntö ja haarakäyntikävely. Myös habat alkoivat olla aika finaalissa, kun ehkä 80 % matkasta oli tultu tasuria tai yksipotkuista. Loppukiri jäi kesken, kun viimeinen kilometri oli pelkkää laskua harjun päältä Teivon raviradalle, missä oli lyhyt loppusuora maaliin. Viiva ylittyi n. 6h 45min tykin pamauksen jälkeen.

Yhteenvetona voin sanoa, että mahtava hiihtopäivä ja tosi kiva tapahtuma! Kannattaa siis ehdottomasti herätä maaliskuun ekana sunnuntaiaamuna hiihtämään. Tuloksissa sija oli 16. ja 7h alitus mukava ylläri, ottaen huomioon tuntemattoman reitin ja kaikenlaiset kommellukset reitin varrella. Tuloksia tavatessa huomasin, että hiihdin 90km käytännössä samaa vauhtia kuin Jämillä 42km. Tästä voisi siis vetää johtopäätöksen, että tällaisen yhden vaihteen naisen kannattaa jatkossa panostaa ultramatkoihin..

Tänään maanantaina vuorossa kevyttä liikuntaa, venyttelyä ja jäätä oikeaan ranteeseen. Lauantaina alkaa hiihtoloma Levin perinteisellä ”korkeanpaikan leirillä”.

Hiihtämässä: Jämi42

Jämi42 järjestettiin historiansa ensimmäisen kerran lauantaina 18.2. Ajeltiin aamulla Kangasalta Jämikeskukselle. Aikaa oli mukavasti kun kisa alkoi vasta klo 11. Suuria tavoitteita ei ennen kisaa ollut. Etukäteen osallistujaluettelo näytti aika kovalta, joten ”olis kiva jos ei olis ihan viimeinen”. Muuten tavoitteena oli pystyä hiihtämään hyvällä tekniikalla, rennosti kovaa ja pystyä kiristämään loppua kohti. Edellinen viikko oli mennyt kevennetyllä treenillä mutta vähän tukkoisin jaloin, joten päivän vireys oli kysymysmerkki. Myös reitti oli täysin tuntematon, ja kiharalta näyttänyt korkeuskäyrä ei oikein sanonut mitään. Sen verran päättelin, että ensimmäinen puolisko olisi tasaisempi kuin toinen.

Jeejee, kohta mennään :)

Paikalla oli varsin professionaalin oloista porukkaa. Jokaisella oli voitelutelineet takakontin edessä ja luistoja ja pitoja hinkattiin insinöörin tarkkuudella. Myös testilatu oli kovassa käytössä. Olin valinnut ”kalustostani” ne pertsasukset. Tai okei, ne voideltavat pertsasukset. Kokeilin pito/luistotilanteen etukäteen, lähinnä todetakseni että näillä mennään. Olosuhteet olivat aika hyvät. Vain muutama aste pakkasta, ei lumisadetta, mutta tuuli oli aika kova, etenkin kisakeskuksessa. Piposta sai pidellä tosissaan kiinni. Edellisellä viikolla oli tullut aika paljon lunta, joten uusi pakkaslumi teki ladut paikoin aika pehmeiksi.

Valmiina starttiin.

Lähtöpaikalla oli vähän suojaisempaa. Reilu 350 suksijaa järjestäytyi lähtöviivalle ja säntäsi matkaan tasan klo 11. Tein startissa klassisen virheen. Ajauduin aloittamaan liian takaa, joten ensimmäiset kilometrit, tai oikeastaan koko ensimmäinen kymppi, meni jonossa, joka oli niin tiivis että ohittaminen oli aika hankalaa. Myös suksitilanne kävi selväksi jo alussa: tasaisella ja ylämäessä ne toimivat ihan ok, mutta alamäissä jäin letkasta, vaikka työnsin tasatyöntöä kaikki laskut. Uusi lumi tuppasi jäätämään pitoalueelle. Siksikin ohittelu oli vähän hankalaa.

Jonot tasoittuivat ja hajosivat ensimmäisen kympin aikana ja puolivälin huoltopisteeseen tulin vain parin tyypin kanssa. Muut tosin kaarsivatkin yllättäen puolikkaan maaliin, joten mulla meinasi mennä basmat sekaisin, kun jatkajien reittiä ei olut merkitty mitenkään. Kuulutuksista kuulin, että jos olisin kaartanut maaliin, olisin tullut naisten kuntosarjassa toiseksi :)

Toinenkin puolikas jatkui pääosin kevyesti kumpuillen. Sen lisäksi reitille mahtui kolme vähän jyrkempää nousua, joista vain yksi vaati haarakäyntiä. Mulle olisi sopinut enemmänkin mäkiä, koska niiden kohdalla tein eniten ohituksia. Sain pidettyä yllä ihan hyvää vauhtia kaluston luistoon suhteutettuna, ja kiristettyä vauhtia loppua kohti. Kaikkea en saanut irti, mutta maaliviiva ylittyi ajassa n. 3h 15min. Luulin olleeni viimeinen nainen reitillä, kun loppupuoliskolla kanssahiihtäjät oli kaikki miehiä. Mutta ei sentään, sija taisi olla n. 23. Hyvä kova treeni ja kiva tapahtuma. Jalat selvisi yllättävän vähällä, joten sunnuntaina heitettiin vielä onnistunut lenkki Kangasalan mäkisessä harjumaastossa.

Terveisiä pakkasladulta.

Pari tuntia parinkympin pakkasessa. Asiaan kuuluva touhutippakin on paikallaan ;)

Hiihtokausi on täällä ja sitä onkin tullut harrastettua kohtuullisen paljon. Kausi korkattiin loppiaisviikonloppuna lainahöyhenissä: liian isot monot, liian pitkät sukset ja liian lyhyet sauvat. Kivaa oli silti :) Melko pian tämän jälkeen saatiin lunta myös pk-seudulle ja viimeisen kuukauden aikana onkin tullut ulkoilutettua sekä pertsa- että luisteluvarusteita aika hyvällä frekvenssillä. Aika paljon myös muita seikkailukisoista tuttuja kasvoja on tullut ladulla vastaan.

Kelit on jatkunut superina koko tammikuun. Viimeaikaiset kireät pakkaskelit on vähän hankaloittanut harrastamista, ja esim. työmatkapyöräily jäi mukavuussyistä väliin. Hiihto on kuitenkin jatkunut, tosin vähän muunnelluin harjoituksin ja lisätyin välikerroksin. Kylmä ei ole tullut vielä kertaakaan, ja jos meinaa paleltaa, muistelen edellistalven Lapin matkaa, kun kierrettiin Levin Isoporoa -28 asteen pakkasessa. Tärkeintä on mennä vauhdista huolimatta rennosti, ettei jalkalihakset jämähdä turhasta puskemisesta.  Kun ei luista niin ei luista.

Liityin pari viikkoa sitten hiihtoseuraan, ja jo ekoissa treeneissä sain hyviä vinkkejä mm. tasatyöntötekniikkaan. En tiennytkään että pystyn nostamaan sykkeen 160 tienoille pelkällä tasatyönnöllä.

Tämän kevään massahiihdoista kalenteriin on merkattu ainakin Jämi42 sekä Pirkan hiihto. Sen lisäksi odotettavissa on perinteinen hiihtoviikko Levillä maaliskuussa. Myös yksi uusi laji on ilmestynyt kalenteriin, mutta siitä lisää tuonnempana.

Ainakin näin talvella voi sanoa, että hiihto on lajien kuningas! Saa nähdä onko sitä kesän koittaessa vielä samaa mieltä. Mahtavaa kun on neljä vuodenaikaa.

Se oli siinä.

Vuosi vaihtui ja palasin kuin palasinkin takaisin mualiman toiselta puolelta. Aivan mahtava reissu mielettömissä maisemissa. Ennakkoon sitä ajattelee että kuukaudessa ehtii vaikka mitä. Ei mennyt montaa päivää kun huomasi, että jatkuvasti piti valita mitä kaikkea tekee ja mitä kivaa jättää tekemättä.

Pancake Rocks.

 En tiedä montaakaan maata missä saisi 2-3kk kulumaan ilman minkäänlaisia kyllästymisongelmia. Uudessa Seelannissa on Suomen kokoisella pläntillä kaikkea paitsi aavikkoa. Ja pienimmässäkin tuppukylässä voi harrastaa lähes mitä vaan.

Pyöräilyä Nelsonissa.

Reissu keskittyi paljolti tekemiseen, eli perus turisteilua ei tullut juurikaan tehtyä. Sen sijaan patikointia, maastopyöräilyä, juoksentelua ja melontaa tuli kyllä harrastettua. Uusia tuttavuuksia olivat canyoning (aivan mahtavaa!) sekä pitkäaikaisen haaveen toteuttaminen: laskuvarjohyppy maailman ”adventure capitalissa” eli Queenstownissa. Canyon swingit, benjit sun muut jätin suosiolla väliin.

 Tältä se näyttää maasta :)

Keksin myös mitä minusta tulee isona. Monet Uuden Seelannin upeista vaellusreiteistä alkaa ja päättyy eri paikkaan. On olemassa ammattikunta, joka ajaa turistien autoja startista päätepisteeseen ja juoksee vaellusreitin lopusta alkuun ja palauttaa samalla autonavaimet. Ei paskempi ammatti? Täytyy vaan opetella ajamaan vasemmalla puolella.. :)

Käppäilyä Mt Cook National Parkissa.

Tutut ja kaverit aina kyselee valokuvia ja minä tykkään niitä ottaa. Niinpä karsittu otos reissukuvista löytyy myös netistä. Jos reissu ja maisemat kiinnostaa, linkit kuviin löytyvät alta. Kuvien lomassa myös tarkempi reissukuvaus. Reissuhahmotelma vol 2 olisi jo valmiina.. 

Joulupäivänä Queenstownissa.

Tammikuussa jatkuu peruskunnon parantaminen. Ja hiihtokelien odottelu. PK:ta tuli kyllä reissussakin riittämiin, parhaimmillaan jopa yli 20h /vko. Uuden vuoden piti alkaa rennolla ja erittäin kevyellä hiihtolenkillä Paimiossa. Lenkki jäi kuitenkin ennakoitua lyhyemmäksi, kun sykemittari näytti seuraavaa:

Harjoitus: 1h 15min, keskisyke 159, maksimisyke 198.

Treeni-into olisi korkealla, mutta reissusta ja 11h aikaerosta palautuminen taitaa olla vielä ”hieman” kesken..

NZ part 1

NZ part 2

NZ part 3

Kun minusta tuli Vuohi.

Kauden viimeinen virallinen kisaosallistuminen oli hieman tavallisesta poikkeava: vuorijuoksentelua Tongariron kansallispuistossa Uudessa-Seelannissa.The Goat race osui silmään kun etsiskelin jotakin multisport –tapahtumaa tms. johon voisin ottaa osaa täällä reissatessani. Valitettavasti joulukuu vaikuttaa olevan kovin hiljainen kisojen suhteen vähän joka lajissa, mutta tämä 21km vuorijuoksentelu tuntui istuvan kalenteriin ihan mukavasti. Ja mikä onkaan parempi tapa nähdä paikkoja ja maisemia kuin lappu rinnassa :)

Kisaan valmistautuminen ei mennyt ihan oppikirjan mukaan: 30h matkustusta, 11h aikaero ja mukava jetlag päällä, kun saavuin maahan vasta torstaina, kisan ollessa lauantaina. Tavoitteet kisassa eivät olleet kilpailulliset, vaan hankkia mukava kokemus ja tasapainotella jotenkin kisaamisen ja valokuvaamisen välillä. Tiesin että jälkeenpäin harmittaa, jos en ota yhtään kuvaa, mutta kokoajan ei raaski pysähdellä, kun on kuitenkin kisasta kyse.. ;)

La oli aikainen herätys hostellilla. Tavarat kasaan ja aamupalalle. Aamulla piti hoitaa myös ilmoittautuminen sekä gear check. Pakollisten listaan kuului pestyt juoksulenkkarit, pipo, sadetakki, termopaita, avaruuslakana sekä jonkinlainen juomasysteemi.  Ovat täällä todella tarkkoja siitä, että kengät ovat sekä tullessa että lähtiessä puhtaat. En ihan tajua mikä siinä on se perimmäinen idea, mutta hyvä tietysti, että kenkienputsauksesta huolehditaan.

Bussikuljetus lähtöpaikalle lähti klo 8. Matka kiemurteli tietä pitkin ylös vuorille. Aamu oli pilvinen ja matkalla starttiin alkoi myös sataa. Hitsi. Sadetakki oli pakollinen varuste, mutta yleensä välttelen sen käyttöä kisoissa viimeiseen saakka. Lähtöpaikalla oli yleistä häslinkiä vielä tunnin verran, ennen ekan aallon starttia. Ihmiset tungeksivat sisätiloissa välttääkseen kastumasta ja paleltumasta kylmässä tuulessa. Ei mikään kesäkeli.

Minut oli sijoitettu startin toiseen aaltoon viidestä. Lähdössä päällä oli pitkät juoksutrikoot, pitkähihainen juoksupaita käärittynä kyynärpäihin ja jaloissa Micon Oxi-Jetit sekä Salomonin Speedcrossit. Yllättävän moni oli lähdössä tavallisen näköisissä lenkkareissa. Eikös täällä kaikki ulkoile ja omista kunnon varusteet?

Alkuun oli kilsan verran alamäkeä asfaltilla, jonka jälkeen käännyimme polulle ja maisemaan. Reitti oli jonkinlaista savipohjaa ja aika kivikkoinen. Kokoajan sai katsoa jalkoihin. Alkuun oli vuorotellen lyhyehköjä ylä- ja alamäkiä nyppylöitä ylös ja alas. Reitin puoliväliä kohti nousut pitenivät ja jyrkkenivät ja laskut tuntuivat vähenevän.

Reittiin kuului useampia virkistäviä vuoristojokien ylityksiä, syvin kahlaus taisi olla noin polveen asti. Nousua oli yli 1000m eli saman verran kuin Vaarojen maratonilla. Maisemat oli uskomattomia, ja niitä olisi mielellään katsellut enemmänkin, mutta liukas, kivikkoinen ja vaihteleva maasto vaati välillä aika paljon keskittymistä.

Mutaa ja muuta oli sen verran, että maalissa asun pääväri oli ruskea. Sää vaihteli viiden minuutin välein auringosta pilviseen, sadekuuroihin ja tuulenpuuskiin. Sateesta ei lopulta ollut juurikaan haittaa, paitsi että juoksupohja oli tietysti liukkaampi.

Sitten itse fyysiseen suoritukseen. Kisan opetus on selvä: älä koskaan, ikinä, milloinkaan, missään nimessä, minkään laisessa mielenoikussa kisaa jetlagissa. Ikinä. Oli varmasti elämäni rankimmat 21km ikinä. Vaikka yleisesti en tuntenut olevani väsynyt, kroppa selvästi oli. Kisan alun muutama kilometri meni ihan mukavasti, mutta sitten alkoivat vaikeudet. Syke huiteli 170 paikkeilla, eikä suostunut laskemaan millään. Edes alamäki, vauhdin hiljentäminen tai pysähtyminen ei auttanut. Alkuun kesti ihan hyvin, mutta noilla sykkeillä kun pitäisi painaa menemään 3-4h, voi arvata, että maitohapot iskee jossakin vaiheessa aika rankasti. Ja iskihän ne. 

Alamäet ja tasaiset meni ihan ok, ja alamäissä ohittelinkin aina paljon porukkaa. Mutta ne ylämäet. Koskaan ei ole tarvinnut pysähtyä puuskuttamaan ylämäessä tai ajatella ettei muka jaksaisi nousta edessä näkyvän vuoren huipulle. Sydän pamppaili rinnassa omaa elämäänsä. Sisulla vetelin ylämäet, vaikka vauhti oli loppua kohti lähes säälittävä. Tästä huolimatta sain kiinni monia, jotka kärsivät todella kovista krampeista. Itsekin pysähdyin kerran venyttämään jalkapöydän lihaksia välttääkseni hurjat kouristukset. Kramppi meni ohi, ja sen jälkeen pysyikin poissa. Onneksi rankimmat ylämäet olivat kisan puolivälin jälkeen, niin että lopussa reitti oli jo vähän tasaisempi.



Lopun viimeinen kilsa oli taas asfalttia jonkinlaiselle hiihtoasemalle. Loppuaika oli jotakin 3.45. Opettavainen kokemus, upeet maisemat ja voittajaolo maalissa. Järjestelyt toimi pilkulleen, porukka oli mukavaa ja vapaaehtoisvoimin järjestetty tapahtuma saa täydet pisteet. Reitti on mitä mahtavin, mutta kannattaa muistaa, että mountain running ei ole sama asia kuin trail running..

Seuraavana päivänä menin vielä maitohappojensulattelulenkille eli kävelin NP villagen läheiselle vesiputoukselle. Alku olikin sulattelua, mutta puolet reitistä sen verran jyrkkää mäkeä, että lopputulos ei ollut lopulta kovinkaan palauttava. Seuraavana päivänä jomottikin sitten jokaista lihasta..

Syyskuulumisia.

Kolin reissun jälkeen treenailuissa on ollut jonkinmoinen suvantovaihe. Ehkä sitä voisi kutsua ylimenokaudeksi, mutta enemmän se muistuttaa viime kevättä, kun jalka oikutteli ja tulevasta ei ollut selkeää tietoa. Koli jätti vähän jalka/selkävaivoja, joten toistaiseksi juoksu on ollut pannassa. Kuukauden päästä edessä olisi vuorijuoksentelu Tongarirossa, joten vähitellen otsalla alkaa olla huoliryppyjä.. Spesialisteja on jälleen käytetty hierojasta ja fyssarista kiropraktikkoon. Armon aikaa on vielä jäljellä, joten ihan vielä ei heitetä kirvestä kaivoon.

Kaikki liikunta ei sentään ole pannassa. Aikaa on tullut vietettyä mm. salilla, pyörän selässä ja suksilla. Nyt kun Ylläs-Halli on taas auki, hiihtämäänkin pääsee vähän helpommin. Harmi vaan, että hallin olosuhteet jättävät toivomisenvaraa: lumi on pehmeää, irtonaista ja upottavaa ja sopiva pertsavoitelukin hakee vielä muotoaan. Populaa on välillä niin, ettei seurajunnujen ja muiden sekaan meinaa mahtua. Mutta parempi sekin kun että ei hallia ollenkaan. Valopilkkuna etenkin vapaan tekniikka on parantunut suurin harppauksin viime kaudesta. Hiihto- ja muita kisoja on jo kalenterissa, mutta niistä lisää vasta tuonnempana.

Vaivojen lisäksi menoa rajoittaa vuoden kiireisin aika töiden puolesta. Kalenteritilannetta ei helpota myöskään se, että joulukuun hommat pitää joko suorittaa etukäteen tai siirtää tammikuulle. Kuusipäiväisiä viikkoja on siis edessä useampia, ja siksi hienot urheilutapahtumat kuten Mammuttimarssi, Raatojuoksu ja KK-rogaining pitää jättää väliin.

Loppuun vielä vähän fiilistelyä: tasan neljän viikon päästä olen jossakin Lontoon ja Hongkongin välissä menossa kohti Aucklandia. Vuoden kohokohta siis lähestyy. Taustamateriaalista ei ainakaan ole puutetta.. :) 

Jossakin välissä pitäisi siis ehtiä selata vähän näitäkin.