Valio-Jukolassa.

Viikonloppuna suunnistettiin perinteinen Jukolan viesti Vantaalla, mihin itsekin pääsin osallistumaan parin vuoden tauon jälkeen. Hellesää lämmitti mukavasti, kun sotkin Hakunilaan puolen päivän jälkeen. Fiilis oli korkealla ja ennusmerkit oikein hyvät!

Minulle oli valikoitunut Venlojen kolmososuus. Netin tulospalvelu tökki kännykässä, joten oman joukkueen tilannetta oli vähän hankala seurata teltalta käsin. Teijalla meni avausosuuteen noin 1.15, joten arvioimme että Marja selviäisi hommasta suurin piirtein samassa ajassa. Niimpä olin valmiina ja siirryin lähtöalueelle vähän neljän jälkeen. Kun viimein pääsin seurantapäätteelle, selvisi että saisin vielä tovin odotella.. Ja odottelinkin, sellaisen puolitoista tuntia suorassa auringonpaisteessa, pelkän veden voimalla. Viiden maissa maha kurni jo siihen malliin, että toivoin että mukana olisi sittenkin ollut edes geeli tai vähän urheilujuomaa..

Marja saapui vaihtoon osuuden viimeisten joukossa. En ole kuullut koko tarinaa, mutta käsittääkseni hän oli joutunut metsässä ilmeisen vakaviin hengenpelastustehtäviin. Kartanvaihto tapahtui sanoin ”Sinne meinas joku tuolla tonne mettään!!” Että silleen. Ei siinä muuta kun kartta käteen ja juoksulle.

Lopun mäistä oli varoiteltu, joten en lähtenyt liikkeelle ”all out” -meiningillä. Alun pari rastia meni ihan ok, mutta pitemmillä väleillä aloin varmistella, ja otin vähän henkistä varmistusta myös muilta. Olisi pitänyt vaan mennä omaa suoritusta ja luottaa että homma sujuu. Välillä se sujui ihan ok, mutta parissa kohtaa tuli pyörittyä ihan turhaan. Ei mikään loistava suoritus, mutta ei nyt ihan katastrofikaan.

Rata tuntui hankalammalta kuin viimeksi Mikkelissä. Olin kuitenkin muutamaa pyörimistä lukuun ottamatta koko matkan kartalla, enkä sortunut juoksentelemaan muiden perässä tietämättä tarkkaan mihin oli matka. Siinä mielessä olin siis tyytyväinen omaan suoritukseeni. Missasin klo 19 aikarajan harmittavasti parilla minuutilla, joten Pilvi joutui yhteislähtöön. Tai pääsi, miten vaan. Maalissa oli voimia vielä jäljellä.

Ohi on :)

Illalla vielä vähän kokemusten vaihtoa ja spekulaatiota omista ja muiden suorituksista, sekä törmäilyä tuttuihin. Jäätiin katsomaan Jukolan lähtö, jonka jälkeen sotkin takaisin kotiin. Päivän pahimmat pummit teinkin paluumatkalla, kun käännyin Tattarisuon tienoilla liikenneympyrästä väärään suuntaan ja päädyin Pukinmäen aseman sijaan Tapanilaan.. Lämpimässä kesäillassa pieni lisälenkki ei haitannut, vaikka paluumatkaan menikin 1,5h..

Sunnuntain sadepäivä hyödynnettiin suuntaamalla Marin kanssa kimppatreeniin Viirilän suolle. Siellä painettiin sauvojen kanssa 2,5h ”Mika Myllylänä” vesisateessa toisillemme naureskellen ja miettien miten selittää sunnuntain lenkkeily normaaleille ihmisille. Paras varmaan olla mainitsematta.. :)

Rajatonta riemua Nummelanharjulla.

Edellisestä kisasta tai muusta urheilutapahtumasta olikin vierähtänyt aikaa jo yli 2kk, joten Luger No Limittiä odotettiin innokkain fiiliksin. Kesän tapahtumakausi starttasi virallisesti vasta Nummelasta, koska Spring Adventure meni meidän osalta penkkiurheilun puolelle. Meneillään olevan PK-kauden vuoksi treenimäärät ovat olleet ihan kiitettäviä, mutta voisko se suunnistuskin mennä kerrankin putkeen..?

Vähäiset ennakkotiedot kisasta antoivat odottaa fyysistä ja vaihtelevaa rataa. Ja jotain märkääkin oli edessä. Kaksikkomelonta pitäisi sujua, rullaluistelussa ei odotettavissa ongelmia, mtb:tä ja Malminkartanon mäkeäkin on tullut harrastettua. Talvella Kiwilandiassa tuli kieputtua köysissä ja hypittyä kaiken maailman kallioilta veteen, joten questeissäkään ei ollut odotettavissa mitään ylitsepääsemätöntä. Voi kun se suunnistuskin sujuisi..

Kisa-aamun rutiineissa ei ollut mitään yllättävää. Auto tosin pakattiin vasta lauantaiaamuna, koska Marin kolmiovinen tilaihme on tullut talven aikana lastattua täyteen niin monta kertaa, että se sujuisi vaikka silmät kiinni. Köröteltiin siis aamutuimaan Nummelanharjulle kasaamaan pyörät ja jonottamaan karttoja heti kahdeksalta. Reittisuunnittelua ja viimeisiä varustevalintoja, eipä siinä aamulla juuri muuta.

Eikun menox.

Startti tapahtui kymmeneltä Nummelanharjun hiihtomajalta. Kirmasimme viereisen koulun pihaan, mistä piti etsiä viisi rastia tolpissa olleiden karttojen avulla. Alkusuunnitteluun meni kovasti aikaa ja yksi rasteista ei meinannut löytyä millään. Lopulta homma meni niin, että minä hain 3, Mari yhden ja viimeiselle mentiin yhdessä.

Quest -pähkäilyä koulun pihassa.

Alun questin jälkeen kirmasimme parin juoksurastin kautta rantaan kajakeille ja melomaan. Melonta oli suoraviivaista eikä vaatinut suunnistuksellisia avuja. Ehdimme kuitenkin jo hermostua: miten kaksikko jossa ei ole edes peräsintä voi kaartaa melkein tyynessä kelissä jatkuvasti oikealle..?

Mysteeri jäi ratkaisematta, kun saavuimme rantaan ja juoksimme ylös kalliolle kohti questiä. Kallion reunalle oli juuri alkanut muodostua jonoa kunto- ja naistensarjalaisista. Edessä oli jotain kuntosarjalaisia, joilla meno hieman kesti. Lisäksi jouduimme hetken odottamaan, kun turvanene vai sen henkilökunta vaihdettiin. Laskeutuminen sujui nopeasti ja olikin aika lyhyt. Talvireissusta oli selvästi apua. Köysi loppui kesken joten lopuksi sukellettiin vapaapudotuksella veteen. Könysimme takaisin ylös ja lähdimme takaisin kohti kajakkeja, pahimman risukon läpi, tottakai :)

Matka ei jatkunutkaan kajakeilla vaan vitoselle mentiinkin rantaa pitkin. Etenimme rantaviivan tuntumassa, mukavassa pikku pikku risukossa. Hyvää harjoitusta tulevaa Jukolaa varten. Lopulta vitonen löytyi ja rannasta lähdettiin uiden toiselle puolelle. Vesi ei ollut läheskään niin viileää kun voisi ajatella. Rannasta kömmittiin ylös ja juosten kohti rullaluistimia ja kuivia vaatteita.

"Rullaluistelua"

Odotin rullaluistelua oikeastaan innolla. Minulla ei ole koskaan ollut vaikeuksia jarruttamisen kanssa, ja viikolla tehty parin tunnin lenkki oli niin nautittavan mukavaa, että odotin osuutta innolla. Noh, eihän se seikkailukisoissa koskaan niin mene. Ratamestari oli löytänyt luistelureitiksi Suomen huonokuntoisimman tienpätkän. Hiekkatielläkin olisi varmaan päässyt helpommin eteenpäin.. Onneksi otin sauvat mukaan, niistä oli hyötyä ylämäessä ja pahimmat kohdat pääsi tasurilla. Mari sen sijaan joutui äheltämään koko matkan ilman niitä, ja yhteisvauhtimme ei tainnut olla mikään päätähuimaava. Tulimme rullaluistelun loppuun ihan Tehotyttöjen ja Snoukkari 1:n perässä.

Luistelun jälkeen otimme ne kantoon ja haimme kolme rastia juosten. Kävimme mm. liukastelemassa ylhäällä kalliolla, missä koko komeuden ikuisti Peten lisäksi toinen kamera ja videokuvaajakin. Näin meillä urheillaan.. Joo, juoksuosuudella teimme pari tyhmää koukkua, joten Tehotytöt ja Snoukkarit pääsivät karkuun.

Yhtään ei kaatuiltu tällä rastilla..

Seuraavaksi jatkoimme haastavaan pyöräsuunnistukseen, missä Mari otti komennon. Onneksi, sillä mun hajataittosilmillä mei oltais varmaan vieläkään maalissa. Homma alkoi sujua aika hyvin, ja ohitimme pari joukkuetta osuudella. Osuus oli myös tosi mukavaa vaihtelua asfalttimyllytykseen, mitä pyöräilyissä on yleensä vähän liiaksi. Rastit löytyivät kohtuullisen helpoksi, ja teimme vain yhden selkeän pummin. Lopuksi vielä vaihtoon parin "pikku töyssyn kautta" ja viimeiselle juoksuosuudelle.

Tämäntyyppistä pyöräsuunnistusmaastoa.

Etenimme juoksut aikalailla samaa matkaa Snoukkarien kakkostiimin kanssa, välillä edellä, välillä perässä. Kahdelle viimeiselle rastille lähdimme myllyttämään ja luulimme että Snoukkarit jäivät horisonttiin. Noh, myllytyksen päätteeksi saimme todeta, että tytöt olivat oikaisseet tien yli, eivätkä menneet tunnelista niinkuin me, joten lopulta tytöt olivat maalissa parisataa metriä ennen meitä. Luulimme että kyseinen tie oli kiellettyä aluetta, mutta ehkä luulimme väärin. Niin tai näin, nyt puhutaan sijoista ynnä muut, joten samapa tuo. Virallisia tuloksia vielä odotetaan, mutta oletamme että sijoitus pyörii siellä 4-5:n tienoilla.

Kisa oli naisten sarjassa melko tasainen, vaikka Mehukatit veivätkin odotetusti voiton. Reitti oli mukavan vaihteleva, mutta valitettavan lyhyt, alle neljä tuntia. Niimpä ei saatu käyttöön meidän ainutta "asetta", fysiikkaa.  Lyhyet kisat ratkaistaan yleensä suunnistustaidolla, ja meidän kiri alkaa aikaisintaan 5h lämmittelyn jälkeen. Mutta ei se mitään, pääseepähän huomenna rullahiihtämään ja melomaan. Kiitokset taas järjestäjille hyvästä työstä!

Omaa hauskaa tuloskopissa..

Parhaat hetket koettiin vasta suihkun ja ruuan jälkeen, kun odottelimme hukkapoikia maaliin. Ja saatiinkin oikein hyvää videomateriaalia.. ;)

Välikeleistä kesään päin.

Sukset laitettiin sivuun melko pian talvitriathlonkisojen jälkeen, muistaakseni noin viikkoa ennen pääsiäistä. Hidas tarpominen roskaisessa sohjossa ei oikein inspiroinut, joten päätin suosiolla luovuttaa. Joka kevät sitä odottaa jo innoissaan kesälajien pariin pääsemistä, mutta tänä keväänä oli ekaa kertaa sellainen fiilis, että hiihtokausi loppui kesken. Sama haikea fiilis on vieläkin vähän päällä, mutta parempi unohtaa talvihommat mahdollisimman nopeesti ja keskittyä vaan odottamaan kesää ja lämpeneviä kelejä.

Lumien sulamien lisäksi jalkavaivat on varma kevään merkki. Kävin pääsiäisen jälkeen maksimitestissä juoksumatolla. Testin aikana toinen takareisi alkoi vähän kiristää, ja sen jälkeen olenkin temppuillut sen kanssa. On käyty kiropraktikolla, hierojalla ja fyssarilla. Osa tempuista on auttanutkin, mutta edelleen takareisi alkaa kiristää, etenkin juoksussa ja sen jälkeen. Vuosien varrella on oppinut ainakin sen, että joka vaivasta ei jaksa enää ärsyyntyä niin täysillä. Kun selkä on vähän kiero, pitää varmaan vaan oppia hyväksymään se, että erilaisilla spesialisteilla ramppaaminen (boikotoimiani ortopedejä lukuun ottamatta) kuluu asiaan. (Henkilökohtaisia sponsoreita ja ilmaisia palveluksia tällä saralla otetaan vastaan..)

Myös tiimikaveri on kärsinyt rasitusvaivoista. Molempien ollessa vähän puolikuntoisia ilmoajan päättyessä, päätimme ottaa alkukesän varmanpäälle ja jättää tänä vuonna Spring Adventuren väliin. Snif! Perinteiden mukaisesti Springin jälkeen alkaa yleensä vakavampi vaivataistelu, niin että No Limit ja Jukola jäävät väliin. Toivotaan että tällä ratkaisulla saadaan perinteet katkaistua, ja terveitä treenipäiviä myös kesäkuun alkupuolelle.

Vaivoista huolimatta juoksuakin on jo ehditty vähän aloitella. Sen lisäksi ohjelmassa on ollut mm. punttia ja paljon pyöräilyä. Tänään tuli avattua perinteiden mukaisesti myös melontakausi. Yleensä se on avattu vappureissulla Virossa, mutta tänä vuonna avajaislenkkinä oli parin tunnin aurinkoinen läpsyttely Vuosaaren suunnalla. Sää oli lähes täydellinen: aurinkoa ja lähes tyyni meri. Kesää odotellessa.

Glada vappen kaikille.

Talvitriathlonia Jämillä.

Takana tasan nolla aiempaa triathlonkisaa sekä kesällä että talvella, vaikka toki lajit (juoksu, maastopyöräily ja hiihto) ovat tuttuja. Edellinen viikko vietetty Levillä hiihdellen 5-7h joka päivä, joten viikko ennen kisaa meni lähinnä palauttelun ja tilanteen toteamiseen: kun tekee paljon pk:ta, kulkee lähinnä pk. Edessä siis talvitriathlonin SM-kisat, joiden yhteydessä järjestetään myös lajin MM-kisat. Heh heh..

Heti perään pitää todeta, että alkuperäinen tarkoitus oli osallistua kuntosarjaan, mutta se järjestettiin vääränä päivänä. Onneksi sentään löytyi ikäsarjaluokka, johon pystyin osallistumaan. Elitessä/avoimessa kisaaminen maailman ja Suomen parhaiden rinnalla olisi ollut ehkä vähän liian karua, jopa meikäläisen huumorintajulle..

Vaihtotreenausta parin viikon takaa.

Huristeltiin Mari kanssa Jämille perjantaina jo hyvissä ajoin vapaapäivän turvin. Perillä kokosimme pyörät, katsoimme hiihdon SM-sprinttejä ja kävimme tsekkaamassa missä kunnossa reitit olivat lämpimän viikon ja aurinkoisen +8 asteisen päivän jälkeen. Piipahdimme nimittäin Jämillä viikko takaperin viikon aikana tsekkaamassa reitit ja tekemässä muutaman vaihtoharjoituksen. Saimme todeta, että reiteille ei oltu tehty oikeastaan mitään. Tilanne MM-kisojen aattona ei siis oikein vakuuttanut..

Perjantain kisainfossa.

Illalla kisainfossa kuulimme että reittejä oli muutettu radikaalisti. Juoksu tulisi tapahtumaan Jämiareenan viereisellä lentokentällä juoksemalla sitä päästä päähän. Jee.. Maastopyöräilyosuus oli myös vaihdettu. Se suoritettiin alun perin hiihtoreitiksi tarkoitetulla reitillä. Myös viimeinen osuus eli hiihto oli siirretty kuntovitosen reitille. Matkat olivat lyhentyneet hieman suunnitelmista ainakin ikäsarjojen osalta. Pituudet menivät kutakuinkin 5+5+5. Myös vaihtoaluereitit ja vaihtoon tulon suunnat olivat muuttuneet. Illan tavasimmekin vaihtokarttaa ja reittejä.

Kisapäivän aamu valkeni harmaana ja sateisena. Hiihtoreitti oli ajettu illalla ja siinä oli ainakin hieman lunta. Toivoimme tietysti että sitä olisi jäljellä myös ikäsarjojen startissa klo 16. Aamu meni löysäillessä, suksia testaillessa ja shoppaillessa hiihtoputken Kesportissa. Ostosten innoittamana tiimi sai myös uuden nimen tulevan kesän seikkailukoitoksiin ja muihin järkeviin päähän pistoihin.

Naishuiput odottamassa starttivuoroaan.

Elite –sarjat sekä U23 starttasivat klo 12. Seurasimme kisaa ja jännitimme tuttujen suorituksia. Tilanteet vaihtelivat jokaisessa vaihdossa. Miehissä erot olivat lopussa selvät, mutta naisissa kärkikolmikko lähestyi maalialuetta yhdessä. Loppusuoran lähestyessä erot alkoivat venyä. MM-kulta meni Tsekkiin, mutta Maija Oravamäki taisteli hienosti Suomeen MM-hopeaa todella vaikeassa kelissä ja raskaalla radalla.

Nuoret starttasivat klo 14 ja me pääsimme tositoimiin vasta klo 16. Onneksi sade oli loppunut. Omat tavoitteet eivät olleet kilpailullisia, vaan saada kropasta pitkästä aikaa tehoja irti ja tehdä hyvä kova harjoitus.  Starttia odotellessa olo tuntui hyvältä, mutta pyöräosuus epäilytti. Varsinkin kun jo päivällä kommentit reitistä olivat luokkaa ”ihan hirveessä kunnossa”.

Starttasimme siis Jämikeskuksen pihasta klo 16. Tarvoimme muutaman sata metriä ensin sulassa sohjossa, kunnes pääsimme sulalle lentokenttäkierrokselle. Kierros juostiin kahdesti. Erot alkoivat kasvaa jo alussa, koska startissa oli monen tasoista porukkaa, alkaen mm. seikkailijana tunnetusta Martin Flintasta. Toinen ääripää oli 70-vuotiaiden sarjan papparaiset. Itse keskityin omaan vauhtiin ja yritin aloittaa vähän maltillisesti. Sykkeet pyörivät 165:n tuntumassa ja juoksun jälkeen olo tuntui kohtuullisen hyvältä.

Sitten siihen pyöräilyosuuteen. Sanotaanko vaikka niin, että lupaan, etten ikinä enää valita pyörän tunkkaamisesta seikkailukisoissa. Reitti oli aivan kamalassa kunnossa. Alun isot mäet oli mahdotonta ajaa ylös, joten ne työnnettiin ylös pyöräilykenkien luistaessa märässä sohjossa. Alamäet sujuivat sohjosta ja urista huolimatta jotenkin. Niissä uskalsi päästellä vapaana, kun kaatuessa alusta olisi pehmeä. Hain ajettavaa uraa radan reunasta, ja kaaduin kertaalleen ns. radan reunan yli alamäkeen jorpakkoon. Syke paukutti 200 ja kirosanat lentelivät. Tunnustan, että itseään sai tosissaan motivoida jatkamaan edes ekan pyörälenkin loppuun. Kohokohta tuli ns. takakaarteessa, missä sohjoa oli niin paljon, että ajamalla etupyörä olisi juuttunut etuakselista kiinni. 

Lenkin loppupäässä tasaisella ajettava linja alkoi löytyä, ja kuulin että en epäilyistä huolimatta ollutkaan viimeisenä reitillä. Niimpä sain motivoitua itseni jatkamaan maalin sijasta uudestaan sohjoiseen ylämäkeen. Pyöräosuus tuntui kestävän ikuisuuden, mutta se loppui juuri kun olin päässyt hommasta jyvälle.

Hiihdon vaihto oli vähän hidas, kun yritin ennaltaehkäistä pyöräosuudella alkaneiden kramppien uusiutumista. Vauhtiin päästyäni sukset luistivat lumi-hiekkayhdistelmästä huolimatta ihan kohtuullisesti. Hiihdin yhtä ohitusta lukuun ottamatta koko osuuden yksin. Kirittäjän puuttuessa lykin sen keskinkertaista vauhtia maalia odotellen. Ei siis mikään hyvä hiihto, mutta maaliin lopulta päästiin hyvän kovan harjoituksen päätteeksi. Tavoite siis saavutettiin.

Ekat kommentit maalissa taisi olla ”ihan hirveetä”, mutta aika kultaa muistot jopa vartissa. Suosittelen siis sillä ehdolla, että olosuhteet on edes kohtuulliset. Tai jos omaat reipasta retkeilymieltä, poltetta pyörän työntämiseen ja huumorintajua olosuhteiden suhteen.

Ai miten kisa lopulta meni? Noh, luulin osallistuneeni vain SM-saarjaan kuntoilumielessä, mutta kotimatkalle lähdettiin MM-kulta kaulassa. Ai montako osallistujaa mun ikäsarjassa oli? Mooooonta. Ja voitto oli ylivoimainen, Nyt vain odotellaan postia Saulilta. Onhan linnanjuhlissa kaikki ruuat hylaa? ;P

Jalometallit kaulassa on helppo hymyillä :)

Pirkan uralla

Tampesterin suunnalle sijoittuvasta hämärästä menneisyydestäni huolimatta osallistuin Pirkan hiihtoon ensimmäistä kertaa vasta tänä vuonna. Perjantai-iltana kävin lipsuttelemassa roskaisella ladulla lipsuvilla suksilla. Lenkin jälkeen viilis ei ollut mikään vestari. Alaselkä tuntui vähän oirehtivan ja ajatus 90km noin roskaisella ladulla, tai käytännössä ladun vieressä, ei mitenkään houkutellut. Päätin kuitenkin, että eiköhän noin perinteikkäässä tapahtumassa latuja huolleta viimeisen päälle. Sunnuntaille oli luvassa myös pakkaskeliä, joten voitelukin pitäisi olla vähän helpompaa kuin plussakelillä.

Viimeiset säädöt ennen startia.

”Vedät ensin puoliväliin asti täysillä ja siitä eteenpäin painat urku auki.” Näin ohjeisti tallin virallistakin epävirallisempi päktinen taallikko, joka taktiikkasuunnitelman lisäksi tarjosi kyydin starttipaikalle Niinisalon varuskuntaan. Ehdin sopivasti testata sukset ja vaihtaa vaatteet ennen starttiin lähtöä. Moni ole mennyt jo edeltä varaamaan paikkaa. Itse starttasin alle 8,5h tavoiteajan ryhmässä, tosin aika kaukaa. Massiivisen tykkipamauksen jälkeen jonot alkoivat vähitellen liikkua. Ensimmäinen 10km huoltoon meni todella nopeasti latua vaihdellen ja ohituspaikkoja kyttäillen. Huollossa oli niin kova ruuhka, että hörppäsin omasta pullosta ja jatkoin matkaa. 

Ei siellä ihan yksin tarvinnut hiihdellä. 

Toinen huoltopaikka oli 18km kohdalla Jämillä, samoissa maisemissa missä hiihdettiin pari viikkoa sitten. Tähän asti oli täysin tasaista, ja vasta Jämin jälkeen tuli eteen muutama nousu ja kumpuileva lasku. Keli oli mitä mahtavin, ja aamun -12 astetta lämpeni nopeasti auringon noustua. Puoliväliin tulin reilu 3h jälkeen. Puolikkaan hiihtäjät olivat juuri lähteneet, joten hiihtäminen muuttui hitaimpien ohitteluksi ja ylämäessä joutui etenemään haarakäyntiä nostellen jalkoja samaa vauhtia kuin muut.

Puoliväliin mennessä onnistuin heittämään kolmesti lipat ilman kunnon syytä. Niinkun tapana on.. :) Neljäs kerta tapahtui jäisessä myötämaassa kun laskettiin Kyröskosken koulun pihaan. Latu oli kapea ja jäinen ja edessä pitkä jono epävarmoja laskijoita. Edessä ensin yksi kaatui, viereen toinen, joten minä kompastuin heihin. Ehdin juuri pois alta ennen ketjukolaria. Tantereella oli ainakin 15 ihmistä sukset ja sauvat pystyssä ja porukkaa kaatui kokoajan lisää. Siitä olisi saanut loistavan pätkän liikkuvaa kuvaa :) Ne lipat jäi onneksi viimeisiksi.

Ladut olivat mukavan liukkaat koko matkan, mutta lumi oli samalla myös todella karheaa. Niinpä pitovoiteet loppuivat puolimatkaan mennessä. Kuninkaanlähteellä (viidenkympin jälkeen) päätin pysähtyä lisäämään voidetta ennen nousujen alkua. Se osoittautui hyväksi ratkaisuksi, koska paikalla oli myös pieni nuotio, missä pääsi lämmittämään suksen pohjia, jotta voiteen sai edes jotenkin tarttumaan jäiseen sukseen. Sain pyytämättä apua vanhalta mieheltä, joka laittoi pohjiin viimeisen päälle hyvin tasoitetut tervavoiteet. Niillä oli hyvä jatkaa taas matkaa.

Loppupuolisko oli mäkisempi. Varsikin viimeinen 10km jäi mieleen aika mäkisenä. Tosin, voi olla että se johtuu siitä, että voiteet oli taas loppu, joten tyylivaihtoehtoina oli lähinnä tasatyöntö ja haarakäyntikävely. Myös habat alkoivat olla aika finaalissa, kun ehkä 80 % matkasta oli tultu tasuria tai yksipotkuista. Loppukiri jäi kesken, kun viimeinen kilometri oli pelkkää laskua harjun päältä Teivon raviradalle, missä oli lyhyt loppusuora maaliin. Viiva ylittyi n. 6h 45min tykin pamauksen jälkeen.

Yhteenvetona voin sanoa, että mahtava hiihtopäivä ja tosi kiva tapahtuma! Kannattaa siis ehdottomasti herätä maaliskuun ekana sunnuntaiaamuna hiihtämään. Tuloksissa sija oli 16. ja 7h alitus mukava ylläri, ottaen huomioon tuntemattoman reitin ja kaikenlaiset kommellukset reitin varrella. Tuloksia tavatessa huomasin, että hiihdin 90km käytännössä samaa vauhtia kuin Jämillä 42km. Tästä voisi siis vetää johtopäätöksen, että tällaisen yhden vaihteen naisen kannattaa jatkossa panostaa ultramatkoihin..

Tänään maanantaina vuorossa kevyttä liikuntaa, venyttelyä ja jäätä oikeaan ranteeseen. Lauantaina alkaa hiihtoloma Levin perinteisellä ”korkeanpaikan leirillä”.

Hiihtämässä: Jämi42

Jämi42 järjestettiin historiansa ensimmäisen kerran lauantaina 18.2. Ajeltiin aamulla Kangasalta Jämikeskukselle. Aikaa oli mukavasti kun kisa alkoi vasta klo 11. Suuria tavoitteita ei ennen kisaa ollut. Etukäteen osallistujaluettelo näytti aika kovalta, joten ”olis kiva jos ei olis ihan viimeinen”. Muuten tavoitteena oli pystyä hiihtämään hyvällä tekniikalla, rennosti kovaa ja pystyä kiristämään loppua kohti. Edellinen viikko oli mennyt kevennetyllä treenillä mutta vähän tukkoisin jaloin, joten päivän vireys oli kysymysmerkki. Myös reitti oli täysin tuntematon, ja kiharalta näyttänyt korkeuskäyrä ei oikein sanonut mitään. Sen verran päättelin, että ensimmäinen puolisko olisi tasaisempi kuin toinen.

Jeejee, kohta mennään :)

Paikalla oli varsin professionaalin oloista porukkaa. Jokaisella oli voitelutelineet takakontin edessä ja luistoja ja pitoja hinkattiin insinöörin tarkkuudella. Myös testilatu oli kovassa käytössä. Olin valinnut ”kalustostani” ne pertsasukset. Tai okei, ne voideltavat pertsasukset. Kokeilin pito/luistotilanteen etukäteen, lähinnä todetakseni että näillä mennään. Olosuhteet olivat aika hyvät. Vain muutama aste pakkasta, ei lumisadetta, mutta tuuli oli aika kova, etenkin kisakeskuksessa. Piposta sai pidellä tosissaan kiinni. Edellisellä viikolla oli tullut aika paljon lunta, joten uusi pakkaslumi teki ladut paikoin aika pehmeiksi.

Valmiina starttiin.

Lähtöpaikalla oli vähän suojaisempaa. Reilu 350 suksijaa järjestäytyi lähtöviivalle ja säntäsi matkaan tasan klo 11. Tein startissa klassisen virheen. Ajauduin aloittamaan liian takaa, joten ensimmäiset kilometrit, tai oikeastaan koko ensimmäinen kymppi, meni jonossa, joka oli niin tiivis että ohittaminen oli aika hankalaa. Myös suksitilanne kävi selväksi jo alussa: tasaisella ja ylämäessä ne toimivat ihan ok, mutta alamäissä jäin letkasta, vaikka työnsin tasatyöntöä kaikki laskut. Uusi lumi tuppasi jäätämään pitoalueelle. Siksikin ohittelu oli vähän hankalaa.

Jonot tasoittuivat ja hajosivat ensimmäisen kympin aikana ja puolivälin huoltopisteeseen tulin vain parin tyypin kanssa. Muut tosin kaarsivatkin yllättäen puolikkaan maaliin, joten mulla meinasi mennä basmat sekaisin, kun jatkajien reittiä ei olut merkitty mitenkään. Kuulutuksista kuulin, että jos olisin kaartanut maaliin, olisin tullut naisten kuntosarjassa toiseksi :)

Toinenkin puolikas jatkui pääosin kevyesti kumpuillen. Sen lisäksi reitille mahtui kolme vähän jyrkempää nousua, joista vain yksi vaati haarakäyntiä. Mulle olisi sopinut enemmänkin mäkiä, koska niiden kohdalla tein eniten ohituksia. Sain pidettyä yllä ihan hyvää vauhtia kaluston luistoon suhteutettuna, ja kiristettyä vauhtia loppua kohti. Kaikkea en saanut irti, mutta maaliviiva ylittyi ajassa n. 3h 15min. Luulin olleeni viimeinen nainen reitillä, kun loppupuoliskolla kanssahiihtäjät oli kaikki miehiä. Mutta ei sentään, sija taisi olla n. 23. Hyvä kova treeni ja kiva tapahtuma. Jalat selvisi yllättävän vähällä, joten sunnuntaina heitettiin vielä onnistunut lenkki Kangasalan mäkisessä harjumaastossa.

Terveisiä pakkasladulta.

Pari tuntia parinkympin pakkasessa. Asiaan kuuluva touhutippakin on paikallaan ;)

Hiihtokausi on täällä ja sitä onkin tullut harrastettua kohtuullisen paljon. Kausi korkattiin loppiaisviikonloppuna lainahöyhenissä: liian isot monot, liian pitkät sukset ja liian lyhyet sauvat. Kivaa oli silti :) Melko pian tämän jälkeen saatiin lunta myös pk-seudulle ja viimeisen kuukauden aikana onkin tullut ulkoilutettua sekä pertsa- että luisteluvarusteita aika hyvällä frekvenssillä. Aika paljon myös muita seikkailukisoista tuttuja kasvoja on tullut ladulla vastaan.

Kelit on jatkunut superina koko tammikuun. Viimeaikaiset kireät pakkaskelit on vähän hankaloittanut harrastamista, ja esim. työmatkapyöräily jäi mukavuussyistä väliin. Hiihto on kuitenkin jatkunut, tosin vähän muunnelluin harjoituksin ja lisätyin välikerroksin. Kylmä ei ole tullut vielä kertaakaan, ja jos meinaa paleltaa, muistelen edellistalven Lapin matkaa, kun kierrettiin Levin Isoporoa -28 asteen pakkasessa. Tärkeintä on mennä vauhdista huolimatta rennosti, ettei jalkalihakset jämähdä turhasta puskemisesta.  Kun ei luista niin ei luista.

Liityin pari viikkoa sitten hiihtoseuraan, ja jo ekoissa treeneissä sain hyviä vinkkejä mm. tasatyöntötekniikkaan. En tiennytkään että pystyn nostamaan sykkeen 160 tienoille pelkällä tasatyönnöllä.

Tämän kevään massahiihdoista kalenteriin on merkattu ainakin Jämi42 sekä Pirkan hiihto. Sen lisäksi odotettavissa on perinteinen hiihtoviikko Levillä maaliskuussa. Myös yksi uusi laji on ilmestynyt kalenteriin, mutta siitä lisää tuonnempana.

Ainakin näin talvella voi sanoa, että hiihto on lajien kuningas! Saa nähdä onko sitä kesän koittaessa vielä samaa mieltä. Mahtavaa kun on neljä vuodenaikaa.