Kohti kesäkautta.

Hiihtokelit alkaa olla ohi ainakin täällä Etelä-Suomessa ja jopa minä olen luopunut ajatuksesta lähteä suksien kanssa lenkille.

Pirkan hiihto jäi talven viimeiseksi massahiihdoksi. Suunnitelmia oli mennä myös Pogostaniin, mutta se ajatus kariutui muiden kuvioiden takia. Vaikka kaikin puolin hyvä massahiihtosuoritus jäi tältä talvelta kokonaan tekemättä, monta hyvää hiihtokilometriä tuli kuitenkin suksittua. Kilsoja kertyi yllättäen enemmän kuin koskaan, alkuvuoden sairastelukaudesta huolimatta, eikä kilometrejä tullut muutenkaan mitenkään erityisesti keräiltyä. Paitsi ehkä pääsiäisviikolla, jolloin kävin tekemässä vielä kevään viimeisen määrärykäisyn Levillä, missä kilsoja kertyikin 6 päivässä 431. Nousuakaan ei lenkeiltä puuttunut, kun ylämäkeä kertyi parhaimmillaan reilusti yli tonni päivässä.

Kauden loppusumma pysähtyi lopulta kohtaan 2 971km. Ihan mukavista numeroista huolimatta täytyy sanoa, että harmittaa aika vietävästi: summa on YHTÄ lenkkiä vajaa 3 000.. Katsotaan pääsenkö tästä yli vai täytyykö tässä vielä napata sukset mukaan ja hankkiutua hiihtoputkeen ennen kesätaukojen alkamista.. :)

Lumien sulaessa suksimisinto on laantunut itsestään, ja kesälajeja aloitellaan taas uudella innolla. Olen yrittänyt pitää yllä juoksutuntumaa koko talven, ja tänä keväänä olenkin pystynyt juoksemaan enemmän kuin ehkä koskaan. Jalka/alaselkävaivoja hoidetaan tänä keväänä säännöllisillä kiropraktikkokäynneillä. Pienistä tuntemuksista huolimatta juoksu kuitenkin onnistuu. Taas on siis odotukset korkealla vaivattoman kesän suhteen. Pääsiäisen hiihtelyjen jäljiltä keväistä nousukuntoakin on ilmassa. Treeni siis maistuu ja kesää ja lumien sulamista odotellaan jo innolla :)

Kesälle on monenlaisia suunnitelmia, osa varmistettuja, osa vasta alustavia. Sellainen kesän/syksyn ”helmi” kuitenkin puuttuu. Jotain uutta ja kivaa pitäisi siis keksiä.. 

Pirkan (umpihanki)hiihto 2013

Luontoäiti järjesti mukavan pikku yllärin kaikille Pirkanhiihtäjille: edellisenä yönä satoi 10–20 cm uutta pehmeää pakkaslunta. Siinä olikin järjestäjillä hommaa luoda sellaiset olosuhteet ja ennen kaikkea ladut, jotka kestäisivät satojen ja satojen hiihtäjien kulutuksen aamusta iltaan.. Aamun keli oli onneksi ihan kohtuullinen: noin 5 astetta pakkasta ja lumisadekin oli loppumaisillaan. Päivän valjetessa odotettavissa oli aurinkoinen pakkaspäivä.

Startti pamahti ilmoille Niinisalon varuskunnassa sunnuntaiaamuna klo 7. Olin sukset jalassa lähtöalueella 6.58, joten lähtöpaikan hakeminen oli myöhäistä. Latupaikkoja ei ollut vapaana, mutta pari papparaista tarjosi tilaa kun jonot lähtivät liikkeelle.

Alussa meno oli nykivää ja vähän hidasta, kun latu-urat harvenivat vähitellen. Ohittaminen latujen välissä hitaalla ja pehmeällä kelillä oli kuitenkin työlästä ja voimia vievää, joten päätin tyytyä jonohiihtelyyn. Eiköhän sitä ehdi aloittaa kirin sitten myöhemminkin. Latujen määrä asettui lopulta kahteen, ja niistä toinen luisti selvästi paremmin kuin toinen. Päättelin siis, että jonohiihto luistavammalla ladulla oli tässä vaiheessa taloudellisin vaihtoehto, kun edessä oli vielä yli 80km taivallettavaa.

Keli oli hidas ja kuluttava: suksi ei juuri liukunut, vaan irtolumi jarrutti joka potkaisulla vastaan. Latu-ura muistutti parhaimmillaankin vain man made –latua, joten latu-uran antamasta tuesta ei ollut tietoakaan, vaan sukset piti pitää suunnassa ihan omalla lihastyöllä.

Jämin jälkeen eli n. 20km kohdalla latu oli hetkellisesti vähän paremmassa kunnossa, mutta mureni taas aika nopeasti. Erityisen huonoksi latu meni puolivälin jälkeen, sillä Puoli-Pirkan hiihtäjät (monia satoja) olivat ehtineet jo lähteä kun itse ehdin paikalle. Pian puolivälin jälkeen alkoivat siis myös jatkuvat ohitukset, kun aloin saada hitaimpia puolimatkalaisia kiinni. Ohitteluista johtuen pääosa hiihdosta tapahtui pehmeällä keskiosalla, jossain siinä latu-uran tapaisen vieressä.

Kello ja keli paljastivat jo alkupuoliskolla, että kaikki ennakkotavoitteet kannatti siirtää syrjään. Niimpä vaihdoin aivot hiihtomoodista hiihtelyn puolelle, ja keskityin nautiskelemaan aurinkoisesta pakkaskelistä. Rankkaa oli silti, ja etenkin jano yllätti yleensä jo hyvissä ajoin ennen huoltopistettä, vaikka niillä kuinka yritti nieleskellä mukikaupalla nestettä.

Viimeisillä n. 7km:llä latu taas parani, kun tultiin Ylöjärvelle ja paikallisille kuntoladuille. Edessä vilahteli toisen naishiihtäjän punainen numeroliivi, jota yritin vielä lopussa tavoittaa. Pääsin jo melkein peesiin, mutta maalisuora jäi liian lyhyeksi tasatyöntötykityksestäni huolimatta. Niimpä tulin maaliin pari sekuntia naisen jälkeen ajassa 7.47.12. Loppuaika oli tunnin (!!!) huonompi kuin viime vuonna, mutta aikaero viimevuoteen oli ilmeisesti muillakin lähestulkoon samaa luokkaa. Sijoitus (14.) nousi parilla pykälällä, joten se oli positiivinen yllätys. Välillä kun meno tuntui aikamoiselta retkeilyltä.

Kaikista vaiheista huolimatta tänäkin vuonna Pirkasta muodostui ihan mukava hiihtopäivä. Olosuhteille ei kukaan voinut mitään, joten niistäkään ei viitsi valittaa. Suksittelun ja saunan jälkeen oli mukavaa syödä hyvin ja juhlistaa lauantaina täyttyneitä pyöreitä vuosia.

Jämi42 SKI – Selvisin!

Alkuvuosi ei ole mennyt meikäläisen kohdalla ihan putkeen. Sairastin tammikuussa kaksi flunssaa, joista jälkimmäinen vei mehut aivan täysin. Olin kuun vaihteessa viikon saikulla hirveässä kuumeessa ja täydellistä treenitaukoa tuli lähes kaksi viikkoa. Sen jälkeenkään homma ei ole mennyt ihan niin kuin olisin toivonut.

Kevyttä lenkkiä on yritetty hinkata, mutta syke on noussut niin helposti, että ei auta vaikka kuinka laittaa mäet kävelyksi. Tuntuu kuin koko kuntopohja olisi kadonnut johonkin. Konkreettinen esimerkki tilanteesta koettiin viikko sitten Hakunilassa, kun osana VK-vetoharjoitusta yritin hiihtää Hakunilan ”isoa mäkeä” ylös. Kyseinen mäki on ihan hyvin hiihdettävissä latua pitkin VK:lla. Meikälänen laittoi haarakäynniksi puolivälissä, kun syke huiteli yli anakynnyksen. Se siitä VK-vedosta.. Muissa vedoissa jätinkin sitten kyseisen mäen suosiolla rauhaan.

Ennen Jämiä ilmassa oli muitakin epävarmuustekijöitä. Kadonneen kunnon lisäksi perinteisen tekniikka taisi kadota samalla kertaa. Niin myös pito suksista. En muista koska olisin viimeksi saanut sukset pitämään niin että niihin uskaltaisi ylämäessä oikeasti luottaa. Lähtökohdat ekaa kertaa ihan itse tehtäville kisavoiteluille olivat siis vähintäänkin epävarmat..

Hermostuin kisaa edeltävällä viikolla hajoamispisteessä oleviin sauvoihini ja hankin alennusmyynnistä uudet hiilikuituisemmat, joiden sommat oli jostakin syystä liimattu väärinpäin. Huomasin asian vasta kotona, ja siinä meni sitten pari iltaa vettä keitellessä ja sompia irti kiskoessa. Kun vihdoin sain ne käännettyä, en ehtinyt enää kunnon testilenkille. Niimpä sauvat saivat tulikasteensa vasta itse kisassa. Toivottavasti sommat pysyvät paikallaan eivätkä lähde kiertymään pitkien tasatyöntöpätkien aikana..

Kaiken muun hyvän lisäksi heräsin kisa-aamuna melkein kaksin kerroin vatsavaivojen takia. Ei tänään.. Ei siinä muu auttanut kuin kuussatanen burana naamariin ja kohti kisapaikkaa. Ehkä se siitä helpottaa..

Kisapaikalla asiat sujuivat onneksi kohtuullisen hyvin. Hiihtelin puolisen tuntia testilenkkiä, ja sukset pitivät yllättävänkin hyvin. Selvästi kannatti lisätä pari tippaa liisteriä pohjavoiteluun. Hyvä minä :) Pari ”hermokerrosta” purkkia oli kuitenkin lisättävä vielä ennen starttia, että varmasti pitää kun noustaan harjulle.

Sitten itse kisaan..

Kisasää oli mitä parhain: Pari astetta pakkasta, ja Jämin mittapuulla tuulikin oli vain kohtalaista tasoa. Aurinkoa ei näkynyt, mutta oli sentään poutaa. Starttiviivalla oli sellaiset 3-400 lähtijää, jonkin verran enemmän kuin viime vuonna. Tällä kertaa tajusin olla jättäytymättä mihinkään takariviin, vaan lähdin matkaan sillä lailla ”sopivasti” kärkiryhmän takaa.

Starttihep huudettiin ilmoille klo 11. Ensimmäiset kolme kilometriä hiihdimme ympäri tasaista lentokenttää. Latujen määrä väheni asteittain, ja joukko saatiin hyvin letkaksi ennen metsään menemistä. Omassa startissani oli taas naurussa pitelemistä. Kaaduin tasaisen lentokenttäkierroksen aikana kaksi kertaa! Ekalla kerralla jouduin edessä hiihtävän törttöilyn uhriksi, toisella kertaa omat lisävoidekerrokset tökkäsivät latuun ja kaaduin polvilleni. Onneksi ne lipat jäivät päivän viimeisiksi.

Alun jälkeen jäljelle jäi kaksi latua, joita pitkin kaartelimme metsässä ensimmäisen puolikkaan ennen palaamista takaisin kisakeskukselle. Ensimmäinen 10km oli omalla kohdallani melkoista taistelua. Vatsavaivojen lisäksi vanha vaiva, eli alaselkä+SI-nivel -yhdistelmä menivät jumiin, ja selkää särki ihan jäätävästi. Ajattelin jo keskeyttämistäkin, jos kipu ei yhtään hellitä. Lisäksi minulla oli koko kisan ihan järkyttävä jano. Ensimmäinen huoltopiste reilussa 10 kilometrissä olikin erittäin odotettu taukopaikka. Vetäisin siinä geelin ja muutaman mukillisen urheilujuomaa naamariin, ja olo onneksi parani.

Ensimmäisen huollon jälkeen fiilis alkoi muutenkin kohota. Selkä- ja mahakivutkin alkoivat vähän helpottaa ja ehdin nautiskella hiihtämisestä. Tasatyöntö tuntui toimivan ihan hyvin uusilla sauvoilla, joiden sommat pysyivät onneksi suhteellisen suorassa koko kisan ajan. Hiihdin lähes yhtä matkaa muutaman junnun kanssa, jotka huitelivat menemään ihan hurjaa vauhtia. Pienin heistä oli minua ehkä vyötäröön asti..

Kisakeskuksen lähestyessä he kuitenkin jäivät, ja hiihtelin siinä useamman kilometrin 21km sarjassa hiihtäneen naisen kanssa. Olisin pystynyt ohittamaan, mutta ennakoin että hän pystyisi pysymään minun peesissäni, joten katsoin parhaaksi hengähtää selän takana ennen edessä odottavia harjuosuuksia.

Toinen puolikas.

Olin puolivälissä n. 1h 25min kohdalla. Join taas oikein kunnolla ennen harjuun lähtemistä. Nousu meni haarakäynniksi, joka tuntui niiiiiin hitaalta. Fiilistä ei yhtään kohottanut kameran kanssa tilannetta todistanut Jesse Väänänen.. Pian päästiin kuitenkin pitkään laskuun ja sykekin tasoittui. Hiihtelin pääasiassa itsekseni koko toisen puolikkaan, mitä nyt muutaman miehen ehdin ohittaa, yksi heistä Hevoskuurin liehuletti Tero Viljanen. Muita naisia ei matkalla näkynyt.

Toisella puolikkaalla noustiin harjun päälle muistaakseni kolme tai jopa neljä kertaa, viimeisen kerran n. 3-4 km ennen maalia. Melkein kaikki reitin 70 nousumetristä olivat jälkimmäisellä puoliskolla. Välissä oli tietysti alamäkeä ja myös pitkiä tasatyöntöpätkiä. Viimeisessä harjunousussa paukut alkoivat olla jo aika lopussa, niin kuin tietyistä pitääkin, mutta selvisin viimeisestä noususta ilman haarakäyntiä. Lopun pari viimeistä kilometriä oli tasaista harjunvierustaa, joten siinä pääsi vielä puristamaan tasuria oikein kunnolla.

Loppuaikani oli 2h 57min 57 s ja sijoitus naisten sarjan 18. Tällä valmistautumisella ja näillä lähtökohdilla täytyy olla tyytyväinen ainakin siihen, että kaikesta huolimatta aika parani viime vuodesta reilut 18 minuuttia. Tietysti olisi ollut kiva nähdä miten hyvin suksi olisi luistanut ilman sairasteluja, muita vaivoja ja niitä kahta jarruttavaa lisävoidekerrosta. Mutta näin siis tällä kertaa. Ihan hyvä kova treeni kuitenkin.

Kisan jälkeen kävin vielä juoksemassa lyhyet loppuverryttelyt, suihkussa ja syömässä järjestäjien tarjoamat keitot ennen kotimatkaa Tampesteriin. Sunnuntaina verryttelin vielä kevyesti Kangasalan harjumaastoissa ennen paluuta Helsinkiin. Missään ei tuntunut suurempia lihasjumeja ja vatsa ja selkä olivat taas paremmassa kuosissa. Ehkä se kuntokin tästä lähtee vähitellen uuteen nousuun!

Oma kuvamateriaali jäi tällä kertaa nollille, mutta muutamia fotoja löytyy ainakin täältä.

Suksihommia.

Talvi on tullut ja hiihtokausi jo kovassa vauhdissa. Mahtavaa kun talvi tuli tänä vuonna ajoissa, niin että koko joulukuun on saanut viettää ladulla!

Marraskuun lopun leiri Ylläksellä sujui oikein hyvin: treenit kaksi kertaa päivässä ja hyvää settiä 36 tuntia kahdeksaan päivään. Sää vaihteli alkuviikon plussakelistä loppuviikon paukkupakkasiin, mutta joka päivä päästiin ladulle. Tehtiin myös jonkin verran oikeita sprinttiharjoituksia, mitä ei ennen ole tullut kokeiltua, mm. yksi sprinttimaajoukkueelta kopioitu vetoharjoitus. Tosi kivaa vaihtelua, mutta on noi pitemmät matkat kuitenkin se mun juttu..

Aamulenkki Ylläksellä.

Leirin jälkeen astelin aika suoraan Tammiston Sportiaan ja ostin uudet vapaan sukset. Maksoi ihan prkl..eesti, mutta ai että ne on mahtavat hiihtää..

Leirin jälkeisten hiihtelyjen lomassa on tullut kokeiltua sprinttihiihtoa myös ihan oikean kisan muodossa. Tai siis ”sprinttihiihtoa”. Hiihdettiin 6km mikä on pitempi matka kuin yleensä esim. kansallisissa kisoissa, mutta jos aiemmin lyhin kisamatka on ollut yli 40 kilometriä, niin viitsiikö sitä kuuden kilsan takia edes vaivautua paikalle..? Mikä hiihtolenkki se alle 2h oikein on..? Noh, pitihän sitä kokeilla.

Kyseessä oli eka normimatkan kisa ja eka kisa vapaalla. Olisin mielelläni ottanut samaan syssyyn myös sen ekan kisan ilman kuperkeikkoja, mutta se antaa edelleen odottaa itseään..  Jos pystyn kaatumaan pertsallakin suoralla ladulla, niin kyllä sitä nyt kerran pitää pyllähtää myös vapaalla. Hyvä kova treeni kuitenkin.

Joulu lähestyy ja onneksi meidän perheen jouluperinteisiin kuuluu mahdollisuuksien mukaan myös hiihtolenkit. Mikäs sen mahtavampaa kuin mennä mökille joulusaunaan rapsakan hiihtolenkin jälkeen. Sitten voikin syödä joulupöydän antimia rauhassa hyvällä omatunnolla J. Välipäivät olisi tarkoitus viettää kustannuspaikalla, ja uusi vuosi sitten Levillä. Hiihdon merkeissä tietenkin!

Hyvää joulua ja tsemppiä vuoden 2013 koitoksiin!

Marraskuulumisia.

Sadetta, harmaata, pimeyttä.. Sou what! Yhdyn Paavo Lipposen sanoihin.

Tämän vuoden osalta kesäkausi päättyi viimeistään Tallinnan ”sprinttiin”, mistä tulikin podium -sijoitus ja naisten sarjan voitto. Mutta meikäläisen syksyyn ei tällä kertaa kuulu yli- ali- tai muutakaan kautta mentäviä jaksoja, koska hiihtokausi kolkuttelee jo ovella!

Vaarojen maratonin jälkeen Kivikon hiihtohalli aukesi kuin tilauksesta, ja sitä onkin tullut hyödynnettyä siitä lähtien säännöllisesti pari kolme kertaa viikossa. Ja te jotka tuhahtelette sisähiihdolle, tulkaa joku kerta seuraksi. Tai noh, tottahan se on, ei hallihiihtely aina niin innostavaa ole, varsinkaan Kivikon olosuhteissa. Mutta kun tekee samalla esim. tekniikkatreenin, aika kuluu kuin siivillä.

Hiihtorintamalla menee muutenkin mukavasti: tekniikka on parantunut vuoden takaisesta selvästi, etenkin vapaalla. Nykyään myös esim. puolen tunnin jakso tasuria Kivikon nihkeillä ja pehmeillä laduilla ei ole enää mitään rimpuilua jaksaako loppuun asti vai ei. Tasuritekniikkakin saatiin hiottua kuntoon, joten lähtökohdat talveen ovat siis ihan mukavat.

Hiihtelyä, pyöräilyä, punttia, sauvarinnettä. Siinäpä tämänhetkiset pääkuulumiset liikkumisen osalta. Juoksu temppuilee (taas), mutta kun muu tekeminen ja ylämäkijuoksu onnistuvat, niin en jaksa stressata asiasta. Ainahan se temppuilee.

Lajikokeilujen osalta viimeisimmät kuulumiset on elokuulta, jolloin testailin koskimelontaa. Nyt marras-joulukuussa testailu jatkuu taas, mutta vähän tutummalla lajilla. Vuorossa on nimittäin vapaauinti. Syysviikkojen iloksi ilmottauduin mukaan vapaauinnin tekniikkakurssille. Uimaopetusta minulle sopivana ajankohtana 1,5km päästä kotoa. Miten sellaisesta tarjouksesta voi kieltäytyä? Minähän olen siis ihan paska uimari (se joka tapailee saunomisen välissä kaula pitkällä jotain rinulin tapaista). Toki kisakauhomiset pelastusliivien ja varusteiden kera on sitten eri asia. Mutta uinti on sellainen laji, joka olisi kiva hallita niin että siitä voisi nauttia, edes palauttavana välipalana. Sitä siis tavoitellaan, katsotaan kuinka käy.

Lisää hyviä uutisia. Olen nimittäin saanut taustajoukkoihin mukaan uutta väriä. En sanoisi että valmentajan, mutta kuitenkin jonkun, joka katsoo vähän harjoittelun päälle ja laatii järkevää runkoa ja jaksotusta tekemiselle.

Täytyy kyllä paljastaa, että siinä tuntee olonsa vähän alastomaksi, kun ekaa kertaa elämässään avaa treenipäiväkirjansa jonkun muun silmille. Tekis mieli selitellä kaikenlaista ”en mä oikeesti” ja ”kyllä mä oikeesti”, mutta sain hillittyä itseni. Karu totuushan näkyy paperilta. On oikeesti mukavaa ja kehittävää kuulla palautetta, sekä kehittämisajatuksia että myös "synninpäästö" omille systeemeille. 

Loppuun vielä parhaat kuulumiset: Perjantaina starttaa juna kohti Kolaria. Edessä on hiihtokauden ensimmäinen oikea hiihtoviikko Ylläksellä. Perillä on 45 senttiä lumikerrosta ja latuja auki 115km. Treeniohjelma on laadittu valmiiksi ja treeniseurakin on viimeisen päälle. Ai että..

Kesäkausi pakettiin Tallinnassa.

Ensilumi satoi pari päivää sitten, joten viikonloppuna oli osuva ajankohta paketoida kesän kisakausi letkeän etelänmatkan merkeissä. Viikonlopun ohjelmassa oli Multisportin gaalaristeily Tallinnaan. Mukaan oli intoutunut parisenkymmentä multisporttaajaa, sisältäen mukavan määrän myös talkoojengiä EQ:n tiimoilta.

Oma kisaviikonloppu alkoi jo perjantaina pikaisella visiitillä Tuusbyyhyn, kun kokoonnuimme ensin Rokuan kisatiimillämme Ellun kämpille. Saatiin päällimmäiset kuulumiset päivitettyä ennen reissun alkua.

Aamulla junailtiin itsemme Länsiterminaaliin mukavan kirpsakassa -7 asteen pakkassäässä. Tunnelma oli varsin korkealla jo menomatkalla ja kuulumisia vaihdettiin puolin ja toisin. Parin tunnin botskimatkan jälkeen rantauduimme Tallinnaan, heitimme tavarat hotellille ja lähdimme sporttivermeissä kohti pyörävuokraamoa. Tallinnassa oli satanut loppuviikosta n. 5cm lunta, joten olosuhteet olivat kohdallaan: lunta, kirkasta auringonpaistetta ja hieman pakkasta. Siitä ei olosuhteet parane.

Porukka perillä hotellilla.

Vuokraamosta saimme ihan mukavat menopelit. Itse onnistuin nappaamaan kulkuneuvoksi uudenkarhean Meridan maasturin.  Joukkuearvonnassakin kävi mukava tuuri, kun sain parikseni Henrikan.

Heitin suunnittelema gaalakisa alkoi rogaining -tyyppisellä suunnistuksella Tallinnan keskustassa. Lähikaduille oli sijoitettu 11 rastia eri pistemäärillä. Tavoitteena oli kerätä mahdollisimman tarkasti tietty määrä pisteitä (219), ei yli eikä alle. Aluksi yritimme minuutin tai kaksi lukea sääntöjä ja vähän suunnitella, mutta hylkäsimme ”järkitaktiikan” melko nopeasti.

 Kameramies on ikuistanut harvinaisen hetken: Taustalla Team Henkka & Soile suunnittelee reittiä.

Sen sijaan lähdimme liikkeelle ja pyrimme saamaan mahdollisimman hyvän peesin. Alkumatkasta sitä tarjosivatkin Pete ja Arja. Vai kuka oikeastaan peesasikaan ja ketä..? Keräilimme rasteja sieltä täältä. Yhdessä vaiheessa kuulin kun Arja laskeskeli pisteitä yhteen. Aijaa, pitäisköhän meidänkin? Kangertelevalla matikalla sain juoksun lomassa arvioksi n. 180 pistettä, mutta tämän tarkemmin emme pisteitä missään vaiheessa tarkastaneet.

Pete juoksuvauhti oli aaaaaaivan liian hidasta meille joten lähdimme Henkan kanssa lopussa omille teillemme. Tapoimme ”muuten vaan” aikaa pyörimällä yhden puiston lähistöllä (tähän Ei liittynyt mitään rastin etsintään viittaavaa..), kunnes 45min ajan loppuvaiheessa haimme vielä pari rastia ja juoksimme vaihtoon.

Pyöräosuuden alussa tutkimme hetken taas karttoja. Keskustakartta ei ollut tuoreimmasta päästä, joten lähdimme etsimään ekaa pyörärastia kiskonjälkien ja merenrannan avustuksella. Tämän taisi olla hyvä vaihtoehto, ei tarvinnut pyöriä keskustan risteyksissä ihmettelemässä missä sitä ollaan. Ne piilarit olis saattaneet auttaa tässä kohtaa..

Eka rasti löytyi, ja suunta lähteen ja paremmalle kartalle oli selvä. Niemessä olleet pyörärastit löytyivät mukavasti. Maasto oli kivaa helpohkoa tietä/polkua, johon tuore lumi toi mukavan lisäelementin. Oli tosi hauskaa ajaa taas pitkästä aikaa lumella. 

Pyöräosuutta.

Rastit löytyivät mukavaa tahtia, ja vähitellen alkoi näkyä myös muita joukkueita. Taisimme tehdä jonkinlaisen nousun pyöräosuuden alussa. Juoksun jälkeen otimme viimeiset pyörät telineistä, mutta niemessä takana oli useampiakin tiimejä. Omaa pyöräosuutta häiritsi vähän löysällä ollut satulatolpan kiristin (vaimikäsenyton). Satulan korkeus vaihtelikin sopivasta täysin ala-asentoon. Loppua kohti sain ruuvia kiristettyä sen verran, että  satulan korkeus alkoi pysymään suurin piirtein vakiona.

Pyöräosuuden lopussa oli quest -tehtävä: juomarasti sekä tasapainoilua pyöreästä puusta tehdyn aidan päällä. Tämä vaati hienoista akrobatiaa, ja ainakin meikäläiseltä täydellistä keskittymistä.. Tasapainoilun ja lumiukkopuuhien jälkeen jatkoimme fillareilla takaisin kohti keskustaa ja vanhaa sokkeloista vankilarakennusta. Sen käytävillä suoritettiin vielä sokkeloinen rastiralli. Rakennus oli vähän rempallaan ja huonossa kunnossa, mutta muuten aika hieno paikka juoksennella. 

Mukavan näköinen leikkaussali..

Seuraavan gaalaristeilyn hotellihuoneet..?

Pyörimme käytävillä ja kerroksissa ees ja taas, mutta pyörimisestä huolimatta rastit löytyivät lopulta ihan mukavaa tahtia. Pitäydyimme koko kisan kestäneessä taktiikassamme, jota en voi valitettavasti tämän tarkemmin paljastaa, muuta kun että taidolla mentiin. Saavuimme maaliin ajassa 2h 35min, joka oikeutti gaalakisan pronssisijaan. Hyvä Team Henkka & Soile!!

Kisan jälkeen suorituksemme herätti kovasti mielenkiintoa ja kysymyksiä. Jokaista reitinvalintaamme epäiltiin ja saimme selitellä taidokasta suoritustamme moneen kertaan. Me vaan oltiin niin hyviä :)

Voitto meni Jannelle ja Sallalle, hopeaa ottivat Pete ja Arja. Toinen voittoisa pari oli muita ”viisaammalla” taktiikalla loistanut Team Julmat kullit, joka teki pohja-ajan ekalla osuudella ja saapui maaliin ensimmäisenä.

Kisareitti kokonaisuudessaan. A= lähtö, B= vankila ja maali.

Maalissa kaikki suunnistajataustaiset psekuloivat jokaista omaa ja muidenkin reitinvalintaa moneen kertaan. Minä ja Henkka tyydyttiin naureskelemaan muiden intohimolle. Kuinka ne oikein jaksaa..?

Kisa jälkeen söimme keitot, palautimme pyörät ja painuimme hotellille saunaan. Ilta huipentui gaalaillalliseen panimoravintola Kochi Aidad:ssa, jonka löytäminen ei ollut ihan suoraviivainen juttu.. Siellä nautittiin mm. virvokkeita ja kohtuullisen kokoisia annoksia sianpotkaa.. Tanssilattiakin taisi olla aika aktiivisessa käytössä.

Vesa, yksi Fit & Fat -tiimin kantavista voimista, valitsee alkupalaksi rapsakoita siankorvia.

Jatkot pidettiin hotelin lähibaarissa, missä kilisteltiin vielä moneen otteeseen päivänsankari Sallalle, joka täytti sunnuntaina 18 vuotta. Hienoa että Sallakin pääsi reissulla muiden kanssa baariin! Eka kerta on aina jännä kokemus :)

Sunnuntain ohjelmassa oli herääminen, pakkailu, aamupala ja seilailu takaisin Helsinkiin. Ihana aurinkoinen pakkassää jatkui Helsingissäkin, joten kisaviikonlopun kruunuksi kävin vielä heittämässä parin tunnin aurinkoiset maastopyöräkurvailut akselilla Pajamäki - Tali - Munkkiniemen ranta - Laajalahden ranta – Tapiola. Mahtava päätös mukavaan viikonloppuun!!

Aurinko laskee Laajalahdella.

Kiitos Heitille ja tiimille järjestelyistä ja koko porukalle mukavasta seurasta! Reissukuvien krediitit kuuluvat Sallalle ja Jormalle. Kiitos!

Hölkällä: Vaarojen Maraton 2012

Valmistautumista tämän vuoden Vaarojen Maratonille voi hyvin kutsua ”valmistautumiseksi”. Edellinen kuukausi oli mennyt jalkajumitusta parannellen. Treeni ei oikein kulkenut ja fiiliskin on ollut vähän poissa. Toiseksi, sairastuin flunssaan pari viikkoa ennen, niin että vika kunnollinen pitkä lenkki jäi vähän torsoksi. Yksi ylämäkipainotteinen täsmätreeni sentään ehdittiin Marin kanssa tehdä Malminkartanossa.

Päivän kunto oli siis täysi arvoitus. Tiesin että kunto on parempi kuin viime vuonna, mutta miten se näkyisi tuloksessa, oli täysi arvoitus. Alustavalla viikolla sääennusteet vaihtelivat päivittäin, mutta loppujen lopuksi kisakeliksi valikoitui poutainen n. +10 asteinen sää, ja taisi se aurinkokin kerran tai pari jostakin pilkahtaa. Toisin sanoen, täydellinen keli syysjuoksenteluun.

                                         Ennakkotunnelmat reitiltä.

Kenkävalinta aiheutti myös päänvaivaa, sillä päivän kelistä huolimatta maasto oli syyssateiden jäljiltä märkä ja paikoin erittäin liukas. Harkinnan jälkeen jalkaan valikoitui nastalliset Sarvat. Juoksutuntuma maastossa ei ollut ihan paras, mutta pito oli tällä kertaa tärkeintä, ja nastareilla en uskaltanut lähteä. Pariksi laitoin vielä gaiterit, ja vesi ja rapa pysyivätkin poissa sukista lähes kiitettävästi.

Näillä mennään..

Matkaan lähdettiin yhdeksän kieppeillä, minä 5-6h aikatavoiteryhmässä klo 9.10. Mukana oli heräteostoksena ostettu uudehko kameli 2 litran juomapussilla sekä kasa geelejä ja yksi patukka, lähinnä mahan kurnimista varten. Hikoilen ja juon aika paljon, joten pienemmällä nestemäärällä en oikein uskaltanut lähteä.

Pari ekaa kilsaa meni kropan herättelyyn. Pian tultiin tielle, ja 5km kohdalla oli jo käynyt selväksi että tänään(kään) ei kulkenut. Lihakset olivat kuin olisi tehnyt mk-vetoja edellisenä päivänä. Tuntui että reiskojen lihaksista ei saanut käyttöön kuin korkeintaan kolmasosan. Ekalla tiepätkällä harkitsin jo hetken kääntymistä 15km reitille, mutta päätin kuitenkin pitäytyä suunnitelma B:ssä, ja jatkoin kohti Kiviniemeä. Suunnitelma B tarkoitti siis mukavaa juoksentelua syysluonnossa ilman minkäänlaisia aikatavoitteita. Otin siis rennosti ja keskityin nautiskelemaan.

Kiviniemi tuli eteen melko nopeasti. Juomapisteellä tein kunnon huollon: join rauhassa, kiristelin kengännauhat ja juttelin hetken yhden vapaaehtoisen kanssa, joka muisti minut viime vuodelta ja Pirkan hiihdosta. Sain vielä hyvät kannustukset ennenkö lähdin kohti Kolin ja Ryläyksen ylämäkiä.

Jalka ei toiminut Ryläyksellä sen paremmin kuin alkumatkastakaan, mutta mitään ”en pysty” -tyyppisiä fiiliksiä ei ollut. Havahduin Ryläyksen alamäessä kun ohitin yllättäen Peltsi Peltosen. Ehkä en ollutkaan ihan 7h vauhdissa? Sain siitä jostain syystä vähän lisäpotkua, ja päätin yrittää loppumatkan kiristää vähän tahtia. Ei ollut paljon millä kiristää, mutta kävelyä ei tullut juuri ollenkaan, edes lopun hiekkatiellä. Vika ylämäki oli kova, mutta maaliin päästiin lopulta noin kuudessa tunnissa.

Ihan kiva reissu, ja aikakin parani lopulta melkein vartin viime vuodesta. Ainut mikä jäi harmittamaan, oli loppuaika, 53 sekuntia yli 6h. Kyllä minä nyt sen 53 sekuntia olisin pystynyt noillakin jaloilla kiristämään.. :) 

Jälkeenpäin jalat olivat yllättävän hyvässä kunnossa, sekä ylä- että alamäki sujuivat tänä vuonna ongelmitta myös sunnuntaina :) Juoksu on minulle ehkä se heikoin laji, joten jälleen kerran lupasin itselleni tehdä sitä ensi vuonna enemmän.

Sen pituinen se.