Talvitriathlonia Jämillä.

Takana tasan nolla aiempaa triathlonkisaa sekä kesällä että talvella, vaikka toki lajit (juoksu, maastopyöräily ja hiihto) ovat tuttuja. Edellinen viikko vietetty Levillä hiihdellen 5-7h joka päivä, joten viikko ennen kisaa meni lähinnä palauttelun ja tilanteen toteamiseen: kun tekee paljon pk:ta, kulkee lähinnä pk. Edessä siis talvitriathlonin SM-kisat, joiden yhteydessä järjestetään myös lajin MM-kisat. Heh heh..

Heti perään pitää todeta, että alkuperäinen tarkoitus oli osallistua kuntosarjaan, mutta se järjestettiin vääränä päivänä. Onneksi sentään löytyi ikäsarjaluokka, johon pystyin osallistumaan. Elitessä/avoimessa kisaaminen maailman ja Suomen parhaiden rinnalla olisi ollut ehkä vähän liian karua, jopa meikäläisen huumorintajulle..

Vaihtotreenausta parin viikon takaa.

Huristeltiin Mari kanssa Jämille perjantaina jo hyvissä ajoin vapaapäivän turvin. Perillä kokosimme pyörät, katsoimme hiihdon SM-sprinttejä ja kävimme tsekkaamassa missä kunnossa reitit olivat lämpimän viikon ja aurinkoisen +8 asteisen päivän jälkeen. Piipahdimme nimittäin Jämillä viikko takaperin viikon aikana tsekkaamassa reitit ja tekemässä muutaman vaihtoharjoituksen. Saimme todeta, että reiteille ei oltu tehty oikeastaan mitään. Tilanne MM-kisojen aattona ei siis oikein vakuuttanut..

Perjantain kisainfossa.

Illalla kisainfossa kuulimme että reittejä oli muutettu radikaalisti. Juoksu tulisi tapahtumaan Jämiareenan viereisellä lentokentällä juoksemalla sitä päästä päähän. Jee.. Maastopyöräilyosuus oli myös vaihdettu. Se suoritettiin alun perin hiihtoreitiksi tarkoitetulla reitillä. Myös viimeinen osuus eli hiihto oli siirretty kuntovitosen reitille. Matkat olivat lyhentyneet hieman suunnitelmista ainakin ikäsarjojen osalta. Pituudet menivät kutakuinkin 5+5+5. Myös vaihtoaluereitit ja vaihtoon tulon suunnat olivat muuttuneet. Illan tavasimmekin vaihtokarttaa ja reittejä.

Kisapäivän aamu valkeni harmaana ja sateisena. Hiihtoreitti oli ajettu illalla ja siinä oli ainakin hieman lunta. Toivoimme tietysti että sitä olisi jäljellä myös ikäsarjojen startissa klo 16. Aamu meni löysäillessä, suksia testaillessa ja shoppaillessa hiihtoputken Kesportissa. Ostosten innoittamana tiimi sai myös uuden nimen tulevan kesän seikkailukoitoksiin ja muihin järkeviin päähän pistoihin.

Naishuiput odottamassa starttivuoroaan.

Elite –sarjat sekä U23 starttasivat klo 12. Seurasimme kisaa ja jännitimme tuttujen suorituksia. Tilanteet vaihtelivat jokaisessa vaihdossa. Miehissä erot olivat lopussa selvät, mutta naisissa kärkikolmikko lähestyi maalialuetta yhdessä. Loppusuoran lähestyessä erot alkoivat venyä. MM-kulta meni Tsekkiin, mutta Maija Oravamäki taisteli hienosti Suomeen MM-hopeaa todella vaikeassa kelissä ja raskaalla radalla.

Nuoret starttasivat klo 14 ja me pääsimme tositoimiin vasta klo 16. Onneksi sade oli loppunut. Omat tavoitteet eivät olleet kilpailullisia, vaan saada kropasta pitkästä aikaa tehoja irti ja tehdä hyvä kova harjoitus.  Starttia odotellessa olo tuntui hyvältä, mutta pyöräosuus epäilytti. Varsinkin kun jo päivällä kommentit reitistä olivat luokkaa ”ihan hirveessä kunnossa”.

Starttasimme siis Jämikeskuksen pihasta klo 16. Tarvoimme muutaman sata metriä ensin sulassa sohjossa, kunnes pääsimme sulalle lentokenttäkierrokselle. Kierros juostiin kahdesti. Erot alkoivat kasvaa jo alussa, koska startissa oli monen tasoista porukkaa, alkaen mm. seikkailijana tunnetusta Martin Flintasta. Toinen ääripää oli 70-vuotiaiden sarjan papparaiset. Itse keskityin omaan vauhtiin ja yritin aloittaa vähän maltillisesti. Sykkeet pyörivät 165:n tuntumassa ja juoksun jälkeen olo tuntui kohtuullisen hyvältä.

Sitten siihen pyöräilyosuuteen. Sanotaanko vaikka niin, että lupaan, etten ikinä enää valita pyörän tunkkaamisesta seikkailukisoissa. Reitti oli aivan kamalassa kunnossa. Alun isot mäet oli mahdotonta ajaa ylös, joten ne työnnettiin ylös pyöräilykenkien luistaessa märässä sohjossa. Alamäet sujuivat sohjosta ja urista huolimatta jotenkin. Niissä uskalsi päästellä vapaana, kun kaatuessa alusta olisi pehmeä. Hain ajettavaa uraa radan reunasta, ja kaaduin kertaalleen ns. radan reunan yli alamäkeen jorpakkoon. Syke paukutti 200 ja kirosanat lentelivät. Tunnustan, että itseään sai tosissaan motivoida jatkamaan edes ekan pyörälenkin loppuun. Kohokohta tuli ns. takakaarteessa, missä sohjoa oli niin paljon, että ajamalla etupyörä olisi juuttunut etuakselista kiinni. 

Lenkin loppupäässä tasaisella ajettava linja alkoi löytyä, ja kuulin että en epäilyistä huolimatta ollutkaan viimeisenä reitillä. Niimpä sain motivoitua itseni jatkamaan maalin sijasta uudestaan sohjoiseen ylämäkeen. Pyöräosuus tuntui kestävän ikuisuuden, mutta se loppui juuri kun olin päässyt hommasta jyvälle.

Hiihdon vaihto oli vähän hidas, kun yritin ennaltaehkäistä pyöräosuudella alkaneiden kramppien uusiutumista. Vauhtiin päästyäni sukset luistivat lumi-hiekkayhdistelmästä huolimatta ihan kohtuullisesti. Hiihdin yhtä ohitusta lukuun ottamatta koko osuuden yksin. Kirittäjän puuttuessa lykin sen keskinkertaista vauhtia maalia odotellen. Ei siis mikään hyvä hiihto, mutta maaliin lopulta päästiin hyvän kovan harjoituksen päätteeksi. Tavoite siis saavutettiin.

Ekat kommentit maalissa taisi olla ”ihan hirveetä”, mutta aika kultaa muistot jopa vartissa. Suosittelen siis sillä ehdolla, että olosuhteet on edes kohtuulliset. Tai jos omaat reipasta retkeilymieltä, poltetta pyörän työntämiseen ja huumorintajua olosuhteiden suhteen.

Ai miten kisa lopulta meni? Noh, luulin osallistuneeni vain SM-saarjaan kuntoilumielessä, mutta kotimatkalle lähdettiin MM-kulta kaulassa. Ai montako osallistujaa mun ikäsarjassa oli? Mooooonta. Ja voitto oli ylivoimainen, Nyt vain odotellaan postia Saulilta. Onhan linnanjuhlissa kaikki ruuat hylaa? ;P

Jalometallit kaulassa on helppo hymyillä :)

Pirkan uralla

Tampesterin suunnalle sijoittuvasta hämärästä menneisyydestäni huolimatta osallistuin Pirkan hiihtoon ensimmäistä kertaa vasta tänä vuonna. Perjantai-iltana kävin lipsuttelemassa roskaisella ladulla lipsuvilla suksilla. Lenkin jälkeen viilis ei ollut mikään vestari. Alaselkä tuntui vähän oirehtivan ja ajatus 90km noin roskaisella ladulla, tai käytännössä ladun vieressä, ei mitenkään houkutellut. Päätin kuitenkin, että eiköhän noin perinteikkäässä tapahtumassa latuja huolleta viimeisen päälle. Sunnuntaille oli luvassa myös pakkaskeliä, joten voitelukin pitäisi olla vähän helpompaa kuin plussakelillä.

Viimeiset säädöt ennen startia.

”Vedät ensin puoliväliin asti täysillä ja siitä eteenpäin painat urku auki.” Näin ohjeisti tallin virallistakin epävirallisempi päktinen taallikko, joka taktiikkasuunnitelman lisäksi tarjosi kyydin starttipaikalle Niinisalon varuskuntaan. Ehdin sopivasti testata sukset ja vaihtaa vaatteet ennen starttiin lähtöä. Moni ole mennyt jo edeltä varaamaan paikkaa. Itse starttasin alle 8,5h tavoiteajan ryhmässä, tosin aika kaukaa. Massiivisen tykkipamauksen jälkeen jonot alkoivat vähitellen liikkua. Ensimmäinen 10km huoltoon meni todella nopeasti latua vaihdellen ja ohituspaikkoja kyttäillen. Huollossa oli niin kova ruuhka, että hörppäsin omasta pullosta ja jatkoin matkaa. 

Ei siellä ihan yksin tarvinnut hiihdellä. 

Toinen huoltopaikka oli 18km kohdalla Jämillä, samoissa maisemissa missä hiihdettiin pari viikkoa sitten. Tähän asti oli täysin tasaista, ja vasta Jämin jälkeen tuli eteen muutama nousu ja kumpuileva lasku. Keli oli mitä mahtavin, ja aamun -12 astetta lämpeni nopeasti auringon noustua. Puoliväliin tulin reilu 3h jälkeen. Puolikkaan hiihtäjät olivat juuri lähteneet, joten hiihtäminen muuttui hitaimpien ohitteluksi ja ylämäessä joutui etenemään haarakäyntiä nostellen jalkoja samaa vauhtia kuin muut.

Puoliväliin mennessä onnistuin heittämään kolmesti lipat ilman kunnon syytä. Niinkun tapana on.. :) Neljäs kerta tapahtui jäisessä myötämaassa kun laskettiin Kyröskosken koulun pihaan. Latu oli kapea ja jäinen ja edessä pitkä jono epävarmoja laskijoita. Edessä ensin yksi kaatui, viereen toinen, joten minä kompastuin heihin. Ehdin juuri pois alta ennen ketjukolaria. Tantereella oli ainakin 15 ihmistä sukset ja sauvat pystyssä ja porukkaa kaatui kokoajan lisää. Siitä olisi saanut loistavan pätkän liikkuvaa kuvaa :) Ne lipat jäi onneksi viimeisiksi.

Ladut olivat mukavan liukkaat koko matkan, mutta lumi oli samalla myös todella karheaa. Niinpä pitovoiteet loppuivat puolimatkaan mennessä. Kuninkaanlähteellä (viidenkympin jälkeen) päätin pysähtyä lisäämään voidetta ennen nousujen alkua. Se osoittautui hyväksi ratkaisuksi, koska paikalla oli myös pieni nuotio, missä pääsi lämmittämään suksen pohjia, jotta voiteen sai edes jotenkin tarttumaan jäiseen sukseen. Sain pyytämättä apua vanhalta mieheltä, joka laittoi pohjiin viimeisen päälle hyvin tasoitetut tervavoiteet. Niillä oli hyvä jatkaa taas matkaa.

Loppupuolisko oli mäkisempi. Varsikin viimeinen 10km jäi mieleen aika mäkisenä. Tosin, voi olla että se johtuu siitä, että voiteet oli taas loppu, joten tyylivaihtoehtoina oli lähinnä tasatyöntö ja haarakäyntikävely. Myös habat alkoivat olla aika finaalissa, kun ehkä 80 % matkasta oli tultu tasuria tai yksipotkuista. Loppukiri jäi kesken, kun viimeinen kilometri oli pelkkää laskua harjun päältä Teivon raviradalle, missä oli lyhyt loppusuora maaliin. Viiva ylittyi n. 6h 45min tykin pamauksen jälkeen.

Yhteenvetona voin sanoa, että mahtava hiihtopäivä ja tosi kiva tapahtuma! Kannattaa siis ehdottomasti herätä maaliskuun ekana sunnuntaiaamuna hiihtämään. Tuloksissa sija oli 16. ja 7h alitus mukava ylläri, ottaen huomioon tuntemattoman reitin ja kaikenlaiset kommellukset reitin varrella. Tuloksia tavatessa huomasin, että hiihdin 90km käytännössä samaa vauhtia kuin Jämillä 42km. Tästä voisi siis vetää johtopäätöksen, että tällaisen yhden vaihteen naisen kannattaa jatkossa panostaa ultramatkoihin..

Tänään maanantaina vuorossa kevyttä liikuntaa, venyttelyä ja jäätä oikeaan ranteeseen. Lauantaina alkaa hiihtoloma Levin perinteisellä ”korkeanpaikan leirillä”.