Ei mennyt tämä homma ihan putkeen.. Selittelyt löytyy täältä.
Hyviä perusteluja sille, miksi sykkeet huitelee taivaissa kävelyvauhdissakin, otetaan vastaan. Flunssasta ei pitäisi olla kyse. Kop kop kop.
sunnuntai 6. lokakuuta 2013
keskiviikko 14. elokuuta 2013
Ursak II Kolilla 10.-11.8.2013
Team Ryyppy & Huikka otti voiton kotiin Ursak II:sta Kolilta. Koko stoori viikonlopulta löytyy täältä.
tiistai 6. elokuuta 2013
Jämi 84km MTB 4.8.2013
Osallistuin lauantaina toista kertaa Jämin 84km maastopyöräkisaan. Valmistautuminen ei mennyt ihan putkeen, mutta kiva kisa loistokelissä. Raporttia voi lukea taas täältä.
maanantai 15. heinäkuuta 2013
Geopark Challenge 5.-6.7.2013
lauantai 15. kesäkuuta 2013
No Limit IhanHukassa..
Itseltäni jäi tänä vuonna No Limit aikataulu syistä (+ muita valittuja selityksiä..) kokonaan väliin. Ei se mitään, IhanHukassa osallistui koitokseen kahden tiimin voimin. Käy tsekkaamassa kisaraportti, tiimiesittelyt, kisakalenteri ym. osoitteesta http://ihanhukassa.blogspot.fi.
Osoite kannattaa painaa mieleen, koska minunkin toilailuistani voi todennäköisesti lukea jatkossa useammin sieltä kuin täältä. Lähiviikkoina juttua on tulossa mm. Jukolasta, maastotriathlonkisoista, Mt Blancin vuorijuoksentelusta ja Geoparkista.
Mukavaa treenikesää, nähdään lenkillä!
Osoite kannattaa painaa mieleen, koska minunkin toilailuistani voi todennäköisesti lukea jatkossa useammin sieltä kuin täältä. Lähiviikkoina juttua on tulossa mm. Jukolasta, maastotriathlonkisoista, Mt Blancin vuorijuoksentelusta ja Geoparkista.
Mukavaa treenikesää, nähdään lenkillä!
tiistai 14. toukokuuta 2013
Spring Adventure 11.5.2013
Kesäkauden kisat starttasivat tänä vuonna multisportilla Spring
Adventuresta, joka järjestettiin Nummi-Pusulassa, Keräkankareen hiihtomajan
lähimaastoissa. Ellu oli varoittanut että häneltä puuttuu
kilpailuvietti, joten asennoiduin, että edessä oli rento päivä.
Kisa starttasi jo lähes perinteiseen tapaan muistisuunnistuksella. Lähitienoille oli sijoitettu kolme rastia, niin että rastilla selvisi seuraavan rastin sijainti. Alun juoksentelu antoikin jo hyvän kuvan siitä mitä tuleman pitää: mäkeä ja suppaa ylös alas.
Kisa starttasi kympiltä ja materiaalikin laitettiin jakoon
vasta ysiltä, joten aamulla oli mukavasti aikaa nukkua normaalit yöunet, huristella
paikalle ja laittaa tavarat järjestykseen. Sää vaikutti todellakin suosivan, ja
vaatetusta pitikin vähän säätää. Päädyin matkaan Ullmaxin kerrastopaidalla ja
teknisellä t-paidalla, mutta vähemmälläkin olisi pärjännyt: arska mollotti ja
lämpötilakin taisi nousta iltapäivällä yli parinkympin.
Kohta mennään..
Kisa starttasi jo lähes perinteiseen tapaan muistisuunnistuksella. Lähitienoille oli sijoitettu kolme rastia, niin että rastilla selvisi seuraavan rastin sijainti. Alun juoksentelu antoikin jo hyvän kuvan siitä mitä tuleman pitää: mäkeä ja suppaa ylös alas.
Me tullaan vasta mäkeä alas.
Juoksentelun jälkeen hyppäsimme pyörän selkään, ja aloitimme n. 20km pyöräosuuden. Kuten sanottu, päivän teema oli ”sijoitetaan kaikki
rastit mahdollisimman suuren mäen päälle”. Toisaalta, rastit oli siinä mielessä
helppo löytää, että kun arveli rastipaikan lähestyvän, ei tarvinnut kuin etsiä
tienoon suurin mäki, ja kavuta se ylös.
Tunkkaustakin oli tarjolla, totta kai. Erityisesti rastien
4 ja 5 välillä, missä yksi karttaan merkitty tie puutti kokonaan. Peten radat
sisältävät aina tietyn määrän tunkkausta, joten otettiin tilanne kisaan
kuuluvana ja työnnettiin menemään.
Pyöräilimme kuusi rastia, minkä jälkeen suunnistimme Pusulanjärven
rantaan, missä päästiin melomaan. Meidän reitillä oli kolme melontarastia,
joista kakkosella odotti jonkinlainen quest. Ykkönen löytyi pienen hakemisen
jälkeen pusikosta. Rastilta puuttui rastilippu, joten kelluvan leimasimen
huomaaminen oli vähän vaikeaa. Kakkonen oli selkeämpi. Questinä oli katsoa
rannalla olevasta kartasta kaksi lisärastia ja hakea ne.
Tehtiin klassiset eli
lähdettiin jo painamaan kohti ekaa rastia, kunnes tajusimme että rastivihjeet
olikin annettu peilikuvana. Ei siis muutakun uparit ja toiseen pusikkoon. Rasti
löytyi helposti ja palasimme takaisin toisen rastin pariin. Siinä vierähtikin
sitten tovi jos toinenkin, ja rastille alkoi kerääntyä porukkaa enemmänkin.
Haimme rastia ”ikuisuuden”, ennenkö keksimme luovuttaa ja jättää sen väliin.
Myös miesten kärki Neon Sport kirosi samoihin aikoihin rastia ja
pusikkokahlausta. Veikkaan että kyseinen rasti vaikutti lopulta lopputuloksiin
aika paljon, etenkin meidän kohtuullisen kauan rastia etsineiden osalta.
Lähinnä harmittaa että emme tajunneet luovuttaa jo paljon aikaisemmin.
Rantautumista melonnan 2. rastilla.
Haimme vielä melonnan kolmosrastin, ja palasimme pyörille. Lyhyen
huoltotauon jälkeen jatkoimme matkaa vielä parin pyörärastin verran kohti
kisakeskusta ja juoksuosuutta. Viimeinen juoksu (n.6km linnuntietä) sisälsi 10
rastia. Juoksentelimme ne läpi varmaa perusvauhtia. Etenimme lähes yhtä matkaa
toisen Snoukkaritiimin, Annen ja Päivin kanssa. Haimme rasteja 7 ja 8 vähän
pitempään, jolloin Anne ja Päivi pääsivät karkuun. Juoksentelimme vielä
vaihtopaikalle ja viimeiselle questille, missä piti kävellä köyden päällä
erilaisten narunpätkien ja köysien avustuksella. Mun eka yritys loppui
putoamiseen puolivälissä. Vaihdoimme kokelaaksi Ellun ja kun tekniikka löytyi,
homma sujui hienosti. Loppusuoran lähestyessä kompastuin vielä kengännauhaani ja heitin loppuun hienot mahalaskut. Ilmeisesti tilanteesta ei kuitenkan jäänyt todistuasineistoa filmille tai muuallekaan. Meiltä meni koko reittiin lopulta aikaa n. 5h 45 min, sijoituksesta
ei ole vielä tietoa.
Mitä jäi siis käteen? Ainakin rusketusraidat käsivarsiin. Nousumetrejä tuli lopulta
lähes 900, mutta kunnon hapotusta tai muuten äärimmäistä ponnistelua ei tullut missään vaiheessa. Mäet tuli sotkettua lähes
kokonaan keskirattaalla ja juoksukin kulki ok. Suoraan
kulkeva kajakki olisi ollut kiva, mutta arpaonni ei suosinut tälläkään kertaa. Onnistuin pitämään kilpailuviettini kurissa, vaikka myönnetään, että erityisesti pyöräilyosuuella olisi tehnyt mieli mennä kovempaa.
Melontarastin
puuttumisesta ja varustekassien odottelusta huolimatta kiitos taas
järjestäjille. Tällä kertaa ratakin oli sopivan mittainen ;)
Jalkaosasto tuntui kevyeltä vielä sunnuntainakin, joten kisan jälkeiselle päivälle kertyi pari tuntia pyöräilyä + läpsyttelyä aurinkoisella ja lähes tyynellä merellä.
Kuvat: Liisa Paakkanen, lisää täällä.
Kuvat: Liisa Paakkanen, lisää täällä.
perjantai 19. huhtikuuta 2013
Kohti kesäkautta.
Hiihtokelit alkaa olla ohi ainakin täällä Etelä-Suomessa ja jopa
minä olen luopunut ajatuksesta lähteä suksien kanssa lenkille.
Pirkan hiihto jäi talven viimeiseksi massahiihdoksi.
Suunnitelmia oli mennä myös Pogostaniin, mutta se ajatus kariutui muiden kuvioiden
takia. Vaikka kaikin puolin hyvä massahiihtosuoritus jäi tältä talvelta
kokonaan tekemättä, monta hyvää hiihtokilometriä tuli kuitenkin suksittua. Kilsoja
kertyi yllättäen enemmän kuin koskaan, alkuvuoden sairastelukaudesta huolimatta,
eikä kilometrejä tullut muutenkaan mitenkään erityisesti keräiltyä. Paitsi ehkä pääsiäisviikolla, jolloin kävin tekemässä vielä kevään viimeisen määrärykäisyn Levillä, missä kilsoja kertyikin 6 päivässä 431. Nousuakaan ei lenkeiltä puuttunut, kun ylämäkeä kertyi parhaimmillaan reilusti yli tonni päivässä.
Kauden loppusumma
pysähtyi lopulta kohtaan 2 971km. Ihan mukavista numeroista huolimatta täytyy
sanoa, että harmittaa aika vietävästi: summa on YHTÄ lenkkiä vajaa 3 000..
Katsotaan pääsenkö tästä yli vai täytyykö tässä vielä napata sukset mukaan ja
hankkiutua hiihtoputkeen ennen kesätaukojen alkamista.. :)
Lumien sulaessa suksimisinto on laantunut itsestään, ja
kesälajeja aloitellaan taas uudella innolla. Olen yrittänyt pitää yllä
juoksutuntumaa koko talven, ja tänä keväänä olenkin pystynyt juoksemaan enemmän
kuin ehkä koskaan. Jalka/alaselkävaivoja hoidetaan tänä keväänä säännöllisillä
kiropraktikkokäynneillä. Pienistä tuntemuksista huolimatta juoksu kuitenkin
onnistuu. Taas on siis odotukset korkealla vaivattoman kesän suhteen. Pääsiäisen
hiihtelyjen jäljiltä keväistä nousukuntoakin on ilmassa. Treeni siis maistuu ja
kesää ja lumien sulamista odotellaan jo innolla :)
Kesälle on monenlaisia suunnitelmia, osa varmistettuja, osa
vasta alustavia. Sellainen kesän/syksyn ”helmi” kuitenkin puuttuu. Jotain uutta
ja kivaa pitäisi siis keksiä..
lauantai 9. maaliskuuta 2013
Pirkan (umpihanki)hiihto 2013
Luontoäiti järjesti mukavan pikku yllärin kaikille Pirkanhiihtäjille: edellisenä yönä satoi 10–20 cm uutta pehmeää
pakkaslunta. Siinä olikin järjestäjillä hommaa luoda sellaiset olosuhteet ja
ennen kaikkea ladut, jotka kestäisivät satojen ja satojen hiihtäjien kulutuksen
aamusta iltaan.. Aamun keli oli onneksi ihan kohtuullinen: noin 5 astetta
pakkasta ja lumisadekin oli loppumaisillaan. Päivän valjetessa odotettavissa
oli aurinkoinen pakkaspäivä.
Startti pamahti ilmoille Niinisalon varuskunnassa sunnuntaiaamuna klo 7.
Olin sukset jalassa lähtöalueella 6.58, joten lähtöpaikan hakeminen oli myöhäistä.
Latupaikkoja ei ollut vapaana, mutta pari papparaista tarjosi tilaa kun jonot
lähtivät liikkeelle.
Alussa meno oli nykivää ja vähän hidasta, kun latu-urat harvenivat
vähitellen. Ohittaminen latujen välissä hitaalla ja pehmeällä kelillä oli
kuitenkin työlästä ja voimia vievää, joten päätin tyytyä jonohiihtelyyn.
Eiköhän sitä ehdi aloittaa kirin sitten myöhemminkin. Latujen määrä asettui lopulta
kahteen, ja niistä toinen luisti selvästi paremmin kuin toinen. Päättelin siis,
että jonohiihto luistavammalla ladulla oli tässä vaiheessa taloudellisin
vaihtoehto, kun edessä oli vielä yli 80km taivallettavaa.
Keli oli hidas ja kuluttava: suksi ei juuri liukunut, vaan irtolumi
jarrutti joka potkaisulla vastaan. Latu-ura muistutti parhaimmillaankin vain man
made –latua, joten latu-uran antamasta tuesta ei ollut tietoakaan, vaan sukset
piti pitää suunnassa ihan omalla lihastyöllä.
Jämin jälkeen eli n. 20km kohdalla latu oli hetkellisesti vähän paremmassa
kunnossa, mutta mureni taas aika nopeasti. Erityisen huonoksi latu meni
puolivälin jälkeen, sillä Puoli-Pirkan hiihtäjät (monia satoja) olivat ehtineet
jo lähteä kun itse ehdin paikalle. Pian puolivälin jälkeen alkoivat siis myös jatkuvat
ohitukset, kun aloin saada hitaimpia puolimatkalaisia kiinni. Ohitteluista
johtuen pääosa hiihdosta tapahtui pehmeällä keskiosalla, jossain siinä latu-uran
tapaisen vieressä.
Kello ja keli paljastivat jo alkupuoliskolla, että kaikki ennakkotavoitteet
kannatti siirtää syrjään. Niimpä vaihdoin aivot hiihtomoodista hiihtelyn
puolelle, ja keskityin nautiskelemaan aurinkoisesta pakkaskelistä. Rankkaa oli
silti, ja etenkin jano yllätti yleensä jo hyvissä ajoin ennen huoltopistettä,
vaikka niillä kuinka yritti nieleskellä mukikaupalla nestettä.
Viimeisillä n. 7km:llä latu taas parani, kun tultiin Ylöjärvelle ja
paikallisille kuntoladuille. Edessä vilahteli toisen naishiihtäjän punainen
numeroliivi, jota yritin vielä lopussa tavoittaa. Pääsin jo melkein peesiin,
mutta maalisuora jäi liian lyhyeksi tasatyöntötykityksestäni huolimatta. Niimpä
tulin maaliin pari sekuntia naisen jälkeen ajassa 7.47.12. Loppuaika oli tunnin
(!!!) huonompi kuin viime vuonna, mutta aikaero viimevuoteen oli ilmeisesti
muillakin lähestulkoon samaa luokkaa. Sijoitus (14.) nousi parilla pykälällä,
joten se oli positiivinen yllätys. Välillä kun meno tuntui aikamoiselta
retkeilyltä.
Kaikista vaiheista huolimatta tänäkin vuonna Pirkasta muodostui ihan mukava
hiihtopäivä. Olosuhteille ei kukaan voinut mitään, joten niistäkään ei viitsi valittaa.
Suksittelun ja saunan jälkeen oli mukavaa syödä hyvin ja juhlistaa lauantaina
täyttyneitä pyöreitä vuosia.
sunnuntai 17. helmikuuta 2013
Jämi42 SKI – Selvisin!
Alkuvuosi ei ole mennyt meikäläisen kohdalla ihan putkeen. Sairastin tammikuussa kaksi flunssaa, joista jälkimmäinen vei mehut aivan täysin. Olin kuun
vaihteessa viikon saikulla hirveässä kuumeessa ja täydellistä treenitaukoa tuli
lähes kaksi viikkoa. Sen jälkeenkään homma ei ole mennyt ihan niin kuin olisin
toivonut.
Kevyttä lenkkiä on yritetty hinkata, mutta syke on noussut niin
helposti, että ei auta vaikka kuinka laittaa mäet kävelyksi. Tuntuu kuin koko
kuntopohja olisi kadonnut johonkin. Konkreettinen esimerkki tilanteesta
koettiin viikko sitten Hakunilassa, kun osana VK-vetoharjoitusta yritin hiihtää
Hakunilan ”isoa mäkeä” ylös. Kyseinen mäki on ihan hyvin hiihdettävissä latua
pitkin VK:lla. Meikälänen laittoi haarakäynniksi puolivälissä, kun syke huiteli
yli anakynnyksen. Se siitä VK-vedosta.. Muissa vedoissa jätinkin sitten
kyseisen mäen suosiolla rauhaan.
Ennen Jämiä ilmassa oli muitakin epävarmuustekijöitä. Kadonneen
kunnon lisäksi perinteisen tekniikka taisi kadota samalla kertaa. Niin myös pito
suksista. En muista koska olisin viimeksi saanut sukset pitämään niin että
niihin uskaltaisi ylämäessä oikeasti luottaa. Lähtökohdat ekaa kertaa ihan itse
tehtäville kisavoiteluille olivat siis vähintäänkin epävarmat..
Hermostuin kisaa edeltävällä viikolla hajoamispisteessä
oleviin sauvoihini ja hankin alennusmyynnistä uudet hiilikuituisemmat, joiden
sommat oli jostakin syystä liimattu väärinpäin. Huomasin asian vasta kotona, ja
siinä meni sitten pari iltaa vettä keitellessä ja sompia irti kiskoessa. Kun
vihdoin sain ne käännettyä, en ehtinyt enää kunnon testilenkille. Niimpä sauvat
saivat tulikasteensa vasta itse kisassa. Toivottavasti sommat pysyvät
paikallaan eivätkä lähde kiertymään pitkien tasatyöntöpätkien aikana..
Kaiken muun hyvän lisäksi heräsin kisa-aamuna melkein kaksin
kerroin vatsavaivojen takia. Ei tänään.. Ei siinä muu auttanut kuin kuussatanen
burana naamariin ja kohti kisapaikkaa. Ehkä se siitä helpottaa..
Kisapaikalla asiat sujuivat onneksi kohtuullisen hyvin.
Hiihtelin puolisen tuntia testilenkkiä, ja sukset pitivät yllättävänkin hyvin. Selvästi
kannatti lisätä pari tippaa liisteriä pohjavoiteluun. Hyvä minä :) Pari
”hermokerrosta” purkkia oli kuitenkin lisättävä vielä ennen starttia, että
varmasti pitää kun noustaan harjulle.
Sitten itse kisaan..
Kisasää oli mitä parhain: Pari astetta pakkasta, ja Jämin
mittapuulla tuulikin oli vain kohtalaista tasoa. Aurinkoa ei näkynyt, mutta oli
sentään poutaa. Starttiviivalla oli sellaiset 3-400 lähtijää, jonkin verran
enemmän kuin viime vuonna. Tällä kertaa tajusin olla jättäytymättä mihinkään
takariviin, vaan lähdin matkaan sillä lailla ”sopivasti” kärkiryhmän takaa.
Starttihep huudettiin ilmoille klo 11. Ensimmäiset kolme
kilometriä hiihdimme ympäri tasaista lentokenttää. Latujen määrä väheni
asteittain, ja joukko saatiin hyvin letkaksi ennen metsään menemistä. Omassa
startissani oli taas naurussa pitelemistä. Kaaduin tasaisen
lentokenttäkierroksen aikana kaksi kertaa! Ekalla kerralla jouduin edessä
hiihtävän törttöilyn uhriksi, toisella kertaa omat lisävoidekerrokset
tökkäsivät latuun ja kaaduin polvilleni. Onneksi ne lipat jäivät päivän
viimeisiksi.
Alun jälkeen jäljelle jäi kaksi latua, joita pitkin
kaartelimme metsässä ensimmäisen puolikkaan ennen palaamista takaisin
kisakeskukselle. Ensimmäinen 10km oli omalla kohdallani melkoista taistelua.
Vatsavaivojen lisäksi vanha vaiva, eli alaselkä+SI-nivel -yhdistelmä menivät
jumiin, ja selkää särki ihan jäätävästi. Ajattelin jo keskeyttämistäkin, jos
kipu ei yhtään hellitä. Lisäksi minulla oli koko kisan ihan järkyttävä jano.
Ensimmäinen huoltopiste reilussa 10 kilometrissä olikin erittäin odotettu
taukopaikka. Vetäisin siinä geelin ja muutaman mukillisen urheilujuomaa naamariin,
ja olo onneksi parani.
Ensimmäisen huollon jälkeen fiilis alkoi muutenkin kohota.
Selkä- ja mahakivutkin alkoivat vähän helpottaa ja ehdin nautiskella
hiihtämisestä. Tasatyöntö tuntui toimivan ihan hyvin uusilla sauvoilla, joiden
sommat pysyivät onneksi suhteellisen suorassa koko kisan ajan. Hiihdin lähes
yhtä matkaa muutaman junnun kanssa, jotka huitelivat menemään ihan hurjaa
vauhtia. Pienin heistä oli minua ehkä vyötäröön asti..
Kisakeskuksen lähestyessä he kuitenkin jäivät, ja hiihtelin
siinä useamman kilometrin 21km sarjassa hiihtäneen naisen kanssa. Olisin pystynyt
ohittamaan, mutta ennakoin että hän pystyisi pysymään minun peesissäni, joten
katsoin parhaaksi hengähtää selän takana ennen edessä odottavia harjuosuuksia.
Toinen puolikas.
Olin puolivälissä n. 1h 25min kohdalla. Join taas oikein
kunnolla ennen harjuun lähtemistä. Nousu meni haarakäynniksi, joka tuntui
niiiiiin hitaalta. Fiilistä ei yhtään kohottanut kameran kanssa tilannetta todistanut Jesse Väänänen.. Pian päästiin kuitenkin pitkään laskuun ja sykekin
tasoittui. Hiihtelin pääasiassa itsekseni koko toisen puolikkaan, mitä nyt
muutaman miehen ehdin ohittaa, yksi heistä Hevoskuurin liehuletti Tero
Viljanen. Muita naisia ei matkalla näkynyt.
Toisella puolikkaalla noustiin harjun päälle muistaakseni
kolme tai jopa neljä kertaa, viimeisen kerran n. 3-4 km ennen maalia. Melkein
kaikki reitin 70 nousumetristä olivat jälkimmäisellä puoliskolla. Välissä oli
tietysti alamäkeä ja myös pitkiä tasatyöntöpätkiä. Viimeisessä harjunousussa paukut
alkoivat olla jo aika lopussa, niin kuin tietyistä pitääkin, mutta selvisin viimeisestä noususta ilman haarakäyntiä. Lopun pari viimeistä kilometriä oli tasaista
harjunvierustaa, joten siinä pääsi vielä puristamaan tasuria oikein kunnolla.
Loppuaikani oli 2h 57min 57 s ja sijoitus naisten sarjan 18.
Tällä valmistautumisella ja näillä lähtökohdilla täytyy olla tyytyväinen ainakin siihen, että kaikesta huolimatta aika parani viime vuodesta reilut 18 minuuttia.
Tietysti olisi ollut kiva nähdä miten hyvin suksi olisi luistanut ilman sairasteluja,
muita vaivoja ja niitä kahta jarruttavaa lisävoidekerrosta. Mutta näin siis tällä
kertaa. Ihan hyvä kova treeni kuitenkin.
Kisan jälkeen kävin vielä juoksemassa lyhyet
loppuverryttelyt, suihkussa ja syömässä järjestäjien tarjoamat keitot ennen
kotimatkaa Tampesteriin. Sunnuntaina verryttelin vielä kevyesti Kangasalan
harjumaastoissa ennen paluuta Helsinkiin. Missään ei tuntunut suurempia lihasjumeja ja vatsa ja
selkä olivat taas paremmassa kuosissa. Ehkä se kuntokin tästä lähtee vähitellen
uuteen nousuun!
Oma kuvamateriaali jäi tällä kertaa nollille, mutta muutamia fotoja löytyy ainakin täältä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)