maanantai 18. kesäkuuta 2012

Valio-Jukolassa.


Viikonloppuna suunnistettiin perinteinen Jukolan viesti Vantaalla, mihin itsekin pääsin osallistumaan parin vuoden tauon jälkeen. Hellesää lämmitti mukavasti, kun sotkin Hakunilaan puolen päivän jälkeen. Fiilis oli korkealla ja ennusmerkit oikein hyvät!

Minulle oli valikoitunut Venlojen kolmososuus. Netin tulospalvelu tökki kännykässä, joten oman joukkueen tilannetta oli vähän hankala seurata teltalta käsin. Teijalla meni avausosuuteen noin 1.15, joten arvioimme että Marja selviäisi hommasta suurin piirtein samassa ajassa. Niimpä olin valmiina ja siirryin lähtöalueelle vähän neljän jälkeen. Kun viimein pääsin seurantapäätteelle, selvisi että saisin vielä tovin odotella.. Ja odottelinkin, sellaisen puolitoista tuntia suorassa auringonpaisteessa, pelkän veden voimalla. Viiden maissa maha kurni jo siihen malliin, että toivoin että mukana olisi sittenkin ollut edes geeli tai vähän urheilujuomaa..
Marja saapui vaihtoon osuuden viimeisten joukossa. En ole kuullut koko tarinaa, mutta käsittääkseni hän oli joutunut metsässä ilmeisen vakaviin hengenpelastustehtäviin. Kartanvaihto tapahtui sanoin ”Sinne meinas joku tuolla tonne mettään!!” Että silleen. Ei siinä muuta kun kartta käteen ja juoksulle.
Lopun mäistä oli varoiteltu, joten en lähtenyt liikkeelle ”all out” -meiningillä. Alun pari rastia meni ihan ok, mutta pitemmillä väleillä aloin varmistella, ja otin vähän henkistä varmistusta myös muilta. Olisi pitänyt vaan mennä omaa suoritusta ja luottaa että homma sujuu. Välillä se sujui ihan ok, mutta parissa kohtaa tuli pyörittyä ihan turhaan. Ei mikään loistava suoritus, mutta ei nyt ihan katastrofikaan.
Rata tuntui hankalammalta kuin viimeksi Mikkelissä. Olin kuitenkin muutamaa pyörimistä lukuun ottamatta koko matkan kartalla, enkä sortunut juoksentelemaan muiden perässä tietämättä tarkkaan mihin oli matka. Siinä mielessä olin siis tyytyväinen omaan suoritukseeni. Missasin klo 19 aikarajan harmittavasti parilla minuutilla, joten Pilvi joutui yhteislähtöön. Tai pääsi, miten vaan. Maalissa oli voimia vielä jäljellä.

Ohi on :)
Illalla vielä vähän kokemusten vaihtoa ja spekulaatiota omista ja muiden suorituksista, sekä törmäilyä tuttuihin. Jäätiin katsomaan Jukolan lähtö, jonka jälkeen sotkin takaisin kotiin. Päivän pahimmat pummit teinkin paluumatkalla, kun käännyin Tattarisuon tienoilla liikenneympyrästä väärään suuntaan ja päädyin Pukinmäen aseman sijaan Tapanilaan.. Lämpimässä kesäillassa pieni lisälenkki ei haitannut, vaikka paluumatkaan menikin 1,5h..
Sunnuntain sadepäivä hyödynnettiin suuntaamalla Marin kanssa kimppatreeniin Viirilän suolle. Siellä painettiin sauvojen kanssa 2,5h ”Mika Myllylänä” vesisateessa toisillemme naureskellen ja miettien miten selittää sunnuntain lenkkeily normaaleille ihmisille. Paras varmaan olla mainitsematta.. :)

lauantai 9. kesäkuuta 2012

Rajatonta riemua Nummelanharjulla.

Edellisestä kisasta tai muusta urheilutapahtumasta olikin vierähtänyt aikaa jo yli 2kk, joten Luger No Limittiä odotettiin innokkain fiiliksin. Kesän tapahtumakausi starttasi virallisesti vasta Nummelasta, koska Spring Adventure meni meidän osalta penkkiurheilun puolelle. Meneillään olevan PK-kauden vuoksi treenimäärät ovat olleet ihan kiitettäviä, mutta voisko se suunnistuskin mennä kerrankin putkeen..?
Vähäiset ennakkotiedot kisasta antoivat odottaa fyysistä ja vaihtelevaa rataa. Ja jotain märkääkin oli edessä. Kaksikkomelonta pitäisi sujua, rullaluistelussa ei odotettavissa ongelmia, mtb:tä ja Malminkartanon mäkeäkin on tullut harrastettua. Talvella Kiwilandiassa tuli kieputtua köysissä ja hypittyä kaiken maailman kallioilta veteen, joten questeissäkään ei ollut odotettavissa mitään ylitsepääsemätöntä. Voi kun se suunnistuskin sujuisi..
Kisa-aamun rutiineissa ei ollut mitään yllättävää. Auto tosin pakattiin vasta lauantaiaamuna, koska Marin kolmiovinen tilaihme on tullut talven aikana lastattua täyteen niin monta kertaa, että se sujuisi vaikka silmät kiinni. Köröteltiin siis aamutuimaan Nummelanharjulle kasaamaan pyörät ja jonottamaan karttoja heti kahdeksalta. Reittisuunnittelua ja viimeisiä varustevalintoja, eipä siinä aamulla juuri muuta.

Eikun menox.
Startti tapahtui kymmeneltä Nummelanharjun hiihtomajalta. Kirmasimme viereisen koulun pihaan, mistä piti etsiä viisi rastia tolpissa olleiden karttojen avulla. Alkusuunnitteluun meni kovasti aikaa ja yksi rasteista ei meinannut löytyä millään. Lopulta homma meni niin, että minä hain 3, Mari yhden ja viimeiselle mentiin yhdessä.

Quest -pähkäilyä koulun pihassa.

Alun questin jälkeen kirmasimme parin juoksurastin kautta rantaan kajakeille ja melomaan. Melonta oli suoraviivaista eikä vaatinut suunnistuksellisia avuja. Ehdimme kuitenkin jo hermostua: miten kaksikko jossa ei ole edes peräsintä voi kaartaa melkein tyynessä kelissä jatkuvasti oikealle..?

Mysteeri jäi ratkaisematta, kun saavuimme rantaan ja juoksimme ylös kalliolle kohti questiä. Kallion reunalle oli juuri alkanut muodostua jonoa kunto- ja naistensarjalaisista. Edessä oli jotain kuntosarjalaisia, joilla meno hieman kesti. Lisäksi jouduimme hetken odottamaan, kun turvanene vai sen henkilökunta vaihdettiin. Laskeutuminen sujui nopeasti ja olikin aika lyhyt. Talvireissusta oli selvästi apua. Köysi loppui kesken joten lopuksi sukellettiin vapaapudotuksella veteen. Könysimme takaisin ylös ja lähdimme takaisin kohti kajakkeja, pahimman risukon läpi, tottakai :)

Matka ei jatkunutkaan kajakeilla vaan vitoselle mentiinkin rantaa pitkin. Etenimme rantaviivan tuntumassa, mukavassa pikku pikku risukossa. Hyvää harjoitusta tulevaa Jukolaa varten. Lopulta vitonen löytyi ja rannasta lähdettiin uiden toiselle puolelle. Vesi ei ollut läheskään niin viileää kun voisi ajatella. Rannasta kömmittiin ylös ja juosten kohti rullaluistimia ja kuivia vaatteita.

"Rullaluistelua"

Odotin rullaluistelua oikeastaan innolla. Minulla ei ole koskaan ollut vaikeuksia jarruttamisen kanssa, ja viikolla tehty parin tunnin lenkki oli niin nautittavan mukavaa, että odotin osuutta innolla. Noh, eihän se seikkailukisoissa koskaan niin mene. Ratamestari oli löytänyt luistelureitiksi Suomen huonokuntoisimman tienpätkän. Hiekkatielläkin olisi varmaan päässyt helpommin eteenpäin.. Onneksi otin sauvat mukaan, niistä oli hyötyä ylämäessä ja pahimmat kohdat pääsi tasurilla. Mari sen sijaan joutui äheltämään koko matkan ilman niitä, ja yhteisvauhtimme ei tainnut olla mikään päätähuimaava. Tulimme rullaluistelun loppuun ihan Tehotyttöjen ja Snoukkari 1:n perässä.

Luistelun jälkeen otimme ne kantoon ja haimme kolme rastia juosten. Kävimme mm. liukastelemassa ylhäällä kalliolla, missä koko komeuden ikuisti Peten lisäksi toinen kamera ja videokuvaajakin. Näin meillä urheillaan.. Joo, juoksuosuudella teimme pari tyhmää koukkua, joten Tehotytöt ja Snoukkarit pääsivät karkuun.

Yhtään ei kaatuiltu tällä rastilla..

Seuraavaksi jatkoimme haastavaan pyöräsuunnistukseen, missä Mari otti komennon. Onneksi, sillä mun hajataittosilmillä mei oltais varmaan vieläkään maalissa. Homma alkoi sujua aika hyvin, ja ohitimme pari joukkuetta osuudella. Osuus oli myös tosi mukavaa vaihtelua asfalttimyllytykseen, mitä pyöräilyissä on yleensä vähän liiaksi. Rastit löytyivät kohtuullisen helpoksi, ja teimme vain yhden selkeän pummin. Lopuksi vielä vaihtoon parin "pikku töyssyn kautta" ja viimeiselle juoksuosuudelle.

Tämäntyyppistä pyöräsuunnistusmaastoa.

Etenimme juoksut aikalailla samaa matkaa Snoukkarien kakkostiimin kanssa, välillä edellä, välillä perässä. Kahdelle viimeiselle rastille lähdimme myllyttämään ja luulimme että Snoukkarit jäivät horisonttiin. Noh, myllytyksen päätteeksi saimme todeta, että tytöt olivat oikaisseet tien yli, eivätkä menneet tunnelista niinkuin me, joten lopulta tytöt olivat maalissa parisataa metriä ennen meitä. Luulimme että kyseinen tie oli kiellettyä aluetta, mutta ehkä luulimme väärin. Niin tai näin, nyt puhutaan sijoista ynnä muut, joten samapa tuo. Virallisia tuloksia vielä odotetaan, mutta oletamme että sijoitus pyörii siellä 4-5:n tienoilla.

Kisa oli naisten sarjassa melko tasainen, vaikka Mehukatit veivätkin odotetusti voiton. Reitti oli mukavan vaihteleva, mutta valitettavan lyhyt, alle neljä tuntia. Niimpä ei saatu käyttöön meidän ainutta "asetta", fysiikkaa.  Lyhyet kisat ratkaistaan yleensä suunnistustaidolla, ja meidän kiri alkaa aikaisintaan 5h lämmittelyn jälkeen. Mutta ei se mitään, pääseepähän huomenna rullahiihtämään ja melomaan. Kiitokset taas järjestäjille hyvästä työstä!

Omaa hauskaa tuloskopissa..

Parhaat hetket koettiin vasta suihkun ja ruuan jälkeen, kun odottelimme hukkapoikia maaliin. Ja saatiinkin oikein hyvää videomateriaalia.. ;)