Koskimelontaa Kymijoella 24.-26.8.

Työkaveri on houkutellut mukaan Merkkarien koskimelontakurssille useampaan otteeseen, mutta kyseisenä elokuun viikonloppuna on yleensä ollut Apa tai jotain muuta aktionia. Tänä vuonna kyseiselle viikonlopulle ei ollut tarjolla mitään normaalista poikkeavaa, joten nimi listalle ja menoksi.

Tapasimme perjantaina majalla, lastasimme sekalaista koskikalustoa autoihin ja katoille ja lähdimme ajamaan kohti Kotkaa ja Kohinan koskitukikohtaa Kymijoella. Perillä purettiin kalusto, tehtiin vähän tutustumista ja säädettiin kalusto valmiiksi aamua varten.

Kalusto käyttöä vaille valmiina.

Lauantai alkoi sillä kun 16 unista melojaa oli yhtä aikaa puurokattiloineen keittiössä hääräämässä. Kamat saatiin kuitenkin kasaan ja vesille päästiin tavoitteen mukaisesti kympiltä. Olin itse koskinoviisi eli aloittelijoiden ryhmässä. Vetämässä oli kokenut koskiopas Satu sekä Simo, mm. keväisen Ice Breakin isä, joten oltiin hyvissä käsissä.

Alussa totuteltiin varusteisiin, mm. merimelontaan verrattuna erittäin herkkään kajakkiin, harjoiteltiin eteen ja taakse melontaa, sivuttaissiirtymistä, vähän tuentoja, melottiin ympyrää kajakki vinossa ym. kikkailua. Seuraavaksi siirryttiin lossausharjoituksiin, eli ylitettiin virtaavaa vettä erilaisissa paikoissa. Jokainen sai myös kaatua ja reskuttaa. Setin lopussa laskettiin ryhmässä myös pari koskea. Eka setti venähti melkein kolmeen tuntiin.

 

Päivällä syötiin, otettiin pienet päiväunet ja iltapäivällä jatkettiin toisella setillä. Kerrattiin aamun juttuja ja lossattiin vaikeammissa paikoissa. Siirryimme ylös Tornivirralle saakka, missä kokeneemmat harjoittelivat surffausta. Heitin yhdet lipat lossauksessa ja toiset Tornilla. Lopussa homma alkoi vihdoin sujua, kun sekä Tornikoski että paluumatkan muut kosket menivät putkeen. Illalla saunottiin, syötiin, katsottiin melontavideoita ja hengailtiin muuten porukalla. Päivän 5-6h koskimelontaa ottivat kuitenkin veronsa, ja viimeisetkin painuivat pehkuihin puolen yön tietämillä.

Aki surffaa Tornivirrassa.

Sunnuntaina ohjelmassa oli yksi pitempi n. 3h setti ennen lounasta, siivoista ja paluumatkaa. Vaihdoin aamulla kajakkia, kun eilinen oli vähän iso, raskas ja kuulemma holtiton virrassa. Uusi kajakki tuntui erilaiselta, mutta aloitimme aamu kertaamalla, joten pääsin hyvin toteuttelemaan ennen isompia kuohuja. 

Hyvästä alusta huolimatta minun sunnuntaini ei mennyt ihan putkeen. Kaaduin pariinkin otteeseen yhdessä vähän hankalammassa lossauksessa.. Kerran laskin isohkon kosken uimalla alas asti, toisella kerralla sain uitua akanvirtaan, joten uimareissusta tuli lyhyempi. Ohjaajamme Jussi käski tässä kohdassa minun päästää melasta irti ja uida. Uinti siis onnistui, mutta mela katosi. Muu ryhmä lähti etenemään, me jäimme Satun kanssa etsimään melaa. Pyörimme rannoilla hyvän tovin, mutta melaa ei näkynyt. Palasimme Kontille hakemaan uutta, mutta tässä vaiheessa kello oli jo sen verran, että ajattelimme, ettei enää kannata lähteä Tornikoskelle saakka. Niimpä lossailimme ja hioimme tekniikkaa alempana ja kokeilimme laskea koskea lauttana.

Lepotauko Tornikosken padolla.

Iltapäivällä vielä ruokaa, siivousta, pari valokuvaa, kurssin päätös ja paluumatka Helsinkiin. Mukava, tapahtumarikas ja aika rankka viikonloppu siis takana. Paljon uutta ja jännää, muutama mustelma ja pari arkaa lihassolua. Uinteja tuli tasaiseen tahtiin joka setissä, joten kajakilla kaatuminen alkaa olla aika sujuvaa meikäläiselle. Näillä määrillä se eskimo olis hyvä opetella.. Jännä nähdä miltä merikajakki tuntuu seuraavalla kerralla. 

Koko jengi loppupotretissa.

Aquapac Multi Adventure 18.8.

Aquapac Multi Adveture eli Ex-apa kisattiin tänä vuonna Mustion maisemissa Raaseporissa. Aamu alkoi jännittävissä merkeissä systerin auton pakkaamisella ja starttioperaatiolla: illalla kääntelin virta-avainta lukossa kymmenisen minuuttia ennen ensimmäistä pihahdusta. Onnea oli matkassa ja moottori aloitti ruohonleikkurimaisen pärinänsä jo toisella yrittämällä. Tuulilasinpyyhkijät elivät puolet matkasta omaa elämäänsä, mutta se ei vaikuttanut perillepääsyyn sen enempää.

Reissuun lähtö meni hämäävän helposti: ei oikeastaan mitään säätöä ja starttiviivalle ei ollut mitään kiirettä. Tällä kertaa pariksi löytyi Mikan sisko Anu, jonka kanssa tapasimme aamulla ekan kerran. Yhteinen sävel löytyi helposti.

Startti tapahtui Mustion hiihtomajan pihasta klo 9. Otimme maasta kartat käteen ja lähdimme hakemaan juosten muutamaa rastia, jotka löytyivät helposti ja vauhtikin oli ihan ok. Sitten pyörät alle. Päätimme ”oikaista” latupohjien kautta, mutta kierto kunnon tietä olisi ollut ripeämpi. Mehukatit pyöräilivät ohi kun tulimme tielle. Ykköselle menimme heidän kannassaan.

Pyöräilyt.

Anu oli pyöräillyt vähemmän ja varsinkin mäkiset ja tekniset osuudet menivät vähän hitaammin häneltä. Lisäksi Anun karttateline oli ruuvattu liian löysälle, joten joudumme pysähtymään useampaan otteeseen ruuvien kiristykseen. Muuten pyöräily meni ihan ok. Pienen koukun teimme, kun kolmosen jälkeen ajatuksissani samaistin olevani menossa jo vitoselle. Hiiltomiehet lähtivät peesiin ja teimme pikkulenkin väärään suuntaan.

Pyöräilyn keskellä oli siltaquest, jossa piti vähän kiipeillä siltarakenteissa leiman saadakseen. Tulimme paikalle sopivasti jonottamaan. Jonossa kului tovi jos toinenkin. Itse quest oli ihan ok. Vastaavaa varmistuskikkailua tehtiin Uuden-Seelannin kanjoneissa, joten periaate oli tuttu. Anulla oli vähemmän kokemusta köysistä, ja olimme etukäteen sopineet että jos toinen suorittaa niin se olen minä. Mutta hyvin homma sujui Anultakin.

Pyöräilyn lopussa haettiin vielä yksi rasti juosten jonkinlaisesta näkötornista tms. ja sen jälkeen vaihtoon ja kohti melontaa. Rantaan oli matkaa kilometrin verran ja tutustuimme taas paikalliseen pusikkokulttuuriin. Tiivis oli tunnelma.

Melonta + suunnistus.

Kajakkimme oli taas mallia ”käännyn vain oikealle”. Melonnan ekalla rastilla teimme kisan suurimman mokan. Menimme rantaan jossa rasti sijaitsee periaatteella ”tosta suoraa pusikon läpi”. Noh, pusikko oli tiheämpää kuin ajattelimme ja vauhti pysähtyi metrien päähän rannasta. Kaislikossa oli reiteen asti vettä, joten jätimme kajakin ja lähdimme talsimaan kohti rantaa. Pyörimme kaislikossa ja rannassa ehkä vartin verran. Kaislikossa suhisee.. Rasti löytyi lopulta ja pääsimme jatkamaan matkaa. Muut melontarastit menivät onneksi vähän paremmin ja viimeinen suunnistusosuus meni myös aika putkeen. Loppuaika oli jotakin 4h 46 min. Siitä vartti pois niin olisimme olleet kolmen joukossa.. Mutta ei auta jossitella. Sija oli tällä kertaa siis viides, ja mikäs siinä.

Sää oli kohdallaan ja rata suoraviivainen ja mukava, vaikka pituutta olisi saanut olla enemmän. Katsoimme vielä palkintojenjaon ja autoilimme Siuntion perukoille EQ-talkoojengin saunailtamiin. Tarjolla oli saunaa,  ruokaa ja juomaa hyvässä seurassa. Loistava päätös mukavalle päivälle.

Viikonloppu Jämillä.

Viikonloppuna kisattiin Jämi147:n toinen osakilpailu, 84km maastopyöräkisa Jämin hiekkaisissa harjumaastoissa. Mari lähti seuraksi tekemään treeniviikonloppua hiihtoputkessa, joten perjantaina aamulla ladattiin taas kerran auto täyteen tavaraa ja kaasuteltiin kaupan kautta Jämille. Marin tehdessä pari treeniä jo perjantaina minä yritin rajoittaa innostusta ja käydä vain lyhyellä tunnin lenkillä tutustumassa pyöräreitin alkukilometreihin. Kävin muutama viikko sitten Jämillä ajamassa, joten tiesin jo ennakkoon mitä oli edessä. Illalla käytiin vielä vähän uimassa Jämin ulkouima-altaassa ja laiskoteltiin huoneessa olympialaisia katsellen.

Aamuhulinaa kisakeskuksessa.

Lauantaille ehdittiin luvata kaikenlaista säätä, mutta sateisen yön jälkeen aamu valkeni lopulta pilvisenä ja tuulisena. Perussuomalainen +16 tuulinen kesäsää. Startti oli klo 10 viereiseltä lentokentältä.

Asettautumista lähtöviivalle. Lähtijöitä oli reilu 400.

Viivalla oli aika paljon harrastajan näköistä sponsorilogoilla varustettua porukkaa. Otin silti rohkeasti starttipaikan joukon puolivälin tienoilta, koska hiihto-osakilpailusta oppineena en halunnut myöskään jäädä hitaampien taakse pussiin kovin pitkäksi aikaa. Ohitelkoot sitten muut jos olisin liian hidas.

Päivän kalusto.

Startista ampaistiin liikkeelle ihan mukavaa vauhtia. Odotin että porukka lähtee painamaan heti täysillä lentokenttää pitkin, mutta startissa ei ollut mitään suurta dramatiikkaa. Ohittelin jonkin verran porukkaa ekoilla kilometreillä, kun haettiin jonoasetelmia. Ekat 20km olivat tuttuja, joten ajoin aika reipasta vauhtia heti alusta, kun tiesin että n. 13km jälkeen alkaisi useamman kilometrin loiva hiekkatieosuus, jolla pystyisi tarpeen mukaan vähän huilaamaan.

Off we go.

Reitti mutkitteli Jämin lähimaastoissa, käväisi välillä Pirkan uraa mukaillen Hämeenkyrössä ja Ikaalisten suunnalla ja palaasi lopulta takaisin Jämille. Single trackia oli jonkin verran, mutta kovin tekniseksi reittiä ei voi kuvailla. Silti ajamisessa riitti vaihtelua, kun alusta vaihteli kangaspolusta hiekkaiseen metsäautotiehen ja hiekkapohjaiseen maantiehen, upottavilla hiekkaosuuksilla höystettynä. Pari kilsaa taisi olla asfalttiakin. Nousua ja pehmeää hiekka-alustaa oli ihan riittämiin, niin että reiskat sai hapoille ilman suurempia ongelmia. Reitti nousi harjun päälle muistaakseni 4 kertaa ja muutenkin ylämäkeä piisasi. Eniten hapotti oikeastaan habat, kun ajaminen oli välillä aikamoista rynkytystä.

Ajoin alkumatkan n. 4h tavoiteaika mielessäni. Pari ekaa tuntia olinkin hyvin aikataulussa, mutta 45km jälkeen kun harjuun oli kiivetty jo 3 kertaa, reiskat hapotti sen verran, että alko käydä selväksi että keskinopeus laski 20km/h tienoille. Kesällä on kyllä tullut ajettua, mutta enimmäkseen pk-lenkkejä tai mäkivetoja Malminkartanossa, joten kokemusta useamman tunnin vauhdikkaammasta ajelusta ei juuri ollut. Toki viimeksi Rokualla ajettiin noin 130km, mutta vauhti oli sen verran leppoinen, että sitä ei voi oikein tähän verrata.

Sää oli koko päivän tuulinen, ja vastatuuli puski kasvoille tieosuuksilla. Sain peesiapua miehiltä tasan nolla metriä. Paikka oman selkäni takana sen sijaan oli kovinkin suosittu. Lopussa olinkin sanoa pari valikoitua peesaajille, kun vuorovetohaluja ei ollut kenelläkään.

Viimeinen 20km oli aika tuskaista, ja kurvien jälkeen vaan toivoi että sieltä ei paljastuisi mitään kovin jyrkkää mäkeä. Lopussa vielä pieni loppukiri, ja vikalla kilometrillä taakse jäi vielä edellä ajaneet 3 ”sponsorilogohousumiestä”. Loppuaika painui reilusti 4h päälle, n. 4h 13min ja sekunnit päälle. Ennakko ajatus oli tehdä hyvä kova treeni ja toivoa että ei tulisi maaliin ihan viimeisenä. Hämmästys olikin jonkinmoinen, kun kuulin ajaneeni kymppisakkiin, yhdeksänneksi. Oho. En nähnyt koko matkalla yhtään naista, joten en tiennyt yhtään kuinka kovaa tai hiljaa sotkin muihin nähden. Jäin toki voittajasta, Oravamäen Maijasta, tunnin verran, mutta kovempaa ajaneet olivat kaikki tuttuja nimiä joko pyöräkisojen kärkisijoilta, hiihtokisoista tai seikkailukisojen kärkitiimeistä. ”Noubadien” listalla sijoituin siis aika korkealle ;)

Imukykyiset lisäsiivekkeet.

Illalla lepuuttelin jalkoja uima-altaalla ja käytiin Marin kanssa kisakeitoilla tapaamassa tuttuja. Pienellä venyttelyllä jalat virkosivat mukavasti niin, että sunnuntaina pystyi vielä tekemään mukavan 3h treenin hiihtoputkessa ja sauvojen kanssa hölkötellen.

Paluumatkalla sunnuntaina pysähdyttiin vielä Ylöjärvellä pyöräkisojen (jotkut kortteliajot) kulisseissa ja Mari kävi tsekkaamassa yhden rullahiihtokisan reitin. Kisakahviosta vielä evässämpylät mukaan ja kohti viimeistä etappia, kotia. Taas oli hauska ja tapahtumarikas viikonloppu. Silti aika mukavaa, että viikon päästä saa olla ihan vaan kotimaisemissa.