tiistai 14. toukokuuta 2013

Spring Adventure 11.5.2013

Kesäkauden kisat starttasivat tänä vuonna multisportilla Spring Adventuresta, joka järjestettiin Nummi-Pusulassa, Keräkankareen hiihtomajan lähimaastoissa. Ellu oli varoittanut että häneltä puuttuu kilpailuvietti, joten asennoiduin, että edessä oli rento päivä.

Kisa starttasi kympiltä ja materiaalikin laitettiin jakoon vasta ysiltä, joten aamulla oli mukavasti aikaa nukkua normaalit yöunet, huristella paikalle ja laittaa tavarat järjestykseen. Sää vaikutti todellakin suosivan, ja vaatetusta pitikin vähän säätää. Päädyin matkaan Ullmaxin kerrastopaidalla ja teknisellä t-paidalla, mutta vähemmälläkin olisi pärjännyt: arska mollotti ja lämpötilakin taisi nousta iltapäivällä yli parinkympin.

Kohta mennään..

Kisa starttasi jo lähes perinteiseen tapaan muistisuunnistuksella. Lähitienoille oli sijoitettu kolme rastia, niin että rastilla selvisi seuraavan rastin sijainti. Alun juoksentelu antoikin jo hyvän kuvan siitä mitä tuleman pitää: mäkeä ja suppaa ylös alas.

Me tullaan vasta mäkeä alas.

Juoksentelun jälkeen hyppäsimme pyörän selkään, ja aloitimme n. 20km pyöräosuuden. Kuten sanottu, päivän teema oli ”sijoitetaan kaikki rastit mahdollisimman suuren mäen päälle”. Toisaalta, rastit oli siinä mielessä helppo löytää, että kun arveli rastipaikan lähestyvän, ei tarvinnut kuin etsiä tienoon suurin mäki, ja kavuta se ylös. 

Tunkkaustakin oli tarjolla, totta kai. Erityisesti rastien 4 ja 5 välillä, missä yksi karttaan merkitty tie puutti kokonaan. Peten radat sisältävät aina tietyn määrän tunkkausta, joten otettiin tilanne kisaan kuuluvana ja työnnettiin menemään.

Pyöräilimme kuusi rastia, minkä jälkeen suunnistimme Pusulanjärven rantaan, missä päästiin melomaan. Meidän reitillä oli kolme melontarastia, joista kakkosella odotti jonkinlainen quest. Ykkönen löytyi pienen hakemisen jälkeen pusikosta. Rastilta puuttui rastilippu, joten kelluvan leimasimen huomaaminen oli vähän vaikeaa. Kakkonen oli selkeämpi. Questinä oli katsoa rannalla olevasta kartasta kaksi lisärastia ja hakea ne.

Rantautumista melonnan 2. rastilla.

Tehtiin klassiset eli lähdettiin jo painamaan kohti ekaa rastia, kunnes tajusimme että rastivihjeet olikin annettu peilikuvana. Ei siis muutakun uparit ja toiseen pusikkoon. Rasti löytyi helposti ja palasimme takaisin toisen rastin pariin. Siinä vierähtikin sitten tovi jos toinenkin, ja rastille alkoi kerääntyä porukkaa enemmänkin. Haimme rastia ”ikuisuuden”, ennenkö keksimme luovuttaa ja jättää sen väliin. Myös miesten kärki Neon Sport kirosi samoihin aikoihin rastia ja pusikkokahlausta. Veikkaan että kyseinen rasti vaikutti lopulta lopputuloksiin aika paljon, etenkin meidän kohtuullisen kauan rastia etsineiden osalta. Lähinnä harmittaa että emme tajunneet luovuttaa jo paljon aikaisemmin.

Haimme vielä melonnan kolmosrastin, ja palasimme pyörille. Lyhyen huoltotauon jälkeen jatkoimme matkaa vielä parin pyörärastin verran kohti kisakeskusta ja juoksuosuutta. Viimeinen juoksu (n.6km linnuntietä) sisälsi 10 rastia. Juoksentelimme ne läpi varmaa perusvauhtia. Etenimme lähes yhtä matkaa toisen Snoukkaritiimin, Annen ja Päivin kanssa. Haimme rasteja 7 ja 8 vähän pitempään, jolloin Anne ja Päivi pääsivät karkuun. Juoksentelimme vielä vaihtopaikalle ja viimeiselle questille, missä piti kävellä köyden päällä erilaisten narunpätkien ja köysien avustuksella. Mun eka yritys loppui putoamiseen puolivälissä. Vaihdoimme kokelaaksi Ellun ja kun tekniikka löytyi, homma sujui hienosti. Loppusuoran lähestyessä kompastuin vielä kengännauhaani ja heitin loppuun hienot mahalaskut. Ilmeisesti tilanteesta ei kuitenkan jäänyt todistuasineistoa filmille tai muuallekaan. Meiltä meni koko reittiin lopulta aikaa n. 5h 45 min, sijoituksesta ei ole vielä tietoa.

Mitä jäi siis käteen? Ainakin rusketusraidat käsivarsiin. Nousumetrejä tuli lopulta lähes 900, mutta kunnon hapotusta tai muuten äärimmäistä ponnistelua ei tullut missään vaiheessa. Mäet tuli sotkettua lähes kokonaan keskirattaalla ja juoksukin kulki ok. Suoraan kulkeva kajakki olisi ollut kiva, mutta arpaonni ei suosinut tälläkään kertaa. Onnistuin pitämään kilpailuviettini kurissa, vaikka myönnetään, että erityisesti pyöräilyosuuella olisi tehnyt mieli mennä kovempaa.

Melontarastin puuttumisesta ja varustekassien odottelusta huolimatta kiitos taas järjestäjille. Tällä kertaa ratakin oli sopivan mittainen ;)

Jalkaosasto tuntui kevyeltä vielä sunnuntainakin, joten kisan jälkeiselle päivälle kertyi pari tuntia pyöräilyä + läpsyttelyä aurinkoisella ja lähes tyynellä merellä.

Kuvat: Liisa Paakkanen, lisää täällä.