Jämi 84km MTB 4.8.2013

Osallistuin lauantaina toista kertaa Jämin 84km maastopyöräkisaan. Valmistautuminen ei mennyt ihan putkeen, mutta kiva kisa loistokelissä. Raporttia voi lukea taas täältä.

Geopark Challenge 5.-6.7.2013

Nyt olisi tarjolla stooria Rokua sistersin taipaleesta täällä.

No Limit IhanHukassa..

Itseltäni jäi tänä vuonna No Limit aikataulu syistä (+ muita valittuja selityksiä..) kokonaan väliin. Ei se mitään, IhanHukassa osallistui koitokseen kahden tiimin voimin. Käy tsekkaamassa kisaraportti, tiimiesittelyt, kisakalenteri ym. osoitteesta http://ihanhukassa.blogspot.fi.

Osoite kannattaa painaa mieleen, koska minunkin toilailuistani voi todennäköisesti lukea jatkossa useammin sieltä kuin täältä. Lähiviikkoina juttua on tulossa mm. Jukolasta, maastotriathlonkisoista, Mt Blancin vuorijuoksentelusta ja Geoparkista.

Mukavaa treenikesää, nähdään lenkillä!

Spring Adventure 11.5.2013

Kesäkauden kisat starttasivat tänä vuonna multisportilla Spring Adventuresta, joka järjestettiin Nummi-Pusulassa, Keräkankareen hiihtomajan lähimaastoissa. Ellu oli varoittanut että häneltä puuttuu kilpailuvietti, joten asennoiduin, että edessä oli rento päivä.

Kisa starttasi kympiltä ja materiaalikin laitettiin jakoon vasta ysiltä, joten aamulla oli mukavasti aikaa nukkua normaalit yöunet, huristella paikalle ja laittaa tavarat järjestykseen. Sää vaikutti todellakin suosivan, ja vaatetusta pitikin vähän säätää. Päädyin matkaan Ullmaxin kerrastopaidalla ja teknisellä t-paidalla, mutta vähemmälläkin olisi pärjännyt: arska mollotti ja lämpötilakin taisi nousta iltapäivällä yli parinkympin.

Kohta mennään..

Kisa starttasi jo lähes perinteiseen tapaan muistisuunnistuksella. Lähitienoille oli sijoitettu kolme rastia, niin että rastilla selvisi seuraavan rastin sijainti. Alun juoksentelu antoikin jo hyvän kuvan siitä mitä tuleman pitää: mäkeä ja suppaa ylös alas.

Me tullaan vasta mäkeä alas.

Juoksentelun jälkeen hyppäsimme pyörän selkään, ja aloitimme n. 20km pyöräosuuden. Kuten sanottu, päivän teema oli ”sijoitetaan kaikki rastit mahdollisimman suuren mäen päälle”. Toisaalta, rastit oli siinä mielessä helppo löytää, että kun arveli rastipaikan lähestyvän, ei tarvinnut kuin etsiä tienoon suurin mäki, ja kavuta se ylös. 

Tunkkaustakin oli tarjolla, totta kai. Erityisesti rastien 4 ja 5 välillä, missä yksi karttaan merkitty tie puutti kokonaan. Peten radat sisältävät aina tietyn määrän tunkkausta, joten otettiin tilanne kisaan kuuluvana ja työnnettiin menemään.

Pyöräilimme kuusi rastia, minkä jälkeen suunnistimme Pusulanjärven rantaan, missä päästiin melomaan. Meidän reitillä oli kolme melontarastia, joista kakkosella odotti jonkinlainen quest. Ykkönen löytyi pienen hakemisen jälkeen pusikosta. Rastilta puuttui rastilippu, joten kelluvan leimasimen huomaaminen oli vähän vaikeaa. Kakkonen oli selkeämpi. Questinä oli katsoa rannalla olevasta kartasta kaksi lisärastia ja hakea ne.

Rantautumista melonnan 2. rastilla.

Tehtiin klassiset eli lähdettiin jo painamaan kohti ekaa rastia, kunnes tajusimme että rastivihjeet olikin annettu peilikuvana. Ei siis muutakun uparit ja toiseen pusikkoon. Rasti löytyi helposti ja palasimme takaisin toisen rastin pariin. Siinä vierähtikin sitten tovi jos toinenkin, ja rastille alkoi kerääntyä porukkaa enemmänkin. Haimme rastia ”ikuisuuden”, ennenkö keksimme luovuttaa ja jättää sen väliin. Myös miesten kärki Neon Sport kirosi samoihin aikoihin rastia ja pusikkokahlausta. Veikkaan että kyseinen rasti vaikutti lopulta lopputuloksiin aika paljon, etenkin meidän kohtuullisen kauan rastia etsineiden osalta. Lähinnä harmittaa että emme tajunneet luovuttaa jo paljon aikaisemmin.

Haimme vielä melonnan kolmosrastin, ja palasimme pyörille. Lyhyen huoltotauon jälkeen jatkoimme matkaa vielä parin pyörärastin verran kohti kisakeskusta ja juoksuosuutta. Viimeinen juoksu (n.6km linnuntietä) sisälsi 10 rastia. Juoksentelimme ne läpi varmaa perusvauhtia. Etenimme lähes yhtä matkaa toisen Snoukkaritiimin, Annen ja Päivin kanssa. Haimme rasteja 7 ja 8 vähän pitempään, jolloin Anne ja Päivi pääsivät karkuun. Juoksentelimme vielä vaihtopaikalle ja viimeiselle questille, missä piti kävellä köyden päällä erilaisten narunpätkien ja köysien avustuksella. Mun eka yritys loppui putoamiseen puolivälissä. Vaihdoimme kokelaaksi Ellun ja kun tekniikka löytyi, homma sujui hienosti. Loppusuoran lähestyessä kompastuin vielä kengännauhaani ja heitin loppuun hienot mahalaskut. Ilmeisesti tilanteesta ei kuitenkan jäänyt todistuasineistoa filmille tai muuallekaan. Meiltä meni koko reittiin lopulta aikaa n. 5h 45 min, sijoituksesta ei ole vielä tietoa.

Mitä jäi siis käteen? Ainakin rusketusraidat käsivarsiin. Nousumetrejä tuli lopulta lähes 900, mutta kunnon hapotusta tai muuten äärimmäistä ponnistelua ei tullut missään vaiheessa. Mäet tuli sotkettua lähes kokonaan keskirattaalla ja juoksukin kulki ok. Suoraan kulkeva kajakki olisi ollut kiva, mutta arpaonni ei suosinut tälläkään kertaa. Onnistuin pitämään kilpailuviettini kurissa, vaikka myönnetään, että erityisesti pyöräilyosuuella olisi tehnyt mieli mennä kovempaa.

Melontarastin puuttumisesta ja varustekassien odottelusta huolimatta kiitos taas järjestäjille. Tällä kertaa ratakin oli sopivan mittainen ;)

Jalkaosasto tuntui kevyeltä vielä sunnuntainakin, joten kisan jälkeiselle päivälle kertyi pari tuntia pyöräilyä + läpsyttelyä aurinkoisella ja lähes tyynellä merellä.

Kuvat: Liisa Paakkanen, lisää täällä.

Pirkan (umpihanki)hiihto 2013

Luontoäiti järjesti mukavan pikku yllärin kaikille Pirkanhiihtäjille: edellisenä yönä satoi 10–20 cm uutta pehmeää pakkaslunta. Siinä olikin järjestäjillä hommaa luoda sellaiset olosuhteet ja ennen kaikkea ladut, jotka kestäisivät satojen ja satojen hiihtäjien kulutuksen aamusta iltaan.. Aamun keli oli onneksi ihan kohtuullinen: noin 5 astetta pakkasta ja lumisadekin oli loppumaisillaan. Päivän valjetessa odotettavissa oli aurinkoinen pakkaspäivä.

Startti pamahti ilmoille Niinisalon varuskunnassa sunnuntaiaamuna klo 7. Olin sukset jalassa lähtöalueella 6.58, joten lähtöpaikan hakeminen oli myöhäistä. Latupaikkoja ei ollut vapaana, mutta pari papparaista tarjosi tilaa kun jonot lähtivät liikkeelle.

Alussa meno oli nykivää ja vähän hidasta, kun latu-urat harvenivat vähitellen. Ohittaminen latujen välissä hitaalla ja pehmeällä kelillä oli kuitenkin työlästä ja voimia vievää, joten päätin tyytyä jonohiihtelyyn. Eiköhän sitä ehdi aloittaa kirin sitten myöhemminkin. Latujen määrä asettui lopulta kahteen, ja niistä toinen luisti selvästi paremmin kuin toinen. Päättelin siis, että jonohiihto luistavammalla ladulla oli tässä vaiheessa taloudellisin vaihtoehto, kun edessä oli vielä yli 80km taivallettavaa.

Keli oli hidas ja kuluttava: suksi ei juuri liukunut, vaan irtolumi jarrutti joka potkaisulla vastaan. Latu-ura muistutti parhaimmillaankin vain man made –latua, joten latu-uran antamasta tuesta ei ollut tietoakaan, vaan sukset piti pitää suunnassa ihan omalla lihastyöllä.

Jämin jälkeen eli n. 20km kohdalla latu oli hetkellisesti vähän paremmassa kunnossa, mutta mureni taas aika nopeasti. Erityisen huonoksi latu meni puolivälin jälkeen, sillä Puoli-Pirkan hiihtäjät (monia satoja) olivat ehtineet jo lähteä kun itse ehdin paikalle. Pian puolivälin jälkeen alkoivat siis myös jatkuvat ohitukset, kun aloin saada hitaimpia puolimatkalaisia kiinni. Ohitteluista johtuen pääosa hiihdosta tapahtui pehmeällä keskiosalla, jossain siinä latu-uran tapaisen vieressä.

Kello ja keli paljastivat jo alkupuoliskolla, että kaikki ennakkotavoitteet kannatti siirtää syrjään. Niimpä vaihdoin aivot hiihtomoodista hiihtelyn puolelle, ja keskityin nautiskelemaan aurinkoisesta pakkaskelistä. Rankkaa oli silti, ja etenkin jano yllätti yleensä jo hyvissä ajoin ennen huoltopistettä, vaikka niillä kuinka yritti nieleskellä mukikaupalla nestettä.

Viimeisillä n. 7km:llä latu taas parani, kun tultiin Ylöjärvelle ja paikallisille kuntoladuille. Edessä vilahteli toisen naishiihtäjän punainen numeroliivi, jota yritin vielä lopussa tavoittaa. Pääsin jo melkein peesiin, mutta maalisuora jäi liian lyhyeksi tasatyöntötykityksestäni huolimatta. Niimpä tulin maaliin pari sekuntia naisen jälkeen ajassa 7.47.12. Loppuaika oli tunnin (!!!) huonompi kuin viime vuonna, mutta aikaero viimevuoteen oli ilmeisesti muillakin lähestulkoon samaa luokkaa. Sijoitus (14.) nousi parilla pykälällä, joten se oli positiivinen yllätys. Välillä kun meno tuntui aikamoiselta retkeilyltä.

Kaikista vaiheista huolimatta tänäkin vuonna Pirkasta muodostui ihan mukava hiihtopäivä. Olosuhteille ei kukaan voinut mitään, joten niistäkään ei viitsi valittaa. Suksittelun ja saunan jälkeen oli mukavaa syödä hyvin ja juhlistaa lauantaina täyttyneitä pyöreitä vuosia.

Jämi42 SKI – Selvisin!

Alkuvuosi ei ole mennyt meikäläisen kohdalla ihan putkeen. Sairastin tammikuussa kaksi flunssaa, joista jälkimmäinen vei mehut aivan täysin. Olin kuun vaihteessa viikon saikulla hirveässä kuumeessa ja täydellistä treenitaukoa tuli lähes kaksi viikkoa. Sen jälkeenkään homma ei ole mennyt ihan niin kuin olisin toivonut.

Kevyttä lenkkiä on yritetty hinkata, mutta syke on noussut niin helposti, että ei auta vaikka kuinka laittaa mäet kävelyksi. Tuntuu kuin koko kuntopohja olisi kadonnut johonkin. Konkreettinen esimerkki tilanteesta koettiin viikko sitten Hakunilassa, kun osana VK-vetoharjoitusta yritin hiihtää Hakunilan ”isoa mäkeä” ylös. Kyseinen mäki on ihan hyvin hiihdettävissä latua pitkin VK:lla. Meikälänen laittoi haarakäynniksi puolivälissä, kun syke huiteli yli anakynnyksen. Se siitä VK-vedosta.. Muissa vedoissa jätinkin sitten kyseisen mäen suosiolla rauhaan.

Ennen Jämiä ilmassa oli muitakin epävarmuustekijöitä. Kadonneen kunnon lisäksi perinteisen tekniikka taisi kadota samalla kertaa. Niin myös pito suksista. En muista koska olisin viimeksi saanut sukset pitämään niin että niihin uskaltaisi ylämäessä oikeasti luottaa. Lähtökohdat ekaa kertaa ihan itse tehtäville kisavoiteluille olivat siis vähintäänkin epävarmat..

Hermostuin kisaa edeltävällä viikolla hajoamispisteessä oleviin sauvoihini ja hankin alennusmyynnistä uudet hiilikuituisemmat, joiden sommat oli jostakin syystä liimattu väärinpäin. Huomasin asian vasta kotona, ja siinä meni sitten pari iltaa vettä keitellessä ja sompia irti kiskoessa. Kun vihdoin sain ne käännettyä, en ehtinyt enää kunnon testilenkille. Niimpä sauvat saivat tulikasteensa vasta itse kisassa. Toivottavasti sommat pysyvät paikallaan eivätkä lähde kiertymään pitkien tasatyöntöpätkien aikana..

Kaiken muun hyvän lisäksi heräsin kisa-aamuna melkein kaksin kerroin vatsavaivojen takia. Ei tänään.. Ei siinä muu auttanut kuin kuussatanen burana naamariin ja kohti kisapaikkaa. Ehkä se siitä helpottaa..

Kisapaikalla asiat sujuivat onneksi kohtuullisen hyvin. Hiihtelin puolisen tuntia testilenkkiä, ja sukset pitivät yllättävänkin hyvin. Selvästi kannatti lisätä pari tippaa liisteriä pohjavoiteluun. Hyvä minä :) Pari ”hermokerrosta” purkkia oli kuitenkin lisättävä vielä ennen starttia, että varmasti pitää kun noustaan harjulle.

Sitten itse kisaan..

Kisasää oli mitä parhain: Pari astetta pakkasta, ja Jämin mittapuulla tuulikin oli vain kohtalaista tasoa. Aurinkoa ei näkynyt, mutta oli sentään poutaa. Starttiviivalla oli sellaiset 3-400 lähtijää, jonkin verran enemmän kuin viime vuonna. Tällä kertaa tajusin olla jättäytymättä mihinkään takariviin, vaan lähdin matkaan sillä lailla ”sopivasti” kärkiryhmän takaa.

Starttihep huudettiin ilmoille klo 11. Ensimmäiset kolme kilometriä hiihdimme ympäri tasaista lentokenttää. Latujen määrä väheni asteittain, ja joukko saatiin hyvin letkaksi ennen metsään menemistä. Omassa startissani oli taas naurussa pitelemistä. Kaaduin tasaisen lentokenttäkierroksen aikana kaksi kertaa! Ekalla kerralla jouduin edessä hiihtävän törttöilyn uhriksi, toisella kertaa omat lisävoidekerrokset tökkäsivät latuun ja kaaduin polvilleni. Onneksi ne lipat jäivät päivän viimeisiksi.

Alun jälkeen jäljelle jäi kaksi latua, joita pitkin kaartelimme metsässä ensimmäisen puolikkaan ennen palaamista takaisin kisakeskukselle. Ensimmäinen 10km oli omalla kohdallani melkoista taistelua. Vatsavaivojen lisäksi vanha vaiva, eli alaselkä+SI-nivel -yhdistelmä menivät jumiin, ja selkää särki ihan jäätävästi. Ajattelin jo keskeyttämistäkin, jos kipu ei yhtään hellitä. Lisäksi minulla oli koko kisan ihan järkyttävä jano. Ensimmäinen huoltopiste reilussa 10 kilometrissä olikin erittäin odotettu taukopaikka. Vetäisin siinä geelin ja muutaman mukillisen urheilujuomaa naamariin, ja olo onneksi parani.

Ensimmäisen huollon jälkeen fiilis alkoi muutenkin kohota. Selkä- ja mahakivutkin alkoivat vähän helpottaa ja ehdin nautiskella hiihtämisestä. Tasatyöntö tuntui toimivan ihan hyvin uusilla sauvoilla, joiden sommat pysyivät onneksi suhteellisen suorassa koko kisan ajan. Hiihdin lähes yhtä matkaa muutaman junnun kanssa, jotka huitelivat menemään ihan hurjaa vauhtia. Pienin heistä oli minua ehkä vyötäröön asti..

Kisakeskuksen lähestyessä he kuitenkin jäivät, ja hiihtelin siinä useamman kilometrin 21km sarjassa hiihtäneen naisen kanssa. Olisin pystynyt ohittamaan, mutta ennakoin että hän pystyisi pysymään minun peesissäni, joten katsoin parhaaksi hengähtää selän takana ennen edessä odottavia harjuosuuksia.

Toinen puolikas.

Olin puolivälissä n. 1h 25min kohdalla. Join taas oikein kunnolla ennen harjuun lähtemistä. Nousu meni haarakäynniksi, joka tuntui niiiiiin hitaalta. Fiilistä ei yhtään kohottanut kameran kanssa tilannetta todistanut Jesse Väänänen.. Pian päästiin kuitenkin pitkään laskuun ja sykekin tasoittui. Hiihtelin pääasiassa itsekseni koko toisen puolikkaan, mitä nyt muutaman miehen ehdin ohittaa, yksi heistä Hevoskuurin liehuletti Tero Viljanen. Muita naisia ei matkalla näkynyt.

Toisella puolikkaalla noustiin harjun päälle muistaakseni kolme tai jopa neljä kertaa, viimeisen kerran n. 3-4 km ennen maalia. Melkein kaikki reitin 70 nousumetristä olivat jälkimmäisellä puoliskolla. Välissä oli tietysti alamäkeä ja myös pitkiä tasatyöntöpätkiä. Viimeisessä harjunousussa paukut alkoivat olla jo aika lopussa, niin kuin tietyistä pitääkin, mutta selvisin viimeisestä noususta ilman haarakäyntiä. Lopun pari viimeistä kilometriä oli tasaista harjunvierustaa, joten siinä pääsi vielä puristamaan tasuria oikein kunnolla.

Loppuaikani oli 2h 57min 57 s ja sijoitus naisten sarjan 18. Tällä valmistautumisella ja näillä lähtökohdilla täytyy olla tyytyväinen ainakin siihen, että kaikesta huolimatta aika parani viime vuodesta reilut 18 minuuttia. Tietysti olisi ollut kiva nähdä miten hyvin suksi olisi luistanut ilman sairasteluja, muita vaivoja ja niitä kahta jarruttavaa lisävoidekerrosta. Mutta näin siis tällä kertaa. Ihan hyvä kova treeni kuitenkin.

Kisan jälkeen kävin vielä juoksemassa lyhyet loppuverryttelyt, suihkussa ja syömässä järjestäjien tarjoamat keitot ennen kotimatkaa Tampesteriin. Sunnuntaina verryttelin vielä kevyesti Kangasalan harjumaastoissa ennen paluuta Helsinkiin. Missään ei tuntunut suurempia lihasjumeja ja vatsa ja selkä olivat taas paremmassa kuosissa. Ehkä se kuntokin tästä lähtee vähitellen uuteen nousuun!

Oma kuvamateriaali jäi tällä kertaa nollille, mutta muutamia fotoja löytyy ainakin täältä.