Jämi42 SKI – Selvisin!

Alkuvuosi ei ole mennyt meikäläisen kohdalla ihan putkeen. Sairastin tammikuussa kaksi flunssaa, joista jälkimmäinen vei mehut aivan täysin. Olin kuun vaihteessa viikon saikulla hirveässä kuumeessa ja täydellistä treenitaukoa tuli lähes kaksi viikkoa. Sen jälkeenkään homma ei ole mennyt ihan niin kuin olisin toivonut.

Kevyttä lenkkiä on yritetty hinkata, mutta syke on noussut niin helposti, että ei auta vaikka kuinka laittaa mäet kävelyksi. Tuntuu kuin koko kuntopohja olisi kadonnut johonkin. Konkreettinen esimerkki tilanteesta koettiin viikko sitten Hakunilassa, kun osana VK-vetoharjoitusta yritin hiihtää Hakunilan ”isoa mäkeä” ylös. Kyseinen mäki on ihan hyvin hiihdettävissä latua pitkin VK:lla. Meikälänen laittoi haarakäynniksi puolivälissä, kun syke huiteli yli anakynnyksen. Se siitä VK-vedosta.. Muissa vedoissa jätinkin sitten kyseisen mäen suosiolla rauhaan.

Ennen Jämiä ilmassa oli muitakin epävarmuustekijöitä. Kadonneen kunnon lisäksi perinteisen tekniikka taisi kadota samalla kertaa. Niin myös pito suksista. En muista koska olisin viimeksi saanut sukset pitämään niin että niihin uskaltaisi ylämäessä oikeasti luottaa. Lähtökohdat ekaa kertaa ihan itse tehtäville kisavoiteluille olivat siis vähintäänkin epävarmat..

Hermostuin kisaa edeltävällä viikolla hajoamispisteessä oleviin sauvoihini ja hankin alennusmyynnistä uudet hiilikuituisemmat, joiden sommat oli jostakin syystä liimattu väärinpäin. Huomasin asian vasta kotona, ja siinä meni sitten pari iltaa vettä keitellessä ja sompia irti kiskoessa. Kun vihdoin sain ne käännettyä, en ehtinyt enää kunnon testilenkille. Niimpä sauvat saivat tulikasteensa vasta itse kisassa. Toivottavasti sommat pysyvät paikallaan eivätkä lähde kiertymään pitkien tasatyöntöpätkien aikana..

Kaiken muun hyvän lisäksi heräsin kisa-aamuna melkein kaksin kerroin vatsavaivojen takia. Ei tänään.. Ei siinä muu auttanut kuin kuussatanen burana naamariin ja kohti kisapaikkaa. Ehkä se siitä helpottaa..

Kisapaikalla asiat sujuivat onneksi kohtuullisen hyvin. Hiihtelin puolisen tuntia testilenkkiä, ja sukset pitivät yllättävänkin hyvin. Selvästi kannatti lisätä pari tippaa liisteriä pohjavoiteluun. Hyvä minä :) Pari ”hermokerrosta” purkkia oli kuitenkin lisättävä vielä ennen starttia, että varmasti pitää kun noustaan harjulle.

Sitten itse kisaan..

Kisasää oli mitä parhain: Pari astetta pakkasta, ja Jämin mittapuulla tuulikin oli vain kohtalaista tasoa. Aurinkoa ei näkynyt, mutta oli sentään poutaa. Starttiviivalla oli sellaiset 3-400 lähtijää, jonkin verran enemmän kuin viime vuonna. Tällä kertaa tajusin olla jättäytymättä mihinkään takariviin, vaan lähdin matkaan sillä lailla ”sopivasti” kärkiryhmän takaa.

Starttihep huudettiin ilmoille klo 11. Ensimmäiset kolme kilometriä hiihdimme ympäri tasaista lentokenttää. Latujen määrä väheni asteittain, ja joukko saatiin hyvin letkaksi ennen metsään menemistä. Omassa startissani oli taas naurussa pitelemistä. Kaaduin tasaisen lentokenttäkierroksen aikana kaksi kertaa! Ekalla kerralla jouduin edessä hiihtävän törttöilyn uhriksi, toisella kertaa omat lisävoidekerrokset tökkäsivät latuun ja kaaduin polvilleni. Onneksi ne lipat jäivät päivän viimeisiksi.

Alun jälkeen jäljelle jäi kaksi latua, joita pitkin kaartelimme metsässä ensimmäisen puolikkaan ennen palaamista takaisin kisakeskukselle. Ensimmäinen 10km oli omalla kohdallani melkoista taistelua. Vatsavaivojen lisäksi vanha vaiva, eli alaselkä+SI-nivel -yhdistelmä menivät jumiin, ja selkää särki ihan jäätävästi. Ajattelin jo keskeyttämistäkin, jos kipu ei yhtään hellitä. Lisäksi minulla oli koko kisan ihan järkyttävä jano. Ensimmäinen huoltopiste reilussa 10 kilometrissä olikin erittäin odotettu taukopaikka. Vetäisin siinä geelin ja muutaman mukillisen urheilujuomaa naamariin, ja olo onneksi parani.

Ensimmäisen huollon jälkeen fiilis alkoi muutenkin kohota. Selkä- ja mahakivutkin alkoivat vähän helpottaa ja ehdin nautiskella hiihtämisestä. Tasatyöntö tuntui toimivan ihan hyvin uusilla sauvoilla, joiden sommat pysyivät onneksi suhteellisen suorassa koko kisan ajan. Hiihdin lähes yhtä matkaa muutaman junnun kanssa, jotka huitelivat menemään ihan hurjaa vauhtia. Pienin heistä oli minua ehkä vyötäröön asti..

Kisakeskuksen lähestyessä he kuitenkin jäivät, ja hiihtelin siinä useamman kilometrin 21km sarjassa hiihtäneen naisen kanssa. Olisin pystynyt ohittamaan, mutta ennakoin että hän pystyisi pysymään minun peesissäni, joten katsoin parhaaksi hengähtää selän takana ennen edessä odottavia harjuosuuksia.

Toinen puolikas.

Olin puolivälissä n. 1h 25min kohdalla. Join taas oikein kunnolla ennen harjuun lähtemistä. Nousu meni haarakäynniksi, joka tuntui niiiiiin hitaalta. Fiilistä ei yhtään kohottanut kameran kanssa tilannetta todistanut Jesse Väänänen.. Pian päästiin kuitenkin pitkään laskuun ja sykekin tasoittui. Hiihtelin pääasiassa itsekseni koko toisen puolikkaan, mitä nyt muutaman miehen ehdin ohittaa, yksi heistä Hevoskuurin liehuletti Tero Viljanen. Muita naisia ei matkalla näkynyt.

Toisella puolikkaalla noustiin harjun päälle muistaakseni kolme tai jopa neljä kertaa, viimeisen kerran n. 3-4 km ennen maalia. Melkein kaikki reitin 70 nousumetristä olivat jälkimmäisellä puoliskolla. Välissä oli tietysti alamäkeä ja myös pitkiä tasatyöntöpätkiä. Viimeisessä harjunousussa paukut alkoivat olla jo aika lopussa, niin kuin tietyistä pitääkin, mutta selvisin viimeisestä noususta ilman haarakäyntiä. Lopun pari viimeistä kilometriä oli tasaista harjunvierustaa, joten siinä pääsi vielä puristamaan tasuria oikein kunnolla.

Loppuaikani oli 2h 57min 57 s ja sijoitus naisten sarjan 18. Tällä valmistautumisella ja näillä lähtökohdilla täytyy olla tyytyväinen ainakin siihen, että kaikesta huolimatta aika parani viime vuodesta reilut 18 minuuttia. Tietysti olisi ollut kiva nähdä miten hyvin suksi olisi luistanut ilman sairasteluja, muita vaivoja ja niitä kahta jarruttavaa lisävoidekerrosta. Mutta näin siis tällä kertaa. Ihan hyvä kova treeni kuitenkin.

Kisan jälkeen kävin vielä juoksemassa lyhyet loppuverryttelyt, suihkussa ja syömässä järjestäjien tarjoamat keitot ennen kotimatkaa Tampesteriin. Sunnuntaina verryttelin vielä kevyesti Kangasalan harjumaastoissa ennen paluuta Helsinkiin. Missään ei tuntunut suurempia lihasjumeja ja vatsa ja selkä olivat taas paremmassa kuosissa. Ehkä se kuntokin tästä lähtee vähitellen uuteen nousuun!

Oma kuvamateriaali jäi tällä kertaa nollille, mutta muutamia fotoja löytyy ainakin täältä.