Aikamoinen
joukko exiä ja varmaan muutama nykyinenkin sai kyytiä tänään 24.9., kun
yhteensä reilut sata multisporttaajaa kokoontui X-Kaatoon Vuosaareen. Tämänvuotisella
radalla oli panostettu x-faktoreihin, ja questejä oli siroteltu tasaisin välimatkoin
ympäri kisarataa. Myös rastien hakemisessa sai nähdä keskivertoa enemmän vaivaa.
Tänä vuonna exän kellistäminen ei tuottanut mitenkään mainittavaa tulosta, vaan
huonolla suorituksella tulleen neljännen sijan.
Startti
tapahtui kisakeskuksen eli Natura Vivan edestä klo 5.04. Kisa alkoi melontaosuudella,
jonka ideana oli, että parit hakivat rastit 1,2,3 ja 5 niin, että toinen meloi
ja toinen juoksi/kuljetti pyöriä. Aloitimme niin että minä meloin ja Mari
kuskasi pyörät. Melontaosuus oli yksi kisan parhaista paloista. Mahtava pimeä
meri, valoletka, mukava aallokko ja sen verran myös takatuulta, että välillä
pääsi surffailemaan. Toisella rastivälillä ohittelin lähes kymmenen tyyppiä,
mikä oli suoranainen ihme tämän kesän kajakkikilometrien perusteella.
Niemenkärjessä
vaihdettiin melojaa eli Mari istahti kajakkiin ja minä lähdin juoksentelemaan niemenkärjestä
kohti tyvessä sijaitsevaa kolmosta, joka oli samalla kohtaa kuin ykkönen.
Matkan sai hölkötellä mukavaa vauhtia, sillä melonta kesti kauemmin. Höpöttelinkin
siinä koko matkan jonkun miesten sarjan ensikertalaisen kanssa, joka juoksi samaa vauhtia.
Kolmosen
jälkeen Mari jatkoi kajakissa ja minä otin pyörät kuljetukseen vitoselle. Tällä
osuudella tapahtui myös kisan ensimmäinen kaato, kun heitin rähmälleni asfaltille
pyörien sekaan. Tuloksena hetkinen keräilyä ja kisan ekat mustelmat. Perussettiä
meikäläiselle.
Melonnan jälkeen reitti jatkui pyöräilyllä. Rastit haettiin
rannasta, kivikkoisen ja pitkän aallonmurtajan päästä sekä satelliittikartalla
osoitetun puiston keskeltä sillan alta. Sillan etsimisessä teimme ensimmäiset
typerät harhailut, mutta löytyi se rasti kun tarpeeksi tutkiskeli.
Ysi haettiin
niemenkärjestä. Kympille lähtiessämme teimme taas typerää hakuammuntaa. Kartta
vaihtui 1:8 000 karttaan ja harhailimme kahteen otteeseen väärällä polulla
ennen oikeaa suuntaa. Emme tosin olleet läheskään ainoita harhailijoita. Kymppi
oli normaali rasti, 11 sijaitsi sisällä bunkkerissa. Se löytyi kohtalaisen
helposti kuten myös 12. Rasti nro 13 sijaitsi suurista kivenpalasista tehdyn
aallonmurtajan päässä. Sinne piti hieman harppoa ja asetella askeleita etenkin
liukkailla pyöräilykengillä. Tässä tein kaadon numero kaksi, mutta en sentään
mereen. Vielä neljäntoista kautta takaisin rantaan rastille nro 15. Jätimme
pyörät ja lähdimme lenkkareissa hakemaan paria juoksurastia. Molemmat olivat helpohkoja,
mutta jouduimme varmistelemaan paria risteystä.
Palasimme rantaan pyörille, missä odotti seuraava quest:
inkkarimelonta. Parien piti meloa kapeaa kanavaa muutama sata metriä hakemaan
leima putouksen alta. Tästä melonnasta jäi päälle lähinnä ärsytys. Kanootti oli
hidas ja vaappui minne sattui sisällä olleen vesimäärän takia. Helppo ja
yksinkertainen quest, mutta etenkin inkkarivauhdin jälkeen tuntui, ettei purkki
liiku mihinkään. Mari kastui lähes kokonaan leimatessaan putousrastia. Marin
edelleen toipilaana olevan akillesjänteen kylmettyminen vähän huolestutti,
mutta onneksi matkassa oli vaihtosukat. Ne helpottivat tilannetta ainakin
hetkellisesti.
Matka jatkui pyörän selässä. 21 haettiin mäen huipulta
kellarista. Taas vähän ekstravaivaa rastileimaamiseen. Jätimme rastin hakemisen
kannalta tyhmään paikkaan pyörät mäen huiputuksen ajaksi ja taas tuhraantui turhaa
aikaa muihin rastilla kävijöihin verrattuna. 22 sijaitsi jätemäen päällä.
Etenimme samaa matkaa yhden miesparin kanssa. En tiedä kuka meistä neljästä
keksi kiivetä mäen päälle sieltä mistä menimme, mutta idea ei ainakaan ollut
mainittavan nerokas. Tunkkasimme pyöriä heinikossa ja risukossa, jota ei tieksi
voinut kutsua. Reitti ei myöskään ollut missään määrin suora reitti
ylätasanteelle, mutta pääsimme kuin pääsimmekin lopulta ylös.
Mäen päällä odotti taas yhdenlainen quest. Suunnan avulla täytyi
hakea kaksi rastia. Lehmärastin löysimme helposti (nerokas idea kiinnittää
rasti lehmän jalkaan, vaikkei se aito lehmä ollutkaan :) Toista rastia etsimme
kivestä ja mielestämme oikeasta suunnasta, mutta ilman tulosta. Lopulta kun
suunnasta ei ollut enää jäljellä mitään tietoa, päätimme jatkaa matkaa. Alueen
kaikkia kiviä kun ei millään voinut tarkastaa. Molemmat huomasimme
paluumatkalla suuren kannon mutta kumpikaan ei reagoinut. Ylhäällä luimme
rastimääreet uudestaan ja rasti ei ollutkaan kivessä vaan kannossa. Piiiiip.
Mutta matka jatkui, sillä päättelimme jo tässä vaiheessa että ei tässä mitään
kärkisijoitusta oltu muutenkaan tekemässä, joten let’s move on.
Seuraava typerä virhe tapahtui kun ajoimme alas mäeltä.
Päädyimme aivan väärälle puolelle aluetta siihen nähden mihin olimme menossa.
Alueella oli sekä teitä että ”teitä”, joten oikean hiekkatien löytäminen vei
sekin taas hetkisen. Lopulta se löytyi ja pääsimme taas takaisin aiotulle
reitille. Mutta ei taas mennyt montaa metriä kun pysähdyimme ihmettelemään
suurta teitä, jota ei ollut kartassa ollenkaan. Ja taas aivot raksuttivat
tyhjää, kunnes tajusimme että tie vei satama-alueelle jonka yksityiskohtia
kartassa ei ollut. Eli olimme ihan oikeassa risteyksessä, mutta seisoskelimme
taas ihan turhaan paikallaan.
23 hettiin bunkkerista ja 24 satama-alueen takaa
näköalatasanteelta. Arvasimme jo sinne ajaessamme, että kohta varmaan
laskeskellaan satama-aidan syvennyksiä. Ja niin tehtiinkin. Laskimme 75 oikein,
Mika antoi leiman ja jatkoimme matkaa.
25:lle mennessä tyrimme taas kerran reitinvalinnoissa.
Etsimme polkua jota ei sitten ollutkaan. Päätimme kiertää isoa tietä, mutta vaihdoimme
taas suunnitelmaa kun törmäsimme ajettavanoloiseen hiekkatiehen. Näillä vaiheilla suunnistus alkoi olla
todella töksähtelevää. 25 löytyi lopulta helposti.
26 olikin sitten
toinen juttu. Ensinnäkin, typerinä jätimme pyörät varmaan 200m päähän rastista.
Toiseksi, seisoimme rastin vieressä ja ihmettelimme että onkohan se tämä vai
mikä se on. Kolmanneksi, aikaa alkoi olla jäljellä enää vajaa tunti, joten piti
tehdä päätöksiä. Etsimme kaivo-questillä A-rastia ja mielestämme seisoimme sen
olinpaikalla, mutta mitään ei näkynyt. Risukossa kulkeminen oli työlästä ja rastiohjeiden
mukaan nopeimmilla meni questiin 45 min. Jäljellä oli enää 50 min, joten
päätimme panostaa radan loppuihin rasteihin, joita niitäkin oli vielä jäljellä
4 kpl. Palasimme pyörille ja tunkkasimme ne (liian hitaasti) pellon reunassa
mennyttä polkua. Näillä main alkoi sataa. Haimme 27:n ison tien kautta. Reitti
oli nopea mutta jalan tehty rastinhakumatka oli taas kerran hidas, vaikka itse
rasti löytyikin aika helposti. 28 ja 29 löytyivät, mutta tässä kohtaa
huomasimme, että emme millään ehdi ajoissa maaliin. Myllytimme täyttä kyytiä
maaliin ja aikasakkojen takia jätimme rastin nro 30 hakematta. Maalissa taisimme
olla n. 11.09, joten lopun törttöilyjen lisäksi saimme vielä aikasakkoakin. Sen
pituinen se.
Radassa oli aineksia kivaan kisaan, mutta ainakin näin vielä
samana päivänä lähinnä harmittaa oma heikko suoritus. Kovin inspiroivaa ei
ollut myöskään se, että lopputuloksissa olimme selvästi heikoin neljästä
naistiimistä.
Kukas se siinä nollaa emittiä?
IhanHukassa jo ennen starttia..
Kuvat: Zarges Endures, lisää täällä.
PS. Jos joku kiinnostui viime teksissä käsittelemästäni psyykkisestä valmennuksesta, viime viikonlopun koulutuksesta syntyneen (yleisluontoisen) jutun voi lukea esim täällä.