Exän kaadossa.

Aikamoinen joukko exiä ja varmaan muutama nykyinenkin sai kyytiä tänään 24.9., kun yhteensä reilut sata multisporttaajaa kokoontui X-Kaatoon Vuosaareen. Tämänvuotisella radalla oli panostettu x-faktoreihin, ja questejä oli siroteltu tasaisin välimatkoin ympäri kisarataa. Myös rastien hakemisessa sai nähdä keskivertoa enemmän vaivaa. Tänä vuonna exän kellistäminen ei tuottanut mitenkään mainittavaa tulosta, vaan huonolla suorituksella tulleen neljännen sijan.

Startti tapahtui kisakeskuksen eli Natura Vivan edestä klo 5.04. Kisa alkoi melontaosuudella, jonka ideana oli, että parit hakivat rastit 1,2,3 ja 5 niin, että toinen meloi ja toinen juoksi/kuljetti pyöriä. Aloitimme niin että minä meloin ja Mari kuskasi pyörät. Melontaosuus oli yksi kisan parhaista paloista. Mahtava pimeä meri, valoletka, mukava aallokko ja sen verran myös takatuulta, että välillä pääsi surffailemaan. Toisella rastivälillä ohittelin lähes kymmenen tyyppiä, mikä oli suoranainen ihme tämän kesän kajakkikilometrien perusteella.

Niemenkärjessä vaihdettiin melojaa eli Mari istahti kajakkiin ja minä lähdin juoksentelemaan niemenkärjestä kohti tyvessä sijaitsevaa kolmosta, joka oli samalla kohtaa kuin ykkönen. Matkan sai hölkötellä mukavaa vauhtia, sillä melonta kesti kauemmin. Höpöttelinkin siinä koko matkan jonkun miesten sarjan ensikertalaisen kanssa, joka juoksi samaa vauhtia.

Kolmosen jälkeen Mari jatkoi kajakissa ja minä otin pyörät kuljetukseen vitoselle. Tällä osuudella tapahtui myös kisan ensimmäinen kaato, kun heitin rähmälleni asfaltille pyörien sekaan. Tuloksena hetkinen keräilyä ja kisan ekat mustelmat. Perussettiä meikäläiselle.

Melonnan jälkeen reitti jatkui pyöräilyllä. Rastit haettiin rannasta, kivikkoisen ja pitkän aallonmurtajan päästä sekä satelliittikartalla osoitetun puiston keskeltä sillan alta. Sillan etsimisessä teimme ensimmäiset typerät harhailut, mutta löytyi se rasti kun tarpeeksi tutkiskeli. 

Ysi haettiin niemenkärjestä. Kympille lähtiessämme teimme taas typerää hakuammuntaa. Kartta vaihtui 1:8 000 karttaan ja harhailimme kahteen otteeseen väärällä polulla ennen oikeaa suuntaa. Emme tosin olleet läheskään ainoita harhailijoita. Kymppi oli normaali rasti, 11 sijaitsi sisällä bunkkerissa. Se löytyi kohtalaisen helposti kuten myös 12. Rasti nro 13 sijaitsi suurista kivenpalasista tehdyn aallonmurtajan päässä. Sinne piti hieman harppoa ja asetella askeleita etenkin liukkailla pyöräilykengillä. Tässä tein kaadon numero kaksi, mutta en sentään mereen. Vielä neljäntoista kautta takaisin rantaan rastille nro 15. Jätimme pyörät ja lähdimme lenkkareissa hakemaan paria juoksurastia. Molemmat olivat helpohkoja, mutta jouduimme varmistelemaan paria risteystä.

Palasimme rantaan pyörille, missä odotti seuraava quest: inkkarimelonta. Parien piti meloa kapeaa kanavaa muutama sata metriä hakemaan leima putouksen alta. Tästä melonnasta jäi päälle lähinnä ärsytys. Kanootti oli hidas ja vaappui minne sattui sisällä olleen vesimäärän takia. Helppo ja yksinkertainen quest, mutta etenkin inkkarivauhdin jälkeen tuntui, ettei purkki liiku mihinkään. Mari kastui lähes kokonaan leimatessaan putousrastia. Marin edelleen toipilaana olevan akillesjänteen kylmettyminen vähän huolestutti, mutta onneksi matkassa oli vaihtosukat. Ne helpottivat tilannetta ainakin hetkellisesti.

Matka jatkui pyörän selässä. 21 haettiin mäen huipulta kellarista. Taas vähän ekstravaivaa rastileimaamiseen. Jätimme rastin hakemisen kannalta tyhmään paikkaan pyörät mäen huiputuksen ajaksi ja taas tuhraantui turhaa aikaa muihin rastilla kävijöihin verrattuna. 22 sijaitsi jätemäen päällä. Etenimme samaa matkaa yhden miesparin kanssa. En tiedä kuka meistä neljästä keksi kiivetä mäen päälle sieltä mistä menimme, mutta idea ei ainakaan ollut mainittavan nerokas. Tunkkasimme pyöriä heinikossa ja risukossa, jota ei tieksi voinut kutsua. Reitti ei myöskään ollut missään määrin suora reitti ylätasanteelle, mutta pääsimme kuin pääsimmekin lopulta ylös.

Mäen päällä odotti taas yhdenlainen quest. Suunnan avulla täytyi hakea kaksi rastia. Lehmärastin löysimme helposti (nerokas idea kiinnittää rasti lehmän jalkaan, vaikkei se aito lehmä ollutkaan :) Toista rastia etsimme kivestä ja mielestämme oikeasta suunnasta, mutta ilman tulosta. Lopulta kun suunnasta ei ollut enää jäljellä mitään tietoa, päätimme jatkaa matkaa. Alueen kaikkia kiviä kun ei millään voinut tarkastaa. Molemmat huomasimme paluumatkalla suuren kannon mutta kumpikaan ei reagoinut. Ylhäällä luimme rastimääreet uudestaan ja rasti ei ollutkaan kivessä vaan kannossa. Piiiiip. Mutta matka jatkui, sillä päättelimme jo tässä vaiheessa että ei tässä mitään kärkisijoitusta oltu muutenkaan tekemässä, joten let’s move on.

Seuraava typerä virhe tapahtui kun ajoimme alas mäeltä. Päädyimme aivan väärälle puolelle aluetta siihen nähden mihin olimme menossa. Alueella oli sekä teitä että ”teitä”, joten oikean hiekkatien löytäminen vei sekin taas hetkisen. Lopulta se löytyi ja pääsimme taas takaisin aiotulle reitille. Mutta ei taas mennyt montaa metriä kun pysähdyimme ihmettelemään suurta teitä, jota ei ollut kartassa ollenkaan. Ja taas aivot raksuttivat tyhjää, kunnes tajusimme että tie vei satama-alueelle jonka yksityiskohtia kartassa ei ollut. Eli olimme ihan oikeassa risteyksessä, mutta seisoskelimme taas ihan turhaan paikallaan.

23 hettiin bunkkerista ja 24 satama-alueen takaa näköalatasanteelta. Arvasimme jo sinne ajaessamme, että kohta varmaan laskeskellaan satama-aidan syvennyksiä. Ja niin tehtiinkin. Laskimme 75 oikein, Mika antoi leiman ja jatkoimme matkaa.

25:lle mennessä tyrimme taas kerran reitinvalinnoissa. Etsimme polkua jota ei sitten ollutkaan. Päätimme kiertää isoa tietä, mutta vaihdoimme taas suunnitelmaa kun törmäsimme ajettavanoloiseen hiekkatiehen.  Näillä vaiheilla suunnistus alkoi olla todella töksähtelevää. 25 löytyi lopulta helposti.

26 olikin sitten toinen juttu. Ensinnäkin, typerinä jätimme pyörät varmaan 200m päähän rastista. Toiseksi, seisoimme rastin vieressä ja ihmettelimme että onkohan se tämä vai mikä se on. Kolmanneksi, aikaa alkoi olla jäljellä enää vajaa tunti, joten piti tehdä päätöksiä. Etsimme kaivo-questillä A-rastia ja mielestämme seisoimme sen olinpaikalla, mutta mitään ei näkynyt. Risukossa kulkeminen oli työlästä ja rastiohjeiden mukaan nopeimmilla meni questiin 45 min. Jäljellä oli enää 50 min, joten päätimme panostaa radan loppuihin rasteihin, joita niitäkin oli vielä jäljellä 4 kpl. Palasimme pyörille ja tunkkasimme ne (liian hitaasti) pellon reunassa mennyttä polkua. Näillä main alkoi sataa. Haimme 27:n ison tien kautta. Reitti oli nopea mutta jalan tehty rastinhakumatka oli taas kerran hidas, vaikka itse rasti löytyikin aika helposti. 28 ja 29 löytyivät, mutta tässä kohtaa huomasimme, että emme millään ehdi ajoissa maaliin. Myllytimme täyttä kyytiä maaliin ja aikasakkojen takia jätimme rastin nro 30 hakematta. Maalissa taisimme olla n. 11.09, joten lopun törttöilyjen lisäksi saimme vielä aikasakkoakin. Sen pituinen se.

Radassa oli aineksia kivaan kisaan, mutta ainakin näin vielä samana päivänä lähinnä harmittaa oma heikko suoritus. Kovin inspiroivaa ei ollut myöskään se, että lopputuloksissa olimme selvästi heikoin neljästä naistiimistä.

Mutta, positiivisesti ajateltuna: sijoitus parani viime kisasta yhdellä, ja tällainen haparointi motivoi piiskaa taas eteenpäin. Tämänaamuinen kisa ei myöskään tunnu jaloissa juuri ollenkaan, joten reeni kohti seuraavia koitoksia jatkuu heti huomenna. 

Kukas se siinä nollaa emittiä?

IhanHukassa jo ennen starttia..

Kuvat: Zarges Endures, lisää täällä.

PS. Jos joku kiinnostui viime teksissä käsittelemästäni psyykkisestä valmennuksesta, viime viikonlopun koulutuksesta syntyneen (yleisluontoisen) jutun voi lukea esim täällä.

Spyykkistä valmennusta ja putkihommia.

Viestintähommissa on sellainen hyvä puoli, että sen varjolla pääsee osallistumaan kaikenlaisiin mielenkiintoisiin tapahtumiin. ”Teen tästä juttua” on kätevä veruke, jolla pääsee aika moneen tilaisuuteen jopa ilmaiseksi. Tällä verukkeella pääsin osallistumaan lauantaina koulutukseen psyykkisestä valmennuksesta. Okei, toki siitäkin on hyötyä että koulutuksen järjestäjä on hyvä työkaveri.

Mielenkiintoinen koulutuspäivä avasi ajatuksia ja teki yhä selvemmäksi sen, kuinka psyykkinen valmennus ei ole vain huipputason hommaa jota tehdään fysiikkatreenien lisäksi. Hyvä valmentaja osaa ujuttaa erilaisia psyykkisiä taitoja kehittäviä harjoitteita sisään jokapäiväiseen harjoitteluun. Teimme monia hyviä ja yksinkertaisia harjoitteita mm. keskittymisestä ja mielikuvaharjoittelusta ja kävimme mielenkiintoista keskusteluja eri lajien valmentajien ja valmentajakouluttajien kanssa. Yksilöurheilijat pääsevät vielä vähällä: sitten kun urheilijan kisajännitykseen tai keskittymisvaikeuksiin lisätään vielä samoista ongelmista kärsivä hevonen, homma meneekin jo paljon monimutkaisemmaksi.. Mahtava päivä ja monet pienet oivallukset korvasivat sen vaivan, että piti raahautua kustannuspaikalle myös lauantaina. Nyt tarvitsee enää väsätä se lupaamani juttu..

Se työasioista. Treenirintamalle kuuluu myös hyvää: tänään eli sunnuntaina pääsin avaamaan hiihtokauden. Jiihaa! Viime vuonna pääsin hiihtoladulle ekan kerran marraskuun puolivälissä. Musta jo se oli tosi aikaisin. Mutta, kun suhteet on kunnossa, kausi on mahdollista korkata jo syyskuussa :)

Työlauantain jälkeen myös sunnuntaina herätyskello pirisi klo seitsemän. Minä, Fisherin suksipussi ja kassillinen tarpeellista tavaraa vääntäydyimme Rastaspuistontien Lidlin pihaan klo 8.30 mistä auto starttasi kohti Paimion hiihtoputkea. Niin kauan kuin Ylläs-halli etsii omistajaa ja kestävää rahoituspohjaa, lähin putki on Turun lähellä Paimiossa. Meitä oli matkassa kolme innokasta hiihtäjää.

Matka vei sunnuntaiaamun tyhjillä teillä reilun tunnin, ehkä 1h 15min. Ei loppujen lopuksi mikään paha matka. Vaatteiden vaihdon jälkeen olimme ladulla kymmeneltä. Tullessamme laskimme että pihassa oli kahdeksan autoa. Alussa piti siis tehdä jonkin verran ohituksia, mutta loppuvaiheessa saimme hiihdellä putkessa ihan kolmisin.

Hiihdimme kolme tuntia. Aloitin pertsalla. Varsinkin alussa osittain jäinen latu ja tykkilumi veivät pidon melkein kokonaan. Tosin se on arvattavissakin kun lähtee matkaan huoneenlämpöisillä purkkivoiteilla. 1,5h kohdalla lisäsin vähän voidetta ja pito parani selvästi.

Päädyin hiihtämään 2h pertsaa ja 1h vaparia. Samassa suhteessa meni myös kaatumiset,eli ihan normaali määrä :) Latu oli osin vähän jäinen, etenkin kaarteista, mutta parin kierroksen jälkeen oppi miten niihin kannattaa hiihtää. Vaparilla kesti hieman kauemmin löytää tekniikka pitkän tauon ja juuri hiihdetyn pertsan jälkeen, mutta melko nopeasti se kuitenkin löytyi takaraivosta.

Kolme tuntia oli sopiva lenkki, ja täytyy sanoa että pienistä ennakkoluuloista huolimatta putkihiito ei ole yhtään hassumpi vaihtoehto syystreeniksi. Korkeuseroja on toki vähän vähemmän kuin ulkona kuntoradoilla, mutta se ei haittaa kun näin alkukaudesta syke huitelee korkeissa lukemissa joka tapauksessa. Aika meni tosi nopeasti, eikä missään vaiheessa ehtinyt kyllästyttää. Minä ainakin tarkkailen latua, omaa hiihtoasentoa ja tekniikkaa, joten betoniseiniä ei edes huomannut. Kaikki merkit siis viittaavat siihen, että reissu ei jäänyt viimeiseksi.. :)

Syksy saapuu.

Syksy lähestyy ja treenailukin muuttuu vähitellen sen mukana. Pyöränkäyttö on ollut tänä syksynä vähäisempää kuin viime vuonna. Työmatkat teen edelleen pääasiassa pyörällä ja lenkkejäkin tulee ehkä pari viikossa. Vähentyminen johtuu lähinnä siitä, että kankkunen on vihdoin kunnossa (kop kop kop..), joten sillä voi tehdä myös muuta kun polkea. Syksy on mahtavaa ulkoiluaikaa, toivotaan että edessä on aurinkoinen tai ainakin viimeaikaista kuivempi syyskausi.

Viime syksyn lajikokeilu oli kiipeily. Tänä vuonna testiin pääsi rullahiihto. Lajivalinta ei taida yllättää ketään, sillä haaveilin ekan kerran talven hiihtokeleistä jo kesälomalla. Sain kaverin vanhat rullasukset lähes ilmaiseksi. Vaihdatin niihin vain Kalle-Sportissa uudet siteet.

Takana on nyt kaksi lenkkiä. Ensimmäinen kokeilu tapahtui Lahnus-Röylä -suunnalla osana tuttua pyörälenkkiä. Viritykseni keräsivät ihan kohtuullisen paljon katseita maanantain neljän ruuhkassa.. ;)

Autottomuus vaatii kekseliäisyyttä :)

Ensitesti oli siis asfaltilla. Huteraltahan se tuntui ja pienikin alamäki sai nilkat jäykistymään. Ajatuksissa pyöri lähinnä ”Näillä ei sitten paljoo jarrutella..” Tasatyöntö sujui jotenkin, mutta vähän hankala olo testistä jäi.

Testi numero kaksi vietiin hiekalle Paloheinän poluille. Tämä kokeilu lähti heti rullaamaan paljon paremmin, kun hiekka toi enemmän kitkaa rullien alle ja alamäkiin. Vuorohiihto oli edelleen vähän hankalan tuntuista mutta, tasatyöntö ja yksipotkuinen tasatyöntö tuntuivat jo hetkittäin ihan normaalilta hiihdolta. Ainakin niin kauan kun jaksoi keskittyä täysillä :). Perään vielä sauvarinnettä jalan, lihaskuntoa puulaitteilla ja vajaan kympin verkkapyöräily takaisin kotiin. Kiva ja vaihteleva treeni, joka saanee jatkoa myös tulevaisuudessa.

Rullailun lisäksi olen yrittänyt keskittyä lenkkipolkujen kuluttamiseen. Ajatuksissa vilahtelee jo lähestyvä Vaarojen Maraton. Kyllä, siellä on meikäläisenkin nimi lähtölistalla, ekaa kertaa. Kunnon puolesta jaksan kyllä, mutta mitä sanoo jalat, kun juoksuhistoria on kohtuullisen katkonainen ja viimeisimmät vaivatkin vasta takana? Noh, se selviää kuukauden päästä. Reissuun lähdetään naatiskelemaan maisemista, nousukäyristä ;) ja toivottavasti aurinkoisesta syyssäästä ilman sen kummempia aikatavoitteita. Testijuoksuksi ajateltu Arpaisten patikka (28km) peruuntui mun osalta, mutta siitä huolimatta viikonloppuna olisi tarkoitus tehdä ”pitkää lenkkiä pitempi lenkki”, jonka jälkeen kankkusen kestävyydestä tiedetään taas enemmän.

X-kaatokin lähestyy, saa nähdä mitä meidän päänmenoksi tällä kertaa keksitään. Kilpailukutsu lupaa entistäkin enemmän äheltämistä, ja jo alun yösuunnistus tuo omat haasteensa ainakin meidän tiimille. Onneksi arska nousee jo seiskalta :)

Oikean reunan suunnitelmia -palstalta voi nähdä alimmaisena merkintänä lontoonkielellä kirjoitetun tapahtuman. Pitkäaikainen haave toteutuu joulukuussa, jonka tulen viettämään kokonaan tienpäällä (tai siis pyörän/jalkojen päällä) Uudessa-Seelannissa! The land of my dreams. Sen reissun jälkeen voi kuolla onnellisena. Selailin netistä jotakin sopivaa tapahtumaa mihin osallistua. Haaveena oli jonkinlainen multisportkisa Kiwilandiassa, mutta joulukuu vaikuttaa olevan yllättävän hiljaista aikaa sillä rintamalla. Niimpä vuorijuoksentelu Tongariron kansallispuistossa kelpaa sekin oikein hyvin!

Tiedossa on siis paljon kivoja juttuja mitä odottaa, joten mun puolesta syksy saa tulla :)