Exän kaadossa.

Aikamoinen joukko exiä ja varmaan muutama nykyinenkin sai kyytiä tänään 24.9., kun yhteensä reilut sata multisporttaajaa kokoontui X-Kaatoon Vuosaareen. Tämänvuotisella radalla oli panostettu x-faktoreihin, ja questejä oli siroteltu tasaisin välimatkoin ympäri kisarataa. Myös rastien hakemisessa sai nähdä keskivertoa enemmän vaivaa. Tänä vuonna exän kellistäminen ei tuottanut mitenkään mainittavaa tulosta, vaan huonolla suorituksella tulleen neljännen sijan.

Startti tapahtui kisakeskuksen eli Natura Vivan edestä klo 5.04. Kisa alkoi melontaosuudella, jonka ideana oli, että parit hakivat rastit 1,2,3 ja 5 niin, että toinen meloi ja toinen juoksi/kuljetti pyöriä. Aloitimme niin että minä meloin ja Mari kuskasi pyörät. Melontaosuus oli yksi kisan parhaista paloista. Mahtava pimeä meri, valoletka, mukava aallokko ja sen verran myös takatuulta, että välillä pääsi surffailemaan. Toisella rastivälillä ohittelin lähes kymmenen tyyppiä, mikä oli suoranainen ihme tämän kesän kajakkikilometrien perusteella.

Niemenkärjessä vaihdettiin melojaa eli Mari istahti kajakkiin ja minä lähdin juoksentelemaan niemenkärjestä kohti tyvessä sijaitsevaa kolmosta, joka oli samalla kohtaa kuin ykkönen. Matkan sai hölkötellä mukavaa vauhtia, sillä melonta kesti kauemmin. Höpöttelinkin siinä koko matkan jonkun miesten sarjan ensikertalaisen kanssa, joka juoksi samaa vauhtia.

Kolmosen jälkeen Mari jatkoi kajakissa ja minä otin pyörät kuljetukseen vitoselle. Tällä osuudella tapahtui myös kisan ensimmäinen kaato, kun heitin rähmälleni asfaltille pyörien sekaan. Tuloksena hetkinen keräilyä ja kisan ekat mustelmat. Perussettiä meikäläiselle.

Melonnan jälkeen reitti jatkui pyöräilyllä. Rastit haettiin rannasta, kivikkoisen ja pitkän aallonmurtajan päästä sekä satelliittikartalla osoitetun puiston keskeltä sillan alta. Sillan etsimisessä teimme ensimmäiset typerät harhailut, mutta löytyi se rasti kun tarpeeksi tutkiskeli. 

Ysi haettiin niemenkärjestä. Kympille lähtiessämme teimme taas typerää hakuammuntaa. Kartta vaihtui 1:8 000 karttaan ja harhailimme kahteen otteeseen väärällä polulla ennen oikeaa suuntaa. Emme tosin olleet läheskään ainoita harhailijoita. Kymppi oli normaali rasti, 11 sijaitsi sisällä bunkkerissa. Se löytyi kohtalaisen helposti kuten myös 12. Rasti nro 13 sijaitsi suurista kivenpalasista tehdyn aallonmurtajan päässä. Sinne piti hieman harppoa ja asetella askeleita etenkin liukkailla pyöräilykengillä. Tässä tein kaadon numero kaksi, mutta en sentään mereen. Vielä neljäntoista kautta takaisin rantaan rastille nro 15. Jätimme pyörät ja lähdimme lenkkareissa hakemaan paria juoksurastia. Molemmat olivat helpohkoja, mutta jouduimme varmistelemaan paria risteystä.

Palasimme rantaan pyörille, missä odotti seuraava quest: inkkarimelonta. Parien piti meloa kapeaa kanavaa muutama sata metriä hakemaan leima putouksen alta. Tästä melonnasta jäi päälle lähinnä ärsytys. Kanootti oli hidas ja vaappui minne sattui sisällä olleen vesimäärän takia. Helppo ja yksinkertainen quest, mutta etenkin inkkarivauhdin jälkeen tuntui, ettei purkki liiku mihinkään. Mari kastui lähes kokonaan leimatessaan putousrastia. Marin edelleen toipilaana olevan akillesjänteen kylmettyminen vähän huolestutti, mutta onneksi matkassa oli vaihtosukat. Ne helpottivat tilannetta ainakin hetkellisesti.

Matka jatkui pyörän selässä. 21 haettiin mäen huipulta kellarista. Taas vähän ekstravaivaa rastileimaamiseen. Jätimme rastin hakemisen kannalta tyhmään paikkaan pyörät mäen huiputuksen ajaksi ja taas tuhraantui turhaa aikaa muihin rastilla kävijöihin verrattuna. 22 sijaitsi jätemäen päällä. Etenimme samaa matkaa yhden miesparin kanssa. En tiedä kuka meistä neljästä keksi kiivetä mäen päälle sieltä mistä menimme, mutta idea ei ainakaan ollut mainittavan nerokas. Tunkkasimme pyöriä heinikossa ja risukossa, jota ei tieksi voinut kutsua. Reitti ei myöskään ollut missään määrin suora reitti ylätasanteelle, mutta pääsimme kuin pääsimmekin lopulta ylös.

Mäen päällä odotti taas yhdenlainen quest. Suunnan avulla täytyi hakea kaksi rastia. Lehmärastin löysimme helposti (nerokas idea kiinnittää rasti lehmän jalkaan, vaikkei se aito lehmä ollutkaan :) Toista rastia etsimme kivestä ja mielestämme oikeasta suunnasta, mutta ilman tulosta. Lopulta kun suunnasta ei ollut enää jäljellä mitään tietoa, päätimme jatkaa matkaa. Alueen kaikkia kiviä kun ei millään voinut tarkastaa. Molemmat huomasimme paluumatkalla suuren kannon mutta kumpikaan ei reagoinut. Ylhäällä luimme rastimääreet uudestaan ja rasti ei ollutkaan kivessä vaan kannossa. Piiiiip. Mutta matka jatkui, sillä päättelimme jo tässä vaiheessa että ei tässä mitään kärkisijoitusta oltu muutenkaan tekemässä, joten let’s move on.

Seuraava typerä virhe tapahtui kun ajoimme alas mäeltä. Päädyimme aivan väärälle puolelle aluetta siihen nähden mihin olimme menossa. Alueella oli sekä teitä että ”teitä”, joten oikean hiekkatien löytäminen vei sekin taas hetkisen. Lopulta se löytyi ja pääsimme taas takaisin aiotulle reitille. Mutta ei taas mennyt montaa metriä kun pysähdyimme ihmettelemään suurta teitä, jota ei ollut kartassa ollenkaan. Ja taas aivot raksuttivat tyhjää, kunnes tajusimme että tie vei satama-alueelle jonka yksityiskohtia kartassa ei ollut. Eli olimme ihan oikeassa risteyksessä, mutta seisoskelimme taas ihan turhaan paikallaan.

23 hettiin bunkkerista ja 24 satama-alueen takaa näköalatasanteelta. Arvasimme jo sinne ajaessamme, että kohta varmaan laskeskellaan satama-aidan syvennyksiä. Ja niin tehtiinkin. Laskimme 75 oikein, Mika antoi leiman ja jatkoimme matkaa.

25:lle mennessä tyrimme taas kerran reitinvalinnoissa. Etsimme polkua jota ei sitten ollutkaan. Päätimme kiertää isoa tietä, mutta vaihdoimme taas suunnitelmaa kun törmäsimme ajettavanoloiseen hiekkatiehen.  Näillä vaiheilla suunnistus alkoi olla todella töksähtelevää. 25 löytyi lopulta helposti.

26 olikin sitten toinen juttu. Ensinnäkin, typerinä jätimme pyörät varmaan 200m päähän rastista. Toiseksi, seisoimme rastin vieressä ja ihmettelimme että onkohan se tämä vai mikä se on. Kolmanneksi, aikaa alkoi olla jäljellä enää vajaa tunti, joten piti tehdä päätöksiä. Etsimme kaivo-questillä A-rastia ja mielestämme seisoimme sen olinpaikalla, mutta mitään ei näkynyt. Risukossa kulkeminen oli työlästä ja rastiohjeiden mukaan nopeimmilla meni questiin 45 min. Jäljellä oli enää 50 min, joten päätimme panostaa radan loppuihin rasteihin, joita niitäkin oli vielä jäljellä 4 kpl. Palasimme pyörille ja tunkkasimme ne (liian hitaasti) pellon reunassa mennyttä polkua. Näillä main alkoi sataa. Haimme 27:n ison tien kautta. Reitti oli nopea mutta jalan tehty rastinhakumatka oli taas kerran hidas, vaikka itse rasti löytyikin aika helposti. 28 ja 29 löytyivät, mutta tässä kohtaa huomasimme, että emme millään ehdi ajoissa maaliin. Myllytimme täyttä kyytiä maaliin ja aikasakkojen takia jätimme rastin nro 30 hakematta. Maalissa taisimme olla n. 11.09, joten lopun törttöilyjen lisäksi saimme vielä aikasakkoakin. Sen pituinen se.

Radassa oli aineksia kivaan kisaan, mutta ainakin näin vielä samana päivänä lähinnä harmittaa oma heikko suoritus. Kovin inspiroivaa ei ollut myöskään se, että lopputuloksissa olimme selvästi heikoin neljästä naistiimistä.

Mutta, positiivisesti ajateltuna: sijoitus parani viime kisasta yhdellä, ja tällainen haparointi motivoi piiskaa taas eteenpäin. Tämänaamuinen kisa ei myöskään tunnu jaloissa juuri ollenkaan, joten reeni kohti seuraavia koitoksia jatkuu heti huomenna. 

Kukas se siinä nollaa emittiä?

IhanHukassa jo ennen starttia..

Kuvat: Zarges Endures, lisää täällä.

PS. Jos joku kiinnostui viime teksissä käsittelemästäni psyykkisestä valmennuksesta, viime viikonlopun koulutuksesta syntyneen (yleisluontoisen) jutun voi lukea esim täällä.