Sadetta, harmaata,
pimeyttä.. Sou what! Yhdyn Paavo Lipposen sanoihin.
Tämän vuoden osalta kesäkausi
päättyi viimeistään Tallinnan ”sprinttiin”, mistä tulikin podium -sijoitus ja
naisten sarjan voitto. Mutta meikäläisen syksyyn ei tällä kertaa kuulu yli- ali-
tai muutakaan kautta mentäviä jaksoja, koska hiihtokausi kolkuttelee jo ovella!
Vaarojen maratonin jälkeen
Kivikon hiihtohalli aukesi kuin tilauksesta, ja sitä onkin tullut hyödynnettyä
siitä lähtien säännöllisesti pari kolme kertaa viikossa. Ja te jotka
tuhahtelette sisähiihdolle, tulkaa joku kerta seuraksi. Tai noh, tottahan se on,
ei hallihiihtely aina niin innostavaa ole, varsinkaan Kivikon olosuhteissa. Mutta
kun tekee samalla esim. tekniikkatreenin, aika kuluu kuin siivillä.
Hiihtorintamalla menee
muutenkin mukavasti: tekniikka on parantunut vuoden takaisesta selvästi, etenkin
vapaalla. Nykyään myös esim. puolen tunnin jakso tasuria Kivikon nihkeillä ja
pehmeillä laduilla ei ole enää mitään rimpuilua jaksaako loppuun asti vai ei. Tasuritekniikkakin saatiin hiottua kuntoon, joten lähtökohdat talveen ovat siis ihan mukavat.
Hiihtelyä, pyöräilyä,
punttia, sauvarinnettä. Siinäpä tämänhetkiset pääkuulumiset liikkumisen osalta.
Juoksu temppuilee (taas), mutta kun muu tekeminen ja ylämäkijuoksu onnistuvat,
niin en jaksa stressata asiasta. Ainahan se temppuilee.
Lajikokeilujen osalta
viimeisimmät kuulumiset on elokuulta, jolloin testailin koskimelontaa. Nyt marras-joulukuussa
testailu jatkuu taas, mutta vähän tutummalla lajilla. Vuorossa on nimittäin vapaauinti.
Syysviikkojen iloksi ilmottauduin mukaan vapaauinnin tekniikkakurssille. Uimaopetusta
minulle sopivana ajankohtana 1,5km päästä kotoa. Miten sellaisesta tarjouksesta
voi kieltäytyä? Minähän olen siis ihan paska uimari (se joka tapailee saunomisen välissä kaula pitkällä jotain rinulin
tapaista). Toki kisakauhomiset pelastusliivien ja varusteiden kera on sitten
eri asia. Mutta uinti on sellainen laji, joka olisi kiva hallita niin että
siitä voisi nauttia, edes palauttavana välipalana. Sitä siis tavoitellaan, katsotaan kuinka käy.
Lisää hyviä uutisia. Olen nimittäin
saanut taustajoukkoihin mukaan uutta väriä. En sanoisi että valmentajan, mutta kuitenkin
jonkun, joka katsoo vähän harjoittelun päälle ja laatii järkevää runkoa ja
jaksotusta tekemiselle.
Täytyy kyllä paljastaa,
että siinä tuntee olonsa vähän alastomaksi, kun ekaa kertaa elämässään avaa treenipäiväkirjansa jonkun muun silmille. Tekis mieli selitellä kaikenlaista ”en
mä oikeesti” ja ”kyllä mä oikeesti”, mutta sain hillittyä itseni. Karu
totuushan näkyy paperilta. On oikeesti mukavaa ja
kehittävää kuulla palautetta, sekä kehittämisajatuksia että myös "synninpäästö" omille systeemeille.
Loppuun vielä parhaat kuulumiset:
Perjantaina starttaa juna kohti Kolaria. Edessä on hiihtokauden ensimmäinen oikea
hiihtoviikko Ylläksellä. Perillä on 45 senttiä lumikerrosta ja latuja auki
115km. Treeniohjelma on laadittu valmiiksi ja treeniseurakin on viimeisen
päälle. Ai että..
