Suksihommia.

Talvi on tullut ja hiihtokausi jo kovassa vauhdissa. Mahtavaa kun talvi tuli tänä vuonna ajoissa, niin että koko joulukuun on saanut viettää ladulla!

Marraskuun lopun leiri Ylläksellä sujui oikein hyvin: treenit kaksi kertaa päivässä ja hyvää settiä 36 tuntia kahdeksaan päivään. Sää vaihteli alkuviikon plussakelistä loppuviikon paukkupakkasiin, mutta joka päivä päästiin ladulle. Tehtiin myös jonkin verran oikeita sprinttiharjoituksia, mitä ei ennen ole tullut kokeiltua, mm. yksi sprinttimaajoukkueelta kopioitu vetoharjoitus. Tosi kivaa vaihtelua, mutta on noi pitemmät matkat kuitenkin se mun juttu..

Aamulenkki Ylläksellä.

Leirin jälkeen astelin aika suoraan Tammiston Sportiaan ja ostin uudet vapaan sukset. Maksoi ihan prkl..eesti, mutta ai että ne on mahtavat hiihtää..

Leirin jälkeisten hiihtelyjen lomassa on tullut kokeiltua sprinttihiihtoa myös ihan oikean kisan muodossa. Tai siis ”sprinttihiihtoa”. Hiihdettiin 6km mikä on pitempi matka kuin yleensä esim. kansallisissa kisoissa, mutta jos aiemmin lyhin kisamatka on ollut yli 40 kilometriä, niin viitsiikö sitä kuuden kilsan takia edes vaivautua paikalle..? Mikä hiihtolenkki se alle 2h oikein on..? Noh, pitihän sitä kokeilla.

Kyseessä oli eka normimatkan kisa ja eka kisa vapaalla. Olisin mielelläni ottanut samaan syssyyn myös sen ekan kisan ilman kuperkeikkoja, mutta se antaa edelleen odottaa itseään..  Jos pystyn kaatumaan pertsallakin suoralla ladulla, niin kyllä sitä nyt kerran pitää pyllähtää myös vapaalla. Hyvä kova treeni kuitenkin.

Joulu lähestyy ja onneksi meidän perheen jouluperinteisiin kuuluu mahdollisuuksien mukaan myös hiihtolenkit. Mikäs sen mahtavampaa kuin mennä mökille joulusaunaan rapsakan hiihtolenkin jälkeen. Sitten voikin syödä joulupöydän antimia rauhassa hyvällä omatunnolla J. Välipäivät olisi tarkoitus viettää kustannuspaikalla, ja uusi vuosi sitten Levillä. Hiihdon merkeissä tietenkin!

Hyvää joulua ja tsemppiä vuoden 2013 koitoksiin!

Marraskuulumisia.

Sadetta, harmaata, pimeyttä.. Sou what! Yhdyn Paavo Lipposen sanoihin.

Tämän vuoden osalta kesäkausi päättyi viimeistään Tallinnan ”sprinttiin”, mistä tulikin podium -sijoitus ja naisten sarjan voitto. Mutta meikäläisen syksyyn ei tällä kertaa kuulu yli- ali- tai muutakaan kautta mentäviä jaksoja, koska hiihtokausi kolkuttelee jo ovella!

Vaarojen maratonin jälkeen Kivikon hiihtohalli aukesi kuin tilauksesta, ja sitä onkin tullut hyödynnettyä siitä lähtien säännöllisesti pari kolme kertaa viikossa. Ja te jotka tuhahtelette sisähiihdolle, tulkaa joku kerta seuraksi. Tai noh, tottahan se on, ei hallihiihtely aina niin innostavaa ole, varsinkaan Kivikon olosuhteissa. Mutta kun tekee samalla esim. tekniikkatreenin, aika kuluu kuin siivillä.

Hiihtorintamalla menee muutenkin mukavasti: tekniikka on parantunut vuoden takaisesta selvästi, etenkin vapaalla. Nykyään myös esim. puolen tunnin jakso tasuria Kivikon nihkeillä ja pehmeillä laduilla ei ole enää mitään rimpuilua jaksaako loppuun asti vai ei. Tasuritekniikkakin saatiin hiottua kuntoon, joten lähtökohdat talveen ovat siis ihan mukavat.

Hiihtelyä, pyöräilyä, punttia, sauvarinnettä. Siinäpä tämänhetkiset pääkuulumiset liikkumisen osalta. Juoksu temppuilee (taas), mutta kun muu tekeminen ja ylämäkijuoksu onnistuvat, niin en jaksa stressata asiasta. Ainahan se temppuilee.

Lajikokeilujen osalta viimeisimmät kuulumiset on elokuulta, jolloin testailin koskimelontaa. Nyt marras-joulukuussa testailu jatkuu taas, mutta vähän tutummalla lajilla. Vuorossa on nimittäin vapaauinti. Syysviikkojen iloksi ilmottauduin mukaan vapaauinnin tekniikkakurssille. Uimaopetusta minulle sopivana ajankohtana 1,5km päästä kotoa. Miten sellaisesta tarjouksesta voi kieltäytyä? Minähän olen siis ihan paska uimari (se joka tapailee saunomisen välissä kaula pitkällä jotain rinulin tapaista). Toki kisakauhomiset pelastusliivien ja varusteiden kera on sitten eri asia. Mutta uinti on sellainen laji, joka olisi kiva hallita niin että siitä voisi nauttia, edes palauttavana välipalana. Sitä siis tavoitellaan, katsotaan kuinka käy.

Lisää hyviä uutisia. Olen nimittäin saanut taustajoukkoihin mukaan uutta väriä. En sanoisi että valmentajan, mutta kuitenkin jonkun, joka katsoo vähän harjoittelun päälle ja laatii järkevää runkoa ja jaksotusta tekemiselle.

Täytyy kyllä paljastaa, että siinä tuntee olonsa vähän alastomaksi, kun ekaa kertaa elämässään avaa treenipäiväkirjansa jonkun muun silmille. Tekis mieli selitellä kaikenlaista ”en mä oikeesti” ja ”kyllä mä oikeesti”, mutta sain hillittyä itseni. Karu totuushan näkyy paperilta. On oikeesti mukavaa ja kehittävää kuulla palautetta, sekä kehittämisajatuksia että myös "synninpäästö" omille systeemeille. 

Loppuun vielä parhaat kuulumiset: Perjantaina starttaa juna kohti Kolaria. Edessä on hiihtokauden ensimmäinen oikea hiihtoviikko Ylläksellä. Perillä on 45 senttiä lumikerrosta ja latuja auki 115km. Treeniohjelma on laadittu valmiiksi ja treeniseurakin on viimeisen päälle. Ai että..

Kesäkausi pakettiin Tallinnassa.

Ensilumi satoi pari päivää sitten, joten viikonloppuna oli osuva ajankohta paketoida kesän kisakausi letkeän etelänmatkan merkeissä. Viikonlopun ohjelmassa oli Multisportin gaalaristeily Tallinnaan. Mukaan oli intoutunut parisenkymmentä multisporttaajaa, sisältäen mukavan määrän myös talkoojengiä EQ:n tiimoilta.

Oma kisaviikonloppu alkoi jo perjantaina pikaisella visiitillä Tuusbyyhyn, kun kokoonnuimme ensin Rokuan kisatiimillämme Ellun kämpille. Saatiin päällimmäiset kuulumiset päivitettyä ennen reissun alkua.

Aamulla junailtiin itsemme Länsiterminaaliin mukavan kirpsakassa -7 asteen pakkassäässä. Tunnelma oli varsin korkealla jo menomatkalla ja kuulumisia vaihdettiin puolin ja toisin. Parin tunnin botskimatkan jälkeen rantauduimme Tallinnaan, heitimme tavarat hotellille ja lähdimme sporttivermeissä kohti pyörävuokraamoa. Tallinnassa oli satanut loppuviikosta n. 5cm lunta, joten olosuhteet olivat kohdallaan: lunta, kirkasta auringonpaistetta ja hieman pakkasta. Siitä ei olosuhteet parane.

Porukka perillä hotellilla.

Vuokraamosta saimme ihan mukavat menopelit. Itse onnistuin nappaamaan kulkuneuvoksi uudenkarhean Meridan maasturin.  Joukkuearvonnassakin kävi mukava tuuri, kun sain parikseni Henrikan.

Heitin suunnittelema gaalakisa alkoi rogaining -tyyppisellä suunnistuksella Tallinnan keskustassa. Lähikaduille oli sijoitettu 11 rastia eri pistemäärillä. Tavoitteena oli kerätä mahdollisimman tarkasti tietty määrä pisteitä (219), ei yli eikä alle. Aluksi yritimme minuutin tai kaksi lukea sääntöjä ja vähän suunnitella, mutta hylkäsimme ”järkitaktiikan” melko nopeasti.

 Kameramies on ikuistanut harvinaisen hetken: Taustalla Team Henkka & Soile suunnittelee reittiä.

Sen sijaan lähdimme liikkeelle ja pyrimme saamaan mahdollisimman hyvän peesin. Alkumatkasta sitä tarjosivatkin Pete ja Arja. Vai kuka oikeastaan peesasikaan ja ketä..? Keräilimme rasteja sieltä täältä. Yhdessä vaiheessa kuulin kun Arja laskeskeli pisteitä yhteen. Aijaa, pitäisköhän meidänkin? Kangertelevalla matikalla sain juoksun lomassa arvioksi n. 180 pistettä, mutta tämän tarkemmin emme pisteitä missään vaiheessa tarkastaneet.

Pete juoksuvauhti oli aaaaaaivan liian hidasta meille joten lähdimme Henkan kanssa lopussa omille teillemme. Tapoimme ”muuten vaan” aikaa pyörimällä yhden puiston lähistöllä (tähän Ei liittynyt mitään rastin etsintään viittaavaa..), kunnes 45min ajan loppuvaiheessa haimme vielä pari rastia ja juoksimme vaihtoon.

Pyöräosuuden alussa tutkimme hetken taas karttoja. Keskustakartta ei ollut tuoreimmasta päästä, joten lähdimme etsimään ekaa pyörärastia kiskonjälkien ja merenrannan avustuksella. Tämän taisi olla hyvä vaihtoehto, ei tarvinnut pyöriä keskustan risteyksissä ihmettelemässä missä sitä ollaan. Ne piilarit olis saattaneet auttaa tässä kohtaa..

Eka rasti löytyi, ja suunta lähteen ja paremmalle kartalle oli selvä. Niemessä olleet pyörärastit löytyivät mukavasti. Maasto oli kivaa helpohkoa tietä/polkua, johon tuore lumi toi mukavan lisäelementin. Oli tosi hauskaa ajaa taas pitkästä aikaa lumella. 

Pyöräosuutta.

Rastit löytyivät mukavaa tahtia, ja vähitellen alkoi näkyä myös muita joukkueita. Taisimme tehdä jonkinlaisen nousun pyöräosuuden alussa. Juoksun jälkeen otimme viimeiset pyörät telineistä, mutta niemessä takana oli useampiakin tiimejä. Omaa pyöräosuutta häiritsi vähän löysällä ollut satulatolpan kiristin (vaimikäsenyton). Satulan korkeus vaihtelikin sopivasta täysin ala-asentoon. Loppua kohti sain ruuvia kiristettyä sen verran, että  satulan korkeus alkoi pysymään suurin piirtein vakiona.

Pyöräosuuden lopussa oli quest -tehtävä: juomarasti sekä tasapainoilua pyöreästä puusta tehdyn aidan päällä. Tämä vaati hienoista akrobatiaa, ja ainakin meikäläiseltä täydellistä keskittymistä.. Tasapainoilun ja lumiukkopuuhien jälkeen jatkoimme fillareilla takaisin kohti keskustaa ja vanhaa sokkeloista vankilarakennusta. Sen käytävillä suoritettiin vielä sokkeloinen rastiralli. Rakennus oli vähän rempallaan ja huonossa kunnossa, mutta muuten aika hieno paikka juoksennella. 

Mukavan näköinen leikkaussali..

Seuraavan gaalaristeilyn hotellihuoneet..?

Pyörimme käytävillä ja kerroksissa ees ja taas, mutta pyörimisestä huolimatta rastit löytyivät lopulta ihan mukavaa tahtia. Pitäydyimme koko kisan kestäneessä taktiikassamme, jota en voi valitettavasti tämän tarkemmin paljastaa, muuta kun että taidolla mentiin. Saavuimme maaliin ajassa 2h 35min, joka oikeutti gaalakisan pronssisijaan. Hyvä Team Henkka & Soile!!

Kisan jälkeen suorituksemme herätti kovasti mielenkiintoa ja kysymyksiä. Jokaista reitinvalintaamme epäiltiin ja saimme selitellä taidokasta suoritustamme moneen kertaan. Me vaan oltiin niin hyviä :)

Voitto meni Jannelle ja Sallalle, hopeaa ottivat Pete ja Arja. Toinen voittoisa pari oli muita ”viisaammalla” taktiikalla loistanut Team Julmat kullit, joka teki pohja-ajan ekalla osuudella ja saapui maaliin ensimmäisenä.

Kisareitti kokonaisuudessaan. A= lähtö, B= vankila ja maali.

Maalissa kaikki suunnistajataustaiset psekuloivat jokaista omaa ja muidenkin reitinvalintaa moneen kertaan. Minä ja Henkka tyydyttiin naureskelemaan muiden intohimolle. Kuinka ne oikein jaksaa..?

Kisa jälkeen söimme keitot, palautimme pyörät ja painuimme hotellille saunaan. Ilta huipentui gaalaillalliseen panimoravintola Kochi Aidad:ssa, jonka löytäminen ei ollut ihan suoraviivainen juttu.. Siellä nautittiin mm. virvokkeita ja kohtuullisen kokoisia annoksia sianpotkaa.. Tanssilattiakin taisi olla aika aktiivisessa käytössä.

Vesa, yksi Fit & Fat -tiimin kantavista voimista, valitsee alkupalaksi rapsakoita siankorvia.

Jatkot pidettiin hotelin lähibaarissa, missä kilisteltiin vielä moneen otteeseen päivänsankari Sallalle, joka täytti sunnuntaina 18 vuotta. Hienoa että Sallakin pääsi reissulla muiden kanssa baariin! Eka kerta on aina jännä kokemus :)

Sunnuntain ohjelmassa oli herääminen, pakkailu, aamupala ja seilailu takaisin Helsinkiin. Ihana aurinkoinen pakkassää jatkui Helsingissäkin, joten kisaviikonlopun kruunuksi kävin vielä heittämässä parin tunnin aurinkoiset maastopyöräkurvailut akselilla Pajamäki - Tali - Munkkiniemen ranta - Laajalahden ranta – Tapiola. Mahtava päätös mukavaan viikonloppuun!!

Aurinko laskee Laajalahdella.

Kiitos Heitille ja tiimille järjestelyistä ja koko porukalle mukavasta seurasta! Reissukuvien krediitit kuuluvat Sallalle ja Jormalle. Kiitos!

Hölkällä: Vaarojen Maraton 2012

Valmistautumista tämän vuoden Vaarojen Maratonille voi hyvin kutsua ”valmistautumiseksi”. Edellinen kuukausi oli mennyt jalkajumitusta parannellen. Treeni ei oikein kulkenut ja fiiliskin on ollut vähän poissa. Toiseksi, sairastuin flunssaan pari viikkoa ennen, niin että vika kunnollinen pitkä lenkki jäi vähän torsoksi. Yksi ylämäkipainotteinen täsmätreeni sentään ehdittiin Marin kanssa tehdä Malminkartanossa.

Päivän kunto oli siis täysi arvoitus. Tiesin että kunto on parempi kuin viime vuonna, mutta miten se näkyisi tuloksessa, oli täysi arvoitus. Alustavalla viikolla sääennusteet vaihtelivat päivittäin, mutta loppujen lopuksi kisakeliksi valikoitui poutainen n. +10 asteinen sää, ja taisi se aurinkokin kerran tai pari jostakin pilkahtaa. Toisin sanoen, täydellinen keli syysjuoksenteluun.

                                         Ennakkotunnelmat reitiltä.

Kenkävalinta aiheutti myös päänvaivaa, sillä päivän kelistä huolimatta maasto oli syyssateiden jäljiltä märkä ja paikoin erittäin liukas. Harkinnan jälkeen jalkaan valikoitui nastalliset Sarvat. Juoksutuntuma maastossa ei ollut ihan paras, mutta pito oli tällä kertaa tärkeintä, ja nastareilla en uskaltanut lähteä. Pariksi laitoin vielä gaiterit, ja vesi ja rapa pysyivätkin poissa sukista lähes kiitettävästi.

Näillä mennään..

Matkaan lähdettiin yhdeksän kieppeillä, minä 5-6h aikatavoiteryhmässä klo 9.10. Mukana oli heräteostoksena ostettu uudehko kameli 2 litran juomapussilla sekä kasa geelejä ja yksi patukka, lähinnä mahan kurnimista varten. Hikoilen ja juon aika paljon, joten pienemmällä nestemäärällä en oikein uskaltanut lähteä.

Pari ekaa kilsaa meni kropan herättelyyn. Pian tultiin tielle, ja 5km kohdalla oli jo käynyt selväksi että tänään(kään) ei kulkenut. Lihakset olivat kuin olisi tehnyt mk-vetoja edellisenä päivänä. Tuntui että reiskojen lihaksista ei saanut käyttöön kuin korkeintaan kolmasosan. Ekalla tiepätkällä harkitsin jo hetken kääntymistä 15km reitille, mutta päätin kuitenkin pitäytyä suunnitelma B:ssä, ja jatkoin kohti Kiviniemeä. Suunnitelma B tarkoitti siis mukavaa juoksentelua syysluonnossa ilman minkäänlaisia aikatavoitteita. Otin siis rennosti ja keskityin nautiskelemaan.

Kiviniemi tuli eteen melko nopeasti. Juomapisteellä tein kunnon huollon: join rauhassa, kiristelin kengännauhat ja juttelin hetken yhden vapaaehtoisen kanssa, joka muisti minut viime vuodelta ja Pirkan hiihdosta. Sain vielä hyvät kannustukset ennenkö lähdin kohti Kolin ja Ryläyksen ylämäkiä.

Jalka ei toiminut Ryläyksellä sen paremmin kuin alkumatkastakaan, mutta mitään ”en pysty” -tyyppisiä fiiliksiä ei ollut. Havahduin Ryläyksen alamäessä kun ohitin yllättäen Peltsi Peltosen. Ehkä en ollutkaan ihan 7h vauhdissa? Sain siitä jostain syystä vähän lisäpotkua, ja päätin yrittää loppumatkan kiristää vähän tahtia. Ei ollut paljon millä kiristää, mutta kävelyä ei tullut juuri ollenkaan, edes lopun hiekkatiellä. Vika ylämäki oli kova, mutta maaliin päästiin lopulta noin kuudessa tunnissa.

Ihan kiva reissu, ja aikakin parani lopulta melkein vartin viime vuodesta. Ainut mikä jäi harmittamaan, oli loppuaika, 53 sekuntia yli 6h. Kyllä minä nyt sen 53 sekuntia olisin pystynyt noillakin jaloilla kiristämään.. :) 

Jälkeenpäin jalat olivat yllättävän hyvässä kunnossa, sekä ylä- että alamäki sujuivat tänä vuonna ongelmitta myös sunnuntaina :) Juoksu on minulle ehkä se heikoin laji, joten jälleen kerran lupasin itselleni tehdä sitä ensi vuonna enemmän.

Sen pituinen se.

SFS 2012

Ellu oli tehnyt hyvää rekrytointityötä, ja Snoukkarien kisaan saatiin tänä vuonna erinomaisen hyvä osallistumisprosentti SLU-talosta. Myös minä pääsin ekaa kertaa viivalle, vaikka se merkitsikin Jämi21:n väliin jättämistä. Mutta en voinut kieltäytyä kun sain parikseni Kristan Rokua –tiimistämme.

Krista junaili Helsinkiin jo perjantaina, eli päästiin pölöttämään pitkästä aikaa oikein pitkän kaavan mukaan. Myös kisaan valmistautuminen oli hämmentävän helppoa, kun kisa oli vasta sunnuntaina. Ei tarvinnut siis aloittaa pakkaamisen aivotyötä heti työviikon jälkeen, vaan homma hoitui helposti ja nopeasti lauantaina virkeämmillä aivoilla. Heti sen jälkeen kun palasimme törsäämästä Yrjönkadun retkiliikkeistä. Ihan vaan kaikkea tarpeellista ostettiin..

Kisa-aamussa ei ollut mitään poikkeavaa. Kolmiovinen Seat oli pakattu jo illalla, joten aamulla puurot namaan ja menoksi. Aamu Solvallassa alkoi pyörien kokoamisella ja reittisuunnittelulla. Kisabriiffissä ei tullut mitään ihmeellistä. Sitten vielä uimapatjat täyteen ja odottamaan starttia.

Kisa käynnistyi aamu ysiltä pussihyppelyllä Solvallan urheilukentällä. Hypimme vuorotellen kääntöpaikalle ja takaisin, tartania pitkin vaihtoalueen kautta alas melontarantaan. Eka osuus oli inkkarimelontaa Nuuksion Pitkäjärvellä. Kesän eka inkkarimelonta, ja purkki ei tuntunut liikkuvan mihinkään. Mulla oli vähä enemmän melontavoimaa, mutta pysyimme hyvin suunnassa. Läpsyttelimme melonnan kolme rastia, jätimme purkin rantaan ja kiipesimme ylös kisakeskukselle hakemaan pyörät.

Pyöräosuuden ykkösrastille menimme ihan hyvin. Kakkoselle päätimme ”oikaista” asfaltin sijaan polkuja pitkin. Koko polkumatka ei kuitenkaan ollut kovin ajettavaa ainakaan meille molemmille, ja kunnon tunkkauspätkä oli tosiasia. Krista otti homman rennommin, minua ehti jo vähän ketuttamaan, kun oikaisu oli tietenkin erityisesti mun idea. Noh, muuttui polku kuitenkin lopulta ajettavaksi, ja kakkonenkin löytyi ihan ok.

Melonta ja pyöräilyn alku. Vähän huono kuva but you get the idea.

Kolmoselle menossa ei ollut ongelmia. Jätimme pyörät muiden tapaan hiekkatielle, joten rastinhakureissusta tuli vähän pitempi juoksentelu. Ei mitään herkkua pyöräilykengissä. Lippu taisi olla aika hankalassa paikassa, sillä rastin lähistöllä parveili porukkaa vähän enemmänkin. Me löysimme sen kohtuullisen suoraan. Pari miestiimiä peesasivat ja hyötyivät löydöstä myös.

Nelonen meni myös helposti, mutta seuraava pummi odotti jo tuloaan matkalla vitoselle. Käännyimme ihan oikeaan polulle Nuuksiontieltä. Polku haarautui melkein heti (ei kartassa) ja valitsimme tietenkin sen väärän. Ehdimme kerätä oksia ketjujen väliin hyvän tovin, ennenkö tajusimme ajautuneemme sivuun. Tie ei onneksi ollut niin kovin kaukana, joten pääsimme takaisin radalle aika suoraviivaisesti. Loppu sujui ilman pummeja, mitä nyt Nuuksion mäet vähän painoivat jaloissa.

Pyöräilyn loppuosa.

Pyöräilyn lopussa Kristan polvi alkoi ilmoitella olemassa olostaan ikävällä tavalla. Tuntemukset olivat tuttuja jo Rokuan kisasta. Rullailimme kuitenkin jonkinlaista vauhtia vaihtopaikalle. Kipaisin sisältä Kristalle parit Buranat ja teimme vaihdot jatkaaksemme matkaa. Emme ehtineet edes pois urheilukentältä, kun Kristan polvi vihlaisi viiltävän vihaisesti, ja meno katkesi kuin seinään parkaisun kera. Ilmoitin vastahakoiselle Kristalle, että me jäädään nyt kyllä tähän. Juoksin hakemaan jääpussia Kristan istahtaessa tartanille. Konkkasimme yhdessä kisakeskuksen viereen nurtsille. Sen pituinen siis se kisa.

Keskeytys ei harmita, mutta Kristan puolesta harmittaa kyllä. Viikon päästä SM-suunnistukset, ja tämän päivän konkkausmenon perusteella voisin ennustaa, että tekee tiukkaa saada polvi kuntoon ajoissa.. Mutta toivotaan parasta. 

Nämä jäi tekemättä: juoksut, kaksi kuulemma kivaa questiä ja lopun patjailu+juoksutehtävä.

Emme kuitenkaan lähteneet paikalta tyhjin käsin: mukaan lähti arvontapalkintona sukat, ja kuuleman mukaan äärimmäisen niukka toinen sija nimikilpailussa. Mukava viikonloppu sai harmittavan lopun, mutta tuleehan näitä. Nyt vaan paikat kuntoon ja kohti Vaarojen martsaa.

Koskimelontaa Kymijoella 24.-26.8.

Työkaveri on houkutellut mukaan Merkkarien koskimelontakurssille useampaan otteeseen, mutta kyseisenä elokuun viikonloppuna on yleensä ollut Apa tai jotain muuta aktionia. Tänä vuonna kyseiselle viikonlopulle ei ollut tarjolla mitään normaalista poikkeavaa, joten nimi listalle ja menoksi.

Tapasimme perjantaina majalla, lastasimme sekalaista koskikalustoa autoihin ja katoille ja lähdimme ajamaan kohti Kotkaa ja Kohinan koskitukikohtaa Kymijoella. Perillä purettiin kalusto, tehtiin vähän tutustumista ja säädettiin kalusto valmiiksi aamua varten.

Kalusto käyttöä vaille valmiina.

Lauantai alkoi sillä kun 16 unista melojaa oli yhtä aikaa puurokattiloineen keittiössä hääräämässä. Kamat saatiin kuitenkin kasaan ja vesille päästiin tavoitteen mukaisesti kympiltä. Olin itse koskinoviisi eli aloittelijoiden ryhmässä. Vetämässä oli kokenut koskiopas Satu sekä Simo, mm. keväisen Ice Breakin isä, joten oltiin hyvissä käsissä.

Alussa totuteltiin varusteisiin, mm. merimelontaan verrattuna erittäin herkkään kajakkiin, harjoiteltiin eteen ja taakse melontaa, sivuttaissiirtymistä, vähän tuentoja, melottiin ympyrää kajakki vinossa ym. kikkailua. Seuraavaksi siirryttiin lossausharjoituksiin, eli ylitettiin virtaavaa vettä erilaisissa paikoissa. Jokainen sai myös kaatua ja reskuttaa. Setin lopussa laskettiin ryhmässä myös pari koskea. Eka setti venähti melkein kolmeen tuntiin.

 

Päivällä syötiin, otettiin pienet päiväunet ja iltapäivällä jatkettiin toisella setillä. Kerrattiin aamun juttuja ja lossattiin vaikeammissa paikoissa. Siirryimme ylös Tornivirralle saakka, missä kokeneemmat harjoittelivat surffausta. Heitin yhdet lipat lossauksessa ja toiset Tornilla. Lopussa homma alkoi vihdoin sujua, kun sekä Tornikoski että paluumatkan muut kosket menivät putkeen. Illalla saunottiin, syötiin, katsottiin melontavideoita ja hengailtiin muuten porukalla. Päivän 5-6h koskimelontaa ottivat kuitenkin veronsa, ja viimeisetkin painuivat pehkuihin puolen yön tietämillä.

Aki surffaa Tornivirrassa.

Sunnuntaina ohjelmassa oli yksi pitempi n. 3h setti ennen lounasta, siivoista ja paluumatkaa. Vaihdoin aamulla kajakkia, kun eilinen oli vähän iso, raskas ja kuulemma holtiton virrassa. Uusi kajakki tuntui erilaiselta, mutta aloitimme aamu kertaamalla, joten pääsin hyvin toteuttelemaan ennen isompia kuohuja. 

Hyvästä alusta huolimatta minun sunnuntaini ei mennyt ihan putkeen. Kaaduin pariinkin otteeseen yhdessä vähän hankalammassa lossauksessa.. Kerran laskin isohkon kosken uimalla alas asti, toisella kerralla sain uitua akanvirtaan, joten uimareissusta tuli lyhyempi. Ohjaajamme Jussi käski tässä kohdassa minun päästää melasta irti ja uida. Uinti siis onnistui, mutta mela katosi. Muu ryhmä lähti etenemään, me jäimme Satun kanssa etsimään melaa. Pyörimme rannoilla hyvän tovin, mutta melaa ei näkynyt. Palasimme Kontille hakemaan uutta, mutta tässä vaiheessa kello oli jo sen verran, että ajattelimme, ettei enää kannata lähteä Tornikoskelle saakka. Niimpä lossailimme ja hioimme tekniikkaa alempana ja kokeilimme laskea koskea lauttana.

Lepotauko Tornikosken padolla.

Iltapäivällä vielä ruokaa, siivousta, pari valokuvaa, kurssin päätös ja paluumatka Helsinkiin. Mukava, tapahtumarikas ja aika rankka viikonloppu siis takana. Paljon uutta ja jännää, muutama mustelma ja pari arkaa lihassolua. Uinteja tuli tasaiseen tahtiin joka setissä, joten kajakilla kaatuminen alkaa olla aika sujuvaa meikäläiselle. Näillä määrillä se eskimo olis hyvä opetella.. Jännä nähdä miltä merikajakki tuntuu seuraavalla kerralla. 

Koko jengi loppupotretissa.

Aquapac Multi Adventure 18.8.

Aquapac Multi Adveture eli Ex-apa kisattiin tänä vuonna Mustion maisemissa Raaseporissa. Aamu alkoi jännittävissä merkeissä systerin auton pakkaamisella ja starttioperaatiolla: illalla kääntelin virta-avainta lukossa kymmenisen minuuttia ennen ensimmäistä pihahdusta. Onnea oli matkassa ja moottori aloitti ruohonleikkurimaisen pärinänsä jo toisella yrittämällä. Tuulilasinpyyhkijät elivät puolet matkasta omaa elämäänsä, mutta se ei vaikuttanut perillepääsyyn sen enempää.

Reissuun lähtö meni hämäävän helposti: ei oikeastaan mitään säätöä ja starttiviivalle ei ollut mitään kiirettä. Tällä kertaa pariksi löytyi Mikan sisko Anu, jonka kanssa tapasimme aamulla ekan kerran. Yhteinen sävel löytyi helposti.

Startti tapahtui Mustion hiihtomajan pihasta klo 9. Otimme maasta kartat käteen ja lähdimme hakemaan juosten muutamaa rastia, jotka löytyivät helposti ja vauhtikin oli ihan ok. Sitten pyörät alle. Päätimme ”oikaista” latupohjien kautta, mutta kierto kunnon tietä olisi ollut ripeämpi. Mehukatit pyöräilivät ohi kun tulimme tielle. Ykköselle menimme heidän kannassaan.

Pyöräilyt.

Anu oli pyöräillyt vähemmän ja varsinkin mäkiset ja tekniset osuudet menivät vähän hitaammin häneltä. Lisäksi Anun karttateline oli ruuvattu liian löysälle, joten joudumme pysähtymään useampaan otteeseen ruuvien kiristykseen. Muuten pyöräily meni ihan ok. Pienen koukun teimme, kun kolmosen jälkeen ajatuksissani samaistin olevani menossa jo vitoselle. Hiiltomiehet lähtivät peesiin ja teimme pikkulenkin väärään suuntaan.

Pyöräilyn keskellä oli siltaquest, jossa piti vähän kiipeillä siltarakenteissa leiman saadakseen. Tulimme paikalle sopivasti jonottamaan. Jonossa kului tovi jos toinenkin. Itse quest oli ihan ok. Vastaavaa varmistuskikkailua tehtiin Uuden-Seelannin kanjoneissa, joten periaate oli tuttu. Anulla oli vähemmän kokemusta köysistä, ja olimme etukäteen sopineet että jos toinen suorittaa niin se olen minä. Mutta hyvin homma sujui Anultakin.

Pyöräilyn lopussa haettiin vielä yksi rasti juosten jonkinlaisesta näkötornista tms. ja sen jälkeen vaihtoon ja kohti melontaa. Rantaan oli matkaa kilometrin verran ja tutustuimme taas paikalliseen pusikkokulttuuriin. Tiivis oli tunnelma.

Melonta + suunnistus.

Kajakkimme oli taas mallia ”käännyn vain oikealle”. Melonnan ekalla rastilla teimme kisan suurimman mokan. Menimme rantaan jossa rasti sijaitsee periaatteella ”tosta suoraa pusikon läpi”. Noh, pusikko oli tiheämpää kuin ajattelimme ja vauhti pysähtyi metrien päähän rannasta. Kaislikossa oli reiteen asti vettä, joten jätimme kajakin ja lähdimme talsimaan kohti rantaa. Pyörimme kaislikossa ja rannassa ehkä vartin verran. Kaislikossa suhisee.. Rasti löytyi lopulta ja pääsimme jatkamaan matkaa. Muut melontarastit menivät onneksi vähän paremmin ja viimeinen suunnistusosuus meni myös aika putkeen. Loppuaika oli jotakin 4h 46 min. Siitä vartti pois niin olisimme olleet kolmen joukossa.. Mutta ei auta jossitella. Sija oli tällä kertaa siis viides, ja mikäs siinä.

Sää oli kohdallaan ja rata suoraviivainen ja mukava, vaikka pituutta olisi saanut olla enemmän. Katsoimme vielä palkintojenjaon ja autoilimme Siuntion perukoille EQ-talkoojengin saunailtamiin. Tarjolla oli saunaa,  ruokaa ja juomaa hyvässä seurassa. Loistava päätös mukavalle päivälle.

Viikonloppu Jämillä.

Viikonloppuna kisattiin Jämi147:n toinen osakilpailu, 84km maastopyöräkisa Jämin hiekkaisissa harjumaastoissa. Mari lähti seuraksi tekemään treeniviikonloppua hiihtoputkessa, joten perjantaina aamulla ladattiin taas kerran auto täyteen tavaraa ja kaasuteltiin kaupan kautta Jämille. Marin tehdessä pari treeniä jo perjantaina minä yritin rajoittaa innostusta ja käydä vain lyhyellä tunnin lenkillä tutustumassa pyöräreitin alkukilometreihin. Kävin muutama viikko sitten Jämillä ajamassa, joten tiesin jo ennakkoon mitä oli edessä. Illalla käytiin vielä vähän uimassa Jämin ulkouima-altaassa ja laiskoteltiin huoneessa olympialaisia katsellen.

Aamuhulinaa kisakeskuksessa.

Lauantaille ehdittiin luvata kaikenlaista säätä, mutta sateisen yön jälkeen aamu valkeni lopulta pilvisenä ja tuulisena. Perussuomalainen +16 tuulinen kesäsää. Startti oli klo 10 viereiseltä lentokentältä.

Asettautumista lähtöviivalle. Lähtijöitä oli reilu 400.

Viivalla oli aika paljon harrastajan näköistä sponsorilogoilla varustettua porukkaa. Otin silti rohkeasti starttipaikan joukon puolivälin tienoilta, koska hiihto-osakilpailusta oppineena en halunnut myöskään jäädä hitaampien taakse pussiin kovin pitkäksi aikaa. Ohitelkoot sitten muut jos olisin liian hidas.

Päivän kalusto.

Startista ampaistiin liikkeelle ihan mukavaa vauhtia. Odotin että porukka lähtee painamaan heti täysillä lentokenttää pitkin, mutta startissa ei ollut mitään suurta dramatiikkaa. Ohittelin jonkin verran porukkaa ekoilla kilometreillä, kun haettiin jonoasetelmia. Ekat 20km olivat tuttuja, joten ajoin aika reipasta vauhtia heti alusta, kun tiesin että n. 13km jälkeen alkaisi useamman kilometrin loiva hiekkatieosuus, jolla pystyisi tarpeen mukaan vähän huilaamaan.

Off we go.

Reitti mutkitteli Jämin lähimaastoissa, käväisi välillä Pirkan uraa mukaillen Hämeenkyrössä ja Ikaalisten suunnalla ja palaasi lopulta takaisin Jämille. Single trackia oli jonkin verran, mutta kovin tekniseksi reittiä ei voi kuvailla. Silti ajamisessa riitti vaihtelua, kun alusta vaihteli kangaspolusta hiekkaiseen metsäautotiehen ja hiekkapohjaiseen maantiehen, upottavilla hiekkaosuuksilla höystettynä. Pari kilsaa taisi olla asfalttiakin. Nousua ja pehmeää hiekka-alustaa oli ihan riittämiin, niin että reiskat sai hapoille ilman suurempia ongelmia. Reitti nousi harjun päälle muistaakseni 4 kertaa ja muutenkin ylämäkeä piisasi. Eniten hapotti oikeastaan habat, kun ajaminen oli välillä aikamoista rynkytystä.

Ajoin alkumatkan n. 4h tavoiteaika mielessäni. Pari ekaa tuntia olinkin hyvin aikataulussa, mutta 45km jälkeen kun harjuun oli kiivetty jo 3 kertaa, reiskat hapotti sen verran, että alko käydä selväksi että keskinopeus laski 20km/h tienoille. Kesällä on kyllä tullut ajettua, mutta enimmäkseen pk-lenkkejä tai mäkivetoja Malminkartanossa, joten kokemusta useamman tunnin vauhdikkaammasta ajelusta ei juuri ollut. Toki viimeksi Rokualla ajettiin noin 130km, mutta vauhti oli sen verran leppoinen, että sitä ei voi oikein tähän verrata.

Sää oli koko päivän tuulinen, ja vastatuuli puski kasvoille tieosuuksilla. Sain peesiapua miehiltä tasan nolla metriä. Paikka oman selkäni takana sen sijaan oli kovinkin suosittu. Lopussa olinkin sanoa pari valikoitua peesaajille, kun vuorovetohaluja ei ollut kenelläkään.

Viimeinen 20km oli aika tuskaista, ja kurvien jälkeen vaan toivoi että sieltä ei paljastuisi mitään kovin jyrkkää mäkeä. Lopussa vielä pieni loppukiri, ja vikalla kilometrillä taakse jäi vielä edellä ajaneet 3 ”sponsorilogohousumiestä”. Loppuaika painui reilusti 4h päälle, n. 4h 13min ja sekunnit päälle. Ennakko ajatus oli tehdä hyvä kova treeni ja toivoa että ei tulisi maaliin ihan viimeisenä. Hämmästys olikin jonkinmoinen, kun kuulin ajaneeni kymppisakkiin, yhdeksänneksi. Oho. En nähnyt koko matkalla yhtään naista, joten en tiennyt yhtään kuinka kovaa tai hiljaa sotkin muihin nähden. Jäin toki voittajasta, Oravamäen Maijasta, tunnin verran, mutta kovempaa ajaneet olivat kaikki tuttuja nimiä joko pyöräkisojen kärkisijoilta, hiihtokisoista tai seikkailukisojen kärkitiimeistä. ”Noubadien” listalla sijoituin siis aika korkealle ;)

Imukykyiset lisäsiivekkeet.

Illalla lepuuttelin jalkoja uima-altaalla ja käytiin Marin kanssa kisakeitoilla tapaamassa tuttuja. Pienellä venyttelyllä jalat virkosivat mukavasti niin, että sunnuntaina pystyi vielä tekemään mukavan 3h treenin hiihtoputkessa ja sauvojen kanssa hölkötellen.

Paluumatkalla sunnuntaina pysähdyttiin vielä Ylöjärvellä pyöräkisojen (jotkut kortteliajot) kulisseissa ja Mari kävi tsekkaamassa yhden rullahiihtokisan reitin. Kisakahviosta vielä evässämpylät mukaan ja kohti viimeistä etappia, kotia. Taas oli hauska ja tapahtumarikas viikonloppu. Silti aika mukavaa, että viikon päästä saa olla ihan vaan kotimaisemissa.

Endurance Questin kulisseissa

Rokualta palattiin illalla klo 10 tienoilla. Äkkiä pesukone päälle ja tavaraa sisään. Varusteet paikoilleen ja aivot töihin: mitä tarviin ens viikolla EQ:ssa? Aivot ei toimi, joten kahden kameran, parin tietokoneen ja laturikasan lisäksi mukaan lähtee pino vaatetta erilaisiin keleihin ja Rokualta jääneet kisaeväät. Kai nää joku syö? Ainiin, makuupussiakin voi tarvita.

Maanantai 23.7.

Väliin 6h unta, eli ei läheskään tarpeeksi. Aamulla kauppaan ja asioille. Jone tulee hakemaan neljän tienoilla ja huristellaan KN-keskukselle juuri sopivasti vapaaehtoisinfoon. Suunnitellaan videotiimin eli Timon ja Akin kanssa vähän mitä tuleman pitää. Muuten ilta kuluu säätämisessä, valokuvaamisessa, FB:n päivittelyssä. Rokualla nähdyistä Siltasen Riitta on lähdössä taas viivalle, nyt Lupus Extremen riveissä. Jaksaa jaksaa.. :) Kirjoitan ja lähetän tiedotetta suomeksi medialle ja raportoin englanniksi Sleepmonsterssiin. Nukkumaan puoliltaöin.

Tiistai 24.7.

Kisa-aamuna herätys on klo 3 eli unta ruhtinaalliset 3h. Silti ei väsytä. Heitän reppuun jotakin tavaraa mitä ajattelin tarvita päivän aikana. Aamupalalle ja bussiin, joka lähtee n. 4.30 (tai siis viideltä) kisan starttipaikalle. Tiimit on jännittyneitä ja väsyneitä. Meillä läppä lentää bussikuskin kanssa.

Porkkalanniemessä tiimit säätävät tavaroitaan ja virittävät gepsejä reppuihinsa. Tuulinen sää on pakottanut järjestäjät muuttamaan ekan päivän reittiä. Nyt viritellään tuulessa starttipaikkaa ja kuvataan tiimien värjöttelyä viileässä ja tuulisessa aamussa.

Starttitöräys kajahtaa ilmoille pian 7:n jälkeen. Tiimit lähtevät coastaleering -kartta kädessä juoksentelemaan ympäri Porkkalanniemeä. Viileännäköistä, mutta kyllä tekis itsekin mieli.. Onneksi on Rokua takana, muuten vierestä katsomista ei kestäisi ollenkaan.. Säntäilyn jälkeen tiimit suuntaavat kajakeilleen ja lähtevät tuuliselle merelle. Me lähdemme perään Peten veneellä. Sadetta ripsii hetken, mutta pian poutaantuu. Lyhyen melonnan jälkeen pysähdytään soutamaan ja toiselle coastaleering –osuudelle.

Matka jatkuu taas kajakeilla, minä, Avantille kuvaava Lilli ja Harrin poika Lauri siirrymme kameroidemme kanssa kohti seuraavaa vaihtoa Harrin autossa. Vaihtopaikalla odottelemme tiimejä jonkin aikaa. Lepäilemme Laurin ja Lillin kanssa laiturilla ja partiotaituri Lauri keittää meille pastat lihapullilla höystettynä. Hyvää on ja juttua riittää puolin ja toisin niin että väsymyksestä huolimatta ei malta nukkua. Lauri on mahtava tyyppi!

Lounaskokkailut. Kuva: Lilli Rantahakala.

Kärki saapuu pian vaihtoon, josta jatkaa uudelle coastaleering –pätkälle. Saadaan taas hyvää kuvamateriaalia. Pete lähtee juoksemaan muistaakseni Multisport.fi:n kanssa osuudelle GoPro –kameran kanssa.

RES veneilee.

Like father like son :)

Pari sanaa kameralle. Timo (vas), Pete ja Aki.

Uintijuoksentelun päätteeksi tiimit availevat taas vaihtokassejaan ja etsivät rullaluistimet alle. Sanon heipat Laurille ja lähdemme Peten autolla kuvaamaan rullaluistelua videoryhmän kanssa. Saadaan hienoa materiaalia. Samalla toivotaan että poliisi ei juuri nyt ilmesty paikalle, kun ajetaan peräluukku auki ja välillä väärällä kaistalla.. Päivän ristiriitaisin elämys on yhden ulkomaisen kisaajan tiikerikalsarit. Vetävät koko jengimme sanattomaksi.

Tigrut.

Rullaluistelun jälkeen vuorossa taisi olla visiitti KN-keskukselle. Sieltä vielä käväisy kuvaamassa Flying Foxia lähistöllä ja odottamaan kärjen saapumista KN—keskukselle vaihtoon. Omjakon tulee kärjessä ja jää nukkumaan tunniksi. Multisport.fi tulee Omjakonin juuri lähdettyä ja nukkumista ei harkita. Räpsin kuvia, kirjoitan tiedotetta ja raportoin Sleepmonstersille.

Keskiviikko 25.7.

Tähän väliin 6h unta. Tekee hyvää. Aamulla FB:n päivittelyä, vaikka GPS-tiimi ja Pete hoitavatkin hommaa tosi mallikkaasti. Aamupäivällä käväisemme Juuson kanssa läheisellä kalliolla seuraamassa Redfoxin ja Agde:n laskeutuminen ja jumarointi. Tajuan vasta illalla että rastilla ollut nainen on Kaisu, joka oli yhdessä vaiheessa lähdössä myös Rokualle. harmi kun en tajunnut hommaa ajoissa.

Takaisin KN-keskukselle ja sekalaista hommaa. Yritän ennakoida ja pakkaan kassit valmiiksi yöreissua varten. Yritän osua samaan kyytiin Peten ja Timon kanssa, ja olen jo ehtinyt oppia, että kun käsky käy, on parasta olla valmiina. Syödään peten kanssa lounas KN-keskuksella ja lähdetään kuvaamaan. Timolle ei kerrota että syötiin jo.. :)

Kuvataan autosta pyöräilyä, Finnfoam -uiskentelua ym. päivän tapahtumia. Omjakon tulee ekalta Finnfoam –pätkältä ekana – ilman housuja. 

Explain this to foreign media..

Siitä ei irtoa kovinkaan paljoa julkaisukelpoista materiaalia mutta vitsin aihetta kylläkin. Päivällä on lämmin ja paarmoja ja sääskiä piisaa. Kuvaamme myös pitempää Finnfoam –pätkää ja sekin vaatii pientä sensurointia. Tekee mieli kisaamaan. Odottelemme tiimejä Finnfoamin loppuun. Kirjoitan pusikossa päivän tiedotteen ja raporttia Sleepmonsterssiin. paras kun ei lue toista kertaa tekstiä niin saa homman valmiiksi nopeammin. Yritän latailla kuvia nettiin, mutta yhteys on huono ja siirto vie aikaa. Sekä koneen että puhelimen laturit jäi tietenkin KN-keskukselle, joten säästöliekillä mennään.

Multisport.fi lähdössä ylös vesitorniin.

Keskiviikkoyönä taisi olla myös vesitorni –quest, joka on muutettu porraskiipeämiseksi ja lyhyeksi suunnistustehtäväksi turvallisuussyistä. Kuuntelemme alhaalla hihitellen joukkueiden reaktioita tornissa, mutta kärkikaksikko ei ole moksiskaan siitä, että kartta olisi ehkä kannattanut ottaa mukaan, tai portaat saattaa joutua kiipeämään uudestaan. Multisport.fi tuntee ilmeisesti Peten metkut vielä paremmin ja keksivät ottaa kartan mukaan ylös heti kättelyssä. Yksi rasti on kuulemma Henriikan takapihalla, joten loppujen lopuksi karttaa ei varmaan edes tarvittu.

Tornilta lähdemme huoltikan ja pitsatankkauksen kautta Syndalenin armeija-aluelle, missä seuraava vaihtopaikka ja tiimien 2h pakollinen lepotauko sijaitsee. Unta kertyy itsellekin se samainen 2h tällä kertaa auton takapenkillä.

Torstai 26.7.

Seuraavana päivänä edessä on taas kiireinen kuvauspäivä ja olo on yllättävän virkeä. Kiertelemme Peten ja Timon, sekä takaisin remmiin liittyneen toimittajamme Akin kanssa kuvaamassa ja haastattelemassa tiimejä. Kuvaamme Kick bikingia ja käymme upealla rannalla kuvaamassa Omjakonin ajelua pitkin pitkospuita. Se olisi mahtava telttailupaikka. 

Aamupalaksi kuivia nuudeleita ja pikapuurojauhetta kylmässä vedessä. Suuntaamme hankoon katsomaan, kun Omjakon kasaa itselleen purjelautan ja lähtee seilaamaan 6km Hangosta takaisin Syndaleniin. 

Sails up!

Siellä varusteiden säätöä ja joukkue katoaa merelle pitkälle melontaosuudelle. Kuvailemme vielä muitakin tiimejä kick bikessa ja Pete meloo koko kolmikon saareen kuvaamaan sodanaikaisia kivibunkkereita, joihin pari rastia on piilotettu. Tapaamme saaressa RESin ja Ebiken, jolta irtoaa haastattelukin.

Palaamme Syndaleniin ja Pete katoaa taas jonnekin. Lähdemme Akin ja Timon kanssa kuvaamaan, mutta päädymme pitämään 1,5h huoltotauon ja akkujenlataussession läheisellä Teboililla. Kahviaddiktiosta kärsivä Aki saa helpotusta oireisiinsa. Paikallinen tukevahko hedelmäpelinainen omaa maailman kummallisimman naurun.  Kirjoitan ja lähetän taas tekstiä englanniksi ja suomeksi tienpäältä. Onnistuuhan se tiedottaminen näin sivutyönäkin.

Illalla pakkaamme tavarat Akin autoon, joka lähtee maitse kohti melonnan päätepistettä. Minä, Timo ja Pete lähdemme merelle kuvaamaan melontaa. Saamme materiaalia mm. Ebikestä, Agdesta, SOSista hyvän rastinottopätkän. Multisport.fi saattoi näkyä myös, mutta en muista varmaksi. Meillä on tavallaan kiire, että ehtisimme melonnan loppuun ennen kärkeä. Sää ja maisemat ovat taivaalliset. Meri on aivan tyyni, maisemat todella kauniita ja kaiken kukkuraksi mieletön auringonlasku hemmottelee meitä. Filmillä on melkein yhtä paljon maisemakuvia kuin kisakuviakin. Matkan loppupuolella yritän muistaa, että ihan joka pilvestä ei tarvitse ottaa kuvaa.

Olemme perillä melonnan lopussa juuri kun pimeys alkaa laskeutua. Rastimiehet ja Pete alkavat säätää köysitikkaita ja rastia kiinni siltaan, ennen Omjakonin tuloa. Minä ja Lotte epäilemme rastin turvallisuutta, sekä kilpailijoille että ohi ajaville veneille, mutta quest jää muotoonsa.

Perjantai 27.7.

Yritän nukkua taas Akin autossa, mutta uni ei maistu. Tähän väliin siis unta 0h. Havahdun pystyyn kun Omjakon säätää rannassa tavaroitaan. Kuvaamme heidän touhujaan ja katsomme kun tiimi kääriytyy lusikkaan nokosille. Kello on soimassa kolmelta, ja he ehtivät pois alta ennenkö Multisport.fi saapuu samaan paikkaan. Katselemme Loten kanssa Multisportin Eepon selviytymistä tikkaista ja huokaisemme syvään, kun tikkaat alkavat luistaa alaspäin. Ne on heitetty jonkun puomin yli niin, että jos astuu vain toiselle tikasjonolle, ne alkavat luistaa alaspäin. Todella turvallista..

Multisport rantautuu, keräilee varusteensa. Yksi kisan helmistä on Multisportin Ville Niemelän housujenvaihto, joka päätyy Peten puhelimesta tietenkin myös Facbookkiin. Tiimi ottaa pyörät alleen ja me lähdemme autolla perään. Kuvaamme autosta lyhyen pyöräpätkän, kunnes tiimi saapuu kanoottimelontatehtävälle. Naureskelemme tiimille, joka yrittää keksiä millainen koira tehtävään on haudattuna. Nauramme etenkin Eepon idealle lähteä osuudelle ilman kanoottia. Kartan mittakaava on sen verran iso, että uiminen olisi aivan varmasti kaikista älyttömin tapa suorittaa osuus. Tiimi lähtee kuin lähteekin lopulta kanootin kanssa. Muilta osin taktiikka taitaa olla vielä auki.

Kanoottitehtävän suunnittelua.

SOS hioo taktiikkaansa kanoottitehtävään.

Odottelemme myös SOSin kanoottitehtävän alkuun. Tiimi unohti pelastusliivit vaihtoon, joten ei muuta kun takaisin. Onneksi pyöräilyä ei ollut kuin muutama kilometri. Omjakon saapuu melonnasta SOSin palatessa takaisin. he saavat lainaksi Omjakonin kanoottikärryt, joten loppujen lopuksi liivien unohdus ei varmasti ollut pelkästään huono juttu.

Makkaramestari skarppina.

Paistamme jossakin välissä aamupalamakkarat ja kellon lähestyessä aamu kahdeksaa lähdemme etsimään Timon ja Peten kanssa huoltoasemaa ja kahvia. Aki on jo lähtenyt KN-keskukselle nukkumaan. Taisimme kuvata aamulla vielä jotakin, varmaan pyöräilyä, kunnes on aika palata taas KN-keskukselle valmistautumaan voittajien maaliin tuloon. Pihaan kerääntyy porukkaa kun odottelemme Omjakonia perille. Tiimi saapuukin hyvävoimaisena, ajaa alas rantaan ja käy Finnfoameilla hakemassa vielä yhden rastin järven takaa. Tiimi jää vielä kampaamaan tukkaansa, mutta ilmestyy maaliviivalle pyörineen. Hymy irtoaa helposti ja skumppa suihkuaa pullosta. Maalissa voittajia odottaa juoma ja Ylen toimittaja kysymyksineen. Tiimi vastailee ja jää nauttimaan auringosta ja kiireettömyydestä maalialueelle.

Maaliin 10 metriä.

Tunnin päästä tulee Multisport.fi ja heistä jonkin ajan kuluttua SOS. Kaikki tiimit näyttävät onnellisilta. Kuvaan loppuillan tiimien maaliintuloa ja raportoin tiedotusvälineille ja Sleepmonsterssiin lopputuloksista. Latailemme lisämateriaalia myös Facebookkiin ja kuvagalleria täyttyy sitä mukaa kun koneet raksuttavat.

Ilta vierähtää headquarterssin koneilla. Tarkoitus oli jäädä bankettiin asti, mutta saan alkuillasta viestiä ja joudun lähtemään jo samana iltana pois. Pikkaraiset tarjoavat kyydin Kirkkonummelle, mitä hyppään junan kyytiin kohti Helsinkiä. Päivän hankalin tehtävä onkin pysyä hereillä niin että osun pois junasta Huopalahdessa. Olen kotona 22.30 tienoilla. Kassit jää purkamatta kun kaadun sänkyyn. Antoisa reissu, mutta univelka painaa.

Lauantaina päivittelen vielä Facebookkia ja lataan viimeiset kuvaat galleriaan. Hommat alkaa olla paketissa. harmi kun banketti jää väliin, mutta ilman autoa en jaksa lähteä enää säätämään. Kulunut viikko oli täynnä paljon kaikenlaista. Tuntuu etuoikeutetulta, että olen päässyt näkemään reitin parhaat palat siinä missä kilpailijatkin. Erityisesti venereissu auringonlaskussa torstai-iltana oli aivan omaa luokkaansa.

Seuraavaksi paluu arkeen: päivittäinen suihku, wc, normaali ruoka ja yöunet kuulostavat houkuttelevilta. Niin myös paluu treenauksen pariin. Sunnuntaina kävin juoksemassa 1,5h VK-lenkin ihan vaan liikkumisen riemusta. Ei ehkä mikään erityisen järkevä harjoitus tähän väliin, mutta joskus vaan pitää vetää enemmän tunteella kun järjellä.

Kisatavaraa:

www.endurancequest.com
https://www.facebook.com/endurance.quest

Kisakuvia: http://multisport.kuvat.fi/kuvat/
Yle uutisten juttu perjantailta (alkaa n. 10min kohdalta): http://areena.yle.fi/tv/1592907

Omat kuvat vähän hävettää, kun ei ollut aikaa editoida, ja mukana on myös kaikki vahinkolaukaukset. Onneksi myös muutama ihan onnistunutkin otos.

Rokua Geopark Challenge 2012

Vähän pidempi seikkailukisa on ollut haaveena jo muutaman vuoden, mutta tähän asti ajatus on kaatunut aina joukkuekuvioihin. Helppoa se ei ollut tänäkään vuonna, kun kolmatta jäsentä etsittiin melkein loppumetreille saakka. Lähdössä ehti olla jo useampia tyyppejä, mutta lopulta löysimme Kristan. Ja mikä onnenpotku se olikaan!

Toinen asia mikä aiheutti päänvaivaa ennen kisaa, oli melontakalusto, jota järjestäjä ei millään meinannut saada kasaan. Sekin huoli ratkesi, kun saimme lainaksi Peteltä Multisportin punaisen kaksikon varusteineen. Yksikkösuunnitelmien kaaduttua viimemetreillä päädyimme vielä vuokraamaan sellaisen Welhonpesästä. Loppu hyvin kaikki hyvin siis silläkin sektorilla.


Ellun kanssa ajelimme hirmuisen tavaravuoren kanssa Rokualle torstaina: Katolla kaksi kajakkia, sisällä kaksi pyörää ja kaikki mahdollinen omaisuus ja pääosa ruuasta, mitä luulimme tarvitsevamme reissussa. Eli PALJON.

All set, let's go!

Joukkueemme kerääntyi yhteen ensimmäistä kertaa samana iltana, joten liialliseen yhteistreenaukseen kisa ei tulisi kaatumaan :) Illan laskeutumis- ja reskutustestit sekä reitin suunnittelu veivät kaiken ajan. Lisäksi pyörät piti käydä heittämässä 40km päähän Manamansaloon, joka sekin vei illasta tunteja. Väsyneenä siirtelimme tavaroita pussista ja vaihtokassista toiseen noin yhteen saakka. Kolmikkomme viihtyi yhdessä erittäin hyvin, ja nauru raikasi ensiminuuteista lähtien,, joten hauskaa tulisi ainakin olemaan!

Team Snowflakes: Krista, Ellu ja Soile

Kisa-aamuna herätyskello soi mökissämme seitsemältä. Viimeiset pakkailut. Ei kai mitään jää? Tarviinko tätä? Mille osuudelle nämä tarvitaan? Kasilta aamupalalle ja ysiksi Rokua health Spa:n pihaan, josta me ja tavaramme lähdimme bussilla kohti Vaalaa ja starttiviivaa. Tuntui että meillä oli 2 x enemmän tavaraa kuin muilla joukkueilla. Varsinkin kun lähdimme kahden repun politiikalla: reppu vaihtuisi heti prologin jälkeen.

Sahanrannan uimaranta oli täynnä vilskettä ja vilinää kun joukkueet säätivät vielä varustustaan, kajakkejaan yms. Ilmassa oli urheilujuhlan tuntua, ja viileä aamu alkoi vähitellen vaihtua lämpimään ja aurinkoiseen aamupäivään. Muutamat vessarallit vielä ja viivalle vähän ennen klo 11 odottamaan starttia. Jännitys nousi, vaikka tiesi, että 10 min kuluttua se olisi jo tiessään.

3,2,1..Go!

Starttilaukaus kajahti ilmoille klo 11. Alussa kaikki joukkueet säntäsivät uimaan n. 500 metrin päässä olevalle saarelle koskettamaan rastilippua ja palasivat takaisin aloittamaan virallisen prologin. Uinti ei ole meikäläiselle mikään vahva laji, mutta yllättäen pääsin vedestä ylös ensimmäisen kolmanneksen joukossa. ensimmäinen prologi oli rullaluistelua. tehtävänä oli hakea pari rastia ja suoritta quest, hyppy jokeen, vapaavalintaisessa järjestyksessä. Reittisuunnitelmamme vaihtui vartti ennen starttia, ja uusi reitti taisi oli nopea, sillä ohitimme reitinvalinnalla Ryläykset ja tulimme vaihtoon muutaman minuutin AC Adventuren takana, tietääksemme toisena naistensarjassa.

Toinen prologi sisälsi coastaleeringia sekä questin, jossa yksi laskeutuui sillalta veteen, kaksi etisvät rastilipun sillan huoltokäytävästä. Jälleen kaikki rastit ja questin sai tehdä missä järjestyksessä tahansa. Osuus sujui hyvin. Yksi uintipätkä tosin tehtiin todella huimassa virtauksessa. Onneksi tajusimme asian kartasta etukäteen, ja valitsimme uinnin lähtöpaikan sen mukaan. Kolmas prologi oli juoksua ja quest, jossa piti löytää junapuistosta kolme kuvaa, joiden avulla sai vinkin siitä missä leimauspaikka olisi. Löysimme kuvapalat 6 minuutissa ja Ellu oli huomannut patsaan, jonka juurella rasti olisi jo eilen, joten hyvin meni sekin osuus.

Tästä varmaan vasemmalle..

Kolme prologia veivät reilut 2,5h. Sitten taas takaisin Sahanrantaan, ruokaa naamariin ja Oulujärvelle. Pitkä melontaosuus oikeastaan vasta aloitti kilpailun.

Lähdimme vesille kolmantena, mutta saimme K35:n kiinni melkein heti. Ellu seilasi ja nautiskeli yksikössä, minä ja Krista meloimme kaksikkoa. Krista oli melonut vähän vähemmän, mutta yritin aina välillä vähän neuvoa kuinka lapan saisi vähän lisää voimaa. Mahtava keli, upeat maisemat, mahtava melontaosuus! Ja erityistä plussaa siitä, että saimme edetä kajakeilla. Useampi tunti inkkarissa.. No thanks. Suuremmilla selillä tuuli oli välillä aikamoinen, mutta se tuli viistosti takaa, joten saimme nautiskella surffailusta aika paljon. En olisi ikinä uskonut, että järvellä voi olla niin suuret aallot. Pääsimme kokemaan oikein kunnon maininkejakin. Kaksikon pitäminen linjassa vaati välillä vähän töitä, mutta ilmeisesti etenimme ihan hyvää vauhtia, kun Sepi kiitteli menemistämme alkupään siltarastilla. Maa ja saaret olivat niin kaukana, että kajakista käsin tuntui, että emme edenneet yhtään.


Melontapätkä keskeytyi n. 7km suunnistukseen reilun puolivälin jälkeen. Jokaisella rastilla oli pieni karttapala, jossa näkyi missä rasti sijaitsi saarella. Pala oli eri mittakaavassa kuin melontakarttamme, joten rastiympyrää etsittiin 500m x 500m alueelta. Suunnistuksessa teimme muutaman selkeän pummin. Varsinkin rakennuksen raunioissa sijainnut rasti meni pummailuksi. Saarella oli vähän kiintopisteitä joista ottaa kiinni, mutta toisaalta näkyvyys oli aika hyvä. Mukavaa juoksentelua, kun varvikko sen salli.


Reilun 2h suunnistuksen jälkeen homma oli ohi ja jatkoimme meloen. Enää pari selänylitystä ja pääsimme kiskomaan kajakit rantaan.

Melonnan jälkeen kamat kasaan ja kohti vaihtoa.

Siitä vielä vähän juoksua ja olimme vaihtopaikalla Manamansalossa. Vaihtomme ei ollut mikään nopeista nopein. Vaihdoimme rauhassa kamat, käytimme reput ja juomat ja kävimme sisällä syömässä vähän keittoa. Pyöräilyyn lähdimme alkuillasta, muistaakseni siinä 8-9 välillä.

Tuo herkkupala taisi olla merisuolaa.

Hyttysmyrkkyä kehiin.

Pyöräilyä, ihanaa! Olin odottanut osuutta jo jonkin aikaa ja kylmät väreet iskivät kun pääsin pyöränselkään. Intoa oli niin että alkupään rasteilla piti vähän jarrutella, että toiset pysyisivät perässä. Työnjako muotoutui nopeasti sellaiseksi, että Krista ja Ellu suunnistivat, minä painoin edellä toteamassa että toivotut polunpäät ym. olivat tulossa ja skannasin maastoa etsien oransseja rastilippuja. Olin miestä vahvin pyöräilijä, joten tiepätkillä päästin Kristan ja Ellun aina peesiin. Poljin kulki kevyesti eikä missään kohtaa tarvinnut juuri pinnistellä. Flow oli päällä, vaikka pimeys alkoi laskeutua. 

"Eiku siis kato ny. Tosta tonne ja tosta tonne.."

Vanha poromies Krista suoritttaa suopunkiquestiä.

Pyöräilyssä jätimme yhden rastin (18) väliin. Kartta ja oletettu sijaintimme eivät täsmänneet yhtään, ja pyörimme paikalla hyvän tovin. Väliin jäänyt rasti toisi sakkoa 30min, joten päätimme pitää tekemisen meiningin päällä ja jättää rasti sinne missä se olikin. Tiesimme myös että takaa tulevilta Ryläyksiltä puuttui pari leimaa, joten uskalsimme ottaa 30min sakon. Näin siis luulimme, kunnes kisan jälkeen rangaistusta muutettiin, ja kyseinen rasti osoittautui kohtalokkaaksi sijoituksemme osalta.

Läpi kisan olimme kehitelleet erilaisia kisabiisejä, ja laulut raikasivat erityisesti pyöräilyosuudella. Otetaan ryyppy, otetaan huikka, juodaan urheilujuomaa eikä huolet ne piinaa.. Enemmän triioo ku sooloo.. Lomalla viimeinkin, voin ottaa iisimmin.. Huomenta Suomi hyvin pyyhkii.. Kaikkea mahdollista uutta ja vanhaa kisaan sopivin sanoituksin. Miss Radiomme Krista pyöritti soittolautasta ja me Ellun kanssa yhdyimme soittoon. Erityisesti ”Enemmän triioo ku sooloo” oli suosittu. Fiilis pysyi siis korkealla vaikka pimeys alkoi laskeutua.

Hyvin menee mutta menköön!

Pyöräilyn varrella oli yksi lossiylitys. Etenimme siinä ja muutenkin pyöräilyssä miesten kärkitiimien tahtiin (lyhyempää rataamme), joten kameramiehiä oli kimpussa kokoajan. Lossille pääsimmekin kärkikaksikon, Woodmanin ja Lunawoodin kanssa. Woodman odotteli kanssamme lossia ja jännitti ehtiikö takaa tuleva Lunawood samaan kyytiin. Ehtivät he. Kisan jälkeen kuulimme, että pojat olivat soittaneet lossille 10 min ennen saapumistaan ja tilanneet ylityksen. Ohjeet olivat, että lossi ei lähtisi ennen heidän saapumistaan. Kokemuksen tuomaa kekseliäisyyttä. Myönnetään ettei meille olisi tullut ikinä edes mieleen tilata kuljetusta. Mutta odottelua tuli tässäkin tapauksessa juuri sen verran, että saimme takit päälle ja ruokaa esiin, joten hyvä oli meidänkin ajoitus.

Missä missä se takki on..?

Lossin jälkeen jätimme eturivin paikat suosiolla miehille. Yritin pitää meitä alussa peesissä, mutta kauaa emme jaksaneet. Siksi yllätys olikin suuri, kun Woodman tuli pian vastaan pysähtyneenä tienvierelle. Mikäs rasti tuolla on..? Lossin jälkeinen pätkä oli n. 1h siirtyminen seuraavalle rastille asfalttitietä pitkin. Pätkä oli ainut tylsä pätkä, ja ainut kohta minulle, missä väsymys alkoi vähän painaa silmäluomia. Pyöräilyn loppua kohti ajatukset alkoivat keskittyä vain yhteen asiaan. Nakkiaaaa… Saavuimme vaihtoon nakkien ääreen muistaakseni ennen viittä.


Teimme kunnon vaatteidenvaihdon aamuyön kylmässä. Nakit ja lihapullatkin saatiin. Syönnin lomassa juttelimme keskeyttäneen Woodmanin kanssa. Yksi pojista oli oksentanut viimeiset 5h eikä saanut mitään sisään. Ikävä homma keskeyttää johtoasemassa, mutta minkäs sille voi. Saimme säädön tehtyä, heitimme pyörät läheiselle varastolle ja lähdimme viimeiselle trekkiosuudelle samaan aikaan johtavan Lunawoodin kanssa. Heilläkään ei ollut mennyt ihan putkeen: maastopyörän hajottua yksi heistä oli joutunut istumaan polkematta paikallaan muiden vedossa useamman tunnin. Neljäasteisessa aamuyössä se taisi olla aika kylmää hommaa.. Pari kilsaa menimme yhtä matkaa, kunnes pojat lähtivät tiehensä. Oma taktiikkamme oli töpöttää tasaiset ja alamäet, tai yleensä kaikki kohdat joissa pystyi ja kannatti juosta. Alussa vähän sulattelimme ruokia, mutta pian töpötimme enemmän kuin kävelimme.


30 km trekkiosuuden eka rasti sijaitsi n. 15km polkupätkällä ”harjulla” ja se piti itse löytää. Löytämättä jäänyt rasti olisi 1h sakkoa. Mietimme ensin että tarkistammeko kaikki vastaan tulevat harjut (5min välein) päästä päähän, mutta poikien vinkistä uskoimme, että riittää kun pitää silmät auki, niin rasti tulisi vastaan ilman suurempaa etsintää. Tiedän ainakin yhden eteläsuomalaisen kisajärjestäjän, joka olisi nimenomaan piilottanut rastin johonkin pusikkoon.. Pohjoisen miehet olivat onneksi kiltimpiä, ja reitin loppupuolella rastilippu tulikin vastaan ihan itsestään.


Pian ylitimme suuremman tien, jonka jälkeen rastit jatkuivat ns. normaalina 30km pituisen osuuden loppuun eli maaliin saakka. Lopun suunnistus oli todella haastavaa, mutta maisemat sitäkin upeammat, niinkuin koko kisan ajan olivat olleet. Etenimme paljon suunnassa, mutta jälleen saimme todeta että kartta ei oikein pitänyt paikkaansa. Myös kompassi alkoi oireilla siihen malliin, että maassa oli jotakin mineraaleja, jotka vetivät sitä vinoon.


Teimme yhden grandepummin rastille 35. Ajauduimme aivan väärälle polulle. Löysimme itsemme kartalta ja muistimme että pari järjestäjän antamaa apukarttaa oli edelleen käyttämättä. Onks ne mukana? Eka silmäys ei tuottanut tulosta, mutta toisella kertaa ne onneksi löytyivät. 36:lla kuulimme että Ryläykset lähtivät juuri edelliseltä rastilta, joten päätimme kiristää vauhtia ja edetä tarkasti.


Seuraava rasti olikin järviquest. Pienestä lammessa oli 3 rastia 15m rannassa olevista rastilipuista. Joukkueen piti selvittää mikä kala löytyi miltäkin rastilta. Vaihdoin uimalasit ja liivit päälle ja hyppäsin järveen. Kala löytyi pohjasta helposti, mutta aikaa meni turhaan kun väsynyt pääni ei tajunnut, että rastia ei tarvitse nostaa pohjasta, vaan siinä oli kuva jonka katsominen riittää.. :) toista rastia etsin vähän pitempään mutta löytyi sekin. Kun palasimme takaisin rastivalvojan luo, Maija ei meinannut ensin ottaa vastauksiamme, vaan muistutti ettei kannattanut yrittää arvata. Olimme suorittaneet questin järjestäjän mielestä liian nopeasti. Pyysimme lupaa kertoa tietomme, ja tulihan se sieltä :) Aamu-uinti virkisti mukavasti, ja olin taas energiaa täynnä. Ellulla ja Kristalla oli jo töpötysvaikeuksia, toisella ala- ja toisella ylämäessä, mutta hyvin he tsemppasivat. Omat jalat toimivat hyvin, mikä oli yllätys itsellenikin. Tytöt naureskelivat eneergialleni, mutta jotkut nyt vaan tarvii sen 20h alkuverryttelyn ennenkö vauhti löytyy. Sehän se on se suurin ongelma Multisportinkin kisoissa, liian lyhyet radat meikäläisen dieselille :)

Jee, lisää tätä!

Radan loppu alkoi jo häämöttää. Lopussa oli vielä tosi mukava vinolaskeutuminen Pookin torista ja sen jälkeen pari rastia ja loppuun joku quest. Odotimme innolla pulikointia Rokua Health Span viereisessä lammessa, mutta jouduimme tyytymään suunnistustehtävään oudonnäköisellä kartalla. Krista ja Ellu olivat heti selvillä Sepin juonesta ja hölkkäsimme hakemaan viimeisen rastin ennen maalia. Jee, me tehtiin se!!! Aikaa meni n. 25h 20min ja maalissa oltiin toisia. Ei olis ikinä uskonut että menisi niin hyvin. Toinen yllätys oli se, kuinka kevyesti koko homma meni. Vaikeita hetkiä ei tullut minulle ollenkaan, ruoka masitui, vatsa toimi, jalat olisivat jaksaneet vielä jatkaa. Vieläköhän olis mennyt toinenkin vuorokausi? Ei ihan mahdoton ajatus ainakaan tuollaisella sopivalla vauhdilla.

Fiilis oli hyvä mutta laski vähitellen kun tajusimme että autonavaimet ovat vaihtokassissa, joka oli vielä Vaalassa. Värjöttelimme notskilla ja kylpylässä sisällä sellaisen pari tuntia, ennenkö järjestäjät vihdoin lähtivät hakemaan tavaroitamme.


Loppupäivä oli saunomista, syömistä, nukkumista ja tavaroiden keräilyä. Matkalla mökille teimme päivin suurimman pummin: väsymyksessä emme muistaneet missä suunnassa Rokuanhovi oli :D Käännyimme Ellun kanssa ensin vasuriin, palasimme takaisin oikealle ja vielä kerran vasuriin. Krista nukkui jo kun saavuimme kikatellen kämpille. Ehdimme nukkua parin tunnin unet ennen iltaa.

Jee, me tehtiin se :)

Banketti alkoi ysiltä ja päästiin käymään edessä. Palkinnot tulisivat postilla, koska Seppo oli unohtanut ne johonkin. Monet lähtivät pian nukkumaan, mutta me jäimme pölisemään muiden kanssa. valomerkin aikaan jäljellä oli pöydällisen verran porukkaa. Sepi taikoi vielä jostakin makkarat ja lähdimme jatkoille pihalle makkaroiden ja parin viinipullon kanssa. Siinä juteltiin syntyjä syviä, kunnes kyrsät oli syöty ja arvelimme että joku meistä pystyy tarttumaan rattiin.

Aamulla keräsimme tavarat kasaan haikein fiiliksin ruhtinaallisten 3h yöunien jälkeen. Aamun ohjelmaan kuului pakkaus, gps-laitteiden metsästys mukaan autoon sekä pyörien, rulliksien ja kajakkien hakeminen Vaalasta. Sanoimme haikeina Kristalle heippa 11 aikaan ja lähdimme rullaamaan takaisin etelään. Matkalla soittelimme vielä puolin ja toisin. Mahtava viikonloppu ykkösseurassa. Tämä ei jäänyt tämän kolmikon viimeiseksi!

Time to go. See you soon!

Kuvat: Tapani Launonen ja minä.