Hölkällä: Vaarojen Maraton 2012

Valmistautumista tämän vuoden Vaarojen Maratonille voi hyvin kutsua ”valmistautumiseksi”. Edellinen kuukausi oli mennyt jalkajumitusta parannellen. Treeni ei oikein kulkenut ja fiiliskin on ollut vähän poissa. Toiseksi, sairastuin flunssaan pari viikkoa ennen, niin että vika kunnollinen pitkä lenkki jäi vähän torsoksi. Yksi ylämäkipainotteinen täsmätreeni sentään ehdittiin Marin kanssa tehdä Malminkartanossa.

Päivän kunto oli siis täysi arvoitus. Tiesin että kunto on parempi kuin viime vuonna, mutta miten se näkyisi tuloksessa, oli täysi arvoitus. Alustavalla viikolla sääennusteet vaihtelivat päivittäin, mutta loppujen lopuksi kisakeliksi valikoitui poutainen n. +10 asteinen sää, ja taisi se aurinkokin kerran tai pari jostakin pilkahtaa. Toisin sanoen, täydellinen keli syysjuoksenteluun.

                                         Ennakkotunnelmat reitiltä.

Kenkävalinta aiheutti myös päänvaivaa, sillä päivän kelistä huolimatta maasto oli syyssateiden jäljiltä märkä ja paikoin erittäin liukas. Harkinnan jälkeen jalkaan valikoitui nastalliset Sarvat. Juoksutuntuma maastossa ei ollut ihan paras, mutta pito oli tällä kertaa tärkeintä, ja nastareilla en uskaltanut lähteä. Pariksi laitoin vielä gaiterit, ja vesi ja rapa pysyivätkin poissa sukista lähes kiitettävästi.

Näillä mennään..

Matkaan lähdettiin yhdeksän kieppeillä, minä 5-6h aikatavoiteryhmässä klo 9.10. Mukana oli heräteostoksena ostettu uudehko kameli 2 litran juomapussilla sekä kasa geelejä ja yksi patukka, lähinnä mahan kurnimista varten. Hikoilen ja juon aika paljon, joten pienemmällä nestemäärällä en oikein uskaltanut lähteä.

Pari ekaa kilsaa meni kropan herättelyyn. Pian tultiin tielle, ja 5km kohdalla oli jo käynyt selväksi että tänään(kään) ei kulkenut. Lihakset olivat kuin olisi tehnyt mk-vetoja edellisenä päivänä. Tuntui että reiskojen lihaksista ei saanut käyttöön kuin korkeintaan kolmasosan. Ekalla tiepätkällä harkitsin jo hetken kääntymistä 15km reitille, mutta päätin kuitenkin pitäytyä suunnitelma B:ssä, ja jatkoin kohti Kiviniemeä. Suunnitelma B tarkoitti siis mukavaa juoksentelua syysluonnossa ilman minkäänlaisia aikatavoitteita. Otin siis rennosti ja keskityin nautiskelemaan.

Kiviniemi tuli eteen melko nopeasti. Juomapisteellä tein kunnon huollon: join rauhassa, kiristelin kengännauhat ja juttelin hetken yhden vapaaehtoisen kanssa, joka muisti minut viime vuodelta ja Pirkan hiihdosta. Sain vielä hyvät kannustukset ennenkö lähdin kohti Kolin ja Ryläyksen ylämäkiä.

Jalka ei toiminut Ryläyksellä sen paremmin kuin alkumatkastakaan, mutta mitään ”en pysty” -tyyppisiä fiiliksiä ei ollut. Havahduin Ryläyksen alamäessä kun ohitin yllättäen Peltsi Peltosen. Ehkä en ollutkaan ihan 7h vauhdissa? Sain siitä jostain syystä vähän lisäpotkua, ja päätin yrittää loppumatkan kiristää vähän tahtia. Ei ollut paljon millä kiristää, mutta kävelyä ei tullut juuri ollenkaan, edes lopun hiekkatiellä. Vika ylämäki oli kova, mutta maaliin päästiin lopulta noin kuudessa tunnissa.

Ihan kiva reissu, ja aikakin parani lopulta melkein vartin viime vuodesta. Ainut mikä jäi harmittamaan, oli loppuaika, 53 sekuntia yli 6h. Kyllä minä nyt sen 53 sekuntia olisin pystynyt noillakin jaloilla kiristämään.. :) 

Jälkeenpäin jalat olivat yllättävän hyvässä kunnossa, sekä ylä- että alamäki sujuivat tänä vuonna ongelmitta myös sunnuntaina :) Juoksu on minulle ehkä se heikoin laji, joten jälleen kerran lupasin itselleni tehdä sitä ensi vuonna enemmän.

Sen pituinen se.

Vaarallinen viikonloppu Kolilla.

Olin haaveillut Vaarojen maratonista jo pari vuotta, mutta kaikenlaisten jalkaongelmien takia reissu ei ole tullut ajankohtaiseksi ennenkö tänä vuonna.  Kun juoksu alkoi vihdoin kesällä sujua ilman ongelmia, varasin siltä istumalta majoituksen lokakuulle. Lähes kokonaan poluilla juostava ja 1 160 nousumetriä sisältävä reitti houkuttelee erityisesti tällaista metsäjuoksentelijaa. Aiempia virallisia maratooneja on takan tasan nolla, koska ajatus asfalttijuoksentelusta ei oikein houkuttele.

Mutta mutta. Ei reissua ilman säätöä. Olin varannut majoituksen parin kilometrin päästä kisakeskuksesta. Soittelin torstai-iltana vielä majoittajalle ja kyselin muutamaa yksityiskohtaa. Puhelun aikana tuli sivulauseessa esiin sellainen pienen pieni yksityiskohta, että huoneessa ei ole minkäänlaista lämmitystä.. Pidän itseäni kohtuullisen reippaana retkeilyihmisenä, mutta etenkään juoksun jälkeinen yö kylmässä ja kosteassa ei oikein houkutellut. Perjantaina töissä sain varattua la-su yöksi huoneen kisakeskuksen hotellista. Illemmalla soittelin vielä junasta hotellille ja kyselin mahdollisia peruutuspaikkoja. Lupasivat minulle sviitin vain pari kymppiä normihuonetta kalliimmalla, joten päädyin mukavuudenhaluissani ottamaan sen. Paikan päällä olivat vielä saaneet sumplittua niin, että sain pitää koko viikonlopun saman normihintaisen huoneen, joten loppu hyvin kaikki hyvin.

Sitten itse tapahtumaan. Lähdin perjantaina töistä kaiken maailman makuupussien ja lämpökerrastojen kanssa junalla kohti Joensuuta, mistä kimppataksi haki minut ja muutaman muun ja kuskasi hotellin portaille saakka. Meitä oli kyydissä yhteensä kuusi juoksijaa, neljä maratoonaria ja kaksi ultraajaa. Juttelimme koko matkan tulevasta koitoksesta mustan huumorin siivittämänä :)

Olimme hotellilla ysin pintaan. Anne ja kasa muita Ryläyksen Ystäviä suorittikin jo valmistavaa nesteytystä hotellin baarissa. Lähdin heittämään kamoja huoneeseen, mutta väsyneenä kaaduinkin suoraan sänkyyn.

Lauantai alkoi suihkulla ja hotellin tukevalla aamupalalla, jota sitten sulattelin samalla kun pakkailin kisareppua ja muita tavaroita. Fiilis oli innokkaan odottava.

Jee, mennään jo!

Päätin startata 5-6h tavoittelevien ryhmässä, eli n, 10.10. Joulupukki veti meille alkujumpan ennen lähtölaskentaa. Virallisen startin jälkeen odotin alkuruuhkan pois alta, ennenkö lähdin matkaan. Alku sujui jonossa juosten, mutta ihan sopivaa vauhtia. Parin ensimmäisen kilometrin aikana porukka kuitenkin hajosi ja päädyin juoksentelemaan parin miehen kanssa. Noin 2 minuuttia startista sykemittari jämähti paikalleen. En saanut sitä toimimaan koko matkan aikana, joten siitä ei nähnyt sykettä eikä kellon aikaa. Etenkin kello olisi ollut kiva, kun toiveikkaana ajatuksena oli alittaa kuusi tuntia.

Ensimmäisen n. 15km oli tosi mukavaa ja aika helppoakin polkua sisältäen pienen tienpätkän ja pari jyrkempää nousua. Etenin fiilispohjalta aika rentoa vauhtia yrittäen pitää mielessä varoitukset Ryläyksen ”kauheudesta” puolivälin jälkeen. Sain juosta letkan kärjessä omaa vauhtia. Ensin takanani juoksi pari miestä. Ohittelimme matkalla muutamia, jotka liittyivät lopulta letkaan. Juttelin vähän takana juoksevien kanssa, mutta muuten en juuri vilkuillut taakseni. Vähän ennen Kiviniemeä huomasin yhtäkkiä vetäväni 20 ihmisen letkaa. Kukaan ei kuitenkaan osoittanut haluja ohitteluun ja minä juoksin mielelläni omaa vauhtia kärjessä, etenkin ennen vesistön ylitystä olleella savisella ja liukkaalla mutaosuudella. Vesistönylitys pätkähti eteen yllättävän nopeasti. Ahtauduimme melkein 10 ihmistä lautalle ja me tytöt laitoimme pojat kiskomaan meidät vastarannalle. Sadattelimme yhdessä kuinka vetohommat jäi viimeistelyleirillä harjoittelematta..

Alkumatka sujui siis helpon oloisesti rentoa vauhtia. Vatsa kuitenkin muistutteli ikävästi olemassa olostaan, joten tein toisella vesipisteellä puuvessavisiitin. Siihen tuhraantui muutama turha minuutti. Vesipisteen jälkeen porukka hajosi ja jatkoin yksikseni ohitellen muutaman matkalla. Ryläyksen ylämäki alkoi osoittaa merkkejä itsestään. Loppujen lopuksi Ryläys ei ollut ollenkaan niin paha kuin oli odottanut. Pystyin juoksemaan kaikki tasaiset ja loivat ylämäet, ja jyrkät osuuden olivat kuitenkin kohtuullisen lyhyitä ainakin kesän Alppinousuihin verrattuna. Ehdin välillä ihmetellä että tässäkö se nyt oli. Alamäki oli välillä jyrkkää ja liukasta, mutta niissäkin yritin vähintään ”kiiruhtaa” eteenpäin. Ohitin ylämäessä n. 10 ja alamäessä lähes yhtä monta tyyppiä (lue: miestä), mikä tietysti lämmitti ensikertalaisen (lue: naisen) sydäntä.

Ryläyksen nousun ja laskun jälkeen polku jatkui tasaisempana jonkin aikaa, kunnes kulman takaa yhtäkkiä näkyikin jo viimeinen juomapiste. Tässä kohtaa oli pakko pysähtyä täyttämään juomapussia. Kysäisin kelloa, joka näytti tasan kolme. Hitsi. Reilu kymppi lopun ylämäkineen edessä ja 6h alitukseen aikaa enää reilu tunti. Ei siis muuta kun juoksuksi. Reitti jatkui hiekkatienä. Tämä loppuosuus oli reitin puuduttavin. Taakse jääneet laskeutumiset painoivat reisissä, mutta jatkoin juoksua mahdollisimman rennosti ohitellen samalla muutaman jalkojen ravistelijan.

Kuva: Ville Honkamäki.

Tieosuus taittui juosten, mutta nousu rinteeseen oli pakko tehdä kävellen. Tässä alkoi ensi kertaa kunnolla painaa jaloissa. Siitä huolimatta juoksin kaikki vähänkään tasaisemmat metrit. Nousun jälkeen polku laski takaisin tielle ja satamaan, mistä alkoi viimeinen 3km ylämäkeä Ukko-Kolin rinnettä ylös hotellille. Järjestäjät olivat keksineet kellottaa jokaiselle loppunousun ajan ja palkita nopeimmat. Heh-heh, hauska vitsi. Vai että vielä pitäisi kaivaa loppukiri esiin? Juoksin muutaman tasaisemman kohdan, mutta muuten homma meni pakostakin kävelyksi. Satamassa kello näytti tasan neljä, joten tiesin että 6h ylittyy väkisinkin. Yritin vielä kaivaa jotakin loppukirivaihdetta viimeisten jyrkimpien 300m:n aikana missä seisoi yleisöä kannustamassa, mutta kiri taisi jäädä aika säälittäväksi. Nousin Kolin päälle loppuajassa 6. 12.25.

Maalissa olo oli hyvä, vaikka viimeiset metrit olivatkin tiukkoja. Tarvittaessa olisin jatkanut jatkaa vielä. Jaloissa oli nolla rakkoa ja fiilis muutenkin hyvä. Onnistuin myös pitämään varpaissa vaanineet krampit loitolla loppuun saakka. Järjestäjät onnittelivat kilpaa ja vakuuttelivat että aika oli tosi hyvä ekalle maratonille. Itse kävin kuitenkin jo päässäni läpi mistä kaikkialta olisin vielä pystynyt nipistämään.. :). Hörpin pari lasia mehua ja siirryin marko kädessä sisälle seuraamaan maratonmatkojen palkintojen jakoa. Voittoajat olivat hurjia sekä miehillä että naisilla.

Taputusten jälkeen siirryin saunan lauteille, missä Ryläyksen Ystävät palailivat juuri saunasta. Löylyjen ja puhtaiden vaatteiden jälkeen siirryin keittolounaalle, ja liityin taksikavereiden seuraan, jotka olivat juuri palanneet reitiltä. Fiiliksiä ja kokemuksia jaettiin pitkän kaavan mukaan ja porukka pöydässä ehti vaihtuakin pariin otteeseen.

Illalla kävin katsomassa vielä loput palkintojen jaot ja juutuin seuraamaan matkalla olleiden ultraajien gepsipisteitä. Samalla juttelin järjestäjien kanssa ja päädyin lopulta kuuntelemaan Heikki Siivarin pyörämatkakertomusta Euroopan ympäriajosta kesältä. On siinä aikamoinen karpaasi. Porukka pöydässä vaihtui mutta juttua piisasi. Jaksoin panostaa sosiaalisuuteen aina puoleen yöhön saakka, kunnes oli pakko antaa väsymykselle periksi. Aamulla kuulin että meno oli jatkunut villinä pikkutunneille saakka, ja Kolikin oli huiputettu sekä ulkovaatteissa että ilman.

Sunnuntaina kävimme vielä pienellä porukalla viereisellä Ukko-Kolilla ihailemassa syysmaisemia ja jaloittelemassa vähän ennen kotimatkaa. 

"Kansalaismaisemaa" Kolin huipulla.

Ensi vuonna sitten uudestaan. Facebookissa tulikin jo neljä alustavaa ensikertalaisen lupausta ensi vuodesta. Silloin munkin aika alkaa vitosella :)

Lopuksi vielä pari sisäpiirivitsiä lähinnä itselle muistettavaksi:

•           Lintubongaus ja geokätköily ovat so last season. Uusin hittilaji on vesitornibongaus.

•           Hernesaaren Maastojuoksijat ry tekee ensi kesänä valmistavan (ainoan) harjoituksen ennen Kolia huiputtamalla rakkaakin rankemmat Iso-Herneen ja Ukko-Herneen.

Ja vielä P.S: Psyykkinen valmennus osa 2 löytyy täältä.