Geopark Challenge 5.-6.7.2013

Nyt olisi tarjolla stooria Rokua sistersin taipaleesta täällä.

Rokua Geopark Challenge 2012

Vähän pidempi seikkailukisa on ollut haaveena jo muutaman vuoden, mutta tähän asti ajatus on kaatunut aina joukkuekuvioihin. Helppoa se ei ollut tänäkään vuonna, kun kolmatta jäsentä etsittiin melkein loppumetreille saakka. Lähdössä ehti olla jo useampia tyyppejä, mutta lopulta löysimme Kristan. Ja mikä onnenpotku se olikaan!

Toinen asia mikä aiheutti päänvaivaa ennen kisaa, oli melontakalusto, jota järjestäjä ei millään meinannut saada kasaan. Sekin huoli ratkesi, kun saimme lainaksi Peteltä Multisportin punaisen kaksikon varusteineen. Yksikkösuunnitelmien kaaduttua viimemetreillä päädyimme vielä vuokraamaan sellaisen Welhonpesästä. Loppu hyvin kaikki hyvin siis silläkin sektorilla.


Ellun kanssa ajelimme hirmuisen tavaravuoren kanssa Rokualle torstaina: Katolla kaksi kajakkia, sisällä kaksi pyörää ja kaikki mahdollinen omaisuus ja pääosa ruuasta, mitä luulimme tarvitsevamme reissussa. Eli PALJON.

All set, let's go!

Joukkueemme kerääntyi yhteen ensimmäistä kertaa samana iltana, joten liialliseen yhteistreenaukseen kisa ei tulisi kaatumaan :) Illan laskeutumis- ja reskutustestit sekä reitin suunnittelu veivät kaiken ajan. Lisäksi pyörät piti käydä heittämässä 40km päähän Manamansaloon, joka sekin vei illasta tunteja. Väsyneenä siirtelimme tavaroita pussista ja vaihtokassista toiseen noin yhteen saakka. Kolmikkomme viihtyi yhdessä erittäin hyvin, ja nauru raikasi ensiminuuteista lähtien,, joten hauskaa tulisi ainakin olemaan!

Team Snowflakes: Krista, Ellu ja Soile

Kisa-aamuna herätyskello soi mökissämme seitsemältä. Viimeiset pakkailut. Ei kai mitään jää? Tarviinko tätä? Mille osuudelle nämä tarvitaan? Kasilta aamupalalle ja ysiksi Rokua health Spa:n pihaan, josta me ja tavaramme lähdimme bussilla kohti Vaalaa ja starttiviivaa. Tuntui että meillä oli 2 x enemmän tavaraa kuin muilla joukkueilla. Varsinkin kun lähdimme kahden repun politiikalla: reppu vaihtuisi heti prologin jälkeen.

Sahanrannan uimaranta oli täynnä vilskettä ja vilinää kun joukkueet säätivät vielä varustustaan, kajakkejaan yms. Ilmassa oli urheilujuhlan tuntua, ja viileä aamu alkoi vähitellen vaihtua lämpimään ja aurinkoiseen aamupäivään. Muutamat vessarallit vielä ja viivalle vähän ennen klo 11 odottamaan starttia. Jännitys nousi, vaikka tiesi, että 10 min kuluttua se olisi jo tiessään.

3,2,1..Go!

Starttilaukaus kajahti ilmoille klo 11. Alussa kaikki joukkueet säntäsivät uimaan n. 500 metrin päässä olevalle saarelle koskettamaan rastilippua ja palasivat takaisin aloittamaan virallisen prologin. Uinti ei ole meikäläiselle mikään vahva laji, mutta yllättäen pääsin vedestä ylös ensimmäisen kolmanneksen joukossa. ensimmäinen prologi oli rullaluistelua. tehtävänä oli hakea pari rastia ja suoritta quest, hyppy jokeen, vapaavalintaisessa järjestyksessä. Reittisuunnitelmamme vaihtui vartti ennen starttia, ja uusi reitti taisi oli nopea, sillä ohitimme reitinvalinnalla Ryläykset ja tulimme vaihtoon muutaman minuutin AC Adventuren takana, tietääksemme toisena naistensarjassa.

Toinen prologi sisälsi coastaleeringia sekä questin, jossa yksi laskeutuui sillalta veteen, kaksi etisvät rastilipun sillan huoltokäytävästä. Jälleen kaikki rastit ja questin sai tehdä missä järjestyksessä tahansa. Osuus sujui hyvin. Yksi uintipätkä tosin tehtiin todella huimassa virtauksessa. Onneksi tajusimme asian kartasta etukäteen, ja valitsimme uinnin lähtöpaikan sen mukaan. Kolmas prologi oli juoksua ja quest, jossa piti löytää junapuistosta kolme kuvaa, joiden avulla sai vinkin siitä missä leimauspaikka olisi. Löysimme kuvapalat 6 minuutissa ja Ellu oli huomannut patsaan, jonka juurella rasti olisi jo eilen, joten hyvin meni sekin osuus.

Tästä varmaan vasemmalle..

Kolme prologia veivät reilut 2,5h. Sitten taas takaisin Sahanrantaan, ruokaa naamariin ja Oulujärvelle. Pitkä melontaosuus oikeastaan vasta aloitti kilpailun.

Lähdimme vesille kolmantena, mutta saimme K35:n kiinni melkein heti. Ellu seilasi ja nautiskeli yksikössä, minä ja Krista meloimme kaksikkoa. Krista oli melonut vähän vähemmän, mutta yritin aina välillä vähän neuvoa kuinka lapan saisi vähän lisää voimaa. Mahtava keli, upeat maisemat, mahtava melontaosuus! Ja erityistä plussaa siitä, että saimme edetä kajakeilla. Useampi tunti inkkarissa.. No thanks. Suuremmilla selillä tuuli oli välillä aikamoinen, mutta se tuli viistosti takaa, joten saimme nautiskella surffailusta aika paljon. En olisi ikinä uskonut, että järvellä voi olla niin suuret aallot. Pääsimme kokemaan oikein kunnon maininkejakin. Kaksikon pitäminen linjassa vaati välillä vähän töitä, mutta ilmeisesti etenimme ihan hyvää vauhtia, kun Sepi kiitteli menemistämme alkupään siltarastilla. Maa ja saaret olivat niin kaukana, että kajakista käsin tuntui, että emme edenneet yhtään.


Melontapätkä keskeytyi n. 7km suunnistukseen reilun puolivälin jälkeen. Jokaisella rastilla oli pieni karttapala, jossa näkyi missä rasti sijaitsi saarella. Pala oli eri mittakaavassa kuin melontakarttamme, joten rastiympyrää etsittiin 500m x 500m alueelta. Suunnistuksessa teimme muutaman selkeän pummin. Varsinkin rakennuksen raunioissa sijainnut rasti meni pummailuksi. Saarella oli vähän kiintopisteitä joista ottaa kiinni, mutta toisaalta näkyvyys oli aika hyvä. Mukavaa juoksentelua, kun varvikko sen salli.


Reilun 2h suunnistuksen jälkeen homma oli ohi ja jatkoimme meloen. Enää pari selänylitystä ja pääsimme kiskomaan kajakit rantaan.

Melonnan jälkeen kamat kasaan ja kohti vaihtoa.

Siitä vielä vähän juoksua ja olimme vaihtopaikalla Manamansalossa. Vaihtomme ei ollut mikään nopeista nopein. Vaihdoimme rauhassa kamat, käytimme reput ja juomat ja kävimme sisällä syömässä vähän keittoa. Pyöräilyyn lähdimme alkuillasta, muistaakseni siinä 8-9 välillä.

Tuo herkkupala taisi olla merisuolaa.

Hyttysmyrkkyä kehiin.

Pyöräilyä, ihanaa! Olin odottanut osuutta jo jonkin aikaa ja kylmät väreet iskivät kun pääsin pyöränselkään. Intoa oli niin että alkupään rasteilla piti vähän jarrutella, että toiset pysyisivät perässä. Työnjako muotoutui nopeasti sellaiseksi, että Krista ja Ellu suunnistivat, minä painoin edellä toteamassa että toivotut polunpäät ym. olivat tulossa ja skannasin maastoa etsien oransseja rastilippuja. Olin miestä vahvin pyöräilijä, joten tiepätkillä päästin Kristan ja Ellun aina peesiin. Poljin kulki kevyesti eikä missään kohtaa tarvinnut juuri pinnistellä. Flow oli päällä, vaikka pimeys alkoi laskeutua. 

"Eiku siis kato ny. Tosta tonne ja tosta tonne.."

Vanha poromies Krista suoritttaa suopunkiquestiä.

Pyöräilyssä jätimme yhden rastin (18) väliin. Kartta ja oletettu sijaintimme eivät täsmänneet yhtään, ja pyörimme paikalla hyvän tovin. Väliin jäänyt rasti toisi sakkoa 30min, joten päätimme pitää tekemisen meiningin päällä ja jättää rasti sinne missä se olikin. Tiesimme myös että takaa tulevilta Ryläyksiltä puuttui pari leimaa, joten uskalsimme ottaa 30min sakon. Näin siis luulimme, kunnes kisan jälkeen rangaistusta muutettiin, ja kyseinen rasti osoittautui kohtalokkaaksi sijoituksemme osalta.

Läpi kisan olimme kehitelleet erilaisia kisabiisejä, ja laulut raikasivat erityisesti pyöräilyosuudella. Otetaan ryyppy, otetaan huikka, juodaan urheilujuomaa eikä huolet ne piinaa.. Enemmän triioo ku sooloo.. Lomalla viimeinkin, voin ottaa iisimmin.. Huomenta Suomi hyvin pyyhkii.. Kaikkea mahdollista uutta ja vanhaa kisaan sopivin sanoituksin. Miss Radiomme Krista pyöritti soittolautasta ja me Ellun kanssa yhdyimme soittoon. Erityisesti ”Enemmän triioo ku sooloo” oli suosittu. Fiilis pysyi siis korkealla vaikka pimeys alkoi laskeutua.

Hyvin menee mutta menköön!

Pyöräilyn varrella oli yksi lossiylitys. Etenimme siinä ja muutenkin pyöräilyssä miesten kärkitiimien tahtiin (lyhyempää rataamme), joten kameramiehiä oli kimpussa kokoajan. Lossille pääsimmekin kärkikaksikon, Woodmanin ja Lunawoodin kanssa. Woodman odotteli kanssamme lossia ja jännitti ehtiikö takaa tuleva Lunawood samaan kyytiin. Ehtivät he. Kisan jälkeen kuulimme, että pojat olivat soittaneet lossille 10 min ennen saapumistaan ja tilanneet ylityksen. Ohjeet olivat, että lossi ei lähtisi ennen heidän saapumistaan. Kokemuksen tuomaa kekseliäisyyttä. Myönnetään ettei meille olisi tullut ikinä edes mieleen tilata kuljetusta. Mutta odottelua tuli tässäkin tapauksessa juuri sen verran, että saimme takit päälle ja ruokaa esiin, joten hyvä oli meidänkin ajoitus.

Missä missä se takki on..?

Lossin jälkeen jätimme eturivin paikat suosiolla miehille. Yritin pitää meitä alussa peesissä, mutta kauaa emme jaksaneet. Siksi yllätys olikin suuri, kun Woodman tuli pian vastaan pysähtyneenä tienvierelle. Mikäs rasti tuolla on..? Lossin jälkeinen pätkä oli n. 1h siirtyminen seuraavalle rastille asfalttitietä pitkin. Pätkä oli ainut tylsä pätkä, ja ainut kohta minulle, missä väsymys alkoi vähän painaa silmäluomia. Pyöräilyn loppua kohti ajatukset alkoivat keskittyä vain yhteen asiaan. Nakkiaaaa… Saavuimme vaihtoon nakkien ääreen muistaakseni ennen viittä.


Teimme kunnon vaatteidenvaihdon aamuyön kylmässä. Nakit ja lihapullatkin saatiin. Syönnin lomassa juttelimme keskeyttäneen Woodmanin kanssa. Yksi pojista oli oksentanut viimeiset 5h eikä saanut mitään sisään. Ikävä homma keskeyttää johtoasemassa, mutta minkäs sille voi. Saimme säädön tehtyä, heitimme pyörät läheiselle varastolle ja lähdimme viimeiselle trekkiosuudelle samaan aikaan johtavan Lunawoodin kanssa. Heilläkään ei ollut mennyt ihan putkeen: maastopyörän hajottua yksi heistä oli joutunut istumaan polkematta paikallaan muiden vedossa useamman tunnin. Neljäasteisessa aamuyössä se taisi olla aika kylmää hommaa.. Pari kilsaa menimme yhtä matkaa, kunnes pojat lähtivät tiehensä. Oma taktiikkamme oli töpöttää tasaiset ja alamäet, tai yleensä kaikki kohdat joissa pystyi ja kannatti juosta. Alussa vähän sulattelimme ruokia, mutta pian töpötimme enemmän kuin kävelimme.


30 km trekkiosuuden eka rasti sijaitsi n. 15km polkupätkällä ”harjulla” ja se piti itse löytää. Löytämättä jäänyt rasti olisi 1h sakkoa. Mietimme ensin että tarkistammeko kaikki vastaan tulevat harjut (5min välein) päästä päähän, mutta poikien vinkistä uskoimme, että riittää kun pitää silmät auki, niin rasti tulisi vastaan ilman suurempaa etsintää. Tiedän ainakin yhden eteläsuomalaisen kisajärjestäjän, joka olisi nimenomaan piilottanut rastin johonkin pusikkoon.. Pohjoisen miehet olivat onneksi kiltimpiä, ja reitin loppupuolella rastilippu tulikin vastaan ihan itsestään.


Pian ylitimme suuremman tien, jonka jälkeen rastit jatkuivat ns. normaalina 30km pituisen osuuden loppuun eli maaliin saakka. Lopun suunnistus oli todella haastavaa, mutta maisemat sitäkin upeammat, niinkuin koko kisan ajan olivat olleet. Etenimme paljon suunnassa, mutta jälleen saimme todeta että kartta ei oikein pitänyt paikkaansa. Myös kompassi alkoi oireilla siihen malliin, että maassa oli jotakin mineraaleja, jotka vetivät sitä vinoon.


Teimme yhden grandepummin rastille 35. Ajauduimme aivan väärälle polulle. Löysimme itsemme kartalta ja muistimme että pari järjestäjän antamaa apukarttaa oli edelleen käyttämättä. Onks ne mukana? Eka silmäys ei tuottanut tulosta, mutta toisella kertaa ne onneksi löytyivät. 36:lla kuulimme että Ryläykset lähtivät juuri edelliseltä rastilta, joten päätimme kiristää vauhtia ja edetä tarkasti.


Seuraava rasti olikin järviquest. Pienestä lammessa oli 3 rastia 15m rannassa olevista rastilipuista. Joukkueen piti selvittää mikä kala löytyi miltäkin rastilta. Vaihdoin uimalasit ja liivit päälle ja hyppäsin järveen. Kala löytyi pohjasta helposti, mutta aikaa meni turhaan kun väsynyt pääni ei tajunnut, että rastia ei tarvitse nostaa pohjasta, vaan siinä oli kuva jonka katsominen riittää.. :) toista rastia etsin vähän pitempään mutta löytyi sekin. Kun palasimme takaisin rastivalvojan luo, Maija ei meinannut ensin ottaa vastauksiamme, vaan muistutti ettei kannattanut yrittää arvata. Olimme suorittaneet questin järjestäjän mielestä liian nopeasti. Pyysimme lupaa kertoa tietomme, ja tulihan se sieltä :) Aamu-uinti virkisti mukavasti, ja olin taas energiaa täynnä. Ellulla ja Kristalla oli jo töpötysvaikeuksia, toisella ala- ja toisella ylämäessä, mutta hyvin he tsemppasivat. Omat jalat toimivat hyvin, mikä oli yllätys itsellenikin. Tytöt naureskelivat eneergialleni, mutta jotkut nyt vaan tarvii sen 20h alkuverryttelyn ennenkö vauhti löytyy. Sehän se on se suurin ongelma Multisportinkin kisoissa, liian lyhyet radat meikäläisen dieselille :)

Jee, lisää tätä!

Radan loppu alkoi jo häämöttää. Lopussa oli vielä tosi mukava vinolaskeutuminen Pookin torista ja sen jälkeen pari rastia ja loppuun joku quest. Odotimme innolla pulikointia Rokua Health Span viereisessä lammessa, mutta jouduimme tyytymään suunnistustehtävään oudonnäköisellä kartalla. Krista ja Ellu olivat heti selvillä Sepin juonesta ja hölkkäsimme hakemaan viimeisen rastin ennen maalia. Jee, me tehtiin se!!! Aikaa meni n. 25h 20min ja maalissa oltiin toisia. Ei olis ikinä uskonut että menisi niin hyvin. Toinen yllätys oli se, kuinka kevyesti koko homma meni. Vaikeita hetkiä ei tullut minulle ollenkaan, ruoka masitui, vatsa toimi, jalat olisivat jaksaneet vielä jatkaa. Vieläköhän olis mennyt toinenkin vuorokausi? Ei ihan mahdoton ajatus ainakaan tuollaisella sopivalla vauhdilla.

Fiilis oli hyvä mutta laski vähitellen kun tajusimme että autonavaimet ovat vaihtokassissa, joka oli vielä Vaalassa. Värjöttelimme notskilla ja kylpylässä sisällä sellaisen pari tuntia, ennenkö järjestäjät vihdoin lähtivät hakemaan tavaroitamme.


Loppupäivä oli saunomista, syömistä, nukkumista ja tavaroiden keräilyä. Matkalla mökille teimme päivin suurimman pummin: väsymyksessä emme muistaneet missä suunnassa Rokuanhovi oli :D Käännyimme Ellun kanssa ensin vasuriin, palasimme takaisin oikealle ja vielä kerran vasuriin. Krista nukkui jo kun saavuimme kikatellen kämpille. Ehdimme nukkua parin tunnin unet ennen iltaa.

Jee, me tehtiin se :)

Banketti alkoi ysiltä ja päästiin käymään edessä. Palkinnot tulisivat postilla, koska Seppo oli unohtanut ne johonkin. Monet lähtivät pian nukkumaan, mutta me jäimme pölisemään muiden kanssa. valomerkin aikaan jäljellä oli pöydällisen verran porukkaa. Sepi taikoi vielä jostakin makkarat ja lähdimme jatkoille pihalle makkaroiden ja parin viinipullon kanssa. Siinä juteltiin syntyjä syviä, kunnes kyrsät oli syöty ja arvelimme että joku meistä pystyy tarttumaan rattiin.

Aamulla keräsimme tavarat kasaan haikein fiiliksin ruhtinaallisten 3h yöunien jälkeen. Aamun ohjelmaan kuului pakkaus, gps-laitteiden metsästys mukaan autoon sekä pyörien, rulliksien ja kajakkien hakeminen Vaalasta. Sanoimme haikeina Kristalle heippa 11 aikaan ja lähdimme rullaamaan takaisin etelään. Matkalla soittelimme vielä puolin ja toisin. Mahtava viikonloppu ykkösseurassa. Tämä ei jäänyt tämän kolmikon viimeiseksi!

Time to go. See you soon!

Kuvat: Tapani Launonen ja minä.