Tästä tulikin jatkokertomus, tai pikemminkin ylipitkä stoori. Takareisivaiva siis jatkuu. Olen käynyt fyssarilla, peruslääkärillä ja ultraäänessä, mutta selkoa ei ole tullut. Ehdin myös olemaan viikon särkylääke + kipugeelikuurilla, mutta lopetin sen kesken koska lääkkeet väsyttivät niin paljon, että sohvalla makaaminenkin tuntui työltä. Ja en suoraan sanoen usko, että jalan paraneminen on kahden päivän särkylääkeannoksesta kiinni.
Viikonloppuna juttelin asiasta 5 min siskoni kanssa ja vaivalle saatiin nimi: tensor fascia latae, eli yhdenlainen pakaralihas. Tähän voisin päivitellä pari sivua lääkärien ja etenkin ortopedien ammattitaidosta mutta ehkä säästän teidät valitukselta. Mutta muistakaa kuitenkin, että ortopedit eivät tiedä vaivoista mitään. Ainut asia mihin ortopedi osaa vastata on: leikataanko vai ei. Ja peruslääkärikin pystyisi selvittämään potilaan vaivan kun kuuntelisi mitä potilas sanoo.. Se siitä. Hoitona lisää venyttelyä, lepoa ja odottelua.
Kisakalenterissa olleet No Limit sekä Jukolan viesti jäivät tällä(kin) kertaa väliin. No Limittiin oltiin kyllä lähdössä, mutta Anne sai edellisenä iltana jonkinlaisen oksentelua sisältäneen lämpöhalvauksen, joten ei uskallettu lähteä riskeeraamaan. Tiedä olisinko edes pystynyt juoksemaan. Jukola puolestaan meni ohi näiden omien vaivojen takia.
Palo starttiviivalle olisi kova, mutta minkäs teet. Heinäkuun lopulla kisattava Rokua houkuttaisi edelleen, ja sen suhteen on ollutkin vähän joukkuekuvioita. Jalan kunto on kuitenkin sen verran arvoitus, että starttaus lienee epätodennäköistä. Tällä hetkellä energia keskitetään jalan kuntouttamiseen. Varmasti tiedossa on viikko Itävallassa, joten siihen tähdätään seuraavaksi. Syksymmällä seikkaillut jatkuvat, ja toiveissa olisi myös se Vaarojen maraton. Mutta ei mennä asioiden edelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti